Onko kukaan muu kokenut "virheitä matrixissa"/ glitch in the matrix -tyyppisiä tilanteita?

Kaikki menee täällä päinvastoin. Sinun pitäisi saada hoitoa johonkin vaivaan niin et saa ja jos et halua hoitoa saat sitä

Olen kertonut tämän aiemmin mutta en muista oliko se tämä keskustelu. Tässä saattaa olla valemuistoakin mukana joten varmaan ihan luonnollinen selitys löytyy. 

Olin noin 6-7 - vuotias ja mentiin sukulaisten luo autolla. Ajettiin isolla valtatiellä. Sitten meidät ohitti semmoinen harmaa maastoauto. Olin siihen aikaan kiinnostunut autojen rekisterikilpien niistä kirjaimista joten sen rekkarin kirjaimet jäi mieleen. Sen takapenkillä istui vaalea suunnilleen minun ikäiseni tyttö. Se tyttö mulkoili mua tosi ilkeän näköisenä ja vähän hätkähdin sitä. Ajattelin että olipa hirveä tyttö autoineen.

Tästä oli kulunut jo aikaa, varmaan kuukausia kun olimme autolla matkalla kauppaan tai johonkin. Ajettiin siis ihan kotikaupungissa keskustassa. Ja sitten meidät ohitti taas harmaa maastoauto jonka takapenkillä oli sama vaalea tyttö ja sama ilkeä katse. Rekkarin kirjaimetkin oli samat. Tällä kertaa säikähdin enemmän ja ajattelin että mikä ihme hullu lapsi toi on joka vainoaa mua. 

Ajoin tuttua hiekkatietä pitkin pyörällä, kun äkkiä tuntui kun olisin ajanut kaivonkannen yli. Vielä samanlainen kolahduskin kuului. Kyseisellä rantatien pätkällä vaan ei ole mitään kaivon kansia. Vieläkään en tiedä mistä ääni olisi voinut tulla. 

Miksi ääni kuuluu myöhemmin kuin sen loogisesti ajatellen pitäisi kuulua? Koska aivoissa on toimintahäiriö. Minulla on epilepsia, olen saanut viimeisen 35 vuoden sisällä kohtauksen 8 kertaa. Aina, siis ihan aina, ennen kohtausta tulee ennakoivia oireita aivojen sähköisessä toimintakentässä. Minulle tyypillinen on ääniin liittyvä häiriö. Jos kynä putoaa, saatan nähdä sen, mutta kolahdus kuuluu viiveellä. Johtuu aivoista, jotka tulkitsevat äänen. Ne eivät ole skarppina. Joskus olen kuullut myös puhetta kaukaa, vähän kuin tunnelin päästä, mutta sitten havahtunut siihen, että puhuja onkin vieressä.

Minulle voi tapahtua myös niin, että teen jotain asiaa, puoliksi pysähtyneessä tilassa. Yleisin on ollut maiskutus. Tuijottelen eteeni ja maiskuttelen suuta. Tietenkään en tätä itse tiedosta millään tavalla. Äitini sanoi, että nuoruudessa ennen kuin löytyi parempi lääke, noita lyhyitä aivojen sähköisen kentän toimintahäiriöitä saattoi olla useita päivässä. Tyypillisesti maiskuttelua ja vähän sellaista omissa oloissa olemista. En ollut tajuton, vaan en vain kommunikoinut toisten kanssa hetkeen. Kuulin kyllä mitä ympärillä on meneillään.

Minulle tulee myös todella paljon deja vu-ilmiöitä, kun epilepsiakohtaus on tulossa. Kymmenen kertaakin päivässä on voinut silloin tuntua, että olen elänyt tämän hetken ennenkin. Muutama vuosi sitten kävi ilmi, että tavallaan olinkin elänyt erään tilanteen ennenkin, koska olin tehnyt saman asian monta kertaa. En halua kertoa, mikä se asia oli, mutta kun aivot kirkastui sumusta, läheinen ihminen huomautti siitä, että johan sä teit noin. Ja tiedostin silloin itsekin, että niin tein. Yleensä ihminen ei tiedosta.

Vierailija kirjoitti:

Olin laittanut salikamat pyykinpesukoneeseen. Ihmettelin myöhemmin kolinaa ja kun kurkkasin vielä päällä olevaan koneeseen, huomasin että salikorttini oli jäänyt taskuun ja pyöri koneessa.

Kun kone lopetti, nostin pyykit tavalliseen tapaan ensin isoon läpinäkyvään muoviseen laatikkoon, josta otin ne sitten yksitellen kuivauskaappiin.

Salikorttia ei näkynyt koneessa eikä vaatteiden joukossa. Ihmettelin asiaa.

Kurkkasin vielä kuivauskaappiin olisiko kortti siellä.

Ei näkynyt.

Sitten kuului KOPS ja salikortti ilmestyi jostain sivupöydälle nostamaani muoviseen TYHJÄÄN laatikkoon, josta olin hetki sitten poistanut pyykit.

Tapaus on täysin käsittämätön. Lisäksi paikalla ollut poikani näki saman tapahtuman, joten aistiharhan todennäköisyys on pienempi.

kortti kosteana liimautui hetkeksi laatikon kylkeen, josta kosteuden "liimatehon" heikettyä sitten kops putosi laatikon pohjalle? Vai sittenkin jotain paranormaalia?

Vierailija kirjoitti:

Olin iltakävelyllä. Asuin vanhassa kodissani, rivitaloissa joiden lähellä oli silta. Sillan takana oli kävelytie jonka toisella puolella metsää ja toisella muutama ok-talo sekä tehdashalli.  Tämä oli minun vakituinen kävelyreittini. Kello oli jotain kuusi , sataa tihuutti ja oli hämärää kun lähdin kävelemään. Sillalla vastaan tuli mies koiran kanssa. Kun olin ylittänyt sillan tuli outo olo, epämääräisen levoton mutten osannut määritellä sitä. Huomasin  että suurin osa katuvaloista edessäni oli sammunut ja mietin että ok, tuosta se varmaan on  vaikka en pelännytkään pimeää. Jossain vaiheessa tajusin, ettei metsä lopu ja  tehdashalli tuli näkyviin yhä uudestaan ja uudestaan! Reitti on normaalistikin hiljainen mutta nyt se oli.. kuollut. Minun olisi noin kilometrin jälkeen  saapua risteykseen jossa on bussipysäkki  ja päiväkoti ja josta teen U-kirjaimen mallisen kiepin kotiin, tavallaan

Eräs nainen kertoi, että hänelle oli pari kertaa tapahtunut tuollainen juttu kotona. Oli ollut äitinsä seurassa ja yhtäkkiä kaikki kaupungin äänet olivat hiljenneet... En muista kovin hyvin yksityiskohtia, mutta selvästi samasta ilmiöstä oli kyse.

kuali kirjoitti:

Vähän sama homma. Olen ollut isojen yhtiöiden asiakaspalvelussa töissä ja puheluliikenteen määrä on täysin mustavalkoinen.

Joko kaikki soittavat yhtä aikaa tai kukaan ei soita. Sama reklamaatioasiakkaiden kohdalla. Kaikki valittavat samaan aikaan, kuin maailma olisi "kärttyinen" samana hetkenä, ja toisina aika-kausina taas ei mitään ja kellään ei ole nokan koputtamista.

Mitenkäs sitten selität, planeettojen asennolla vai millä..

Olin joitakin vuosia töissä puhelinseksilinjalla kahdessa eri firmassa. Oli tavallista, että pitkään aikaan, joskus jopa moneen tuntiin ei tullut yhtään puhelua kummallekaan linjalle. Sitten kun lopulta toisen firman linjalle tuli puhelu, niin hyvin usein se toinenkin puhelin, johon ne toisen yhtiön puhelut tulivat, alkoi soida lähes samanaikaisesti. Ihmettelin aina mistä tämä johtui. Varsinkin, kun kyse ei ollut sen kummemmasta ruuhkasta tai tietyistä kellonajoista jolloin olisi tullut tavallista enemmän puheluita, vaan yksittäisistä samaan aikaan tulevista soitoista. Enkä usko, että näiden firmojen puhelinliikenteet olivat mitenkään toisiinsa yhteydessä. Työntekoa tämä tietysti vaikeutti melkoisesti, kun kahta puhelua ei voinut puhua yhtä aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen kertonut tämän aiemmin mutta en muista oliko se tämä keskustelu. Tässä saattaa olla valemuistoakin mukana joten varmaan ihan luonnollinen selitys löytyy. 

Olin noin 6-7 - vuotias ja mentiin sukulaisten luo autolla. Ajettiin isolla valtatiellä. Sitten meidät ohitti semmoinen harmaa maastoauto. Olin siihen aikaan kiinnostunut autojen rekisterikilpien niistä kirjaimista joten sen rekkarin kirjaimet jäi mieleen. Sen takapenkillä istui vaalea suunnilleen minun ikäiseni tyttö. Se tyttö mulkoili mua tosi ilkeän näköisenä ja vähän hätkähdin sitä. Ajattelin että olipa hirveä tyttö autoineen.

Tästä oli kulunut jo aikaa, varmaan kuukausia kun olimme autolla matkalla kauppaan tai johonkin. Ajettiin siis ihan kotikaupungissa keskustassa. Ja sitten meidät ohitti taas harmaa maastoauto jonka takapenkillä oli sama vaalea tyttö ja sama ilkeä katse. Rekkarin kirjaimetkin oli samat. Tällä kertaa säikähdin enemmän ja ajattelin että mi

------------

Kaksi kertaa sama auto ohittaa, samalla paikkakunnalla... Onko se vielä hullua vainoamista? Mä ajan vuodessa noin 700 kertaa naapureiden ohi "vainoten" heitä... No, toki sä olit lapsi vielä silloin.

En ole kokenut. Yleensä nämä ovat häiriöitä aivokemiassa eli aivojen toiminnassa. Jos siihen liittyy esim. toinen henkilö joka on "todistanut" tämän tapahtuman, niin tämä toinen henkilö saattaa peilata tilannetta eikä kehtaa sanoa kokeneensa tilanteen ihan toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama vuosi sitten saunan ylälauteelta löytyi likainen 50 sentin kolikko vuodelta 2002 eli se oli ensimmäisiä liikkeelle laskettuja euron kolikoita Suomessa. Näytti siltä, että kolikko olisi ollut vuosia ulkona.

Perheenjäsenet eivät ole myöntäneet tehneensä kepposta.

Tuli mieleen, että minkä ikäinen talo? 

Siis kävi mielessä niinkin villi teoria, että rakentajalta tippunut rakennusvaiheessa jonnekin kattoväliin, ja jostain sopivasta rakosesta tms lopulta kierähtänyt alas lauteille :D

Niin ja jatkan, omistan 2000-luvun taiteessa valmistetun auton. Edellinen omistaja siivosi sen huolellisesti ennen kauppoja, ja itsekin olen useita kertoja imuroinut ja puhdistanut. Silti viime kesänä löysin takapenkin lattiamatolta 10 pennin kolikon, oli erittäin näkyvällä paikalla. Tulin tulokseen, että jäänyt aikoinaan johonkin sopivaan rakoon, ja jossain töyssyssä sitten ponkaissut esiin. Markat olleet kuitenkin vielä viimeisiä aikoja käytössä, kun auto upouuteena ajettu ulos liikkeestä.

Saipahan kolikon muistoksi, kun ei ole muita markka-ajan rahoja enää tallessa.

Mulla on vaan yksi kokemus joka vaivasi hetken.

Avopuolison kanssa piti lähteä kauppaan, kunhan hän ensin tulisi kotiin. Arvelin että hän on ihan pian jo pihalla, joten päätin lähteä viemään roskia. Olin just sekajätteen heittänyt ja katsahdin kerrostalomme edustalle ja näin avopuolison kävelemässä, pian hän katoaisi näkyvistä suuren lumikasan taakse. No heitin biojätteen astiaan ja harpoin reippaasti kohti taloa, parkkipaikan läpi, eihän se roskapiste siis ihan vieressä ole. Mulle tuli kumma tunne kun lähestyin lumikasaa, että avopuoliso ei olekaan siellä, eikä siis ollutkaan. Soitin hänelle, oli vasta kävelemässä ja saapuisi muutaman minuutin kuluttua. Jos se olikin joku muu hänen oloisensa, niin tyypin olisi pitänyt hävitä roskapaikalta nähtynä suoraan lumikasan takana olevaan rappukäytävään, mutta rapussa ei ollut valoja. Kai ihmiset yleensä laittavat valot rappuun? Ja kun olin aivan varma että näin juuri avopuolisoni, vaikka olinkin useiden metrien päässä, niin tunnistan hänet tietenkin. 

Tästä jäi kummallinen olo pitkäksi aikaa. Selitys on luonnollisesti se, että koska odotin näkeväni hänet pian, niin erehdyin näkeväni hänet jossain toisessa ihmisessä joka meni sinne kasan takana olevaan pimeään rappukäytävään. Tulipa pitkä selostus :D 

Onhan noita kaikenlaisia sattumuksia. Tänään kävin kirjastossa ja kiinnitin huomiota hyllyssä olevaan ruotsinkieliseen Anne Frankin päiväkirjaan. Ajattelin, että haluaisin kyllä lukea sen ruotsiksi, mutta haluaisin sen omakseni enkä lainata kirjastosta. Sitten menin suoraan kierrätyshyllyn luokse, ja arvatkaapa mikä kirja siellä oli, ruotsinkielisenä. Ei tämä varmasti mikään ohjelmointivirhe ollut, mutta ihan kivaa.

Olen nähnyt joskus valveunia. Ne ovat yllättävän yleisiä. Olen nähnyt unen ja todellisuuden rajalla kuolleita lähisukulaisia. Kerran olin junassa, kun viereen istui mummo ja sanoi, että tuli katsomaan, kuinka voit. Sitten kun kun vastannut, hän hymyili ja lähti pois. Katsoin sinne päin, mihin hän lähti, muttei ollut ketään. Minun oli pakko kysyä viereisellä penkkirivillä istuneilta, kävikö tässä vanha ihminen. He sanoivat, että ei ole käynyt ketään. Olin todennäköisesti nukahtamaisillani siinä junassa istuessa, mutta aivot eivät antaneet lupaa nukahtaa, joten syntyi valveuni, jolle tyypillistä ovat hallusinaatiot, jotka tuntuvat todelta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vaan yksi kokemus joka vaivasi hetken.

Avopuolison kanssa piti lähteä kauppaan, kunhan hän ensin tulisi kotiin. Arvelin että hän on ihan pian jo pihalla, joten päätin lähteä viemään roskia. Olin just sekajätteen heittänyt ja katsahdin kerrostalomme edustalle ja näin avopuolison kävelemässä, pian hän katoaisi näkyvistä suuren lumikasan taakse. No heitin biojätteen astiaan ja harpoin reippaasti kohti taloa, parkkipaikan läpi, eihän se roskapiste siis ihan vieressä ole. Mulle tuli kumma tunne kun lähestyin lumikasaa, että avopuoliso ei olekaan siellä, eikä siis ollutkaan. Soitin hänelle, oli vasta kävelemässä ja saapuisi muutaman minuutin kuluttua. Jos se olikin joku muu hänen oloisensa, niin tyypin olisi pitänyt hävitä roskapaikalta nähtynä suoraan lumikasan takana olevaan rappukäytävään, mutta rapussa ei ollut valoja. Kai ihmiset yleensä laittavat valot rappuun? Ja kun olin aivan varma että näin juuri avopuolisoni, vaikk

Ei välttämättä. Siinä ei välttämättä ollut ketään ihmistä, vaan aivosi huijasivat sinua. Ajattelit, että kohta se tuolta tulee, kävelee tuosta ohi, ja kas vaan, aivot tuottivat sellaisen näyn. 

Saharassa käy noin kuulemma usein. Ihminen kokee kovaa janoa, hän kuvittelee lammen tai vesipullon ja lähtee suunnistamaan sitä kohti, mutta ei saavuta, koska mitään vettä ei ole. Silti se vesi on täysin todellinen sille, joka sen näkee.

Minulla on usein etiäisiä.

Muutama päivä sitten ajattelin yhtäkkiä, ilman mitään järkevää syytä tai minkäänlaista kontekstia, Nykkiä. Mietin, onko siellä ihan tavallinen suurkaupungin päivä.

Kun hetken päästä vilaisin uutisvirtaa, näin jutun New Yorkissa juuri sattuneesta maanjäristyksestä.

Muutama vuosi sitten istuskelin eräässä puistossa lammen rannalla. Oli lämmin, mukava päivä, mutta yhtäkkiä minulle tuli kylmäävä tunne lähellä leijailevasta kuolemasta, ja tunsin pakottavaa tarvetta palata kotiin. 

Parin tunnin päästä paikallislehden tuore päivitys kertoi, että lammesta oli juuri löydetty ruumis.

Up.

Kun tein aikoinaan yli 25 vuotta sitten nuorena hoitajana yövuoroja, tapahtui ihan merkillisiä asioita.

Olen jutellut jonkun ihmisen kanssa, vaikka ei ollut ketään muuta kuin minä ja ne hoidettavat asukkaat. Osastolla ei kerta kaikkiaan ole voinut olla keskellä yötä sellaista ihmistä, jonka kanssa luulin käyneeni keskusteluja. Minulta myös katosi tavaroita, joita en varmasti ollut jättänyt siihen paikkaan, mistä ne löytyi myöhemmin.

Kävin juttelemassa lääkärille työterveydessä, koska pelkäsin olevani tulossa hulluksi. Lääkäri totesi vaan, että aivot eivät ole täysin hereillä. Sain kuitenkin lähetteen psykologille, koska oikeasti minusta tuntui, että olen irtautumassa todellisuudesta. Psykologi sanoi myös, että ei sinussa ole mitään vikaa. Sinun aivosi eivät meinaa pysyä hereillä koko yötä, mutta kun et anna itsellesi lupaa nukahtaa, sinulla säilyy yhteys olemassa olevaan ympäristöön ja samalla aivot kuitenkin lepäävät. Siinä tavaroiden siirtymisessä on kyse tavallaan samasta ilmiöstä kuin unissa kävelyssä, eli aivot eivät ole syvässä unessa, mutta ovat kuitenkin kevyessä pintaunessa, ihminen pysty toimintakykyisenä koko ajan, mutta tekee asioita ilman tiedostamista. Liikuttelin tavaroita tiedostamattani. Noin psykologi siis selitti asiaa. Hän kirjoitti työnantajalle lausunnon, että terveydellisistä syistä yövuoroja tulisi välttää.

Minulla on yksi tällainen kokemus... Olin edesmenneen veljeni lempibändin keikalla ja edessäni seisoi mies, joka muistutti veljeäni erehdyttävästi! Kun näin hänet takaapäin, niin sekunnin murto-osan ajan veljeni nimi kävi mielessäni kuin huudahdus ja olin ilahtunut, että hän oli keikalla ja että tavataan, kunnes tajusin, että hänhän kuoli vuosia sitten. Miehen olemus, kehonkieli, liikkeet, kaikki kuin veljelläni. Veli ei koskaan ollut päässyt bändin keikalle ja mietin, että mikähän kaksoisolento se mies oikein oli. 

Menin työhaastatteluun ja kertasin koko ajan autossa ääneen, mitä aion kertoa haastattelijoille. Oli kyseessä todella tärkeä työpaikka, koska entinen työ oli menossa alta kun yritys meni konkurssiin. Toistin haastattelussa niitä asioita mitä olin harjoitellut autossa. Yhtäkkiä, siis aivan yllättäen, joku kosketti olkapäästä. Kesken haastattelun. Käännyin katsomaan ja näin tummiin pukeutuneen naisen. Ajattelin, mitä tuo nainen täällä tekee ja kun katsoin kasvoihin, se oli toinen haastattelijoista. Ne istuivat molemmat edelleen minua vastapäätä! Teki mieli huutaa, että miten sä teit tuon tempun. Haastattelun loppu olikin sitten ihan mahalasku, koska pelästyin tuota kokemusta ja oli vaikea enää puhua järkevästi.

Olen saanut muissakin äärimmäisen stressaavissa tilanteissa saman tyyppisiä näkyjä. Joku tumma hahmo tai mustiin pukeutunut ihminen näkynyt sellaisessa paikassa, että olen itsekin jälkikäteen tajunnut, ettei se ollut totta. Sitten kun hengittelee rauhassa ja saa hermonsa rauhoitettua, ymmärtää, että siinä ei ollut ketään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yksi tällainen kokemus... Olin edesmenneen veljeni lempibändin keikalla ja edessäni seisoi mies, joka muistutti veljeäni erehdyttävästi! Kun näin hänet takaapäin, niin sekunnin murto-osan ajan veljeni nimi kävi mielessäni kuin huudahdus ja olin ilahtunut, että hän oli keikalla ja että tavataan, kunnes tajusin, että hänhän kuoli vuosia sitten. Miehen olemus, kehonkieli, liikkeet, kaikki kuin veljelläni. Veli ei koskaan ollut päässyt bändin keikalle ja mietin, että mikähän kaksoisolento se mies oikein oli. 

Uusi kokemus muokkaa vanhaa muistoa. Tuo on aivan yleistä. Hyväksyt psykologisesti vain ne piirteet, jotka siinä miehessä täsmäsivät veljeesi ja jätät tiedostamattasi ne muut piirteet huomioimatta. Minä näin omaa äitiäni aikoinaan useissa ihmisissä, kun äidin kuolema oli tuore asia. Kaupassa tuli vastaan nainen, joka oli kuin äitini nuorena. Tarkkailin häntä pidempään, suorastaan tuijotin. Vasta sitten kun aloin miettiä, miksei tuo nainen ole äitini nuorena, aloin nähdä myös piirteitä, jotka olivat erilaisia kuin äidilläni.