Onko kukaan muu kokenut "virheitä matrixissa"/ glitch in the matrix -tyyppisiä tilanteita?

Nämä on ihan kiinnostavaa luettavaa, mutta ei niistä kyllä mitään johtopäätöksiä todellisuuden luonteesta voi tehdä. Elämän aikana tapahtuu niin paljon, että olisi erittäin epätodennäköistä, ettei sen aikana tapahtuisi useampikin erittäin epätodennäköinen asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla tapahtui kerran koiraa ulkoiluttaessa pelottava tällainen. Lähdin kävelemään tuttua reittiä Helsingissä Arabianrannassa. Oli iltapäivä. Siinä omissa ajatuksissani kuljin, kun yhtäkkiä tajusin, että mutta eihän tämä reitti yleensä näin pitkä ole. No, kuittasin sillä että olen ollut niin ajatuksissani, että siksi ajantaju ei ole ihan normaali. Skarppauduin tarkkailemaan ympäristöäni. No niin, nyt tuttu lintutorni edessä, siitä ei ole kuin jokunen sataa metriä kävelysillalle, jota pääsee polullle joka vie takaisin Arabianrantaan Viikki/Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueelta. Mutta: lintutornin jälkeen polku jatkui ja jatkui, ja mikä hirveintä: lintutorni tuli vastaan uudestaan säännöllisesti. Sillä reitillä ei ole kuin 1 lintutorni, olen sen myöhemmin kävelyillä varmistanut (eikä siellä ole myöskään mitään rengasmaista polkua, jota voisi siltoja ylittämättä pyöriä ympyrää samaa reittiä). Kävelin ja kävelin ja alkoi jo hätäännys iskeä, kun ilta alkoi pimentyä, eikä koirakaan olisi enää halunnut tarpoa. Aina vaan oikealla oli kaislikko, vasemmalla puro/pieni joki, Lammassaaren polku ja lintutorni toistuivat. 

Lopulta en epätoivoissani keksinyt muuta, kuin sanoa kuten uskovainen eksäni: "Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä, jos tässä on joku lumous niin katoa". En edes usko Jeesukseen enkä lumouksiinkaan, mutta mitäpä teet jos olet kävellyt 4 tuntia reittiä jonka pitäisi olla alle puoli kilometriä... Jonkun ajan päästä, taas kerran lintutornin kohdalla, tuli vastaan joukko otsalamppujen kanssa juoksijoita (en tosiaan ollut ennen sitä nähnyt yhtäkään ihmistä, mikä myös on outoa, koska tuolla liikkuu yleensä aika paljon ulkoilijoita). Yhtäkkiä tuntui kuin joku painostava tunnelma olisi loppunut, luonnon äänetkin palasivat. Ja nyt löysin sieltä mistä pitääkin, noin parinsadan metrin päästä, vasemmalle puron yli vievän sillan ja siitä pääsin kotiin päin. Kai se oli sitten se vanhojen aikojen "metsänpeitto", ainakin kokemus muistuttaa paljon sen kuvauksia.

Luin tämä viestisi jokin aika sitten. Viestistä tuli jo lukiessa vahvasti omituinen olo ja asia jäi pyörimään mieleeni. Tuntui kuin olisin joskus lapsuudessa kokenut vastaavaa, mutta unohtanut asian. Tänään sitten aloin muistaa!

Oli kesäiltapäivä ja olin vanhempieni ja isompien sisarusteni kanssa järven rannassa, josta on vajaan puolen kilometrin matka kotiimme. Lähdimme yhdessä kävelemään kotiin, mutta muilla oli kiire ja minä halusin kulkea hitaasti omaan tahtiini, joten jättäydyin jälkeen. Olin jo lapsena kulkenut tuon tutun pikkutien lukemattomia kertoja, joten minusta ei oltu huolissaan, enkä itsekään ollut. Tie oli suora polunomainen tie peltojen välissä, ei tienristeyksiä ennen taloja. Kävin matkaa hiljaksiin, mutta heti sen jälkeen, kun muut hävisivät näkyvistä mutkan taakse, tunnelma muuttui. Tuli hämärämpää ja olo oli hyvin painostava. Toisten kulkijoiden äänet loppuivat aivan äkisti, ei vähitellen loitontuen niin kuin tavallisesti. Minua alkoi saman tien pelottaa, joten aloin kulkea rivakasti saadakseni muut pian kiinni, mutta tie vain jatkui ja jatkui, enkä nähnyt ketään, vaikka kuinka juoksin. Olin jo suorastaan pakokauhussa, kun tie jatkuu loputtomiin, eikä kotia näy. Ja miksei kukaan tullut minua hakemaan, vaikka tuntui, että olin ollut poissa niin pitkään? Kävin jossain vaiheessa maahan istumaan ja itkemään, ja siinä jonkin aikaa lohduttomasti itkettyäni ja apua rukoiltuani tunnelma muuttui taas äkisti. Tuli valoisampaa ja olo keveni. Pinkaisin saman tien juoksuun ja olin hetkessä kotona. Muut olivat minulle kauhean vihaisia, missä ihmeessä olin ollut? Kun minua ei ollut alkanut kuulua, veljeni oli lopulta käynyt minua etsimässä tieltä, kävellyt rantaan asti, eikä minua ollut näkynyt. Olin kotiinpalusta ihan älyttömän helpottunut, vaikka kukaan ei koskaan uskonutkaan, etten ollut ollut omilla retkilläni. Tuon jälkeen meni pitkään ennen kuin suostuin kulkemaan tietä yksin. Kerran muistan kulkeneeni äidin kanssa ja säikähdin kauheasti, kun maisema hämärtyi aivan yhtäkkiä. Pelkäsin, että sama käy taas, mutta tällä kertaa mitään erikoisempaa ei tapahtunut, vaan kyseessä taisi olla vaan tavalliset sade- tai ukkospilvet.

Nyt kuulin tälle ilmiölle ensimmäistä kertaa sanan; metsänpeitto!

Lapseni joutui parivuotiaana johonkin vastaavaan, kun hävisi kerrostalon rapusta eikä löytynyt mistään. Koko talo haki häntä. Sitten hän yhtäkkiä vain oli siinä, kotioven luona.

Hän oli vielä niin pieni, ettei osannut selittää mitään.

Siinä paikassa tapahtui muutakin outoa myös naapureille.

Vierailija kirjoitti:

Onko joku selvittänyt ne kohdalla sammuvat katuvalot jo, mikä niiden takana?

Mulle käy näin kausittain. Oikeastaan silloin, kun menee muutenkin vähän huonosti, on jotain pidempiaikaisia vastoinkäymisiä (menetys, ero tms.), niin näitä sammuu urakalla kohdallani. Huonoa energiaa? Nytpä ei olekaan aikoihin sammunut ja elämä on melko tasaista.

Viimeyönä näin unta, että lapsenlapsi painoi otsansa otsaani ja tuijotti tiukasti silmiini ja kysyi "näätkö mut" vastasin "tottakai näen" kyseinen lapsi oli saanut anafylaktisen shokin kolmelta viimeyönä. Äitinsä kertoi aamulla tilanneensa yöllä ambulanssin, lapsi sai adrenaliinia ja tokeni.

Mulle käy joskus niin, että joku tietty asia toistuu eri muodoissaan. Esim. lapsuuteni Imatra-gate!

Me käytiin usein sukuloimassa ympäri Suomea ja mulla oli aina automatkoilla korvalappustereot ja niissä joko Juicea tai satukasetteja (isäni oli suuri Juice-fani ja se soi myös kotona usein). No, yhdellä näistä reissuista satuin kuuntelemaan Juicen biisiä "We want Lasse Vehviläinen" jossa on kohta "Lasse hän on voima Imatran". Jotenkin ihastuin tuohon Imatra-nimeen, se oli mielestäni hauskan pelottava paikannimi.

Kasetin loputtua halusin keskittyä vähäksi aikaa maisemien katseluun, ja reitti kulki juuri silloin peltoisen alueen läpi, jossa oli suuria voimalinjoja. Kysyin isältä minne nuo isot pylväät johtaa, ja isä sanoi että Imatralle, sinne missä on voimalaitos. Okei, sattumaahan tuo, mutta mielenkiintoisen asiasta tekee se, että aiemmin samalla matkalla vanhempani olivat jutelleet yhden tietyn sukulaiseni puolisosta, joka kävi usein auttamassa ikääntyviä vanhempiaan... arvatkaa missä? No Imatralla tietysti!

Sen jälkeen Imatra katosi elämästäni paitsi tuossa Juicen biisissä, jota kuunnellessa aina muistan tuon automatkan. En ole koskaan Imatralla käynyt ja tuskin tulen käymäänkään, joten en tiedä miksi sattuma teki siitä tuollaisen fiksaation. Mutta siitä jäi mulle tähän asti kiinnostus voimalinjoihin ja sähkölaitoksiin, ja olen kohta keski-ikäinen akka :D

Kokonaiskuvaa voisi hiukan laajentaa. 

Kun tyytyy ajattelemaan, jotta on tapahtunut "virhe", niin mielestäni näin ei tilanne kuitenkaan ole. Tapahtuma on enemänkin poikkeus, poikkeus kaikista niistä olettamuksista, aijemmasta kokemuksesta - siitä uskomuksesta kuinka jonkin asian ja yksittäisen hetken tulee olla. Sitten sitä ei koetakaan näin, vaan uskomuksesta poikkeavalla tavalla. Siis, itse en pidä näitä virheenä, vaan poikkeamina.

Kun poikkeama on tarpeeksi erottuva, koko olemus reagoi siihen, kun legot omenevät jonkinverran selaisin. Juuri tämä tekee elämästä mystisen.

Jostain lueskelin tuohon deja vu-ilmiöön liittyen aivojen toiminnasta. Se paikka jossa koemme näitä tapahtumia, joiden sisältöä aivot rakentavat yhtenäisenä virta, koostuu kaikkien aistien antaman materiaalin perusteella, sekä muistissa olevan materiaalin perusteella. Siitä se näköhavainto taikka kuulohavainto koostuu jatkuvana katkeamattoman avirtana. Mutta, tämän "jokaisen hetken kokemis työpöydän" ja aistiärsykkeiden välillä on ajallinen ero. Tapahtuma - aistiärsyke ja havainto ketju vie aikaa ja jokin poikkeama tässä ketsujjsa voi saada aikaiseksi ilmiön, joka koetaan deja vu-ilmiönä. Voi vain hämmästellä, jos tällainen aikapoikkeama on useita sekunteja! 

Katuvaloja ohjataan siten, että usemman valotolpan valot ovat ketjussa. Tällainen ketju kytketään päälle ja pois. Kyse ei voi olla siis jostain ilmiöstä siellä ohjauspuolella.

Kun yksittäinen valo sammuu, kyse on enemänkin siitä, mitä sille lampulle tapahtuu. Siellä voinee olla jonkinlainen ylilämpösuoja, joka kytkee lampun pois päältä, ja jäähtymisen jälkeen kytsee valon takaisin päälle.

Sattumaa tai ei, josku sammuminen sattuu omalle kohdalle. Sillä hetkellä sopivasti herkässä tilassa tällaisen muutoksen laittaa merkille ja yhdistää sen johonkin itselle merkitykselliseen asiaan. Vpoisiko olla niin, että on itse jollain lailla mukana siinä lampun sammumisessa? Voisi ollakin, onhan ihmisen kehon ympärillä energiakenttää jos  vaikka minkälaista. Sillä on ympäristöön vaikutuksensa. Toki sen lampun ylilämpösuojan (jos siellä sattuisi sellainen olemaan) toimintaan vaikuttaminen tarvitsee enenrgiaa aika reilusti.

Oman kehon lähellä olevat elektroniset laitteet sitävastoin voivat saada ihmisen energiakentästä vaikutteita ja käyttäysyä oudosti.

Moon glitch on mielenkiintoinen. Suosittelen googlaamaan. Ehkä elämme matrixissa koska kuu hyppää kerran päivässä?

Tää ei oo loppujen lopuks kovin kummonen stoori ihan vaan sen takia, että mitään ihmeellisempää ei oo mulle muistaakseni tapahtunu, mutta tässä kuitenki:

Viikko pari sit olin kaheksan jälkeen illalla matkalla kotiin töistä, ja matkaan sisältyy lyhyt metromatka Mellunmäestä Myllypuroon. Ainoa asema välissä on Kontula. Mentiin siitä ohi aivan niinkun pitikin ja seuraavaksi kun junan näytössä luki Myllypuro niin nousin ylös ihan normisti ja jäin pois, mut ulos astuttuani lukasin aseman kylttiä ja olinki Itäkeskuksessa. Siis yks asema sen JÄLKEEN missä mun olis pitänyt jäädä pois. Junassa ei siis missään vaiheessa lukenu tai kuulutettu että seuraavaksi ois mikään muu kun Myllypuro. Ja kun pysähdyksiä oli matkalla vaan yks niin multa ei olis kyllä menny ohi jos oltais tehty toisen kerran.

Tosiaan ei mitään out of body kamaa tai hallusinaatioita mut kyllä tosta kieltämättä jäi vähän wtf fiilis. Ei oo jälkikäteen käyny uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Nousin kerran bussiin Helsingissä ja hetken päästä totesin meneväni kyseistä linjaa väärään suuntaan.

Painoin pysäytysnappia ja nousin bussista. Kävelin kadun yli toiselle puolelle ja saman tien sieltä tulikin samaa linjaa toiseen suuntaan kulkeva bussi. Näytin pysäytysmerkkiä ja nousin bussiin, jota ajoi sama kuljettaja kuin sitä bussia, josta olin juuri noussut.

Seuraava pysäkki oli päättäri ja aikataulusyistä bussi lähti saman tien.

Vieressä menee yöaikaan todella hiljasliikenteinen katu. Mutta päivällä kuin yölläkin kun yritän lähteä pihasta niin aina tulee auto jommasta kummasta suunnasta. Ei väliä, että onko kello 12 päivällä vai kolme yöllä niin AINA tulee auto, jonka takia pitää odottaa, että pääsee kääntymään sille kadulle. Se on ihan kummallista, että joku satunnainen muu ihminen päättää lähteä ajamaan autollaan niin että osuu juuri siihen aikaan tuohon pihamme liittymän kohdalle. Ei ole kyllä sattumasta enää kyse,.

Vierailija kirjoitti:

Minulle käy tosi usein että tulen tyhjään kauppaan. Yhtäkkiä siellä onkin paljon ihmisiä. Ihan kuin ne olisivat ilmestyneet ilmasta kauppaan.

Myös puolisoni on kokenut tämän minun kanssani.

Olemme naureskelleet että kauppiaiden kannattaisi maksaa että tulen käymään heidän kaupoissaan.

Tämä on hauska! Minulle ja ex-puolisolleni kävi todella usein (siis niin usein, että oikeasti huomattiin ja kommentoitiin asiaa) siten, että menimme esim. kahvilaan tai ravintolaan, jossa ei meidän mennessämme ollut ketään muuta. Ja siinä vaiheessa kun olimme pöydässä, oli kassalla jo jonoa ja muutkin pöydät alkoivat täyttyä. Tästä tuli kestoläppä meidän kesken, että kahvila- ja ravintolayrittäjien kannattaisi maksaa meille siitä, että tullaan juuri heille kahville/syömään. :D

Olen useamman kerran nähnyt unta että olen ollut ravintolassa, ollut kuskina kaverilla tai käymässä mökillä vaikka olen todistettavasti ollut kotona nukkumassa. Kaveri tai mökkinaapuri on sitten sanonut "kun olit siellä silloin ja silloin".

Lapsena muistan tällaisen tapahtuman....tulin koulusta, hain jotain välipalaa keittiöstä ja laitoin tv:n päälle, koska siellä alkoi tv-sarja "Musta ori". Kuulin jo tunnarin alkavan ja juoksin nopeasti keittiöstä hakemaan  myös juotavaa. Olohuoneeseen tullessani tv oli kiinni?!?! Avasin uudestaan ja painoin nappia todella lujaa (ei ollut vielä kaukosäätimiä). Tekstit vielä pyörivät. Ovikello soi, siskoni tulossa myös kotiin!! Käyn avaamassa oven ja sanon siskolle, että et oo myöhässä, vielä alkutekstit menossa, mutta tv taas sammunut?!?! Sisko nauraa, että et sitten oo edes avannut telkkaria?!? Kun vanhemmat tulivat kotiin, niin sanoin heille, että tv on menossa rikki, sammuttaa itsensä!! No, ei tehnyt sitä seuraavaan 3 vuoteen, vaan toimi moitteetta!

Heräsin aikoinaan yöllä tekstiviestin ääneen, ja katsoin puhelinta, ei ollut mitään viestiä. Laitoin silmät taas kiinni ja taas kuului tekstiviestin ääni, tällä kertaa viesti näkyi.

Vierailija kirjoitti:

Olen useamman kerran nähnyt unta että olen ollut ravintolassa, ollut kuskina kaverilla tai käymässä mökillä vaikka olen todistettavasti ollut kotona nukkumassa. Kaveri tai mökkinaapuri on sitten sanonut "kun olit siellä silloin ja silloin".

Kuljet henkensä uniesi aikana. Mulle on käynyt kerran niin että näin unessa exäni. Ei siis oltu nähty vuosiin fyysisesti. Seuraavana iltana näin hänet baarissa ja hän huusi ilahtuneena xxx, näin susta just unta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen useamman kerran nähnyt unta että olen ollut ravintolassa, ollut kuskina kaverilla tai käymässä mökillä vaikka olen todistettavasti ollut kotona nukkumassa. Kaveri tai mökkinaapuri on sitten sanonut "kun olit siellä silloin ja silloin".

Kuljet henkensä uniesi aikana. Mulle on käynyt kerran niin että näin unessa exäni. Ei siis oltu nähty vuosiin fyysisesti. Seuraavana iltana näin hänet baarissa ja hän huusi ilahtuneena xxx, näin susta just unta!

Olen matkoilla käynyt ensimmäisen kerran paikassa ja rakennuksessa, jonka muistan unistani. Tämä on käynyt useamman kerran. Eikä ole kyse sellaisista paikoista, jotka olisivat jossain matkaoppaassa tai ohjelmassa, josta olisin voinut ne nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Olin 90- luvulla harjoittelussa suursuon sairaalassa jossa hoidettiin pitkäaikaispotilaite, vanhuksia. Sinä päivänä menin talon päiväsairaalaan tutustumaan. Siellä pitkällä käytävällä ison ikkunan edessä seisoi mustiin , puvuntakki ja housut, pukeutunut vanha hoikka ja pitkä mies. Muistan kun hän jutteli jonkun toisen vanhuksen kanssa ja nauroi niin, että isot kellertävär hampaat näkyi. En voinut olla katsomatta häntä ja minua karmi, päässäni hakkasi ajatus” hän on kuolema”. Kotiin päästyäni sain tiedon, että äitini 40- v oli kuollut, äkillisesti ja odottamatta. Koskaan sen jälkeen en nähnyt tuota miestä.

Ihmisestä erittyy ennen kuolemaa kalman hajua. Olisiko tuo mies ollut kuolemansairas ja kuollut pian tapahtuman jälkeen? Se selittäisi, miksi häntä ei enää näkynyt. Karmiva juttu kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla tapahtui kerran koiraa ulkoiluttaessa pelottava tällainen. Lähdin kävelemään tuttua reittiä Helsingissä Arabianrannassa. Oli iltapäivä. Siinä omissa ajatuksissani kuljin, kun yhtäkkiä tajusin, että mutta eihän tämä reitti yleensä näin pitkä ole. No, kuittasin sillä että olen ollut niin ajatuksissani, että siksi ajantaju ei ole ihan normaali. Skarppauduin tarkkailemaan ympäristöäni. No niin, nyt tuttu lintutorni edessä, siitä ei ole kuin jokunen sataa metriä kävelysillalle, jota pääsee polullle joka vie takaisin Arabianrantaan Viikki/Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueelta. Mutta: lintutornin jälkeen polku jatkui ja jatkui, ja mikä hirveintä: lintutorni tuli vastaan uudestaan säännöllisesti. Sillä reitillä ei ole kuin 1 lintutorni, olen sen myöhemmin kävelyillä varmistanut (eikä siellä ole myöskään mitään rengasmaista polkua, jota voisi siltoja ylittämättä pyöriä ympyrää samaa reittiä). Kävelin ja kävelin ja alkoi jo hätäännys iskeä, kun ilta alkoi pimentyä, eikä koirakaan olisi enää halunnut tarpoa. Aina vaan oikealla oli kaislikko, vasemmalla puro/pieni joki, Lammassaaren polku ja lintutorni toistuivat. 

Lopulta en epätoivoissani keksinyt muuta, kuin sanoa kuten uskovainen eksäni: "Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä, jos tässä on joku lumous niin katoa". En edes usko Jeesukseen enkä lumouksiinkaan, mutta mitäpä teet jos olet kävellyt 4 tuntia reittiä jonka pitäisi olla alle puoli kilometriä... Jonkun ajan päästä, taas kerran lintutornin kohdalla, tuli vastaan joukko otsalamppujen kanssa juoksijoita (en tosiaan ollut ennen sitä nähnyt yhtäkään ihmistä, mikä myös on outoa, koska tuolla liikkuu yleensä aika paljon ulkoilijoita). Yhtäkkiä tuntui kuin joku painostava tunnelma olisi loppunut, luonnon äänetkin palasivat. Ja nyt löysin sieltä mistä pitääkin, noin parinsadan metrin päästä, vasemmalle puron yli vievän sillan ja siitä pääsin kotiin päin. Kai se oli sitten se vanhojen aikojen "metsänpeitto", ainakin kokemus muistuttaa paljon sen kuvauksia.

Myös muistisairaudet voi oireilla noin että eksyy julkisille paikoille jotka ennen tuttuja ja hankala hahmottaa missä on vaikka ennen olisi ollut tuttu reitti. Kannattaa huomioida.

Kuriiri oli toimittanut pakettini väärään osoitteeseen ja sitä sitten selvitettiin aspan kanssa minne paketti on mahdollisesti mennyt. Lopulta päätin lähteä naapurustosta kysymään onko joku saanut sen.

Aloitin oikealta tienpuolelta, ja kohta näin kun vastaani kävelee papparainen lappu kädessä.  Tervehdin ja sanoin että olinkin tulossa kysymään oletko mahdollisesti saanut pakettini. Pappa totesi että ompas hassua, samalla asialla oli hänkin. Paketti oli ollut viikon autotallissaan, ja oli nyt (siis samalla minuutilla?) päättänyt tulla rahtikirjan kanssa oikeata vastaanottajaa etsimään.

Ei ehkä ihan aukko matrixissa mutta hiton outoa..