Kohtaamasi epäoikeudenmukainen kohtelu, joka on jäänyt mieleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoana lapsena kohtasin paljon vihaa muiden vanhempien puolelta. Jos menin sanomaan jostain, mitä kaveri teki, niin selityksenä oli, että "Tiinalla on sisaruksia, niin se on katsos oppinut pitämään puolensa." Jos taas kaveri meni sanomaan jostain samankaltaisesta, mitä minä tein, niin vastaus oli "Niina ei osaa jakaa, koska hänellä ei ole sisaruksia."

Huoh.

Minä olen myös ainoana lapsena kohdannut tätä, vielä aikuisenakin joskus. Epäreilua oli, kun olin ja olen luonteeltani rauhallinen, eikä minulle ole koskaan ollut ongelma jakaa mitään. Miksi olisi, kun kotona oli kaikki rauha leikkiä millä halusin, syödä rauhassa mitä halusin ja mennä vaikka ostamaan se karkkipussi mistä korkeintaan vanhemmat pyysivät maistiaisia.

Silti jouduin usein syntipukiksi muiden riitoihin, ja auta armias jos puolustin itseäni! Siitä se riemu repesi joka kerta.

Minullakin samantapaisia kokemuksia. Kaiken huippu oli kun olin eronnut mielestäni ja aloin järjestellä asioita että lapsi saisi elatusmaksuja isältään. Ex anoppi paheksui minua ja moitti että olen itsekäs ihminen ja aina tottunut saamaan tahtoni läpi koska olen ainoa lapsi. Hei haloo! Kyse oli mummon oman lapsenlapsen hyvinvoinnista!

Siitä rangaistaan, jos hätävarjeluksi lyö tai potkaisee ja myöntää sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain syytteen hätävarjelun liioittelusta kun potkaisin raiskauksen yrittäjää leukaan ja päähän.

Väkivaltainen hullu sai syytteen. Ihan oikein. 

Miten muuten mielestäsi raiskaukselta saa puolustautua, jos mitenkään?

Päähän potkiminen voi aiheuttaa kuoleman. Todista ensin edes se yritys. Olet mielenvikainen jos taponyritys on mielestäsi oikeutettua. 

Minua syytettiin 7- tai 8-vuotiaana koulussa siitä, että olisin rikkonut luokassamme olleen koriste-esineen. Olin ihan varma, etten ole ollut lähelläkään sitä. Yksi luokkalaiseni oli muka nähnyt, että minä rikoin sen. Opettaja , jonka muuten muistan ihanana, kuulusteli minua koko luokan kuullen ja väitti, että minut on nähty rikkomassa se.. Itkin ja pelkäsin kamalasti. Tiedän vielä tänäkin päivänä, että minä en rikkonut mitään. Olen tajunnut näin aikuisena, että se minua suureen ääneen syyttänyt lapsi oli luultavasti itse rikkonut koristeen.

Aikuisiällä yksi eniten kalvavista vääryyksistä liittyy töihin. Lomissa oli sattunut jotain väärinkäsityksiä ja olin väärään aikaan lomalla. Minulla oli papereissani eri tieto lomani ajankohdasta. Jostain syystä tieto muutoksista ei tullut esimiehiltä koskaan minulle tai työpaikkani vastaavalle henkilölle. Lomani ensimmäisenä päivänä puhelin soi ja esimies huusi vihaisena, että voisinko alkaa selittämään, miksi en ole mennyt töihin. Olin aivan järkyttynyt ja itkin koko päivän. Esimies oli todella vihainen ja möykkäsi kuin olisin kovakin lintsaamaan. Kymmenen työvuoteni aikana kyseisessä paikassa en ollut koskaan lintsannut ja sairaspoissaoloja oli 0-2 vuodessa. Mielestäni olin muutenkin aina joustava ja tunnollinen ja jopa ylikiltti työntekijä.

En pääse yli tuosta. Olen vieläkin loukkaantunut. Tuon tapahtuman jälkeen oli vaikea kohdata pomoa. Hävettää vieläkin, jos sain lintsarin leiman. Tilanne olisi voitu hoitaa asiallisemminkin ilman huutoa ja syytöksiä. Väärinkäsityksiä sattuu. Jos itse olisin pomo ja joku pitkäaikainen, tunnollisena tiedetty työntekijä ei ilmaannu töihin, epäilisin väärinkäsitystä tai vaikka sairaskohtausta. Voihan sitä kysyä ihan asiallisesti ja rauhallisesti, että onkohan tässä joku väärinkäsitys nyt sattunut, kun sinun pitäisi olla töissä. Ei niin, että toisen herättää aamulla kauhealla huudolla, että alapa nyt selittää ja vähän äkkiä.

Liittyy työtehtävien jakamiseen. Olen opettaja. Määräaikaista työsopimustani ei jatkettu vaikka olin ainoa, jolla oli open pätevyys. Hyvä veli - verkosto pyöritti työt itselleen ja kavereilleen joilla ei siis kenelläkään opettajan koulutusta. Sen oppilaitoksen esimies vaihtoi kerran tienpuolta kun tuli sattumalta kaupungilla vastaan :D

Nyt olen työelämässä esimiesasemassa :)

Olin lukion jälkeen, parikymmentä vuotta sitten, töissä pienessä liikkeessä, jossa työskenteli 4-5 ihmistä. Joskus joulun alla olimme menossa yhdessä syömään liikkeen omistajan kanssa. Päivästä teki odottamisen arvoisen myös se, että tiesimme saavamme joulubonukset tuona iltana. Ne maksettiin käteisenä, mitä ei tuohon aikaan pidetty kovinkaan ihmeellisenä. Kävelimme porukalla kohti ravintolaa, kun omistaja kävi pankkiautomaatilla nostamassa rahaa. Hänellä oli kädessään jotain papereita ja kalenteri, jotka hän ojensi siksi aikaa meille työntekijöille, jotka odottelimme ympärillä. Käytyään automaatilla, hän laittoi rahat kirjekuoreen, keräsi tavaransa ja menimme sisään ravintolaan. Tilattuamme omistaja alkoi suurieleisesti jakaa meille bonuksiamme. Tässä vaiheessa tulikin yllätys, kun kirjekuori, jossa rahat olivat olleet, oli mystisesti kadonnut. Kyseeessä oli huomattava summa rahaa, joten rupesimme paniikissa etsimään kuorta. Tutkimme koko matkan automaatilta ravintolan pöytään, pöytien alta, takkien taskuista, papereiden väleistä, kaikkialta. Rahoja ei koskaan löytynyt ja joulubonukset jäivät saamatta. Myös jouluateria syötiin varsin kireissä tunnelmissa.

Jo tämä oli todella outoa, mutta vielä kummallisemmaksi juttu meni siinä vaiheessa, kun tajusin rivien väleistä omistajan syyttävän rahojen katoamisesta minua. Olin ainoa, jolla oli vähän isompi kassi mukana, joten ikävän vihjailun seurauksena jouduin esittelemään hänelle sen sisällön, ainoana porukasta. Laukusta ei tietenkään löytynut mitään, mutta tuon katastrofaalisen illan jälkeen tajusin, että hän yhä kuvitteli juuri minun ottaneen rahat. En vieläkään ymmärrä miksi, mutta minulla on kyllä omat arvaukseni asioiden kulusta. Kun sain joulukiireiden jälkeen tammikuussa töistä potkut, en varsinaisesti ollut yllättynyt. 

Silloin tapaus harmitti, mutta loppujen lopuksi omistaja teki minulle palveluksen. Olisin helposti jämähtänyt silloin parikymppisenä tuohon työpaikkaan ilman potkuja. Niiden ansioista päätin pyrkiä opiskelemaan, mihin sitten onneksi pääsinkin ja sain rakennettua itselleni ihan mukavan elämän. 

Olin kaverillani kylässä joskus teininä ysärillä. Paikalla oli kaverini lisäksi hänen äitinsä ja isänäitinsä.

Puhuttiin vaatteista ja olin ylpeä uudesta vaatteistani. Kaverini tokaisi, ettei se niin hieno ole. Johon vastasin että ei sun omatkaan vaatteet aina niin hienoja ole.

Kaverini äiti alkoi huutamaan, että asenteeni on väärä ja vielä mummoakin piti loukata (mitä hittoa?) ja hän on niin kyllästynyt asenteeseni ja olisi parempi jos lähtisin. Mummo säesti taustalta.

Sanomattakin selvää, että välit viileni tämän jälkeen.

Huvittaa miten pieniä murheita ihmisillä on. Entäs sitten kun joskus tulee oikeita ongelmia?

Nuorempana meillä oli tiivis kaveriporukka. Olimme järjestämässä juhlia ja yksi tärkeä juhlatarvike meni hukkaan. Yksi porukkamme tytöistä alkoi syyttämään minua tavaran hukkaamisesta, hänestä kuulemma "tuntui", että minä olin sen hukannut ja että se kuulemma sopisi kuvaan, olin kuulemma ilmiselvä tavaranhukkaaja. Kiistin tämän tietenkin ja tappelimme asiasta pariin otteeseen. Tämän tavaran hukkaamisesta tuli tälle kaverille joku pakkomielle, hän piikitteli minua sillä pitkän aikaa ja otti sen puheeksi vähän väliä.

Lopulta ko. tavara löytyi kolmannen kaverin kotoa, hän oli sen ottanut mukaansa ja unohtanut. Tämä ei ollut tälle minua piikitelleelle kaverille mikään ongelma, sanoi vain että "oho, sellaista sattuu, ei se haittaa" ja jatkoi edelleen minun syyttämistäni, että hän oli ollut aivan oikeassa syytöksissään, että hän oli aivan hyvin perustein epäillyt minua. Tästä tietenkin raivostuin ja tämä syyttelijä alkoi itkeä ja oli kovasti uhria, kun minä olin hänelle niiiiin ilkeä. Ei koskaan pyytänyt anteeksi.

Välimme tietenkin viilenivät tämän myötä ja menivät lopulta poikki ja koko porukka lopulta hajosi. Toivottavasti minun kiusaamiseni oli tämän syyttelijän mielestä sen arvoista. 

Äitinen83 kirjoitti:

Kouluaikoina oli ryhmätyö, johon minä tein meidän ryhmästä eniten työtä. Sitten esittelyssä en saanut suunvuoroa ja muut keräsivät minun saavutuksestani kunnian. Sen jälkeen luistin kaikista ryhmätöistä, usko ihmisiin meni.

Ammattikoulu-aikoina itselleni kävi samantyyppinen, mutta onneksi opettaja oli niin skarppina, että kyseli yksitellen ryhmän jokaiselta jäseneltä tarkentavia kysymyksiä aiheesta. Ja kun olin ryhmästä ainoa joka näihin osasi vastata, oli aika selvää kuka työn oli tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain syytteen hätävarjelun liioittelusta kun potkaisin raiskauksen yrittäjää leukaan ja päähän.

Väkivaltainen hullu sai syytteen. Ihan oikein. 

Miten muuten mielestäsi raiskaukselta saa puolustautua, jos mitenkään?

Sanomalla  "kiltti raiskaaja, en haluaisi seksiä" ?

Vierailija kirjoitti:

Olin kaverillani kylässä joskus teininä ysärillä. Paikalla oli kaverini lisäksi hänen äitinsä ja isänäitinsä.

Puhuttiin vaatteista ja olin ylpeä uudesta vaatteistani. Kaverini tokaisi, ettei se niin hieno ole. Johon vastasin että ei sun omatkaan vaatteet aina niin hienoja ole.

Kaverini äiti alkoi huutamaan, että asenteeni on väärä ja vielä mummoakin piti loukata (mitä hittoa?) ja hän on niin kyllästynyt asenteeseni ja olisi parempi jos lähtisin. Mummo säesti taustalta.

Sanomattakin selvää, että välit viileni tämän jälkeen.

Mummo oli ostanut ne kaverisi vaatteet.

Olin 17v v kun 15v poika koetti rais kata minut leirintäalueella, sain sumutettua lakkaa kundin silmiin ja potkittua vatsaan teräväkärkisillä kengilläni. Minua syytettiin siitä että kundi olisi voinut saada sisäisiä vammoja ja sokeutua , kuulemma olisin  hyvin selvinnyt minua nuoremmasta jannusta ilman väkivaltaakin  !(minä 160cm , kundi noin 180 ja vähintään yhtä leveä kuin pitkäkin )  ja mitä sitä paitsi heiluin siellä humalassa  napapaidassa ?  Meni usko oikeusjärjestelmään ja välit vanhempiini jotka poliisien lailla tekivät minusta tarinan pahiksen.

Ex epäili minua pettäjäksi ilman mitään syytä; piinasi, kuulusteli, syytteli, huusi, tonki laukkuni ja puhelimeni. Toistuvasti. Se sairaalloisen mustasukkainen hullu. Syystäkin on ex.

Töissä on tullut korjattua/hoidettua useampi pikku asia omien perustöiden ohessa (päivitettyä ohjeistusta, siivoiltua yms.)

Eräs nuori työkaveri teki samat asiat perässä ja lähetti aiheesta sähköpostia isolla jakelulla ja keräsi kiitokset omiin nimiinsä.

Vierailija kirjoitti:

Olin lukion jälkeen, parikymmentä vuotta sitten, töissä pienessä liikkeessä, jossa työskenteli 4-5 ihmistä. Joskus joulun alla olimme menossa yhdessä syömään liikkeen omistajan kanssa. Päivästä teki odottamisen arvoisen myös se, että tiesimme saavamme joulubonukset tuona iltana. Ne maksettiin käteisenä, mitä ei tuohon aikaan pidetty kovinkaan ihmeellisenä. Kävelimme porukalla kohti ravintolaa, kun omistaja kävi pankkiautomaatilla nostamassa rahaa. Hänellä oli kädessään jotain papereita ja kalenteri, jotka hän ojensi siksi aikaa meille työntekijöille, jotka odottelimme ympärillä. Käytyään automaatilla, hän laittoi rahat kirjekuoreen, keräsi tavaransa ja menimme sisään ravintolaan. Tilattuamme omistaja alkoi suurieleisesti jakaa meille bonuksiamme. Tässä vaiheessa tulikin yllätys, kun kirjekuori, jossa rahat olivat olleet, oli mystisesti kadonnut. Kyseeessä oli huomattava summa rahaa, joten rupesimme paniikissa etsimään kuorta. Tutkimme koko matkan automaatilta ravintolan pöytään, pöytien alta, takkien taskuista, papereiden väleistä, kaikkialta. Rahoja ei koskaan löytynyt ja joulubonukset jäivät saamatta. Myös jouluateria syötiin varsin kireissä tunnelmissa.

Jo tämä oli todella outoa, mutta vielä kummallisemmaksi juttu meni siinä vaiheessa, kun tajusin rivien väleistä omistajan syyttävän rahojen katoamisesta minua. Olin ainoa, jolla oli vähän isompi kassi mukana, joten ikävän vihjailun seurauksena jouduin esittelemään hänelle sen sisällön, ainoana porukasta. Laukusta ei tietenkään löytynut mitään, mutta tuon katastrofaalisen illan jälkeen tajusin, että hän yhä kuvitteli juuri minun ottaneen rahat. En vieläkään ymmärrä miksi, mutta minulla on kyllä omat arvaukseni asioiden kulusta. Kun sain joulukiireiden jälkeen tammikuussa töistä potkut, en varsinaisesti ollut yllättynyt. 

Silloin tapaus harmitti, mutta loppujen lopuksi omistaja teki minulle palveluksen. Olisin helposti jämähtänyt silloin parikymppisenä tuohon työpaikkaan ilman potkuja. Niiden ansioista päätin pyrkiä opiskelemaan, mihin sitten onneksi pääsinkin ja sain rakennettua itselleni ihan mukavan elämän. 

Jotenkin outoa että pomo halusi työntekijästä syntipukin, kun varmaan tuollaisessa tilanteessa oletettaisiin, että rahat ovat pudonneet jonnekin ja joku ohikulkija napannut itselleen. Kysyittekö kuoresta ravintolan työntekijöiltä tai poliisiasemalta?

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana meillä oli tiivis kaveriporukka. Olimme järjestämässä juhlia ja yksi tärkeä juhlatarvike meni hukkaan. Yksi porukkamme tytöistä alkoi syyttämään minua tavaran hukkaamisesta, hänestä kuulemma "tuntui", että minä olin sen hukannut ja että se kuulemma sopisi kuvaan, olin kuulemma ilmiselvä tavaranhukkaaja. Kiistin tämän tietenkin ja tappelimme asiasta pariin otteeseen. Tämän tavaran hukkaamisesta tuli tälle kaverille joku pakkomielle, hän piikitteli minua sillä pitkän aikaa ja otti sen puheeksi vähän väliä.

Lopulta ko. tavara löytyi kolmannen kaverin kotoa, hän oli sen ottanut mukaansa ja unohtanut. Tämä ei ollut tälle minua piikitelleelle kaverille mikään ongelma, sanoi vain että "oho, sellaista sattuu, ei se haittaa" ja jatkoi edelleen minun syyttämistäni, että hän oli ollut aivan oikeassa syytöksissään, että hän oli aivan hyvin perustein epäillyt minua. Tästä tietenkin raivostuin ja tämä syyttelijä alkoi itkeä ja oli kovasti uhria, kun minä olin hänelle niiiiin ilkeä. Ei koskaan pyytänyt anteeksi.

Välimme tietenkin viilenivät tämän myötä ja menivät lopulta poikki ja koko porukka lopulta hajosi. Toivottavasti minun kiusaamiseni oli tämän syyttelijän mielestä sen arvoista. 

No kas, minulla on aika samantyylinen kokemus.

Eniten loukkasi, että en saanut tukea muilta ystäviltämme, he vain seurasivat vierestä tätä näytelmää, missä minua ensin syytettiin ja vielä jälkikäteenkin syyllistettiin. Minun tapauksessani se todellinen "hukkaaja" kuunteli ihan konkreettisesti vieressä sitä jauhamista, mutta ei tehnyt elettäkään puolustuksekseni, vaikka itse oli se "syyllinen". Meni luottamus ystäviin, eikä ole enää vuosiin pidetty juuri yhteyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Olin lukion jälkeen, parikymmentä vuotta sitten, töissä pienessä liikkeessä, jossa työskenteli 4-5 ihmistä. Joskus joulun alla olimme menossa yhdessä syömään liikkeen omistajan kanssa. Päivästä teki odottamisen arvoisen myös se, että tiesimme saavamme joulubonukset tuona iltana. Ne maksettiin käteisenä, mitä ei tuohon aikaan pidetty kovinkaan ihmeellisenä. Kävelimme porukalla kohti ravintolaa, kun omistaja kävi pankkiautomaatilla nostamassa rahaa. Hänellä oli kädessään jotain papereita ja kalenteri, jotka hän ojensi siksi aikaa meille työntekijöille, jotka odottelimme ympärillä. Käytyään automaatilla, hän laittoi rahat kirjekuoreen, keräsi tavaransa ja menimme sisään ravintolaan. Tilattuamme omistaja alkoi suurieleisesti jakaa meille bonuksiamme. Tässä vaiheessa tulikin yllätys, kun kirjekuori, jossa rahat olivat olleet, oli mystisesti kadonnut. Kyseeessä oli huomattava summa rahaa, joten rupesimme paniikissa etsimään kuorta. Tutkimme koko matkan automaatilta ravintolan pöytään, pöytien alta, takkien taskuista, papereiden väleistä, kaikkialta. Rahoja ei koskaan löytynyt ja joulubonukset jäivät saamatta. Myös jouluateria syötiin varsin kireissä tunnelmissa.

Jo tämä oli todella outoa, mutta vielä kummallisemmaksi juttu meni siinä vaiheessa, kun tajusin rivien väleistä omistajan syyttävän rahojen katoamisesta minua. Olin ainoa, jolla oli vähän isompi kassi mukana, joten ikävän vihjailun seurauksena jouduin esittelemään hänelle sen sisällön, ainoana porukasta. Laukusta ei tietenkään löytynut mitään, mutta tuon katastrofaalisen illan jälkeen tajusin, että hän yhä kuvitteli juuri minun ottaneen rahat. En vieläkään ymmärrä miksi, mutta minulla on kyllä omat arvaukseni asioiden kulusta. Kun sain joulukiireiden jälkeen tammikuussa töistä potkut, en varsinaisesti ollut yllättynyt. 

Silloin tapaus harmitti, mutta loppujen lopuksi omistaja teki minulle palveluksen. Olisin helposti jämähtänyt silloin parikymppisenä tuohon työpaikkaan ilman potkuja. Niiden ansioista päätin pyrkiä opiskelemaan, mihin sitten onneksi pääsinkin ja sain rakennettua itselleni ihan mukavan elämän. 

Tästäkin tuli jotenkin mieleen, että omistaja on pitänyt itse rahat ja syyttänyt tarkoituksella uutta työntekijää, jolle antaa sitten pikaisesti potkut jutun "selvittämiseksi". Olisi mielenkiintoista tietää liikkeen ja omistajan henkilökohtainen rahatilanne tuohon aikaan.

Tämänhetkinen esimieheni on epäoikeudenmukaisuuden ruumiillistuma.

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa miten pieniä murheita ihmisillä on. Entäs sitten kun joskus tulee oikeita ongelmia?

Tämäkö se sinun kokemasi epäoikeudenmukainen kohtelu sitten oli? Eipä tosiaan ollut kummoinen, ihan turhaan pillität siinä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kaverillani kylässä joskus teininä ysärillä. Paikalla oli kaverini lisäksi hänen äitinsä ja isänäitinsä.

Puhuttiin vaatteista ja olin ylpeä uudesta vaatteistani. Kaverini tokaisi, ettei se niin hieno ole. Johon vastasin että ei sun omatkaan vaatteet aina niin hienoja ole.

Kaverini äiti alkoi huutamaan, että asenteeni on väärä ja vielä mummoakin piti loukata (mitä hittoa?) ja hän on niin kyllästynyt asenteeseni ja olisi parempi jos lähtisin. Mummo säesti taustalta.

Sanomattakin selvää, että välit viileni tämän jälkeen.

Mummo oli ostanut ne kaverisi vaatteet.

En usko. Kyseessä oli ehkä enemmän se, että yksinhuoltajan kakaran olisi pitänyt nöyrästi kuunnella, kun uusia vaatteita moitittiin eikä itseään olisi saanut puolustaa. Oppii olemaan eikä kritisoimaan lääkäriperheen lapsen vaatetusta.