18-vuotias nuori täällä kysyy: Kuinka ihmiset pärjäsivät ennen mm. ilman älylaitteita, Youtubea, Instagramia, Whatsappia ja Snapchattia?

Ei sellaista osaa kaivata, mitä ei tiedä olevan olemassakaan.

En minäkään muista, että tylsää olisi ollut, vaikka asuin "maalla". Jos ei mitään tekemistä ollut niin sitä otti vaikka kirjan käteen tai soitti kaverille, että ehtiskö tekemään jotain - lähdettiin vaikka vaan kävelylle juttelemaan.

Elin teini-ikäni näiden laitteiden/teknologioiden murroksessa, eli kun älypuhelimia ei vielä ollut ja tietokoneella luuhaaminen oli luusereitten ('no-lifejen') hommaa. Tykkäsin itse asiassa tästä ajasta enemmän.

Me käytiin kaupungilla, hengailtiin ystävien kodeissa, ulkona, kahvilassa, elokuvissa, koulujen pihoilla ja leikkipuistoissa. Oli skootterijengejä (15-kesäisiä junnuja pöristimineen), ernuja, pissiksiä. Joskus mentiin vaikka lähikauppaan ihan vaan katsomaan josko siellä luuhasi tuttuja tai olisi tavannut uusia ihmisiä. Kesäisin lenkitettiin yhdessä koiria, käytiin pyöräilemässä, lojuttiin uimarannalla tai mattolaiturilla. Teininä oli joskus myös kotibileitä, ja törppöilyt ja juorut jaettiin sitten maanantain välitunneilla ja ennen koulua. Kaikki ei tallentunut reaaliajassa koko maailman silmille, irc-galleria ja ii2 olivat yksiä ensimmäisiä suomalaisia somesivuja.

Maailmassa on paljon kivaa tekemistä, lasilankun paijaaminen ei todellakaan ole viemänsä ajan arvoista.

Kyllä Jyrki voittaa Youtuben!

Vierailija kirjoitti:

Sanooko lapset nykyään koskaan, että ei ole mitään tekemistä?

Itsellä tekemisen puute loppui joskus 10 vuotiaana, sattumoisin samaan aikaan alkoi viihde-elektroniikan läpimurto. Tuli TV-pelit, VHS-videot, eletroniikkapelit ja VIC20. Ei ole koskaan sen jälkeen ollu tekemisestä pulaa. Täytä kohta 50v.

Ehkä se on enemmän iästä kiinni kuin viihde-elektroniikasta?

Olen kohta jo 60-vuotias, ja minullakin tekemisen puute loppui siinä kymmenvuotiaana, vaikka ei silloin mitään viihde-elektroniikan esiinmarssia tullutkaan. Mutta rupesin itsenäisesti käymään kirjastossa ja kiinnostuin musiikista. Kohta kävin konserteissa ja aloin ottamaan soittotunteja myös. Innostuin liikunnasta ja rupesin käymään palloiluharjoituksissa ja uimahallissa. Tekemistä piisasi, ei meinannut aika riittää millään, ja sitä se on edelleen. Minulla ei ole oikeastaan koskaan tylsää, vaikka aloittajan mainitsemista vermeistä on aktiivikäytössä vain Youtube (musiikin takia).

Lapsena ei ollut koskaan tylsää, koska silloin mikä tahansa riitti että oli jännää.

Sen sijaan teini-ikäisenä alkoi ahdistaa, kun asuin pikkukylässä. Ei ollut leffateattereita, pikaruokapaikkoja tai levykauppoja, eikä muitakaan nuorille sopivia kohtaamispaikkoja. Jos halusi leffaan, piti lähteä lähellä sijaitseviin kaupunkeihin. Ennen kuin sai ajokortin, olisi pitänyt saada kyyti joltain vanhemmalta, bussit kulkivat vain pari kertaa päivässä. Mäkkärissä kävin ekan kerran noin 15-vuotiaana.

No, katselin sitten telkkaria ja videoita, kuuntelin radiota ja kasetteja. Kavereille soiteltiin lankapuhelimella ja juteltiin koulussa. Aika yleistä oli, että joku ilmestyi vain ovelle ja kysyi, tulenko hänen kanssaan kävelemään. Joskus se oli kivaa, joskus harmitti kun olisin halunnut olla yksin. (OIen introverttiluonne.)

Luonnossa käveleminen oli sellainen asia, mitä voi harrastaa ihan antaumuksella siellä paikkakunnalla. Se ei ole muuttunut mihinkään, mutta nykyisin siellä on myös monitoimihalli, jossa voi harrastaa vaikka mitä liikuntaa. Toivoimme sellaista tilaa jo 90-luvulla, mutta kunta rakensi mieluummin jäähallin, jotta Jokerit voivat käydä siellä harjoittelemassa, ja hallin avajaisista sai kunta reilusti lisämainetta. Oman kunnan nuorista ei paljon piitattu. Sori, tämä meni nyt vähän avautumiseksi.

Yksi iso ongelma nykyään on, ettei ole mitään rajoja. Tarkoitan siinä mielessä, että jos päättäisit katsoa koko Netflixin läpi, siihen menisi kuukausia eikä ehkä onnistuisi koskaan, kun tulee koko ajan uutta sisältöä. Samoin mikä tahansa sivu, sanomalehtien sivutkin ovat kuormitettuja ja linkkejä on satoja, ellei tuhansia. Kukaan ei ehdi lukemaan sitä kaikkea, ja siksi voi unohtua tuntikausiksi selailemaan kiinnostavia artikkeleita.

Entisaikana luettiin lehti. Siinä oli tietty määrä sivuja ja kun se loppui, piti tehdä jotain muuta. Tai katsottiin TV:tä, kun sieltä tuli jotain kiinnostavaa. Jos joka kanavalla oli jotain tylsää, voi katsoa videolta uudestaan jotain vanhempaa juttua, mutta sekin kyllästytti nopeasti kun oppi kaikki vuorosanat ulkoa.

Aina jossain vaiheessa tuli se, että nyt tämä sisältö loppui, mitäpä tekisin seuraavaksi. Ja silloin saattoi todennäköisemmin tarttua kirjaan tai lähteä kaverin luo. Nykyään sisällöt eivät lopu mihinkään ja tarvitaan enemmän suunnittelua, miten viettää vapaa-aikaa.

Uutta sisältöä tulee myös vuorokauden ympäri, eikä kaikki lopukaan keskiyöllä. Joku on aina netissä ja julkaisee videoita ja kuvia itsestään. Nykyiset Snapchatit ja muut ovat lisäksi sidottuja aikaan, eli ne pitäisi katsoa heti ennen kuin katoavat. Ennen oli helpompi rauhoittua nukkumaan. Tosin joskus tuli luettua kirjaa salaa peiton alla taskulampun valossa.

Täällä palstalla on kyllä se hyvä puoli, että kommentointi sulkeutuu klo 23, niin ei tule koko yötä riideltyä.

"18-vuotias nuori täällä kysyy" 😅 Yksikään 18-vuotias ei kirjoittaisi noin.

Olen elänyt varhaislapsuuteni ennen television aikaa. Radio oli ja siitä kuunneltiin uutiset. lauantain toivotut levyt, sunnuntaisin lepopäivän ratoksi musiikkia, iltaisin kuunnelmia jne. Laitoimme petit illalla jo valmiiksi ennen kuunnelman alkua, sillä oli niin mukava kuunnella pötköllään. Muistan, kun Tuntematonta sotilasta luettiin monen viikon ajan. Pikkuveli nauroi kippurassa, kun miehet siinä kiroilivat ja poika oli juuri alkanut oppia, mitä sanoja ei saisi sanoa.

Elokuvissa käytiin usein sunnuntaisin, me lapset iltapäivänäytöksessä Pekkaa ja Pätkää katsomassa. Ulkona oltiin paljon, sillä kodit olivat ahtaita, ettei sinne juuri kavereita viitsinyt viedä. Pienempänä juostiin, hiihdettiin, ajeltiin pyörällä, kiipeiltiin puihin, juu-u tytötkin ja syksyisin kävimme lapsiporukallakin marjametsässä, sillä kouluun piti vielä pari litraa puolukoita per nokka. Kirjastossa käytiin viikottain. Isompana sitten lähdettiin iltaisin kartsalle pitämään pystyssä Osuuskaupan seiniä, kuten meidän äiti asian ilmaisi. 

No sitten tuli televisio. Meillä vanhemmat olivat aika tarkkoja, mitä me lapset saatiin katsoa eli jos ohjelmaa ei suositeltu alle kouluikäisille (siis pikkuveljelle), niin minäkään en sitä saanut katsoa, vaikka olin jo teini. Huvittava muisto on jäänyt, miten äiti meni kiireesti telkkarin eteen ja peitti kuvaruudun leveällä ahteillaan, kun siellä puhuttiin synnytyksestä ja näytettiinkin sitä. Luuliko se raukka, etten siinä vaiheessa jo tiennyt, miten lapsia tehtiin ja miten ne syntyivät? 

Kun rippikoulu oli käyty ja ikää alkoi siis olla riittävästi, käytiin talvella viikonloppuisin ja kesällä viikollakin tansseissa. Usein siellä oli se joku, jonka toivoi hakevan tanssimaan ja ehkä pyrkivän saatillekin. Harvoin minäkään olin lauantai-iltaisin kotona talvisaikaan. Kesällä kävimme porukalla parhaimmillaan jopa kolme kertaa viikossa lavatansseissa.

Ja vielä: Miten pidettiin yhteyttä kavereihin? Arkena tavattiin tietenkin koulussa, iltaisin sitten kartsalla. Jos oli jotain tärkeää asiaa, niin sitten vain lankapuhelimen luuri kouraan ja soittamaan. Puhelut kulkivat keskuksen kautta ja keskuksen naiset olivat tuttuja, joten he saattoivat joskus sano, että nyt likat lopettaa höpsöttelyn, sillä meille tai kaverin kotiin oli tulossa ulkolinjapuhelu. Oi niitä aikoja!

Nykyään kun liikkuu missä tahansa on ihmisillä jatkuvasti puhelin nenän edessä. Huomannut että ihmiset voivat nykyään huonommin, ollaan jzombeja, eikä tunnuta pystyvän iloitsemaan mistään, etenkään muiden seurasta. Kaipaan niitä aikoja kun keskityttiin oikeasti tilanteisiin missä oltiin. Elämän kuuluu tuntua joltain, ei tämä ole elämää että ihmiset tuijottavat ruutua nykyään ihan koko ajan. Tarkoitan "elämän pitää tuntua joltain" sitä että ei voi paeta kaikkia vähemmän miellyttäviä tilanteita. Ihmisethän nykyään "pakenevat" puhelimen avulla. Ennen piti oikeasti kohdata asiat ja se kehitti meitä. Ihminen on laumaeläin ja vaikka me laumassa nyt kaikki räpellämme puhelimiamme, ei se kehitä meitä enää taitavammiksi ja sitä kautta onnellisemmiksi.

Oliko tarkoitus kysyä, kuinka ihmiset pärjäsivät ennen Facebookia? Instat, whatsit ja nuo kaikki ovat Facebookin omistuksessa. Juutuubi kuuluu taas toiselle amerikkalaiselle jätille, Googlelle.

Se minua kiinnostaa, miksi kansa ei käytä muita palveluita. Noita on vaikka kuinka paljon, on dailymotionia, on VK:ta, Baduuta, on Signalia ja Telegramia, mutta kun se some on näille nuorille vain sitä yhtä ja samaa Facebookin imperiumin ympärillä pyörimistä ja luuhaamista.

Mullistaviakaan nuo eivät ole. Suurin osa noista appseista on tosi simppeleitä koodata. Ja samankaltaisia ohjelmia oli käytössä jo kultaisella ysärillä, kuten Messenger, ICQ, IRC jne. Eivät siis edusta edes mitään innovointia. Yhtä sosiaalisia ihmiset olivat silloinkin.

Lähinnä kiinnostaa vain se, miten juuri jenkit saivat noin tukevasti jalkansa ovenvakoon ja lanseerattua tämän "somen".

Ihan hyvin, mutta hankalampaa se oli. Lisäksi maailma tuntui paljon pienemmältä ja rajoittuneemmalta, etenkin jos asui pikkukaupungissa kuten minä. Olin rankasti koulukiusattu tyttö ja ikätovereideni hyljeksimä, ja minua pidettiin outona. Luulin ihan oikeasti, että olen surkein ihminen maailmassa, enkä tule koskaan olemaan tasa-arvoisessa asemassa muiden kanssa. Miten väärässä olinkaan! Ennen ei todellakaan ollut paremmin.

70-luvun alussa syntyneenä voin kertoa seuraavaa:

Mustavalko-TV:stä katsottiin piirrettyjä ehkä joku puoli tuntia lauantaisin. Ei ollut puhelintakaan, joten ainoa keino selvittää olisiko kavereilla halua ja aikaa tehdä jotain oli mennä käymään ja kysymään. Ei ollut autoa, joten yleensä liikuttiin polkupyörillä. Paitsi kouluun piti kävellä, koska se oli keskustassa ja äidin mielestä siellä oli liian vaarallista pyöräillä omin päin.

TV-peleistä kuulin huhuja, mutta sellaista en nähnyt. Rikkaiden huveja.

Lähinnä aikaa vietettiin leikkien ulkona.

Toki sisälläkin pelattiin esim koronaa tai pöytälätkää. Molemmat ”peritty” jo aikuistuneilta enoilta.

80-luvun puolella alkoi elektroniikka lisääntyä. TV oli vaihtunut värilliseen. Oli jo se puhelinkin. Joillain rikkailla oli myös videot. Mikrotietokoneet alkoivat yleistyä. Niitä oli vaikka kuinka monta merkkiä, jotka tietenkin kaikki keskenään epäyhteensopivia. Edelleen valtaosa ajasta meni ulkohuveissa. Pelattiin pesäpalloa tai jalkapalloa. Heiteltiin koripalloa. Kirkonrottaa tai kymmentä tikkua laudalla.

Vuosikymmenen puolivälissä tuli mopo ja oma tietokone. Ulkoilu jäi vähemmälle. Videotkin tuli ja kaapeli-TV. Kotivirikkeiden määrä moninkertaistui. Ulkonakin pelailtiin, mutta harvemmin.