18-vuotias nuori täällä kysyy: Kuinka ihmiset pärjäsivät ennen mm. ilman älylaitteita, Youtubea, Instagramia, Whatsappia ja Snapchattia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan jokainen sukupolvi ajattelee näin, mutta olen todella, todella kiitollinen että sain elää nuoruuden 90-luvulla, se tuntuu minusta viimeiseltä viattomuuden ajalta.

Älä muuta sano! Tuntuu että koko ihmislaji on muuttunut harppauksella toisenlaiseksi sen jälkeen. Siis alkaen ns. diginatiiveista, ja syyttömiähän he tietysti ovat siihen millaiseen maailmaan ovat sattuneet syntymään. Tähän tullaan vetämään raja kun myöhemmin katsotaan historiaa taaksepäin. Maailma kutistui ja vuosituhansia vanha tapa olla sosiaalinen muuttui. Enkä usko että muuttui paremmaksi. :(

Kyllä - olisi kiinnostavaa kuulla miten tutkijat myöhemmin kuvaavat tätä murrosta jansen seurauksia.

Sitten myös somesta ym riippumatta 90-luku oli hirveän toiveikasta aikaa. Lama oli tietty, mutta Euroopan vapautuminen ja yleinen ilmapiiri, että sodat on nyt sodittu ja ollaan menossa eteenpäin hyvällä tavalla. Mua ja kavereita kannustettiin valitsemaan just se koulutus mikä itseä kiinnostaa eikä miettimään rahaa (ei välttämättä pelkästään hyvä neuvo mutta just idealistinen). Kyseenalaistettiin aiempien sukupolvien kulutusjuhlaa ja otsonikerros saatiin kuntoon. Sitten alkoi nousukausikin taas. ..nyt taas maailma on taas konfliktien täyttämä, terrorismi, taloudellinen epävarmuus, milleniaalit kertovat että valitsevat ammatin varman toimeentulon perusteella... Ainakin tuntuu että itse oli onnekas.

Kokeile ap olla ilman älylaitteita jonkin aikaa, vaikka kuukausi, ni ehkä alkaa kirkastua, mitä muuta elämästä voi löytää kuin somessa edustamisen.

Hyvin pärjättiin silloin ilman älypuhelimia.. eikä ollut niin paljon ylipainoisia nuoria, kun nykyään on. Harrastettiin paljon liikuntaa, eikä istuttu netin ääressä. Nykyään kahvihuoneessa aikuisetkin tuijottaa vaan älypuhelinta, eikä tauolla kukaan välttämättä puhu mitään.. Voi, kun välillä kaipaan noita vanhoja aikoja.. Tosin täytyy sanoa, että älypuhelimesta hyötyäkin monissa tilanteissa.. Ihmiset osasivat ajaa autolla ilman navigaattoria ja kartta apuna. Nykyään monet ihmiset vaan tyhmistyy koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Paremmin, oltiin vastuullisia aikuisia jo 14v vanhoina. Nyky 18v ei taida olla funktionaallinen aikuinen ennen 28v ikää. Jos silloinkaan.

Joopa joo. 80 luvulla aikuisuus mitattiin sillä että polttiko, juopotteliko ja harrastiko seksiä.

Nykynuoret elää fiksummin.

Sanooko lapset nykyään koskaan, että ei ole mitään tekemistä?

Itsellä tekemisen puute loppui joskus 10 vuotiaana, sattumoisin samaan aikaan alkoi viihde-elektroniikan läpimurto. Tuli TV-pelit, VHS-videot, eletroniikkapelit ja VIC20. Ei ole koskaan sen jälkeen ollu tekemisestä pulaa. Täytä kohta 50v.

Ap on syntynyt varmaan vuonna 2001. itse syntynyt 1990, voi niitä 90-luvun aikoja ilman nettiä jne jne. Käytin ekan kerran nettiä kesällä 1999 :D Sillä vanhalla puhelinmodeemi jutulla :D

Vierailija kirjoitti:

Mun nuoruus 70- luvun lopulla. Perheessä oli yksi lankapuhelin eteisessä, ei siinä puhuttu poikaverien kanssa hempeitä koko perheen kuullen. Puhelin piti pitää vapaana, mitään pitkiä puheluja ei saanut puhua. Soitettin ja sovittiin kaverien missä ja milloin tavataan. Sitten nähtiin livenä ja juteltiin ja kväeltiin. Ei ollut hirveästi paikkoja jonne olisi päässyt kun oli alle 18-vuotias. Ei ollut vielä nuorisotalojakaan lähiöissä. Kahviloitakaan ei ollut kuin Helsingin keskustassa ja ne menivät kiinni klo 18. Bensa-asemien kahviot olivat nuorten kokoontumispaikka.

Silloin saatiin tosi vähän viikkorahaa, jotkut vanhemmat eivät antaneet mitään eli piti olla kesätöissä, että pystyi koulun aikana käymään joskus leffassa, kahvilassa, tai ostamaan meikkejä tms.. Jos oli vähän enemmän rahaa, sitten ajettiin viikonloppuna Helsingin keskustaan ja mentiin "Rollsiin" eli hampurilaisravintola Carrolsiin. Yleensä syötiin pienet ranskalaiset. Ei ollut varaa hampurilaiseen. Vasta 18-vuotiaana pääsi sitten oikeasti ulos eli Tavastialle ja pariin muuhun paikkaan.

Huvitukset piti keksiä itse. Kirjastossa käytiin ja mä luin varmaan kaikki meidän kirjahyllyn kirjat, maailmankirjallisuuden klassikkoja.

Olin musiikkifani ja käytin kesätyörahoja levyjen ostamiseen (silloin musiikkia piti kuunnella levysoittimen avulla) tai sitten ostettiin tai nauhoitettiin kasetteja, joita kuunneltiin nauhurista. Kävin jo pienestä keikoilla ja olen nähnyt monia bändejä, jotka ovat edelleen kuuluisia. Kävin myös kesällä Ruisrockissa.

Mua kiinosti Kiinan kulttuuri. Yritin tehdä kotona kiinalaista ruokaa. Ei ollut mitään internettejä tai googleja, joten tiedonhaku oli paljon vaikeampaa. Joudun menemään Kiinan suurlähetystöön, josta sain pienen vihkosen, jossa oli reseptejä englanniksi.

Tykkäsin istua huoneessani ja maalata (harrastin akvarelli- ja öljyvärimaalausta), sytytin kynttilöitä ja join kiinalaista teetä. Siihen aikaan myös vielä kirjoitettiin kirjeitä. Mulla oli kirjekaveri ensin Irlannissa, sitten Belgiassa.

Matkustaminen oli kallista, ainoa kohtuuhintianen tapa matkustaa oli Inter-Rail. Ostettiin kortti, jolla sain kuukauden ajan matkustaa junalla useissa Euroopan maissa. Se oli siis reppureissaamista. Raskasta mutta opettavaista ja välillä todella hauskaa. Tien päällä tutustui hyvin nuoriin. Tutustuin mm. yhteen sveitsiläiseen poikaan, joka kävi Suomessakin ja jonka kanssa kirjoittelin useiden vuosien ajan. Kävin myös Belgiassa mun kirjekaverin luona.

Rahan oltiin töissä suuri osa kesälomasta. Olin töissä lähettinä useassa yrityksessä, sitten olin pesulassa töissä sekä tehtaassa.

Että semmoista oli mun nuoruus.

Tarina kiinalaisen ruoan kokkaamisesta oli huikea. :)

t. 54-vuotias

Ei me pärjättykään.

Meistä tuli kaikista häiriintyneitä sekopäitä toisin kuin nykynuorista. Kiittäkää onneanne ja tekniikan kehitystä, että olette syntyneet tähän aikaan.

Monta asiaa allekirjoitan aiemmista vastauksista. Paljon oli hyvää siinä että ei ollut nettiä ja älypuhelimia.

Mutta jotta ei ihan aika kultaisi muistoja niin tässä myös ikävämmät puolet:

- matkustamisen vaikeus. Tänä päivänä netin kautta on helppo katsoa etukäteen vinkit, kartat, miten paikallinen liikenne toimii, ostaa halvat lennot ja ylipäätään vertailla vaihtoehtoja

- hieman nolojen tai muuten sellaisten asioiden miettiminen, kysyminen tai selvittäminen. Kyllä sitä oli aika yksin kun oli asioita mistä et voinut keskustella kenenkään kanssa (vrt tänä päivänä googlaat asian ja saat sekunneissa joko vastauksen tai löydät kohtalotovereita) Jos joskus erehdyit ääneen kysymään jotain niin oli takuu varmaa että kyseiselle kysymykselle naurettiin joko suoraan kasvotusten tai ainakin se lähti kiertämään hauskana tarinana (vähän niinkuin tämän päivän feissarimokat)

- jos kotona ei ollut opetettu asioita niin taas olit oman nokkeluutesi varassa kotoa pois muuttaessa. Kun nykyisin googlaat asioita, on opetusvideoita ym. niin aiemmin joko olit onnekas ja läheiset kertoivat omat vinkit tai sitten opettelit kantapään kautta pyykin pesun, tukien hakemisen kiemurat ym.

- kun ystäviä ei saanut kiinni niin koin monta yksinäistä iltaa jolloin ei oikeasti ollut mitään tekemistä. Tänä päivänä on aina jotain mitä voi tehdä tai niitä läheisiä saa helpommin kiinni, vaihdettua kuulumiset vaikkei fyysisesti näkisikään

Eiköhän se pointti ole siinä kun sellaisten olemassa olosta ei edes tiedetty saati edes haaveiltu. Oli pakko mennä ulos ja jutella face-to-face että tutustui ihmisiin. Oli pakko hakea sitä kaveria ovelta ulos, jos seuraa halusi. Se oli silloin arkipäivää ja normaalia.

Sen verta ”vanha” minäkin olen että ensimmäiset 10 vuotta elämästäni ehdin elää tätä että haetaan kaveri ulos ovelta, ei ollut snäppiä tai instagramia ja älypuhelimet vasta alkoivat ilmestyä 4-5lk. Niitä oli vain muutamalla luokkalaisella ja se oli kyllä sellainen ylpeyden aihe jos oli kosketusnäyttöpuhelin. Jotain ilmiömäistä ja hienoa.

Oli tv, lehdet, kirjat, vihot ja kävelylenkit ym. Silloin tutuille soitettiin lankapuhelimella ja sovittiin tapaaminen. Onneksi nykyään on netissä videoita ja ihmiset voivat valita sisällön. Muun median negatiivisuus ja manipuloivuus yllätti.

Vierailija kirjoitti:

En käytä noista mitään tänä päivänäkään..

N27

Minä käytän YouTubea yleensä niin, että kuuntelen sieltä kokeeksi jotain minulle tuntematonta bändiä ennen kuin ostan tuon ko. bändin oikean äänitteen. Noita muita turhuuksia en käytä. M37

Vierailija kirjoitti:

En itse koe, että maailma olis muuten olennaisesti muuttunut 90-luvusta,mutta esim. jos nyt vaikka läheiseni meni parin viikon lomalle ulkomaille, siihen ei sitten periaatteessa saanut yhteyttä kahteen viikkoon. Jos pohdin miten jonkun kappaleen sanat menee, piti odottaa josko se julkaistaan Suosikin songbookissa :D Ja ihastuksen kuvaa piti etsiä muualta kuin Facebookista.

Etkö ostanut äänitteitä tuolloin? Useinhan ne sanoitukset tulevat levyn/kasetin mukana, edelleenkin on noin.

Kasarilla ja ysärin alussa oltiin lähes aina ulkona säällä kuin säällä. Kesäisin saman kulman kundien kanssa ajeltiin BMX-pyörillä taikka honda monkey ja pv-mopoilla, ammuskeltiin puhallusputkilla, käytiin omppuvarkaissa, potkittiin jalkapalloa, skeitattiin jne. Talvisin pelattiin ulkojäällä lätkää, laskettiin pulkkamäessä Stigan rattikelkoilla ja räjäyteltiin ilotulitteita kuten tykäreitä ja kiinareita monen kuukauden ajan. Aku Ankkoja tuli luettua ja Metallicaa sun muuta kuunneltua c-kasetilta. Telkkarissa oli 3 kanavaa ja sieltä nauhoiteltiin toimintaelokuvia vhs-kaseteille.

Tämä viattomuuden aikakausi päättyi vuosituhannen vaihteessa kun internetti ja kännykät tulivat kuvioihin.

Ihan hyvin pärjään vieläkin, enkä käytä noista mainitsemistasi kuin watsappia joskus aniharvoin.

Vierailija kirjoitti:

Luin paljon kirjoja. Eivät ne ole vanhanaikaisia eikä kaikkea tieto ole edelleenkään netissä. Tiedon haku oli kyllä vaikeampaa ja tietoa oli vähemmän tarjolla. Se se mitä löysit kirjastosta tai kirjakaupasta.

Luen edelleenkin paljon, mutta lapsena ja nuorena luin tietosanakirjoja ja englanti-suomi-sanakirjoja myös. Tiedonhaluni oli suuri jo tuolloin. Olen suunnitellut ostavani jostain divarista noita tietosanakirjoja, niitä kun saisi varsin edullisesti.

Täytyy myöntää, että elämä oli tylsempää kuin nykyään. Netti on kyllä tosi hyvä juttu, ei ole tylsää hetkeä. Tosin tylsät hommat tuntuu entistä tylsemmiltä, kuten siivoaminen.

Silloin juteltiin muiden kanssa, kun oltiin ryhmässä kavereidenkin kanssa. Nykyisin kun katsoo nuoria, niin ne ei usein puhu toistensa kanssa ollessaan keskenään, vaikka olisivat kavereitakin, vaan jokainen on uppoutunut kännykkään. Sehän on tosi surullista, jos kone on mielenkiintoisempi, kuin muut ihmiset. Jotain täysin olennaista katoaa, ihmisten vuorovaikutus. En pitänyt FB:stä ja vastaavista niiden ilmestyttyä aikanaan. En tiedä mikä niissä ajatuksena inhotti, se oli kai jonkinlainen vaisto tai ennakkoaavistus niiden epäinhimillisyydestä, elämälle vieraasta jostain syvemmästä olemuksesta. 

Paremmin silloin pärjättiin. Ei ollut nuorilla päässä vikaa niin yleisesti kun ei ollut somea sitä päätä sekoittamassa. Masennus oli nuorilla liki tuntematonta. Nuoret liikkuivat ja lukivat, joka on paljon terveempää kuin näytön tuijottelu ja siitä sekoaminen.

Vielä 50 ja 60luvulla oltiin ulkona lapsena leikittiin niin kauan kuin sisälle oli pakko tulla.

Meitä lapsia kyllä riitti aina saatiin pesisjoukkueet kasaan ja hiihtokilpailut yms.

Oli partiota ja vaikka mitä ainakin kaupungeissa.

Puhelin oli koulussa ja talonmiehellä.

Tietoa saatiin kalliista tietosanakirjoista ja opeilta kysymällä.

Kutomaan ja ompelemaan opeteltiin itse sitten murkkuiässä.

Ennen Anttilan kuvastoa käytiin keskustassa näyteukkunaostoksilla usein vkonloppuisin koko perhe hienoiksi pukeutuneina.

Yleensäkin kaikki ruoka tehtiin kotona ja sitä syötiin vain tarpeellinen määrä.

Kotityöt kuuluivat meille tytöille.

Tuossa -70luvun alkupuolella alkoi kuulua elektroniikka-alan työpaikoista ja -80luvulla yritykset alkoivat hankkia keskustietokoneita.

Naurettiin kyllä semmoiselle hömpälle.

Sellaista ei kaipaa mitä ei tiedä olevankaan.