Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten jaksatte vaikean teini-iän läpi?
17.10.2019 |
Ensimmäisen teini-ikä koetteli jaksamista tosissaan ja nyt kun toisen vaikea teini-ikä alkoi perään, olen aivan uupunut. Tahtoisin karkuun omasta kodista ja omasta elämästä.
Mistä saatte jaksamista iloa ja valoa elämään? Olen yh, isä ei osallistu ja joudun selvittämään ongelmia toisensa perään. Raskaalta tuntuu sekin, että ennen niin läheiset lapset tuntuvat syyttävän minua kaikesta elämässään ja muuttavat vihaisissa tunnelmissa pois kotoa... Olen panostanut lapsiin paljon, mutta säilyttänyt samalla omaa elämää. Kaikki tuo panostaminen tuntuu nyt turhalta... Nyt ei ole enää jaksamista omiin harrastuksiin tai ystävien tapaamiseen.
Kiitos vertaistuesta, jos sellaista löytyy.
Kommentit (30)
Meillä kolme teiniä, mutta yhdessä miehen kanssa. Kahdellekin riittää töitä. Välillä voi mennä päivä, ettei vääntöä. Eilen illalla ensin tunti huutoa toisen kanssa ja sitten kohta toisen. Aamuyöstä heräsin kun mies kävi sanomassa kolmannelle, että voisi lopettaa pelaamisen, kun klo on 5 aamulla. Onneksi on syysloma. En viitsi edes miettiä, että milloin loppuu. Tällä hetkellä ei seesteistä näy lähitulevaisuudessa. Yritän vain olla hermostumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No olisko vähän kannattanut mietiä kenelle sitä lettuaan levitteee? Ero on AINA epäonnistuminen. Ei ihme, että lapsetkin oireilee. Eihän niillä ole isää.
Vierailija kirjoitti:
Ruokavalio, liikunta ja lepo.
Äidille vai lapsille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokavalio, liikunta ja lepo.
Äidille vai lapsille?
Molemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen neljän jo aikuisen lapsen äiti ja muistan kyllä elävästi murrosiät, hirveää vääntöä kaikki asiat. Ainoa, mitä voin sanoa lohdutukseksi on, että yrittäkää jaksaa ja olla menettämättä hermojanne. Ne lapset käyvät läpi vaikeaa aikaa ja kun aikuisuus koittaa, saatte takaisin ne omat kullanmurut. Kannattaa myös keksiä itselleen mielekästä tekemistä, että pääsee pois niistä koetteluista. Tarkoitan tällä esim.liikuntaa. Voimia teille!❤
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valitse sotasi.
Juuri näin. Pilkettä silmäkulmaan ja valitset sotasi. Anna tilaa, luota ja varsikin anna tilaa tehdä niitä virheitä. Yhdessä laaditte säännöt ja rutiinit. Mitä seuraa, kun niitä rikkoo ja mitä seuraa kun kaikki menee hyvin.
Aseta vain rajat. Jos eivät tottele, niin tehkööt omat virheensä ja oppikoon niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen neljän jo aikuisen lapsen äiti ja muistan kyllä elävästi murrosiät, hirveää vääntöä kaikki asiat. Ainoa, mitä voin sanoa lohdutukseksi on, että yrittäkää jaksaa ja olla menettämättä hermojanne. Ne lapset käyvät läpi vaikeaa aikaa ja kun aikuisuus koittaa, saatte takaisin ne omat kullanmurut. Kannattaa myös keksiä itselleen mielekästä tekemistä, että pääsee pois niistä koetteluista. Tarkoitan tällä esim.liikuntaa. Voimia teille!❤
Tää on hyvä kirjoitus. Tuttua mullekin ne kauheat murrosikävuodet, kun joka asiasta tuli huuto, enkä useinkaan kyennyt olemaan se aikuinen. Lisäisin vielä, että itse olin ihan kauhuissani, mitä näistä tulee ja tuleeko mitään, mutta heistä tuli ammattilaisia omille aloilleen ja fiksuja, mukavia aikuisia. Nyt ajattelen, et miks olin silloin niin huolissani, olishan se pitänyt tietää, et kyllä ne pärjää, koska ovat fiksumpia kuin äitinsä :)
Jotta velat eivät liikaa tästä ketjusta innostuisi, niin ihan toisinkin voi mennä.
Mulla on kolme aikuista lasta eli teini-iät koettu. Ei mitään ihmeitä, voin sanoa.
Keskustelevia ja fiksuja.
Kyllä se perusta vaikuttaa tosi paljon lapsuudesta. Luottamuksellinen suhde, tunne-elämän sanoittaminen (vihaan tätä sanaa kyllä, mutta sopii tähän) pulmatilanteissa.
Meille ns. murrosiän myrskyt ovat aivan vieraita. Olen huomannut, että monissa perheissä nuoria rajoitetaan aivan liikaa. Aivan älytöntä tällaiset tarkat kotiintuloajat ja jotkut kotityövuorot... joustoa ja sopimista. Aitoa sopimista siis. Ei sellaista, että vanhemmat sanovat: sovitaanko näin ja se on täysin yksipuolista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt alkaa murrosikä helpottaa 😀
N50
Vierailija kirjoitti:
Jotta velat eivät liikaa tästä ketjusta innostuisi, niin ihan toisinkin voi mennä.
Mulla on kolme aikuista lasta eli teini-iät koettu. Ei mitään ihmeitä, voin sanoa.
Keskustelevia ja fiksuja.
Kyllä se perusta vaikuttaa tosi paljon lapsuudesta. Luottamuksellinen suhde, tunne-elämän sanoittaminen (vihaan tätä sanaa kyllä, mutta sopii tähän) pulmatilanteissa.
Meille ns. murrosiän myrskyt ovat aivan vieraita. Olen huomannut, että monissa perheissä nuoria rajoitetaan aivan liikaa. Aivan älytöntä tällaiset tarkat kotiintuloajat ja jotkut kotityövuorot... joustoa ja sopimista. Aitoa sopimista siis. Ei sellaista, että vanhemmat sanovat: sovitaanko näin ja se on täysin yksipuolista.
No etpä ole paljon elämässä vielä oppinut, jos ajattelet, että kaikkeen voit vaikuttaa. Olen yläkoulussa opena ja takana myös kolmen oman lapsen teini-ikä. Aina vanhempien toimilla ei ole pienintäkään merkitystä nuorten käytökseen. Lapsen temperamentti vaikuttaa paljon enemmän. Jos joku ajattelee, että on niin taitava kasvattaja, ei taatusti ole sitä! Tyyni meri ei tee hyvää merimiestä. Se on ihan sattumaakin, miten tässä käy. Pitää vain jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotta velat eivät liikaa tästä ketjusta innostuisi, niin ihan toisinkin voi mennä.
Mulla on kolme aikuista lasta eli teini-iät koettu. Ei mitään ihmeitä, voin sanoa.
Keskustelevia ja fiksuja.
Kyllä se perusta vaikuttaa tosi paljon lapsuudesta. Luottamuksellinen suhde, tunne-elämän sanoittaminen (vihaan tätä sanaa kyllä, mutta sopii tähän) pulmatilanteissa.
Meille ns. murrosiän myrskyt ovat aivan vieraita. Olen huomannut, että monissa perheissä nuoria rajoitetaan aivan liikaa. Aivan älytöntä tällaiset tarkat kotiintuloajat ja jotkut kotityövuorot... joustoa ja sopimista. Aitoa sopimista siis. Ei sellaista, että vanhemmat sanovat: sovitaanko näin ja se on täysin yksipuolista.
No etpä ole paljon elämässä vielä oppinut, jos ajattelet, että kaikkeen voit vaikuttaa. Olen yläkoulussa opena ja takana myös kolmen oman lapsen teini-ikä. Aina vanhempien toimilla ei ole pienintäkään merkitystä nuorten käytökseen. Lapsen temperamentti vaikuttaa paljon enemmän. Jos joku ajattelee, että on niin taitava kasvattaja, ei taatusti ole sitä! Tyyni meri ei tee hyvää merimiestä. Se on ihan sattumaakin, miten tässä käy. Pitää vain jaksaa.
Lässyn lässyn, mut ku se on niin tempperamenttinen, ARGH!
Minulla ei vielä ole murrosikäisiä, mutta koululaisesta taaperoon löytyy lapsia, ja osan kanssa on aina temperamentit kolahtaneet yhteen enemmän kuin toisten kanssa.
Muistutan itseäni usein siitä isosta yhdysvaltalaistutkimuksesta, jonka mukaan kasvuympäristöllä ja kasvatuksella pystyy hämmentävän vähän vaikuttamaan lapsen tulevaan menestykseen elämässä, hänen isoihin elämänvalintoihinsa tai edes hänen arvoihinsa. Nämä kaikki tulevat lapsen omasta persoonasta ja ovat pitkälti genetiikkaa.
Ainoa asia, johon vanhempi pystyy vaikuttamaan, on se, millaiset välit lapsella ja vanhemmalla on tämän aikuistuttua. Eli siltä pohjalta pitäisi taistelunsa valita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotta velat eivät liikaa tästä ketjusta innostuisi, niin ihan toisinkin voi mennä.
Mulla on kolme aikuista lasta eli teini-iät koettu. Ei mitään ihmeitä, voin sanoa.
Keskustelevia ja fiksuja.
Kyllä se perusta vaikuttaa tosi paljon lapsuudesta. Luottamuksellinen suhde, tunne-elämän sanoittaminen (vihaan tätä sanaa kyllä, mutta sopii tähän) pulmatilanteissa.
Meille ns. murrosiän myrskyt ovat aivan vieraita. Olen huomannut, että monissa perheissä nuoria rajoitetaan aivan liikaa. Aivan älytöntä tällaiset tarkat kotiintuloajat ja jotkut kotityövuorot... joustoa ja sopimista. Aitoa sopimista siis. Ei sellaista, että vanhemmat sanovat: sovitaanko näin ja se on täysin yksipuolista.
No etpä ole paljon elämässä vielä oppinut, jos ajattelet, että kaikkeen voit vaikuttaa. Olen yläkoulussa opena ja takana myös kolmen oman lapsen teini-ikä. Aina vanhempien toimilla ei ole pienintäkään merkitystä nuorten käytökseen. Lapsen temperamentti vaikuttaa paljon enemmän. Jos joku ajattelee, että on niin taitava kasvattaja, ei taatusti ole sitä! Tyyni meri ei tee hyvää merimiestä. Se on ihan sattumaakin, miten tässä käy. Pitää vain jaksaa.
Lässyn lässyn, mut ku se on niin tempperamenttinen, ARGH!
Temperamentti on eri asia kuin temperamenttinen.
Mä en vättämättä allekirjoittaisi tota ettei saa menettää hermojaan. Kunhan ei tee sitä koko ajan. Mutta jos menee liian pitkälle, niin joskus sekin voi auttaa että näyttää omat tunteensa. Näin ainakin oma kokemukseni, puhuminen, komentaminen yms ei tehonnut, mutta tilanne jossa itselläni keitti yli, ensin huusin, sitten itkin, sai teininkin miettimään ja muuttamaan omaa käytöstään.
Vierailija kirjoitti:
Mä en vättämättä allekirjoittaisi tota ettei saa menettää hermojaan. Kunhan ei tee sitä koko ajan. Mutta jos menee liian pitkälle, niin joskus sekin voi auttaa että näyttää omat tunteensa. Näin ainakin oma kokemukseni, puhuminen, komentaminen yms ei tehonnut, mutta tilanne jossa itselläni keitti yli, ensin huusin, sitten itkin, sai teininkin miettimään ja muuttamaan omaa käytöstään.
Minä näkisin, että suhde omaan lapseen pitäisi nähdä ensisijaisesti ihmissuhteena, ei projektina. Toki sikäli poikkeuksellisena ihmissuhteena, että osapuolet eivät ole valinneet toisiaan.
Kasvatussuhteesta tekee projektin tietenkin se, että lasta prepataan ja sparrataan koko ajan, yritetään tehdä hänestä parempaa versiota itsestään. Tätä näkee nykyään paljon. Mutta myös se, ettei lapselle koskaan suututa, on jollakin tavalla projektimaista kasvatusta. Aikuinen kestää löysässä hirressä, kunnes lapsi on valmis muuttamaan pois kotoa - vailla kokemusta aidosta, rehellisestä ihmissuhteesta, jossa molemmat näyttävät tunteitaan - ikätasoisesti toki.
Nykypäivän kasvatuksessa on paljon hyvää, mutta luulen että meidän lastemme sukupolven kipupiste voi olla juuri tuossa, että heiltä puuttuu malli aikuisesta, joka osaa pitää omat rajansa. Varsinkin eroperheissä vanhempi ehkä sinnittelee viikon ollakseen täydellisen kärsivällinen ja hyväksyvä ja läsnäoleva - ja sitten lepää nääntyneenä seuraavan viikon. Millainen malli ihmissuhteesta se on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotta velat eivät liikaa tästä ketjusta innostuisi, niin ihan toisinkin voi mennä.
Mulla on kolme aikuista lasta eli teini-iät koettu. Ei mitään ihmeitä, voin sanoa.
Keskustelevia ja fiksuja.
Kyllä se perusta vaikuttaa tosi paljon lapsuudesta. Luottamuksellinen suhde, tunne-elämän sanoittaminen (vihaan tätä sanaa kyllä, mutta sopii tähän) pulmatilanteissa.
Meille ns. murrosiän myrskyt ovat aivan vieraita. Olen huomannut, että monissa perheissä nuoria rajoitetaan aivan liikaa. Aivan älytöntä tällaiset tarkat kotiintuloajat ja jotkut kotityövuorot... joustoa ja sopimista. Aitoa sopimista siis. Ei sellaista, että vanhemmat sanovat: sovitaanko näin ja se on täysin yksipuolista.
No etpä ole paljon elämässä vielä oppinut, jos ajattelet, että kaikkeen voit vaikuttaa. Olen yläkoulussa opena ja takana myös kolmen oman lapsen teini-ikä. Aina vanhempien toimilla ei ole pienintäkään merkitystä nuorten käytökseen. Lapsen temperamentti vaikuttaa paljon enemmän. Jos joku ajattelee, että on niin taitava kasvattaja, ei taatusti ole sitä! Tyyni meri ei tee hyvää merimiestä. Se on ihan sattumaakin, miten tässä käy. Pitää vain jaksaa.
Okei, eli lapsen kasvatuksella ja kotioloilla ei ole mitään merkitystä?
Tilastot esim. väkivaltavankien taustoista kertovat aivan toista. Päihdeongelmaisista perheistä, nuorisokodeista... huostaanotettuja.
Mutta sinäpä keksit viisasten kiven. Se onkin temperametti :D
Totta kai eri tempermentien kanssa toimitaan luovasti ja luovien.
Alue: Aihe vapaa
Minä myös yh ja tosi hankalan teinin kanssa taistelen joka päivä. Rankkaa on ja kun yritän pitää rajoja niin kahta kauheammin pistää vastaan. Välit todella tulehtuneet. Odotan vain että tyttö tuosta järkiintyisi. Voi kun se päivä koittaisi pian!