Vastasyntyneen ja esikoisen ensikohtaaminen

mutta vieläkin esikoinen muistaa lahjan, jonka sai vauvalta :-) Siis ymmärtää toki nyt, että me vanhemmat se hankittiin, mutta monta vuotta oli uskonut, että pikkuveli tuli maailmaan lego-paketin kanssa...



Materialistista ehkä, mutta ensikohtaamisesta jäi näin esikoiselle hyvä fiilis eikä ihmeempiä ongelmia lasten väleissä ollut myöhemminkään.

Sama kun selittäisi että olet joulupukki. Tuon ikäinen vielä käsitä mikä sisarus edes on.

vauva "antoi" lahjan, mikä kuulostaa vähän hoopolta, mutta pääasiahan on, että tapaaminen on esikoisesta mukava ja häntäKIN huomioidaan, eikä hössötetä pelkästään vauvasta.



Minä pitelin paljon esikoista sylissä ja kerroin kaivanneeni häntä. Hän sai pitää syykyssä pikkuveljeään ja kehuin häntä siitä, miten hieno isosisko hänestä tulee.



Meni tosi hyvin. Olennaista siis on antaa hänelle mahdollisuus tutustua tulokkaaseen ja huomioida häntä monin tavoin.



Etukäteen pohjustin tuota myös siten, että katsoimme paljon kuvia siitä ajasta, kun odotin esikoista ja hän oli pikkuvauva. Että hän ymmärsi, miten häntä on samalla tavalla hoivattu ja odotettu.

taputeltuaan vauvaa kymmenen minuuttia esikoinen (vajaat 3v) ilmoitti haluavansa mennä kotiin syömään viinirypäleitä.



Annettiin sille "esikoisenlahja", mutta ei vielä silloin sairaalassa vaan muutaman päivän päästä. Kerrottiin että se on ollut niin fiksu ja ihana ja hellä vauvaa kohtaan, että me haluttiin ilahduttaa sitä ylimääräisellä lahjalla.

Kiitos vastauksistanne. Onko vielä lisää?

mielestäni on hienoa, että ajattelet tätä etukäteen. :-)



Tuo lahjaidea kuulostaa kivalta. Myös mahdollisia vierailijoita ja heidän käytöstään voisi miettiä. En sitten tiedä miten siihen voi vaikuttaa?



Itselleni on jäänyt sairaalassa olosta tosi sekavat tunteet. Esikoinen näytti niin isolta, nyt parin vuoden jälkeen näen valokuvista kuinka pieni hän on ollutkaan, melkein vauva vielä itsekin. Tunsin, että hän koki mustasukkaisuutta ja itsellänikin oli, ja on vieläkin, siitä paha mieli. Muistan kuinka hän katsoi minua ja isäänsä vuorotellen, miten reagoimme kun vauva itkee. Meillä on kuvattu videolle sairaalassa ja siitäkin ilmeet näkee ja pahaa tekee. Muistan, kuinka äitini kädellä työnsi häntä kauemmas vauvasta kun pelästyi, että tekee jotain vauvalle (ja ei todellakaan tehnyt). Myös muut vieraat käyttäytyivät vähän samalla tavalla. Yksikään ei tuonut esikoiselle mitään, vauvalle paljon. Jne.



Itselläni oli esikoista sairaalassa niin kova ikävä (ok, hormoonitkin kai vaikutti), että itkeskelin sen takia. Olisin kuitenkin voinut miettiä hänen vierailuitaan etukäteen. Kirjoitus on nyt tosi sekava, tiedän, mutta jotenkin yhtä sekavat on ajatukseni noista vierailuista. En osaa niitä kunnolla nimetä. Ja kuten huomaat, harmittaa nyt jälkeenpäin.

Esikoista ei tuotu sairaalaan ollenkaan. Näin siksi, että ei orientuisi siihen, että vauva kuuluu sairaalaan.



Näki siis vauvan ensi kertaa kotona. Eli "meidän vauva" kuuluu "meidän kotiin". Oli aivan onnesta soikeana, kun näki vauvan, hihkui ja pomppi ilosta. Vauvan koppa kun tuli eteiseen, oli heti vauvelia tutkimassa. Ja tokihan vauva toi esikoiselle lahjan, tärkeä juttu esikoiselle ;-)

Kertaakaan ei ole esikoinen sanonut "vauva pois". Luulen, että oli tosi juttu, kun näki pikkuisen ekan kerran vasta kotona.

;-)

Luulen, että oli tosi juttu, kun näki pikkuisen ekan kerran vasta kotona.

Etukäteen olin puhunut että vauva itkee ja on paljon ädin tissillä syömässä. Ja esikoinen voi auttaa tuomalla vauvalle tuttia ja ädille harsoja.

Nämä "tehtävät" esikoinen onki ottanut oikein sydämen asiakseen. Saaden tietysti kovasti kehuja.

kahdella ekalla ikäeroa 12 v, joten mustasukkaisuutta ei järin ollut.

Esikoinen oli tohkeissaan, kun hänestä tuli isosisko, ja polleana piteli pikkuveljeään sylissään, ja oli aivan liikuttunut ;´)

Hoki vaan, että "mun ikioma pikkuveli" :)



Perheeseemme syntyi (nykyinen) kuopus 1 v 7 kk ikäerolla keskimmäiseen, ja tää oli "vaikeampi paikka".

Isoveikka tuli isän ja isosiskon kanssa sairaalaan katsomaan äitiä ja pikkuveliä, ja äiti oli kuin ilmaa tuolle 1 v 7 kk:lle :(

Itkin (hormoonihuuruissa), että "ei se enää tykkää äidistä", ja yritin ottaa syliin, mutta hoki vaan "isi, isi".

Ymmärrettävää toki, mutta pahalta se tuntui :(

Äidin pojasta tulikin yks kaks "isän poika".

Seuraavana päivänä vieraillessaan näytti mulle mieltään todella pahasti, kiukkusi, heittäytyi sairaalan lattialle makaamaan, itki ja rimpuili, paukutteli hoitopöydän ovia, ja juoksutti isukkiaan ympäri osastoa :/

Kolmantena päivänä jo tuli innolla ottamaan kädestä kiinni, ja käsi kädessä poistuimme kotiin :)



Sen koommin ei ihmeemmin mustasukkaisuutta ollut.

Utelias oli toki katsomaan pikkuveljeään, mutta hyvin nätisti aina tuota kohteli.

Ja hätääntyi vauvan itkusta.



Nykyään ovat 4,5 v ja 6 v, ja erottamattomat, hyvässä ja pahassa :)

Heistä on molemmista tulossa pian isoveljiä, kun perheeseemme syntyy pian (la syyskuussa) vauva.

Innolla odottavat h-hetkeä, ja ollaan kyllä ajateltu, että tulevat sairaalaan katsomaan äitiä ja vauvaa, mitä pikimmin, sen parempi ;)



Ikävä lapsia vaivasi sairaalassa ollessani, ja tiedän jo nyt, että tulen vuodattamaan kyyneleitä ikävöidessäni noita pikkutermiittejämme.



Aiemmin emme ole lahjoja ostaneet isoille sisaruksille, mutta nyt nuo pojan nassikat saavat komeat "isoveli"-paidat, joista varmasti ovat tosi tohkeissaan.



Ja tuo on niin totta, sukulaiset/ystävät huomioivat aina enemmän vain sitä vauvaa, mikä tuntuu tosi ikävältä, kun ajattelee niitä mahd. tosi pieniäkin isoja sisaruksia :(

Yritämme ainakin itse olla tosi tasapuolisia, ja painottaa mummeille/ukille, että KAIKKI lapset saisivat huomiota, etenkin alkuun, kun vauvantulo mullistaa muutoinkin eloa ja oloamme.

Suurin osa ystävistä näki pikkuisen ensimmäistä kertaa vasta ristiäisissä. Minusta pappi puhui todella hyvin, kun hän sanoi että nyt täytyy huomioida esikoista todella paljon. Vieraiden täytyy kysyä esikoiselta saako tulla katsomaan uutta vauvaa.



Vanhoille mummoille tuosta tuli kuin laki, olihan pappi sen määrännyt. Samoin he muistuttivat tuota muille sukulaisille ja ystäville.

Tippa linssissä ajattelin että tyttö ikävöi samalla lailla kuin minä häntä synnärillä ollessani. Ja hatut!

isän kanssa tulivat katsomaan niin väkisin sain halattua. Kaikki muu oli oli kiinnostavampaa jopa naapuri vuoteiden vauvat. Kurkkasi vain pikkusiskoa ja paineli ovelle, vilkutti iloisesti että hei, hei nyt voidaan lähteä. juu, kyllä olin suunnitellut kaikki huomioon ottamiset sun muut. Jotenkin kuvittelin että sisarusten kohtaaminen olisi herkkä hetki joka muistetaan aina. Ja katin kontit!

Meidän esikoinen oli 2,5v tasan, kun pikkuvelisyntyi eikä kyllä millään taalla ajatellute, että vauva kuuluu sairaalaan. Höh. Olin koko raskauden ajan jutellut pojalle, että äidin kohdussa ksvaa vauva ja sitten kun se on tarpeeksi iso, äiti lähtee sairaalaan synnyttämään ja sitten esikoinen tulee isänsä knssa katsomaan.

Sairaalaan otin mukaan palapelin, jonka annoin esikoiselle. Mustasukkaisuutta ei ole ollut koskaan. Isoveli on huolehtinut nuoremmastaan, auttaa vieläkin, vaikka ovat jo aika isoja.

Mukava kun otitte osaa mietteisiini:)

Annoin paidan sairaalassa heti isosiskon ensikäynnillä ja tietysti kerroin että mitä paidassa lukee. Olin myös varannut laatikkoon rusinoita joita sisko sitten sai syödä, rusinat olivat parasta herkkua.



Ja isosisko sai jo sairaalassa pitää vauvaa sylissään, siis sylissä tyyny ja vauva sitten tyynyn päällä.

2-v poikamme tuntien, tiesimme että siitä tulisi todennäköisesti negatiivinen kokemus - poika kiipeisi pitkin seiniä, tutkisi kaikki vehkeet ja vempeleet, häntä pitäisi kieltää yhtenään, isi saisi juosta pitkin käytäviä, vauva ei tod.näk. jaksaisi kiinnostaa kun ympärillä niin paljon uutta... Joten päätimme ensitapaamisen tapahtuvan kaikessa rauhassa kotona. Mikä olikin meille oikea päätös! Isoveli odotti vauvaa innoissaan ja malttoi keskittyä häneen kun tapaaminen oli tutuissa kotinurkissa. Ensitapaaminen oli ihana, äidillä oli ihan tippa linssissä katsoessaan miten innoissaan ja tohkeissaan isoveli oli.



Ainoa mikä harmittaa (ja paljon) on, että isä kielsi poikaa kun tämä halusi vauvan syliinsä. Herkkä poikamme otti sen heti itseensä eikä suostunut sen jälkeen ottamaan vauvaa syliin moneen viikkoon :/

tykkäsi pitää sylissä ja halitella ja suukotella. Hyvin meni

Lapsi halusi aina, kun mentiin neuvolan ohi mennä kyyntelemaan sydänääniä.