Lue keskustelun säännöt.
Naisen tuska, kun ei saa lapsenlapsia. Linkki
17.10.2019 |
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e9343628-1c83-4d76-a8f5-60aa60fca26c
Tosiaan, kyllä heille pitäisi saada jotain vertaistukiryhmiä. Uskon, että tuo on ihan yhtä suuri kriisi, kuin se, että ei saa lapsia, vaikka haluaisi.
Minusta tuntuu siltä, että kaikki mummelit puhuvat aina lapsenlapsistaan. Se on heidän lähes ainoa elämänsisältönsä.
Kyllä siinä sitten taatusti lapsenlapseton tuntee valtavaa osattomuutta ja tyhjyyttä.
Itse tunnen 2 avioparia, joilla molemmilla pareilla on 2 lasta, jotka eivät saaneet lapsia. (ovat nyt yli lapsentekoiän). Tämä on järkytys heidän vanhemmilleen, vaikka sitä eivät suoraan lapsilleen kaadakaan.
Siinä on niin paljon kaikkea. Esim ei ole lapsenlasta hellittäväksi, ei mitään juteltavaa ja yhteistä lapsenlapsiasiaa ikätovereiden kanssa, suvun vanhoista asioista ei sitten enää jatkossa ole kiinnostunut kukaan. Sukuhautaa ei hoida lasten jälkeen enää kukaan, omat rakkaat perinnöt menevät joskus vieraalle (mökit ja korut ja valokuvat jne)
Kommentit (72)
Uskomattoman törkeää väittää että suru lapsenlapsettomuudesta olisi yhtä iso kuin lapsettomuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varamummona olo ei korvaa mitenkään Lapsenlapsen puutetta.
Lapsenlapsen elämää saa seurata vuosikaudet. Yleensä niin kauan kuin itse elää.
Siihen varalapseen yhteys yleensä katkeaa jossain vaiheessa.
Harva kaipaa lapsenlapsesta pelkästään sitä lapsitouhuamista, vaan myös suhteen varmaa jatkumista.
Ei mitään varmaa jatkuvuutta ole biologistenkaan lasten kanssa. Mitäpä jos opettelisi nauttimaan siitä hetkestä jota elää? Mistä sitä tietää onko hengissäkään enää montaa vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle voi hyvinkin käydä samoin. Aikaa ei ole hirveästi enää lastenlasten saamiseksi.
On se surullista ja laittaa miettimään monenlaista, ei vähiten omaa vanhuutta ja perinnön siirtymistä.Mikä siinä vanhuudessa pelottaa? Yksinäisyyskö vai se ettei ole hoitajaa? Mietitkö myös sitä, että myös sinun lapsistasi tulee niitä vanhuksia ja heillä on samankaltainen loppu edessä? Mihin sen perinnön pitäisi siirtyä? Käytä itse, vietä mukavaa elämää, huolehdi oman vanhuutesi hoidosta. Loput niille omille lapsillesi, heillä varmasti vielä elinvuosia edessä senkin jälkeen kun kasvat heinää.
Nykyään monia pelottaa ainakin yksinäisyys ja se, että kukaan ei pidä puolia, kun itse on hoitolaitoksissa eikä ymmärrä enää mistään mitään.
Se että on lapsenlapsia, ei mitenkään takaa että ne pitävät huolta kun olet vanha.
Kirjoittajalta ihan käsittämättömän itsekästä narinaa. On paljon perheitä, joihin kelpaisi varamummo. Jos haluaa voi osallistua monenlaiseen hyväntekeväisyystoimintaan joka kohdistuu lapsiperheisiin.
Lapsenlapset eivät ole mikään ihmisoikeus. Tää mummo ei kuitenkaan niitä hoitaisi kuin satunnaisesti.
Sepä se, kun ei näille mummoille kelpaa muut kuin omaa verta olevat lapset. Muista ei voi tykätä, eikä vieraiden lasten läsnöololle anneta mitään arvoa vaikka tapaisikin säännöllisesti. Joidenkin mielestä siinä omassa veressä piilee jotain suurta magiaa, mikä tekee ihmisestä helpommin rakastettavan ja hoidettavan. Ehkä he rakastavat vain itseään ja omien geenien jatkumoa. Moiset ihmiset saisivat jäädä kokonaan ilman jälkeläisiä, liian alkukantaista.
Mietipä, miksei päiväkodin tädit hoida ilmakseksi lapsia.
Ei Kukan nauti läheskään yhtä paljon vieraan lapsista kuin omista jälkeläisistään. Jälkeläisissä on jatkumo. He pysyvät matkassa mukana. Vieraan lapset muuttavat muualle ja siihen loppuu yhteys.
Ei se riipu siitä biologiasta, vaan ajasta jonka lapsen kanssa viettää, niin että häneen on aikaa kiintyä. Kyllä ne hoitotäditkin kiintyy osaan lapsista ja joidenkin kanssa säilyy välit senkin jälkeen kun hoitosuhde loppuu.
Näitä lastenlasten puutetta surkuttelevia mummoja vaivaa kapea maailmankuva. Muilla ihmisillä on merkitystä vain jos he ovat omaa sukua, muista viis. Koko elämä perustuu vain lapsiin ja lastenlapsiin, omia mielenkiinnonkohteita ei ole, elämänala on kapea. Ajattelu suppeaa ja pyörii vain arjen välttämättömissä asioissa, eikä millään osata ajatella tai ymmärretä, että elämässä olisi jotain muuta vikaa kuin se, että sitä lapsenlasta ei tulekaan. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan, turha vierittää sitä muiden harteille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle voi hyvinkin käydä samoin. Aikaa ei ole hirveästi enää lastenlasten saamiseksi.
On se surullista ja laittaa miettimään monenlaista, ei vähiten omaa vanhuutta ja perinnön siirtymistä.Mikä siinä vanhuudessa pelottaa? Yksinäisyyskö vai se ettei ole hoitajaa? Mietitkö myös sitä, että myös sinun lapsistasi tulee niitä vanhuksia ja heillä on samankaltainen loppu edessä? Mihin sen perinnön pitäisi siirtyä? Käytä itse, vietä mukavaa elämää, huolehdi oman vanhuutesi hoidosta. Loput niille omille lapsillesi, heillä varmasti vielä elinvuosia edessä senkin jälkeen kun kasvat heinää.
Missä sanoin, että vanhuus pelottaa?
Kun itsellä on suvussa siirtynyttä kiinteistöomaisuutta, niin toki se mietityttää, mihin se minun ja lasteni jälkeen menee. Sellaisesta tuntee tietynlaista vastuuta.
Lapsenlapsettomuuden surun vähättely on aivan rinnastettavissa lapsettomuuden surun vähättelyyn.
Itse olen kokenut lapsettomuuden tuskan, eikä se häviä koskaan sillä että lopulta lapsia saimmekin. Ja jos lapsenlapsia ei tule, niin kyllä se on meille uusi suru, joka nostaa sen vanhankin surun uudelleen pintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siinä ole mitään pahaa jos tilanne surettaa ja hyvä vaan jos yrittää löytää lohtua esim. varamummiudesta, puhumal toisten samaa harmittelevien kanssa tms. KUNHAN ei mitään tästä kaada lastensa niskaan. Omaa äitiäni varmasti harmittaisi jos jäisi ilman lastenlapsia mutta hän ei ole ikinä tätä suoraan sanonut minulle ja siitä olen iloinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle voi hyvinkin käydä samoin. Aikaa ei ole hirveästi enää lastenlasten saamiseksi.
On se surullista ja laittaa miettimään monenlaista, ei vähiten omaa vanhuutta ja perinnön siirtymistä.Mikä siinä vanhuudessa pelottaa? Yksinäisyyskö vai se ettei ole hoitajaa? Mietitkö myös sitä, että myös sinun lapsistasi tulee niitä vanhuksia ja heillä on samankaltainen loppu edessä? Mihin sen perinnön pitäisi siirtyä? Käytä itse, vietä mukavaa elämää, huolehdi oman vanhuutesi hoidosta. Loput niille omille lapsillesi, heillä varmasti vielä elinvuosia edessä senkin jälkeen kun kasvat heinää.
Missä sanoin, että vanhuus pelottaa?
Kun itsellä on suvussa siirtynyttä kiinteistöomaisuutta, niin toki se mietityttää, mihin se minun ja lasteni jälkeen menee. Sellaisesta tuntee tietynlaista vastuuta.
Lapsenlapsettomuuden surun vähättely on aivan rinnastettavissa lapsettomuuden surun vähättelyyn.Itse olen kokenut lapsettomuuden tuskan, eikä se häviä koskaan sillä että lopulta lapsia saimmekin. Ja jos lapsenlapsia ei tule, niin kyllä se on meille uusi suru, joka nostaa sen vanhankin surun uudelleen pintaan.
Täysin samaa mieltä.
Esimerkiksi kyllä sitä miettii, minne suvun mökki menee, jollei sille olekaan suvuss jatkajaa. Juuri niin, että siitä tuntee tavallaan vastuuta. Suvun edesmenneet ovat sitä tuleville polville säästäneet (Eli eivät ole tuhlanneet rahoja, vaan ajatelleet jälkeläisiä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varamummona olo ei korvaa mitenkään Lapsenlapsen puutetta.
Lapsenlapsen elämää saa seurata vuosikaudet. Yleensä niin kauan kuin itse elää.
Siihen varalapseen yhteys yleensä katkeaa jossain vaiheessa.
Harva kaipaa lapsenlapsesta pelkästään sitä lapsitouhuamista, vaan myös suhteen varmaa jatkumista.
Ei mitään varmaa jatkuvuutta ole biologistenkaan lasten kanssa. Mitäpä jos opettelisi nauttimaan siitä hetkestä jota elää? Mistä sitä tietää onko hengissäkään enää montaa vuotta.
Biologisten lasten kanssa yhteys säilyy erittäin todennäköisesti.
Sen sijaan varalasten kanssa yhteys todennäköisesti katkeaa.
Olisi kiinnostavaa kuulla miesten tunteista tilanteessa, jossa lapsenlapsia ei tule. Syyllistävätkö lapsiaan (etenkin tyttäriään) vai tukevatko näitä omissa päätöksissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei oo kyse biologisuudesta, vaan varmasta jatkumosta.
Eli varamummous ei mitenkään korvaa lastenlasta (paitsi sen lapsitouhuilun osalta)
Mutta adoption kautta isovanhemmaksi tuleminen vastaa (lähes täysin) bioisovanhemmuutta.
Vierailija kirjoitti:
Ei oo kyse biologisuudesta, vaan varmasta jatkumosta.
Eli varamummous ei mitenkään korvaa lastenlasta (paitsi sen lapsitouhuilun osalta)
Mutta adoption kautta isovanhemmaksi tuleminen vastaa (lähes täysin) bioisovanhemmuutta.
Kyllä!
Adoptoidulle voi jättää suvun perinnöt ja opettaa suvussa kulkevia tapoja jne.
Tosin aloin miettiä, että Mitäköhän adoptoitu ajattelee esimerkiksi isomummo sormuksen perintöarvosta tunteen kannalta, jollei oo isomummoaan koskaan tavannut.
Ei taida antaa sille samaa arvoa kuin esim minä tällaisille asioille. Mutta en tiedä. Kertokaa toki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adoptoitu vatkaa suvun tarinaa aivan toisella tavalla kuin joku varalapsi.
Vierailija kirjoitti:
Ei oo kyse biologisuudesta, vaan varmasta jatkumosta.
Eli varamummous ei mitenkään korvaa lastenlasta (paitsi sen lapsitouhuilun osalta)
Mutta adoption kautta isovanhemmaksi tuleminen vastaa (lähes täysin) bioisovanhemmuutta.
Entäs se varma jatkumo lapsen kannalta? Tuossa tapauksessa varmaan pitäisi osoittaa jokaiselle lapselle mahdollisimman nuori henkilö mummoksi, jotta molempien kannalta jatkumo on taattu ja paras mahdollinen. Biomummo kuolisi aikaisemmin, lapselle huonompi juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo kyse biologisuudesta, vaan varmasta jatkumosta.
Eli varamummous ei mitenkään korvaa lastenlasta (paitsi sen lapsitouhuilun osalta)
Mutta adoption kautta isovanhemmaksi tuleminen vastaa (lähes täysin) bioisovanhemmuutta.
Kyllä!
Adoptoidulle voi jättää suvun perinnöt ja opettaa suvussa kulkevia tapoja jne.
Tosin aloin miettiä, että Mitäköhän adoptoitu ajattelee esimerkiksi isomummo sormuksen perintöarvosta tunteen kannalta, jollei oo isomummoaan koskaan tavannut.
Ei taida antaa sille samaa arvoa kuin esim minä tällaisille asioille. Mutta en tiedä. Kertokaa toki
Suvun perintöjä voi varmaan antaa sisarusten lapsille yhtä hyvin kuin omillekkin? Samaa sukuahan ne on. Sinänsä noiden perintökalleuksien kanssa on nykyään vähän niin, että niille saa etsiä loppusijoituspaikkaa, vaikka jälkeläisiä olisikin. Ei meidän kerrostaloasuntoon ainakaan mahdu isomummon sohvapenkit eikä rokokookalusteet ja ne maisemataulutkin on vähän eri tyyliä mitä meillä on.
Mulla on nelja 20-26 lasta. Kukaan heistä halua hankkia lapsia, sillä maailman meno koko ajan on huonompaan päin. Kertoivat, että vauva kuumeen iskiessä harkitsevat adoptiota. Mä tuen heitä täysin heidän päätöksissä. Voi olla, että heidän mieli muuttuu, mutta mä en ainakaan ole vaatimassa heiltä lastenlapsia. Enkä kaipaakaan niitä. Mä onkin "vasta" 44-v.
Ei voi muuta sanoa, kuin että kuinka itsekäs sitä ihminen voikaan olla. Minun alkoholistiäitini vinkuu lapsenlapsia, koska haluaisi ilmeisesti paikata niiden kautta virheitään mitä teki minun ja sisarusteni kanssa väärin (eli siis juopotteli koko lapsuutemme). Ei tosin ole aikomustakaan tehdä lapsia vain, jotta äitini saisi lapsenlapsia paapottavakseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle voi hyvinkin käydä samoin. Aikaa ei ole hirveästi enää lastenlasten saamiseksi.
On se surullista ja laittaa miettimään monenlaista, ei vähiten omaa vanhuutta ja perinnön siirtymistä.Mikä siinä vanhuudessa pelottaa? Yksinäisyyskö vai se ettei ole hoitajaa? Mietitkö myös sitä, että myös sinun lapsistasi tulee niitä vanhuksia ja heillä on samankaltainen loppu edessä? Mihin sen perinnön pitäisi siirtyä? Käytä itse, vietä mukavaa elämää, huolehdi oman vanhuutesi hoidosta. Loput niille omille lapsillesi, heillä varmasti vielä elinvuosia edessä senkin jälkeen kun kasvat heinää.
Missä sanoin, että vanhuus pelottaa?
Kun itsellä on suvussa siirtynyttä kiinteistöomaisuutta, niin toki se mietityttää, mihin se minun ja lasteni jälkeen menee. Sellaisesta tuntee tietynlaista vastuuta.
Lapsenlapsettomuuden surun vähättely on aivan rinnastettavissa lapsettomuuden surun vähättelyyn.Itse olen kokenut lapsettomuuden tuskan, eikä se häviä koskaan sillä että lopulta lapsia saimmekin. Ja jos lapsenlapsia ei tule, niin kyllä se on meille uusi suru, joka nostaa sen vanhankin surun uudelleen pintaan.
Täysin samaa mieltä.
Esimerkiksi kyllä sitä miettii, minne suvun mökki menee, jollei sille olekaan suvuss jatkajaa. Juuri niin, että siitä tuntee tavallaan vastuuta. Suvun edesmenneet ovat sitä tuleville polville säästäneet (Eli eivät ole tuhlanneet rahoja, vaan ajatelleet jälkeläisiä)
Menee jollekkin joka sen haluaa, sitä käyttää ja sitä arvostaa. Toisin kuin monesti käy kun perii jonkun mökin jota ei oikeastaan tarvitse ollenkaan.
Siis suurin huoli on, että mihin mökit ja muu maallinen omaisuus menee. Voi hohhoijjaa, mitä väliä sillä on kun ette ole näkemässä mitä niille maallisille asioille tapahtuu? Vai onko se taas sitä itsekästä ajattelua, että halutaan vain, että jonkun mökin/talon kautta joku muistelisi jotain isoisoisomummia? Luulisi, että enemmän kiinnostaa henkinen pääoma, mitä lapsilleen ja mahdollisesti lapsenlapsilleen jättää, jotta pärjäävät elämässään, ei tavara ja omistukset. Huvittavaa todella.
Vierailija kirjoitti:
Siis suurin huoli on, että mihin mökit ja muu maallinen omaisuus menee. Voi hohhoijjaa, mitä väliä sillä on kun ette ole näkemässä mitä niille maallisille asioille tapahtuu? Vai onko se taas sitä itsekästä ajattelua, että halutaan vain, että jonkun mökin/talon kautta joku muistelisi jotain isoisoisomummia? Luulisi, että enemmän kiinnostaa henkinen pääoma, mitä lapsilleen ja mahdollisesti lapsenlapsilleen jättää, jotta pärjäävät elämässään, ei tavara ja omistukset. Huvittavaa todella.
Jatkuvasti jamkutatte tätä mökkiasiaa. Tämä on vain yksi pieni asia, joka mainittiin. Kateelliset!
Kyllähän se harmittaa. Mökkiä on kunnostettu rakkaudella jälkipolvia varten. Niitä rakkaita tulevia sukupolvia varten.
Niinpä, aika pinnallista murehtia jostain sellaisesta että kenelle perinnöt menee. Se on silkkaa materiaa!
Nehän voi testamentata hyväntekeväisyyteen.