Kohtaamasi epäoikeudenmukainen kohtelu, joka on jäänyt mieleen?

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa miten pieniä murheita ihmisillä on. Entäs sitten kun joskus tulee oikeita ongelmia?

Sehän tässä onkin, että moni pieni ja sinällään harmiton juttu saa valtavat mittasuhteet, koska tilanne hoidetaan asiattomasti. Varmasti moni tilanne olisi päättynyt eri tavalla, jos siitä olisi keskusteltu rauhallisesti sen sijaan että hyökätään kimppuun ja huudetaan tai syytetään aiheettomasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lukion jälkeen, parikymmentä vuotta sitten, töissä pienessä liikkeessä, jossa työskenteli 4-5 ihmistä. Joskus joulun alla olimme menossa yhdessä syömään liikkeen omistajan kanssa. Päivästä teki odottamisen arvoisen myös se, että tiesimme saavamme joulubonukset tuona iltana. Ne maksettiin käteisenä, mitä ei tuohon aikaan pidetty kovinkaan ihmeellisenä. Kävelimme porukalla kohti ravintolaa, kun omistaja kävi pankkiautomaatilla nostamassa rahaa. Hänellä oli kädessään jotain papereita ja kalenteri, jotka hän ojensi siksi aikaa meille työntekijöille, jotka odottelimme ympärillä. Käytyään automaatilla, hän laittoi rahat kirjekuoreen, keräsi tavaransa ja menimme sisään ravintolaan. Tilattuamme omistaja alkoi suurieleisesti jakaa meille bonuksiamme. Tässä vaiheessa tulikin yllätys, kun kirjekuori, jossa rahat olivat olleet, oli mystisesti kadonnut. Kyseeessä oli huomattava summa rahaa, joten rupesimme paniikissa etsimään kuorta. Tutkimme koko matkan automaatilta ravintolan pöytään, pöytien alta, takkien taskuista, papereiden väleistä, kaikkialta. Rahoja ei koskaan löytynyt ja joulubonukset jäivät saamatta. Myös jouluateria syötiin varsin kireissä tunnelmissa.

Jo tämä oli todella outoa, mutta vielä kummallisemmaksi juttu meni siinä vaiheessa, kun tajusin rivien väleistä omistajan syyttävän rahojen katoamisesta minua. Olin ainoa, jolla oli vähän isompi kassi mukana, joten ikävän vihjailun seurauksena jouduin esittelemään hänelle sen sisällön, ainoana porukasta. Laukusta ei tietenkään löytynut mitään, mutta tuon katastrofaalisen illan jälkeen tajusin, että hän yhä kuvitteli juuri minun ottaneen rahat. En vieläkään ymmärrä miksi, mutta minulla on kyllä omat arvaukseni asioiden kulusta. Kun sain joulukiireiden jälkeen tammikuussa töistä potkut, en varsinaisesti ollut yllättynyt. 

Silloin tapaus harmitti, mutta loppujen lopuksi omistaja teki minulle palveluksen. Olisin helposti jämähtänyt silloin parikymppisenä tuohon työpaikkaan ilman potkuja. Niiden ansioista päätin pyrkiä opiskelemaan, mihin sitten onneksi pääsinkin ja sain rakennettua itselleni ihan mukavan elämän. 

Tästäkin tuli jotenkin mieleen, että omistaja on pitänyt itse rahat ja syyttänyt tarkoituksella uutta työntekijää, jolle antaa sitten pikaisesti potkut jutun "selvittämiseksi". Olisi mielenkiintoista tietää liikkeen ja omistajan henkilökohtainen rahatilanne tuohon aikaan.

Tätä epäilin itsekin aluksi, mutta tietyistä syistä johtuen luulen, että juttuun oli sekaantunut eräs vanha "luottotyöntekijä", joka sai ehkä vihjattua omistajalle, että minulla olisi asian kanssa tekemistä. Vakituisia paikkoja ei ollut montaa, joten kyynärpäätekniikka oli käytössä, eivätkä välit työntekijöiden kesken olleet hyvät. Mutta tämäkin on vain arvaus. Voihan olla, että rahat tosiaan vain putosivat johonkin ja joku ohikulkija nappasi ne mukaansa, kuten joku arveli. Tai sitten jollekin taskuvarkaalle on sattunut onnenpäivä. Elämässä nyt voi sattua kaikenlaista. Lähinnä minua ihmetytti pomon varmuus valita syypääksi juuri minut: nuori ja vähän epävarma uusi työntekijä. Mietin pitkään, mikä minusta teki hänen silmissään niin epäluotettavan.

Äitini on halveksinut ja alentanut minua lapsuudesta asti ja yrittää yhä mitätöidä minua ja kaikkea mitå minä teen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lukion jälkeen, parikymmentä vuotta sitten, töissä pienessä liikkeessä, jossa työskenteli 4-5 ihmistä. Joskus joulun alla olimme menossa yhdessä syömään liikkeen omistajan kanssa. Päivästä teki odottamisen arvoisen myös se, että tiesimme saavamme joulubonukset tuona iltana. Ne maksettiin käteisenä, mitä ei tuohon aikaan pidetty kovinkaan ihmeellisenä. Kävelimme porukalla kohti ravintolaa, kun omistaja kävi pankkiautomaatilla nostamassa rahaa. Hänellä oli kädessään jotain papereita ja kalenteri, jotka hän ojensi siksi aikaa meille työntekijöille, jotka odottelimme ympärillä. Käytyään automaatilla, hän laittoi rahat kirjekuoreen, keräsi tavaransa ja menimme sisään ravintolaan. Tilattuamme omistaja alkoi suurieleisesti jakaa meille bonuksiamme. Tässä vaiheessa tulikin yllätys, kun kirjekuori, jossa rahat olivat olleet, oli mystisesti kadonnut. Kyseeessä oli huomattava summa rahaa, joten rupesimme paniikissa etsimään kuorta. Tutkimme koko matkan automaatilta ravintolan pöytään, pöytien alta, takkien taskuista, papereiden väleistä, kaikkialta. Rahoja ei koskaan löytynyt ja joulubonukset jäivät saamatta. Myös jouluateria syötiin varsin kireissä tunnelmissa.

Jo tämä oli todella outoa, mutta vielä kummallisemmaksi juttu meni siinä vaiheessa, kun tajusin rivien väleistä omistajan syyttävän rahojen katoamisesta minua. Olin ainoa, jolla oli vähän isompi kassi mukana, joten ikävän vihjailun seurauksena jouduin esittelemään hänelle sen sisällön, ainoana porukasta. Laukusta ei tietenkään löytynut mitään, mutta tuon katastrofaalisen illan jälkeen tajusin, että hän yhä kuvitteli juuri minun ottaneen rahat. En vieläkään ymmärrä miksi, mutta minulla on kyllä omat arvaukseni asioiden kulusta. Kun sain joulukiireiden jälkeen tammikuussa töistä potkut, en varsinaisesti ollut yllättynyt. 

Silloin tapaus harmitti, mutta loppujen lopuksi omistaja teki minulle palveluksen. Olisin helposti jämähtänyt silloin parikymppisenä tuohon työpaikkaan ilman potkuja. Niiden ansioista päätin pyrkiä opiskelemaan, mihin sitten onneksi pääsinkin ja sain rakennettua itselleni ihan mukavan elämän. 

Jotenkin outoa että pomo halusi työntekijästä syntipukin, kun varmaan tuollaisessa tilanteessa oletettaisiin, että rahat ovat pudonneet jonnekin ja joku ohikulkija napannut itselleen. Kysyittekö kuoresta ravintolan työntekijöiltä tai poliisiasemalta?

Kysyttiin toki henkilökunnalta ja viereisten pöytien asiakkailta. En tiedä, kysyttiinkö asiasta poliisiasemalta. Voisin kuvitella, mutta nehän eivät olleet (kuin osin) minun rahojani, joten tämä on jäänyt omistajan tehtäväksi. 

Pidän itsekin ihan mahdollisena, että kirjekuori on yksinkertaisesti pudonnut ja joku on ottanut sen mukaansa. 

Kouluajoilta on jäänyt monta asiaa kalvamaan. Toki kävin koulua pienellä paikkakunnalla, olin ainoa lapsi jonka vanhemmat olivat eronneet ja opettajat selkeästi pokkuroivat kunnan silmäätekevien lapsia. Toivottavasti nykyään ei enää, ainakaan niin paljoa, vaikuta vanhempien asema lasten kouluun. Hyvä esimerkki oli se, että kun yläasteelle mentiin toiseen kuntaan eikä vanhempien asema enää ollut määräävä tekijä, keskiarvoni nousi kokonaisella numerolla! Ja taas tiettyjen lasten laski vastaavasti.

Työelämässä en ole niinkään itse kokenut vääryyttä, mutta ikävän usein tietyt ihmiset ottavat tosi helposti kunnian toisten tekemästä työstä. Jos vaan pystyn, yritän palavereissa tms. mainita kuka oikeasti on asian takana, mutta aina sekään ei onnistu. Mietin vain mitä niiden ihmisten mielissä liikkuu, jotka kylmästi ottavat kiitokset itselleen vaikka oikeasti työn onkin tehnyt joku muu.

Olin perhepäivähoidossa vanhemman rouvan luona. Hän oli ottanut sulamaan itselleen pullan pakastimen päälle. Joku hoitolapsista oli haukannut pullasta palan ja minua syytettiin siitä. Kukaan muu ei kuulemma voinut olla syyllinen. Niinpä sitten itkien tunnustin haukanneeni, vaikka se ei ollut totta. Luultavasti se vanha horisko oli itse sen tehnyt vaan ei muistanut. Pikkusiskoni oli myös samalla hoitajalla myöhemmin ja loukkasi itsensä, kun frouva ei ollut tarpeeksi skarppina taaperon kanssa. Silloin pääsin pois sieltä.

Vierailija kirjoitti:

sairastuin ja sain potkut

Sama ja aika pitkään haudoin tai paremminkin toivoin jonkun kosmisen kostavan firmalle.

En tiedä voiko tätä sanoa epäoikeudenmukaiseksi mutta epäkohteliaaksi ainakin. Eräässä kaupassa oli ystävällisyydestään tunnettu myyjä, joka kuitenkin jostain syystä vihasi minua ihan syyttä suotta. Ensimmäisen kerran tajusin tämän kun erään joulun alla kävin kaupassa ostoksilla ja tämä myyjä oli kassalla, jutteli jokaisen jonossa olevan kanssa niitä näitä ja tarjoili suklaakonvehteja. Kun tuli minun vuoroni niin ei katsonut edes päin, mutisi vain summan ja suurinpiirtein heitti vaihtorahat minun suuntaani ettei tarvinnut olla missään kanssakäymisessä. Seuraavaa asiakasta taas palveli mielin kielin ja tarjosi suklaata ennenkuin mummo ehti edes maksaa. Tilanne hämmensi melkoisesti, mutta ajattelin antaa asian olla. Vastaava käytös kuitenkin toistui aina minun kohdallani, ja kerroinkin siitä naureskellen kavereilleni että mikähän tällä myyjällä mahtaa olla hampaankolossa. Kerran sitten päädyin erään ystävän kanssa taas tähän kauppaan ja tämä tyyppi oli kassalla, ja kuiskasin jonossa kaverille että katsoppa nyt miten käytös muuttuu. Tällä kertaa myyjällä oli jotain kertalippuja kuntosalille, jota jakeli edessä oleville asiakkaille. Minun kohdallani taas ei edes tervehtinyt, sanoi vain hinnan katsomatta päinkään. Kaveri maksoi minun jälkeeni ja taas tämä tyyppi oli yhtä aurinkoa, kyseli kuulumisia ja antoi kaverillenikin sellaisen salilipun. Kaveri katsoi suu auki siinä myyjän ja minun välillä, itseäni vain nauratti. Tämä myyjä muutti sitten myöhemmin pois, mutta aina välillä huvittaa tämä hänen käytöksensä ja mietin että olenko saman näköinen kuin joku joka on häntä ehkä loukannut, vai miksi ihmeessä oli niin nihkeä minua kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa miten pieniä murheita ihmisillä on. Entäs sitten kun joskus tulee oikeita ongelmia?

Mikä olisi oikea ongelma?

Minulla on "oikeitakin" ongelmia, mutta niitä ei voi sanoa kuin luojan luomaksi epäoikeudenmukaisuuksiksi. Sellainenko pitäisi kertoa?

Entinen pomo otti asiakseen näyttää minulle kaapin paikan. Usein sain epärealistisen aikataulun ja parhaani mukaan yritin toteuttaa projektit sen puitteissa. Pomo aina sätti minua työn tuloksista, puhui pahaa selän takana (työkavereilta kuulin tipoittain aina että "pomo oli sanonut että Mirkku ei osaa sitä/tätä/tuota") mutta kuitenkin ylpeänä esitteli tekemiäni tuotteita asiakkaille, somessa, muille johtajille... Asiakastapaamisiin otti mukaan ihan kenen tahansa muun kuin minut, 90% tapauksissa ko. kollegoilla ei ollut projektien kanssa mitään tekemistä ja hekin ihmettelivät miksi heidät oli kutsuttu tapaamisiin. Kerran pomo sätti minua työn hitaudesta ja siitä miten en osaa mitään, mutta otti projektiesitelmään mukaan puolet toimistosta (ei minua) ja tapaamisen jälkeen firman some ja sisäiset tiedostuskanavat vain pursusivat miten hieno, mahtava ja innovatiivinen projektipäivä oli ollut ja miten asiakkaat olivat olleet tyytyväisiä. Työpaikka ajoi minut burnoutin partaalle, loppuaikoina itkin aina pyöräillessä töihin ja joskus myös viikonloppuina. Seitsemästä kollegasta 5 vaihtui vuoden aikana, itsekin sain lopulta armopotkut.

Toinen oli sairaalloisen mustasukkainen avomies, joka sai päähänsä että olin pettämässä häntä, joten hän ratsasi tietokoneeni, facebookini, emailini, ja luki kaiken jopa vuosikymmenen päähän (tunsimme toisemme tuolloin vasta 1 vuoden ajan). Hän perusteli toimintaansa sillä että kuitenkin olin juuri aikomassa pettää. Jos sanoin totuudenmukaisesti että koskaan en häntä pettänyt tai olisi ikinä edes kyennyt moiseen, mies ei kuunnellut vaan väitti minua silti tulevaksi pettäjäksi ja että kuitenkin tulisin pettämään. Vaikea todistella syyttömyyttään teoista, joita ei ole vielä edes tapahtunut mutta sinua kuitenkin syytetään niistä.

Kouluajoilta ja lapsuudesta montakin asiaa. Moni opettaja suututti, ja näin jälkeenpäin olen todennut, että monilla heistä oli puutteellinen empatiakyky ja vähäiset ammattitaidot.

Ärsyttämään on jäänyt eräskin tilanne, jossa köksänmaikka huusi minulle koko luokan edessä ruoanlaittoon liittyneestä virheestä, jonka siis muut ryhmäläiseni olivat tehneet. Tämä sai kiusaajani liittymään mukaan haukkumiseen, eikä opettaja edes yrittänyt hiljentää heitä.

Sama opettaja antoi minulle kutosen "kokeesta", jossa valmistimme satunnaisia ruokia ulkomuistista. Syy: en siivilöinyt jauhoja! Mitään muuta vikaa tekemissäni leivoksissa ei ollut, ja ne maistuivatkin todella hyviltä. En enää muista kyseisen opettajan nimeä ja hän on jäänytkin jo eläkkeelle, muuten voisin antaa palautetta vielä jälkikäteen.

Up

Sain koulussa välitunnilla kiusaajaltani turpaan. Opettaja käski minun pyytää anteeksi käytöstäni.

Toinen mikä tapahtui myös koulussa oli kun ryhmä minua kiusaavia tyttöjä oli keksinyt että käyn tonkimassa heidän tavaroitaan liikuntatunnilla. Tulivat kovaa tömistellen pukuhuoneeseen kun olin vessassa ja päivittelivät että onkohan tavarat tallella. Hetken päästä opettaja huusi liikuntasalista "Hei *nimeni*, ootko käyny tonkimassa reppuja?" ja kun vastasin että en ole niin kaikki laitettiin istumaan rinkiin keskelle liikuntasalia. Olin niin nolona moisista syytöksistä että itkin kun minulta tivattiin että mitä ihmettä tein pukuhuoneessa. Sitten kaikki vain tuijottivat hiljaa hetken, opettaja käski tunnustaa että päästään jatkamaan mutta pidin pintani. Menin suihkutiloihin keräämään itseäni ja sinnehän tuli koko kiusaajaremmi tuijottamaan ja "vahtimaan". Vttu se oli sairasta ja epäoikeudenmukaista, en ollut tehnyt muuta kuin ollut olemassa :s

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain syytteen hätävarjelun liioittelusta kun potkaisin raiskauksen yrittäjää leukaan ja päähän.

Väkivaltainen hullu sai syytteen. Ihan oikein. 

Miten muuten mielestäsi raiskaukselta saa puolustautua, jos mitenkään?

No eikös meille naisille ole tässä opastettu, että avainnipun kilistely ja tumpun nostaminen torjunta-asentoon kropan eteen on riittävää puolustautumista?

Todennäköisesti kaikki muu on liioittelua vaikka itselle ei tuottaisi pienintäkään tunnontuskaa ratkaista ongelmaa vaikka t"räaseella. Minuun ei kukaan koske ilman lupaa.

eri

Itsellänikin on lukuisia kertoja juurikin lapsuudesta kun minua on syytetty jostain mitä en todellakaan olisi edes uskaltanut tehdä. Olin siis hyvinkin hiljainen ja arka lapsi ja varmasti noiden kokemusten takia olen vielä aikuisenakin melko syrjäänvetäytyvä ja sovitteleva. Yllättäen se aiheuttaa juurikin tuota, että saan todella usein syyt niskoilleni ja mikä erikoisinta, yleensä asia esitetään vielä todella epäasiallisesti verrattuna siihen kuinka vastaavat tilanteet hoidetaan muiden kanssa. Tämä ei ole edes pelkästään omaa tuntemustani, työkaveri oikeasti katsoi silmät selällään kuinka työnantaja antoi minun kuulla kunniani asiasta jossa siis en ollut edes tehnyt mitään väärää. Olin vain toiminut hiukan toisin kuin yleensä tapana oli, mutta lopputulokseen se ei vaikuttanut tuon taivaallista vaan oli ainoastaan hieman nopeampi ja näin säästi joulukiireessä hiukan kaikkien aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Itsellänikin on lukuisia kertoja juurikin lapsuudesta kun minua on syytetty jostain mitä en todellakaan olisi edes uskaltanut tehdä. Olin siis hyvinkin hiljainen ja arka lapsi ja varmasti noiden kokemusten takia olen vielä aikuisenakin melko syrjäänvetäytyvä ja sovitteleva. Yllättäen se aiheuttaa juurikin tuota, että saan todella usein syyt niskoilleni ja mikä erikoisinta, yleensä asia esitetään vielä todella epäasiallisesti verrattuna siihen kuinka vastaavat tilanteet hoidetaan muiden kanssa. Tämä ei ole edes pelkästään omaa tuntemustani, työkaveri oikeasti katsoi silmät selällään kuinka työnantaja antoi minun kuulla kunniani asiasta jossa siis en ollut edes tehnyt mitään väärää. Olin vain toiminut hiukan toisin kuin yleensä tapana oli, mutta lopputulokseen se ei vaikuttanut tuon taivaallista vaan oli ainoastaan hieman nopeampi ja näin säästi joulukiireessä hiukan kaikkien aikaa. 

Ymmärrän mitä sanot. Sama on itsellä että elän jotenkin varpaillani ja saan epäasiallisempaa käytöstä kohtaani kuin kuuluisi.

Mä olen myös soitteleva mutta kun itku alkaa niin se ei lopu.

Vierailija kirjoitti:

Olin perhepäivähoidossa vanhemman rouvan luona. Hän oli ottanut sulamaan itselleen pullan pakastimen päälle. Joku hoitolapsista oli haukannut pullasta palan ja minua syytettiin siitä. Kukaan muu ei kuulemma voinut olla syyllinen. Niinpä sitten itkien tunnustin haukanneeni, vaikka se ei ollut totta. Luultavasti se vanha horisko oli itse sen tehnyt vaan ei muistanut. Pikkusiskoni oli myös samalla hoitajalla myöhemmin ja loukkasi itsensä, kun frouva ei ollut tarpeeksi skarppina taaperon kanssa. Silloin pääsin pois sieltä.

Minullakin on huonoja kokemuksia useammista perhepäivähoitajista. Se oli ainakin aikoinaan sellaisten mihinkään kelpaamattomien tätien duuni, jota tehtiin kun ei muuta keksitty. Yksi täti antoi minua puolta isomman lapsen ihan vapaasti kiusata minua silmiensä alla ja muistan joskus karanneenikin. Toinen täti taas tiuski ja marmatti kaikesta. Kummassakaan paikassa en ollut pitkään.

Yhdessä entisessä työpaikassani sain monta kertaa huudot ja haukut, kun eräs projekti joka oli suunniteltu ja aloitettu ennen minun palkkaamistani kohtasi huonosta suunnittelusta johtuvia ongelmia. Pomo tietenkin itse ja eräs vanhempi työntekijä olivat ne homman suunnitelleet, mutta minun piti sitä olla toteuttamassa. En ollut ainoa työntekijä projektissa, enkä mitenkään vastuuasemassa, mutta olin sinisilmäisesti avannut suuni ja esittänyt ongelmiin ratkaisuehdotuksen, joka ei ollut pomon mieleen. Siitä eteenpäin olin syyllinen kun jokin ei heti onnistunut, motivaatiotani epäiltiin ääneen ja minua uhkailtiin potkuilla.

Vaihdoin työpaikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lukion jälkeen, parikymmentä vuotta sitten, töissä pienessä liikkeessä, jossa työskenteli 4-5 ihmistä. Joskus joulun alla olimme menossa yhdessä syömään liikkeen omistajan kanssa. Päivästä teki odottamisen arvoisen myös se, että tiesimme saavamme joulubonukset tuona iltana. Ne maksettiin käteisenä, mitä ei tuohon aikaan pidetty kovinkaan ihmeellisenä. Kävelimme porukalla kohti ravintolaa, kun omistaja kävi pankkiautomaatilla nostamassa rahaa. Hänellä oli kädessään jotain papereita ja kalenteri, jotka hän ojensi siksi aikaa meille työntekijöille, jotka odottelimme ympärillä. Käytyään automaatilla, hän laittoi rahat kirjekuoreen, keräsi tavaransa ja menimme sisään ravintolaan. Tilattuamme omistaja alkoi suurieleisesti jakaa meille bonuksiamme. Tässä vaiheessa tulikin yllätys, kun kirjekuori, jossa rahat olivat olleet, oli mystisesti kadonnut. Kyseeessä oli huomattava summa rahaa, joten rupesimme paniikissa etsimään kuorta. Tutkimme koko matkan automaatilta ravintolan pöytään, pöytien alta, takkien taskuista, papereiden väleistä, kaikkialta. Rahoja ei koskaan löytynyt ja joulubonukset jäivät saamatta. Myös jouluateria syötiin varsin kireissä tunnelmissa.

Jo tämä oli todella outoa, mutta vielä kummallisemmaksi juttu meni siinä vaiheessa, kun tajusin rivien väleistä omistajan syyttävän rahojen katoamisesta minua. Olin ainoa, jolla oli vähän isompi kassi mukana, joten ikävän vihjailun seurauksena jouduin esittelemään hänelle sen sisällön, ainoana porukasta. Laukusta ei tietenkään löytynut mitään, mutta tuon katastrofaalisen illan jälkeen tajusin, että hän yhä kuvitteli juuri minun ottaneen rahat. En vieläkään ymmärrä miksi, mutta minulla on kyllä omat arvaukseni asioiden kulusta. Kun sain joulukiireiden jälkeen tammikuussa töistä potkut, en varsinaisesti ollut yllättynyt. 

Silloin tapaus harmitti, mutta loppujen lopuksi omistaja teki minulle palveluksen. Olisin helposti jämähtänyt silloin parikymppisenä tuohon työpaikkaan ilman potkuja. Niiden ansioista päätin pyrkiä opiskelemaan, mihin sitten onneksi pääsinkin ja sain rakennettua itselleni ihan mukavan elämän. 

Jotenkin outoa että pomo halusi työntekijästä syntipukin, kun varmaan tuollaisessa tilanteessa oletettaisiin, että rahat ovat pudonneet jonnekin ja joku ohikulkija napannut itselleen. Kysyittekö kuoresta ravintolan työntekijöiltä tai poliisiasemalta?

Kysyttiin toki henkilökunnalta ja viereisten pöytien asiakkailta. En tiedä, kysyttiinkö asiasta poliisiasemalta. Voisin kuvitella, mutta nehän eivät olleet (kuin osin) minun rahojani, joten tämä on jäänyt omistajan tehtäväksi. 

Pidän itsekin ihan mahdollisena, että kirjekuori on yksinkertaisesti pudonnut ja joku on ottanut sen mukaansa. 

Vaihtoehto a) Omistaja on ottanut ne itselleen vaikkapa käymällä välittömästi ravintolaan saapumisen jälkeen vessassa sujauttamassa kirjekuoren saappaaseensa.

Vaihtoehto b) Omistaja ja sinua kohtaan vihamielinen vakkari olivat liittoutuneet ja jemmasivat keskenään rahat, vakkarin syyttäen katoamisesta sinua omistajan säestyksellä. Saivat tästä myös oivallisen syyn potkuihin.

Vaihtoehto c) Ne ovat pudonneet ja joku on ottanut ne. Sitä vastaa sotii se, että te varmaankin kävelitte pomon takana ja olisitte huomanneet, jos häneltä olisi pudonnut kirjekuori. Lisäksi: suomalaiset ovat tunnetusti rehellisiä ja pudonneista lompakoistakin huomattava osa palautetaan poliisin löytötavaraosastolle, joten todella huono tuuri että löytäjä olisi juuri se epärehellinen tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Tutustuin joitakin vuosia sitten silloisen poikaystäväni kaverin tyttöystävään ja meistä tuli hyviä kavereita. Tapasimme toisiamme aika usein myös kahdestaan, kävimme syömässä ja juomassa ja juttelimme paljon. Meillä oli tosi hauskaa, vaikka jouduin melkein aina maksumieheksi koska nainen, kutsutaan häntä vaikka "Annaksi", ei ollut töissä vaan oli monella tavalla elämän murrosvaiheessa. Tämä ei ollut minulle sinänsä ongelma, koska olin juuri saanut ensimmäisen oman alani työpaikan ja sain hyvää palkkaa. Aluksi maksoin laskuja baarissa, mutta myöhemmin Anna alkoi pyytää minulta rahaa lainaksi. Hän maksoi alkuvaiheessa takaisin, mutta sitten velkoja alkoi kertyä. Tilanne alkoi ärsyttää minua ja vähitellen etäännyimme. 

Niihin aikoihin seurustelu silloisen poikaystäväni kanssa tuli päätökseen ja olin muuttamassa yksin uuteen asuntoon. Muuttamiseen menee rahaa, joten kirjoitin Annalle viestin, jossa kerroin että tarvitsen nyt rahat, jotka olen lainannut hänelle. Ensin hän lupaili huomista, sitten ylihuomista ja lopulta kertoi saavansa rahaa vasta silloin ja silloin. Parin viikon päästä hän ei vastannyt enää viesteihin lainkaan. 

Pahinta oli kuitenkin se, että törmäsin sattumalta hänen mieheensä, joka vaikutti omituisen vihaiselta nähdessään minut. Kysyin häneltä mitä Annalle kuuluu, ja hän vastasi, että ehkä on parempi, ettemme ole tämän kanssa tekemisissä ja että minun pitäisi maksaa vihdoin Annalle vuosien varrella kertynyt velkani!!! Olin lentää selälleni hämmästyksestä. Sen lisäksi, että olin tarjonnut Annalle vuosien varrella sadoilla euroilla ruokaa ja juomaa ja lainannut hänelle vähintään saman verran rahaa, hän oli väittänyt miehelleen lainanneensa itse minulle! Käsittämättömintä tilanteessa oli se, että mies kyllä tiesi missä olin töissä, samoin sen ettei hänen tyttöystävällään ollut tuloja. Mistä työtön ihminen olisi saanut rahaa työssä käyvälle lainattavaksi asti? Hän kun tuntui muutenkin kärsivän kroonisesta rahapulasta ja vielä puhui siitä kaiken aikaa. 

Tämä jäi vaivaamaan minua pitkäksi aikaa. Paljon enemmän kuin rahan menetys (en saanut koskaan rahoja takaisin) minua söi se, että minut oli mustamaalattu lainaajaksi, joka ei hoida velkojaan, vaikka tilanne oli täysin päinvastainen. 

Yksinkertainen vääryys on vielä jotenkin käsiteltävissä; kaveri ei maksa velkojaan.

Kaksinkertainen törkeä vääryys on hyvin vaikea hyväksyä; kaveri ei maksanut velkojaan ja valehteli täysin raukkamaisesti ja halveksittavasti sinun olevan syyllinen hänen väärin tekemiseensä sinua kohtaan.

Kolminkertainen vääryys on täysin mahdotonta sulattaa; joku pässimies uskoi sitä moraalista imbesilliä

Neljänkertainen vääryys on se, kun et saanut selitettyä totuutta tuolle pässimiehelle, jotta hän olisi voinut jättää moraalisen imbesillinsä, ja sinun maineesi olisi edes puhdistunut.

Jos yhtään lohduttaa, niin tunnen tuollaisen "Annan" ja olen varma että hän ei tule koskaan elämässään olemaan onnellinen, eikä kenenkään rakastama.