Onko muita, jotka ovat menettäneet kiinnostuksensa fiktio-kirjallisuuteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fiktioon kyllästyneiden kannattaisi etsiä parempaa kaunokirjallisuutta, eikä niitä iänikuisia dekkareita ja viihdehömppiä.

Luuletko, että emme olisi niin tehneet? Luuletko oikeasti, että ihan huvin vuoksi yritämme lukea jotain huonoja kirjoja?

Kerropa meille jotain oikeasti hyviä fiktiokirjoja, laita vaikka viisi hyvää kirjaa alkuun. Jään odottamaan, mutta uskon, että petyn ehdotelmiisi.

Kuka haluaa suositella omia lempikirjojaan noin negatiiviselle ihmiselle, joka lyttää kaiken jo kokeilematta? Mielelläni juttelisin kirjallisuudesta, ja kertoisin suosikeistani, mutta en tuolla asenteella.

Kerro vaan suosikeistasi, suurimmalla osalla on varmaan asenne kohdallaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fiktioon kyllästyneiden kannattaisi etsiä parempaa kaunokirjallisuutta, eikä niitä iänikuisia dekkareita ja viihdehömppiä.

Luuletko, että emme olisi niin tehneet? Luuletko oikeasti, että ihan huvin vuoksi yritämme lukea jotain huonoja kirjoja?

Kerropa meille jotain oikeasti hyviä fiktiokirjoja, laita vaikka viisi hyvää kirjaa alkuun. Jään odottamaan, mutta uskon, että petyn ehdotelmiisi.

Makuasioitahan nämä ovat, mutta minulle hyvissä kirjoissa tärkeintä on jokin muu kuin tarina. Tarina on enemmän vain väline.

Luettelen mielummin kirjailijoita, tässä viisi, jotka tulivat mieleen:

Karl Ove Knausgård

Thomas Bernhard

Jonas Gardell

Matias Riikonen

Pirkko Saisio

Pakko lisätä vielä Clarise Lispector ja Jaakko Yli-Juonikas

Itseäni harmittaa ainakin kotimainen julkaisupolitiikka, joka tuntuu painottavan ihan ihmeellisiä asioita. Kaikenlaisia tekotaiteellisia ja laiskan kokeellisia romaaneja putkahtelee kuin sieniä sateella, samoilla kikoilla yritetään myydä keskinkertaisia kirjoja uudelleen ja uudelleen. Itse kaipaisin ihan vain hyvää tarinaa, sujuvaa kieltä ja mielenkiintoisia ajatuksia. En sitä, millä kaikilla tavoilla lauseen voi dekonstruoida, kuinka pervoja mihinkään liittymättömiä twistejä kirjoihin uskalletaan ämpätä, kuinka monen pop-kappaleen sanoitusta lainata ja kuinka kaiken täytyy liittyä yhteiskunnassa juuri nyt pinnalla oleviin aiheisiin.

Krooh. 

Kai se on sitä, ettei oikein jaksa keskittyä keksittyyn tarinaan.

Luin (kannustaakseni lastani) nyt yli nelikymppisenä uudelleen steinbeckin helmen, taru sormusten herrasta ja Anne Frankin päiväkirjan.

Kyllä ne olivat ihan kiinnostavia.

En vaan viitsi lukea enää. En varsinkaan liikaa tapahtumaa sisältävää nykykirjallisuutta. Tykkään ilmavammasta kerronnasta.

Vierailija kirjoitti:

Itseäni harmittaa ainakin kotimainen julkaisupolitiikka, joka tuntuu painottavan ihan ihmeellisiä asioita. Kaikenlaisia tekotaiteellisia ja laiskan kokeellisia romaaneja putkahtelee kuin sieniä sateella, samoilla kikoilla yritetään myydä keskinkertaisia kirjoja uudelleen ja uudelleen. Itse kaipaisin ihan vain hyvää tarinaa, sujuvaa kieltä ja mielenkiintoisia ajatuksia. En sitä, millä kaikilla tavoilla lauseen voi dekonstruoida, kuinka pervoja mihinkään liittymättömiä twistejä kirjoihin uskalletaan ämpätä, kuinka monen pop-kappaleen sanoitusta lainata ja kuinka kaiken täytyy liittyä yhteiskunnassa juuri nyt pinnalla oleviin aiheisiin.

Krooh. 

Juuri tuota hain. Nykykirjat ovat kummallisia.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tästä teoria. Kun on lukenut paljon, on ehtinyt törmätä suureen (suurimpaan?) osaan kirjallisuuden tehokeinoista, teemoista, tyylilajeista, tavoista kuvata henkilön tajuntaa jne. Muistelen lukeneeni, että varsinaisia arkkityyppisiä tarinoita ei ole edes kahtakymmentä, ja kaikki kerrotut tarinat ovat vaan niiden erilaisia muunnelmia.

Vaikka miten rakastaisi kertomakirjallisuutta, se alkaa aktiivisen lukijan kokemuspohjan vuoksi tuntua vanhan toistolta jossain vaiheessa. Ei saa enää samoja fiiliksiä oivaltaessaan, miten temppu tehdään ja tarina kerrotaan.

Eihän taiteessa ole koskaan kaikki kerrottu tai nähty. Jokainen teos antaa jotain uutta sille, joka sen haluaa nähdä. Vai väitätkö todellakin, että kun on lukenut muutaman klassikon ja pari hömppää, voi sanoa lukeneensa kaiken?

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena ja nuorena lukutoukka ja luin niin paljon kuin ehdin. Kylämme pieni sivukirjasto oli lempipaikkani ja olin siellä iltatöissäkin teininä pari vuotta. Parikymppisenä luin vielä paljon ja luin lähes kaikkea mitä käsiini sain, vain scifi ei uponnut minuun ollenkaan.

Kun perustin perheen, lukemiseni väheni hyvin paljon ja en jaksanut lukea illalle enää kuin muutaman hassun aukeaman ennen kuin uni vei voiton. Suurinpiirtein siihen päättyi minulla höttökirjallisuuden lukeminen. Kun luin, niin halusin lukea kunnon kirjallisuutta, tosi pohjaisia tarinoita, matkakirjoja, elämänkertoja jne.

Yritin jossakin vaiheessa aloittaa lukemaan keksittyjä tarinoita, siis jotain todella hyväksi kehuttuja kirjoja, mutta tuntui, että kallis vapaa-aikani menee ihan hukkaan mielikuvitustarinoita lukiessa ja huomasin koko ajan suurinpiirtein pyöritteleväni silmiäni mielestäni täydellisen typerien ja epäuskottavien tarinoiden juonille. En saanut niistä tarinoista enää mitään irti ja into lukemiseen meinasi sammua kokonaan huonon kirjallisuuden myötä.

Onneksi löysin hyviäkin kirjoja ja pääsin taas kirjojen maailmaan sisälle. Nykyään vain kännykkä ja telkkari vievät aika ison osan vapaa-ajastani. N45

Samaistun täysin 😀 ja eikä harmita pätkääkään, vaikka fiktio on menettänyt merkityksensä, kun on niin paljon muutakin luettavaa.

Maailmassa on niin paljon kiehtovaa tietoa kirjoissa, etten lue huuhaata, paitsi tietysti Innasen. Rippikouluikäisenä lopetin melkein kokonaan sepustusten seuraamisen. Nykyään suurin syntini taitaa olla tällä palstalla roikkuminen.

Fiktioon kyllästyneillä ei taida olla mielikuvitusta.

Nykyään elämässä täytyy suorittaa niin paljon ja pitkään, että hömppää alkaa karsia alitajuisesti? Sille ei löydy edes sopivaa hetkeä. Kyynistyminen? Omaa mielikuvitustakaan ei ehdi käyttämään.

Vierailija kirjoitti:

Itseäni harmittaa ainakin kotimainen julkaisupolitiikka, joka tuntuu painottavan ihan ihmeellisiä asioita. Kaikenlaisia tekotaiteellisia ja laiskan kokeellisia romaaneja putkahtelee kuin sieniä sateella, samoilla kikoilla yritetään myydä keskinkertaisia kirjoja uudelleen ja uudelleen. Itse kaipaisin ihan vain hyvää tarinaa, sujuvaa kieltä ja mielenkiintoisia ajatuksia. En sitä, millä kaikilla tavoilla lauseen voi dekonstruoida, kuinka pervoja mihinkään liittymättömiä twistejä kirjoihin uskalletaan ämpätä, kuinka monen pop-kappaleen sanoitusta lainata ja kuinka kaiken täytyy liittyä yhteiskunnassa juuri nyt pinnalla oleviin aiheisiin.

Krooh. 

Lue vanhempaa tai käännettyä kirjallisuutta, jos suomalainen nykykirjallisuus ei innosta. Tuskin olet vielä lukenut vaikka kaikkia 80-luvun kirjoja, jos silloin oli parempaa?

Olen itse vähän samoilla linjoilla kanssasi kyllä, pelkkä kielellinen kikkailu ei kiinnosta ja tykkään enemmän yleismaailmallisista ja ikiaikaisista teemoista kuin nyky-yhteiskunnan ongelmista jauhamisesta.

Välillä voi tutustua runoihin, esseisiin ja tietokirjoihin, joissa on älyä ja luovaa mielikuvitusta.

Vierailija kirjoitti:

Kai se on sitä, ettei oikein jaksa keskittyä keksittyyn tarinaan.

Luin (kannustaakseni lastani) nyt yli nelikymppisenä uudelleen steinbeckin helmen, taru sormusten herrasta ja Anne Frankin päiväkirjan.

Kyllä ne olivat ihan kiinnostavia.

En vaan viitsi lukea enää. En varsinkaan liikaa tapahtumaa sisältävää nykykirjallisuutta. Tykkään ilmavammasta kerronnasta.

Hyvä, että mainitsit tuon Anne Frankin päiväkirjan fiktiota koskevassa keskustelussa. Kaikkea ei todellakaan pidä uskoa, vaikka juu talaiset niin haluavatkin

Vierailija kirjoitti:

Itseäni harmittaa ainakin kotimainen julkaisupolitiikka, joka tuntuu painottavan ihan ihmeellisiä asioita. Kaikenlaisia tekotaiteellisia ja laiskan kokeellisia romaaneja putkahtelee kuin sieniä sateella, samoilla kikoilla yritetään myydä keskinkertaisia kirjoja uudelleen ja uudelleen. Itse kaipaisin ihan vain hyvää tarinaa, sujuvaa kieltä ja mielenkiintoisia ajatuksia. En sitä, millä kaikilla tavoilla lauseen voi dekonstruoida, kuinka pervoja mihinkään liittymättömiä twistejä kirjoihin uskalletaan ämpätä, kuinka monen pop-kappaleen sanoitusta lainata ja kuinka kaiken täytyy liittyä yhteiskunnassa juuri nyt pinnalla oleviin aiheisiin.

Krooh. 

Olen huomannut saman. Luin Katja Ketun Rose on poissa-teoksen ja siinä oli paljon hyvää, mutta tuli sellainen olo, että se olisi ollut niin paljon parempi kun ei olisi yrittänyt olla niin mahdottoman erikoinen. Sama fiilis on viime aikoina tullut useista muistakin kotimaisista. Ikään kuin ei uskallettaisi kirjoittaa/julkaista ihan tavallista, suoraviivaista ja kuvailevaa tekstiä, vaan lisäarvoa haetaan jostain mukasyvällisistä "tunsin henkeni leiskahtavan puunlatvasta sen juurakkoon kun katselin heijastustani taivaan peilistä"-höpötyksestä tai "äitini opetti minut mastruboimaan"-skeidasta. Tulee sellainen olo, että tallaisella krumeluurilla yritetään piilottaa sitä, ettei oikein osata ja jakseta kirjoittaa kunnon kirjoja. 

Kaipaan kyllä hyvää fiktiota, mutta siihen törmää harmittavan harvoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni harmittaa ainakin kotimainen julkaisupolitiikka, joka tuntuu painottavan ihan ihmeellisiä asioita. Kaikenlaisia tekotaiteellisia ja laiskan kokeellisia romaaneja putkahtelee kuin sieniä sateella, samoilla kikoilla yritetään myydä keskinkertaisia kirjoja uudelleen ja uudelleen. Itse kaipaisin ihan vain hyvää tarinaa, sujuvaa kieltä ja mielenkiintoisia ajatuksia. En sitä, millä kaikilla tavoilla lauseen voi dekonstruoida, kuinka pervoja mihinkään liittymättömiä twistejä kirjoihin uskalletaan ämpätä, kuinka monen pop-kappaleen sanoitusta lainata ja kuinka kaiken täytyy liittyä yhteiskunnassa juuri nyt pinnalla oleviin aiheisiin.

Krooh. 

Lue vanhempaa tai käännettyä kirjallisuutta, jos suomalainen nykykirjallisuus ei innosta. Tuskin olet vielä lukenut vaikka kaikkia 80-luvun kirjoja, jos silloin oli parempaa?

Olen itse vähän samoilla linjoilla kanssasi kyllä, pelkkä kielellinen kikkailu ei kiinnosta ja tykkään enemmän yleismaailmallisista ja ikiaikaisista teemoista kuin nyky-yhteiskunnan ongelmista jauhamisesta.

Näin teinkin ja aloin lukea Karen Blixeniä. Aaah! Vai lasketaanko sitä edes fiktioksi?

Saisikohan Blixeniä edes nykyään julkaista koska kolonialismi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni harmittaa ainakin kotimainen julkaisupolitiikka, joka tuntuu painottavan ihan ihmeellisiä asioita. Kaikenlaisia tekotaiteellisia ja laiskan kokeellisia romaaneja putkahtelee kuin sieniä sateella, samoilla kikoilla yritetään myydä keskinkertaisia kirjoja uudelleen ja uudelleen. Itse kaipaisin ihan vain hyvää tarinaa, sujuvaa kieltä ja mielenkiintoisia ajatuksia. En sitä, millä kaikilla tavoilla lauseen voi dekonstruoida, kuinka pervoja mihinkään liittymättömiä twistejä kirjoihin uskalletaan ämpätä, kuinka monen pop-kappaleen sanoitusta lainata ja kuinka kaiken täytyy liittyä yhteiskunnassa juuri nyt pinnalla oleviin aiheisiin.

Krooh. 

Olen huomannut saman. Luin Katja Ketun Rose on poissa-teoksen ja siinä oli paljon hyvää, mutta tuli sellainen olo, että se olisi ollut niin paljon parempi kun ei olisi yrittänyt olla niin mahdottoman erikoinen. Sama fiilis on viime aikoina tullut useista muistakin kotimaisista. Ikään kuin ei uskallettaisi kirjoittaa/julkaista ihan tavallista, suoraviivaista ja kuvailevaa tekstiä, vaan lisäarvoa haetaan jostain mukasyvällisistä "tunsin henkeni leiskahtavan puunlatvasta sen juurakkoon kun katselin heijastustani taivaan peilistä"-höpötyksestä tai "äitini opetti minut mastruboimaan"-skeidasta. Tulee sellainen olo, että tallaisella krumeluurilla yritetään piilottaa sitä, ettei oikein osata ja jakseta kirjoittaa kunnon kirjoja. 

Kaipaan kyllä hyvää fiktiota, mutta siihen törmää harmittavan harvoin. 

:DDDD Tuollaiset "tunsin henkeni leiskahtavan puunlatvasta sen juurakkoon kun katselin heijastustani taivaan peilistä"-höpötykset oli niitä mitä itse haaveilin kirjoittavani joskus lukioikäisenä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin tajuaa kuinka mauttomia nuo mukamas syvälliset ilmaukset on.

Goodreads- sivusto on saanut minut uudestaan innostumaan lukemisesta. Suosituksia on hauska kokeilla. 1920-1940 lukujen kotimainen on ollut uutta löytöä. Joutuu kyllä pyytää kirjaston varastosta, jotta saa käsiinsä. Se kavioiden kopse kun posti saapuu jne. Aikamatkustusta <3

Mulle on myös käynyt niin, joskus alle nelikymppisenä. Yhtäkkiä vaan huomasin etten välitä punotusta juonesta. Joskus harvoin saatan vielä lukeakin fiktiota, jotain kevyttä ja viihdyttävää, en mitään synkkää vaikka olisi kuinka taidokasta.

Samoin en enää välitä verellä herkuttelevista väkivaltaisista dekkareista. A Christien kodikkaat dekkarit joissa murhataan tyylikkäästi teenjuonnin ohessa menevät vielä. Enemmän nykyään kiinnostaa historia ja elämäkerrat. Fiktioelokuvat kiinnostavat vielä mutta juonen pitää tempaista mukaansa.

Oikeastaan pelkään sitä päivää, kun en jaksa enää lukea fiktiota sen takia, että minulla on hyvä mielikuvitus ja joskus todellinen maailma on niin ikävä paikka, että en hyvä paeta sinne keksittyyn maailmaan. Jos en enää pystyisi siihen haaveiluun niin minulta katoaisi aika monta asiaa ja tätä oikeastaan pelkään. Tämän vuoksi myös kaikki elokuvat ja sarjat, jotka ovat epätodellisia ovat minulle tärkeitä. Yleensä luenkin paljon jonkun sarjan fanifiktiotakin paljon. Tykkään lukea myös niitä todenperäisiä kirjoja ja niitä luen oikeastaan sen takia, että haluan tietää jonkun elämästä sekä  esim  lukea  miten joku on selvinnyt jostain kauheasta asiasta. Näitä luen "vakavasti" ja tavallaan haluan tietää sen ihmisen tarinan. Samaten historialliset kirjat ovat myös niitä, että sivistän niillä itseäni. Näitä kirjoja ei vaan lueta niin että pääsisin siihen haavemaailmaan vaan luen ne vaan läpi tietääkseni asioista. Ne fiktiokirjat ovat monesti paljon mukavampia lukea sen vuoksi, että voi tavallaan maalata sen maailman itse ja haaveilla samalla kun lukee. Pystyy rentoutumaankin paremmin. Faktakirjaa vaan lukee kuin eri tavalla ja yleensä minulla vielä surullisia faktakirjoja luettavana joiden maailmaan kukaan ei edes haluaisi joutua, joten ne kirjat ovat eritavalla luettavia ja joskus aika ikäviä. Tämän takia ne "haaveiden kirjat" ovat sitten aina fiktiota ja niistä pystyy paljon juuri maalaamaan sitä maailmaan itsekin ja miettimään niitä juttuja. 

Vanhaksi olette vaan tulleet. Alkaa kiinnostaa se eletty elämä (historia, elämäkerrat ja muu muistelu) kun tiedostaa että tulevaisuudella ei oikein ole tarjottavaa enää.