Ulkomailla reissaava Sara Sieppi
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/46b52dab-e7d7-4b7a-9d46-c4f5af…
– Kotona taas. Tässä on pieni viesti sinulle, hyvä raitapaitainen kanssamatkustajani, Sieppi aloittaa kirjoituksensa.
– Suomen kansaa tuskin kiinnostaa, että Sara Sieppi oli eilen lentokoneessa. Jos se 50 euron Kääk-palkkio on sinulle niin tärkeä, laita minulle tilinumerosi. Nää selfiet on siis ommattu sulle, kun taisin väistää just oikeilla hetkillä, kaunotar laukoo.
Sieppi kertoo tekstissä, ettei saanut kuusituntisen lentonsa aikana levättyä ja nukuttua lainkaan, koska pysyi kiusallisen tietoisena kuvien räpsijästä.
- En pystynyt nukkumaan koko kuuden tunnin lennon aikana, koska teit olostani erittäin epämukavan. Mukavaa viikonloppua, päättää Sara Sieppi tylytyksensä.
Kävitkö Sara tienaamassa Dubain lomalla rahat uuteen Semihima-osakeyhtiöösi?
Miksi leuhkailet rahoillasi ja olisit valmis maksamaan toiselle ton 50 euroa?
Ja ennen kaikkea mikset kertonut asiasta heti hänelle ja pyytänyt lopettamaan?
Miksi avaudut asiasta somessa jälkikäteen palattuasi lomamatkalta?
Julkisuuden takiako? Että asiasta tehtäisiin lehtijuttuja?
Ja sitten itket että yhyy mä en saa keneltäkään rauhaa.
Hohhoijaa!
Kommentit (165)
Törkeää Saralta läyhätä netissä
Vierailija kirjoitti:
Julkaisin eilen Instagramissani postauksen koskien ikävää lentokokemustani. Tänään tämä raitapaitamies on halunnut antaa nimellään ja kuvallaan jutun Iltalehteen ”oikaistaakseen” postaukseni.
Miksi olisin tehnyt tuollaisen postauksen, jos en olisi kokenut joutuvani salakuvattavaksi? Nettijutussa oli mukana selfiekuva, jonka hän otti silloin, kun olin kävelemässä paikalleni koneen käytävällä(huomasin hänen ottavan tätä kyseistä selfietä). Istuuduin miehestä katsottuna vasemmalle, yhden penkkirivin taaemmaksi. Koneessa oli niin paljon tilaa, että suurimmalla osalla oli omat penkkirivit - myös minulla ja tällä kyseisellä miehellä. Nojasin ikkunaan päin ja huomasin kaksi kertaa, kun tältä kyseiseltä penkkiriviltä puhelimen kamera osoitti suoraan minua(miehellä oli siis kotelokuoret ja näillä kerroilla hän piti niitä auki.) Hän laittoi puhelimen heti pois, kun katsoin hänen puhelintaan kohti. En siis nähnyt missään vaiheessa hänen kasvojaan, ainoastaan jalat ja puhelimen, kun hänkin oli nojautuneena ikkunaan päin. Kerroin takana istuvalle veljelleni, että minulla on aika epämukava olo ja haluaisin ehkä vaihtaa paikkaa hänen kanssaan. Loppumatkan tämä kyseinen raitapaitamies käytti puhelintaan niin, että kotelon takakansi oli puhelimen takana, jolloin myös kameraa ei voitu käyttää sekä puhelin ei enää ”osoittanut minua”.
Poistin ja estin tämän kyseisen miehen kommentin IGstä, koska luulin häntä trolliksi. Estin ja poistin ainakin viisi ihmistä, kun he sanoivat olevansa ”se tyyppi”.
Niin tai näin, ensi kerralla kerään rohkeuteni ja menen sanomaan asiasta suoraan tälle kyseiselle ihmiselle oli tilanne tai paikka mikä tahansa. Tämän tarinan opetus oli minulle se.💛--
Seli seli
Ensinnäkin, Sara KOKI, että mies kuvaa. Ei siis tiennyt. Ja toisekseen kumpi tässä nyt on kytännyt kumpaa? Kyseinen kaveri ei omien sanojensa mukaan edes tiennyt Siepin olevan koneessa, mutta Sara sen sijaan kytännyt miehen touhuja koko matkan? :D
Sara ei pyydä ikinä anteeksi vaikka mokaa
Sieppi sanoi ekassa postauksessa ettei pystynyt nukkumaan ja väisteli kuvia joka kerta. Nyt uusimmassa postauksessa puhelin on ollut takakansi auki vain kerran Sieppiä kohti ja loppumatkalla puhelin ei enää osoittanut Saraa. Ööh?
Jospa Sara ei ymmärrä, ettei kaikki ota selfieitä huulet töröllä selkeästi poseeraten. Siksi ei tunnista kun joku ottaa selfien ilman mitään erikoisia ilmeitä, ihan normaalilla ilmeellä.
Vierailija kirjoitti:
Julkaisin eilen Instagramissani postauksen koskien ikävää lentokokemustani. Tänään tämä raitapaitamies on halunnut antaa nimellään ja kuvallaan jutun Iltalehteen ”oikaistaakseen” postaukseni.
Miksi olisin tehnyt tuollaisen postauksen, jos en olisi kokenut joutuvani salakuvattavaksi? Nettijutussa oli mukana selfiekuva, jonka hän otti silloin, kun olin kävelemässä paikalleni koneen käytävällä(huomasin hänen ottavan tätä kyseistä selfietä). Istuuduin miehestä katsottuna vasemmalle, yhden penkkirivin taaemmaksi. Koneessa oli niin paljon tilaa, että suurimmalla osalla oli omat penkkirivit - myös minulla ja tällä kyseisellä miehellä. Nojasin ikkunaan päin ja huomasin kaksi kertaa, kun tältä kyseiseltä penkkiriviltä puhelimen kamera osoitti suoraan minua(miehellä oli siis kotelokuoret ja näillä kerroilla hän piti niitä auki.) Hän laittoi puhelimen heti pois, kun katsoin hänen puhelintaan kohti. En siis nähnyt missään vaiheessa hänen kasvojaan, ainoastaan jalat ja puhelimen, kun hänkin oli nojautuneena ikkunaan päin. Kerroin takana istuvalle veljelleni, että minulla on aika epämukava olo ja haluaisin ehkä vaihtaa paikkaa hänen kanssaan. Loppumatkan tämä kyseinen raitapaitamies käytti puhelintaan niin, että kotelon takakansi oli puhelimen takana, jolloin myös kameraa ei voitu käyttää sekä puhelin ei enää ”osoittanut minua”.
Poistin ja estin tämän kyseisen miehen kommentin IGstä, koska luulin häntä trolliksi. Estin ja poistin ainakin viisi ihmistä, kun he sanoivat olevansa ”se tyyppi”.
Niin tai näin, ensi kerralla kerään rohkeuteni ja menen sanomaan asiasta suoraan tälle kyseiselle ihmiselle oli tilanne tai paikka mikä tahansa. Tämän tarinan opetus oli minulle se.💛--
Seli seli
Eli oliko se opetus Saralle se, että kun näkee jonkun ottavan selfieitä, niin menee sanomaan, että ethän vain sitten kuvaa minua?

Kumpihan tuossa kyttäsi kumpaa?
Kaikista nolointa on se, ettwi edes suostu hyväksymään että on olemassa edes pieni mahdollisuus, että itse olisi väärässä ja pahoittele jos näin on. Ehei.
Nolo tyyppi.
Oireileeko Sara vielä eroa Roopesta? Kaipailee häntä ja kiukuttelee siksi mitättömistä asioista. Poniterapia voi auttaa!
Heh. Kuka todistaa että tuntikausia on kuvattu. Raitapaita mahd. puhuu totta. Voi kyynel, kuinka aikuismaista. Uhriutumista ja liikoja kuvittelemista. Huono päivä... Sieppi ei sieltä julkuimmista. Voi toista
Liioittelun mestari tää nainen.
Tylsä kohu, mutta pakko sanoa muutama sananen Sarasta. Itse en oikein jaksa ko. henkilöä arvostaa. Insta on täynnä kaikkea pinnallista höttöä: kosmetiikkaa, halpamuotiketjujen kamaa, matkustelua.. Vaikka ei mikään ilmastoaktivisti olisikaan, niin voisi tuolla seuraajamäärällä edes yrittää vaikuttaa johonkin, epäkohtia tässä maailmassa riittää. Antaa itsestään valitettavasti aika pinnallisen kuvan, eikä osaa ottaa kritiikkiä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota noin, mites tuo Suoniemen hiilijalanjälki? Kukaan ei tunnu tuomitsevan mitenkään. Ja niin ekologisia kun täällä Sarasta puheen ollen ollaan. "Reissuillani", eli ei mistään työmatkoistakaan ole kyse, vaan ihan vain reissaamisesta. Ja aika kivasti on lennellyt maiden lukumäärästä päätellen, eikä tämä varmaan viimeiseksi jää..
Vaikka minua ei pahemmin nämä hiilijalanjäljet kiinnosta, niin sen verran tästä:
Tavallisen Matti Meikäläisen lentomatkat ovat hieman eri asia kuin jonkun vaikuttajaksi itseään tituleeraavan Sara Siepin lentomatkat juuri tämän "vaikuttamisen" vuoksi. Sara on tehnyt itsestään kerska- ja kertakäyttökulutuksen mannekiinin, jonka joka jalanjälki on kuorrutettu muoviroskalla. Tätä elämänmuotoa sitten esittelee kritiikittömille, haltioituneille ja palvoville seuraajilleen ja kenties saa näitäkin innostettua samaan. Vaikutuksille alttiit alkavat pitää Saran elämäntyyliä normaalina. Ymmärrätkö pointtini? Toinen matkustaa työnsä takia, toinen pohtii työkseen, lähteäkö ensin Karibialle ja sitten Balille vaiko päinvastoin.
Vaikutuksille alttiit, varsinkin nuoret, alkavat pitää palstan haukkumis- ja kiusaamiskulttuuria normaalina, se tässä pahinta on. Täällä on teinien äitejä, joiden lapset lukevat näitä törkeyksiä. Ei huoleta pätkääkään? Sara Siepin lentomatkat ja elämä menee heidänkin edelleen? No, enpä ihmettele, tämä on täysin päätöntä touhua nykyään täällä.
Sara ei tee mitään laitonta. Muutkin matkustavat. Totesin jo, kuinka Turkin matkat on varattu, vaikka on sota käynnissä ja toinenkin kommentoija näkyi toteavan saman asian.
Niin mites tämä nyt menikään; Saran matkat ovat muovikuorrutettuja, mutta joku Suoniemi lentelee ympäristöystävällisesti? Täytyy varmaan googlettaa "muovikuorrutematkat". Epätoivoista puolustelua. Ymmärrätkö pointtini? :D
Saran pahin painajainen on huono selfie

En tiedä millaisia teinejä teillä on, mutta meidän 16v ei käy vauvapalstalla eikä tosiaankaan seuraa Sara Siepin somea. :D Jos et ole huomannut, Sieppi kiinnostaa keski-ikäisiä naisia ja miehiä. On liian vanha somevaikuttaja nuorille ja aika kaukana heidän maailmastaan. Joten älä huoli, yksikään nuori ei ota vaikutteita tästä ketjusta. <3

Se, että teidän teini ei lue täällä, ei nyt riitä. Ei ole minunkaan lapseni, mutta tiedän useita, jotka ovat ja lukevat. Kyllä nämä jutut täältä leviävät. Ja usein tunnistaa teinien vierailut lapsellisista teksteistä.
Pystytkö sinä näyttämään nämä ketjun tekstisi omalle teinillesi? Millaisen asenneperinnön jätät lapsillesi? Vai onko tämä vain salainen harrastus. Kun suljet koneen, muutut hieman inhimillisemmäksi ja saatat jopa kysyä "Kuka se on", kun joku puhuu Siepistä.
Miksi AP:a kiinnostaa noin paljon jonkun toisen ihmisen asiat. Miksei hän kuluta aikaa miettimään kuinka saavuttaisi itse edes lähelle saman? Miten Saran reissaaminen ja rahat on häneltä pois? Onko AP pienituloinen siksi ettei ole kuunnellut koulussa kun ilmaista opetusta annettiin eikä myöskään itse kykene pyörittämään kannattavaa bisnestä?
Tyhmä ku saapas, yleensä oon reilu, mut ei tota enää jaksa.
Sara ilmoitti jo , mitä hän oppi tästä kohusta. Jotain opin minäkin: vastedes suhtaudun erittäin kriittisesti ja epäilen kaikkeen, mitä Sara suustaan päästää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota noin, mites tuo Suoniemen hiilijalanjälki? Kukaan ei tunnu tuomitsevan mitenkään. Ja niin ekologisia kun täällä Sarasta puheen ollen ollaan. "Reissuillani", eli ei mistään työmatkoistakaan ole kyse, vaan ihan vain reissaamisesta. Ja aika kivasti on lennellyt maiden lukumäärästä päätellen, eikä tämä varmaan viimeiseksi jää..
Vaikka minua ei pahemmin nämä hiilijalanjäljet kiinnosta, niin sen verran tästä:
Tavallisen Matti Meikäläisen lentomatkat ovat hieman eri asia kuin jonkun vaikuttajaksi itseään tituleeraavan Sara Siepin lentomatkat juuri tämän "vaikuttamisen" vuoksi. Sara on tehnyt itsestään kerska- ja kertakäyttökulutuksen mannekiinin, jonka joka jalanjälki on kuorrutettu muoviroskalla. Tätä elämänmuotoa sitten esittelee kritiikittömille, haltioituneille ja palvoville seuraajilleen ja kenties saa näitäkin innostettua samaan. Vaikutuksille alttiit alkavat pitää Saran elämäntyyliä normaalina. Ymmärrätkö pointtini? Toinen matkustaa työnsä takia, toinen pohtii työkseen, lähteäkö ensin Karibialle ja sitten Balille vaiko päinvastoin.
Vaikutuksille alttiit, varsinkin nuoret, alkavat pitää palstan haukkumis- ja kiusaamiskulttuuria normaalina, se tässä pahinta on. Täällä on teinien äitejä, joiden lapset lukevat näitä törkeyksiä. Ei huoleta pätkääkään? Sara Siepin lentomatkat ja elämä menee heidänkin edelleen? No, enpä ihmettele, tämä on täysin päätöntä touhua nykyään täällä.
Sara ei tee mitään laitonta. Muutkin matkustavat. Totesin jo, kuinka Turkin matkat on varattu, vaikka on sota käynnissä ja toinenkin kommentoija näkyi toteavan saman asian.
Niin mites tämä nyt menikään; Saran matkat ovat muovikuorrutettuja, mutta joku Suoniemi lentelee ympäristöystävällisesti? Täytyy varmaan googlettaa "muovikuorrutematkat". Epätoivoista puolustelua. Ymmärrätkö pointtini? :D
En tiedä millaisia teinejä teillä on, mutta meidän 16v ei käy vauvapalstalla eikä tosiaankaan seuraa Sara Siepin somea. :D Jos et ole huomannut, Sieppi kiinnostaa keski-ikäisiä naisia ja miehiä. On liian vanha somevaikuttaja nuorille ja aika kaukana heidän maailmastaan. Joten älä huoli, yksikään nuori ei ota vaikutteita tästä ketjusta. <3
Se, että teidän teini ei lue täällä, ei nyt riitä. Ei ole minunkaan lapseni, mutta tiedän useita, jotka ovat ja lukevat. Kyllä nämä jutut täältä leviävät. Ja usein tunnistaa teinien vierailut lapsellisista teksteistä.
Pystytkö sinä näyttämään nämä ketjun tekstisi omalle teinillesi? Millaisen asenneperinnön jätät lapsillesi? Vai onko tämä vain salainen harrastus. Kun suljet koneen, muutut hieman inhimillisemmäksi ja saatat jopa kysyä "Kuka se on", kun joku puhuu Siepistä.
Anteeksi nyt, mutta miksi näyttäisin tämän ketjun teinilleni? Kuvitellaan tilanne, jossa otan läppärin käteen ja koputan teinin oveen. Menen sinne hänen viereensä ja näytän tätä ketjua, osoitan veemäisiä viestejä ja totean, että näin ei sitten kirjoiteta kellekään! Jos olisin jollain tasolla vajavainen mieleltäni ja haluaisin nolata sekä itseni, että lapseni (koska aliarvioisin hänen älykkyyttään), tekisin toki niin.
Iso osa nykyihmisten ongelmista poistuisi, kun läppäri laitettaisiin kiinni ja tehtäisiin jotain järkevää. En vietä niin paljon aikaa vauvapalstalla, että alkaisin täällä mieltäni pahoittamaan.
Saran ongelma on, että hän elää jatkuvasti kännykkä kädenjatkeena ja kuvaa taukoamatta itseään ja elämäänsä, ja kuvittelee siksi muiden tekevän niin. Siinä syntyy harha, että on kiinnostava kaikkien mielestä.
Jos oikeasti tuntisit nuorten somekäyttäytymistä niin tietäisit, että he eivät käytä Instagramia enää lainkaan niin paljon kuin aiemmin, koska vanhemmat ovat tulleet sinnekin. Ensin nuoret lähtivät Facebookista (tai jättivät tilit mutta eivät käytä) ja nyt he ovat jättäneet Instagramin. Seuraavat siellä toisiaan, eivät julkkiksia.
Ennen kuin julistat, niin ota selvää. Et selvästi ole ihan ajanhermolla.
:D Kukahan tässä tapauksessa on se kiusaaja.