Helsinki jakaa muille kunnille ensi vuonna 376 miljoonaa euroa!
Helsingin tämän vuoden tilikauden ylijäämäksi on tulossa 238 miljoonaa euroa. Niinpä Helsinkiä "rangaistaan" tästä hyvästä reippaasti. Helsingin pitää ensi vuonna jakaa muille kunnille verotulontasausta 376 miljoonaa euroa.
Summa on ihan järjetön. Vertauksen vuoksi vastaava summa toissa vuonna oli 289 miljoonaa.
Tuolla 376 miljoonalla kaupunki pistäisi monta asiaa kuntoon. Tuolla maksettaisiin suoraan esimerkiksi raidejokeri, ja rahaa jäisi silti vielä 160 miljoonaa muihin juttuihin.
Toinen asia on sitten se, miksi Helsingin pitää jakaa kahisevaa muille siitä hyvästä, että se tekee ylijäämäisen tuloksen?
Enpä ihmettele yhtään, että Vapaavuori ja kumppanit purnaavat asiasta. Kyllä minäkin veronmaksajana haluan, että kunnallisveroni käytetään kotikaupungin hyväksi. Ei paljoa lohduta, että omilla veroäyreillä tuetaan esimerkiksi Siikajoen kirjaston hankintoja.
Lähde näille luvuille on keskiviikona 9.10 ilmestynyt Helsingin Uutiset.
Kommentit (99)
Kyse on kai siitä, mikä on kohtuullista?
376 miljoonaa kuulostaa lähinnä kohtuuttomalta.
Pitäisi myös tietää, paljonko Espoo, Tampere, Seinäjoki ja Kajaani esimerkiksi maksaa vastaavia maksuja? Sitten saisi tuon Helsingin summan oikeaan kontekstiin.
Jos Helsinki on ainoa maksaja, niin onhan se nyt todellakin väärin.
Vali vali. Muuttakaa korpeen. Siellä kenelläkään ei ole rahaa, eikä tule. Eikä näy Helsingin herrojakaan.
Asetetaan kysymys niin päin, että olisiko muiden kaupunkien asukkaat päinvastaisessa tilanteessa valmiit antamaan verotuloistaan Helsingille?
Vierailija kirjoitti:
Asetetaan kysymys niin päin, että olisiko muiden kaupunkien asukkaat päinvastaisessa tilanteessa valmiit antamaan verotuloistaan Helsingille?
Olen ilmoittanut viestisi asiattomaksi
No voihan sitä muuttaa vaikka naapurikaupunkiin, niin ei tarvitse harmitella.
Ap on oikeassa. Joku tolkku tuolle kuppaukselle pitää saada.
Itse asun iloisessa itä-Suomessa, ja ei täällä ole millään kaupungilla ylimääräisiä euroja. Tiukkaa tekee, että kaupungit suoriutuvat tehtävistään. Ei siis voida jakaa mitään ylimääräistä mihinkään suuntaan.
Kiitos vaan sinne Helsinkiin, että sieltä tulee edes jotain tänne meillekin. Luvataan hymyillä ja kohdella teitä hyvin, jos tulette käymään vierailulla.
Vierailija kirjoitti:
Sopii heti kun kaikki yritykset joiden pääkonttori on Helsingissä mutta tulos tehdään muualla vaihtavat Helsingistä pois. Ja kaikki valtion virat myös voidaan siirtää maakuntiin.
Yritykset voivat ihan vapaasti muuttaa Helsingistä muualle. Niillä on siihen mahdollisuus. Mutta jokin syy siihen on, etteivät ne suurina joukkoina niin tee.
Valtion virkoja ja laitoksia on siirrelty säännöllisin väliajoin maakuntiin. Ongelma on ollut siinä, että työntekijät eivät ole halunneet muuttaa landelle. Ja sieltä maakunnista ei ole löytynyt kaikkiin tehtäviin riittävän pätevää henkilökuntaa.

Imatra?

Hahahahahaha! Byrokraattina voi olla ihan kuka tahansa, kunhan palkan jaksaa nostaa.
Joku 37 miljoonaa nyt vielä just ja just menisi. Mutta 376 miljoonaa on ihan hirveän suuri summa. Saisitte siellä pöndellä olla kiitollisia. Mutta ei. Pelkkää v t uilua vaan tulee takaisin.
Tässä saajia ja maksajia
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2aa3a088-6cb9-4312-8b32-11dfc9285…
Ja tässä niitä suurimpia keneltä kerätään
https://yle.fi/uutiset/3-10485059
Vierailija kirjoitti:
Tässä saajia ja maksajia
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2aa3a088-6cb9-4312-8b32-11dfc9285…Ja tässä niitä suurimpia keneltä kerätään
https://yle.fi/uutiset/3-10485059
Hyvät listat, kiitos linkeistä.
Silmiin pisti, että Turku kompensoi vain vähän yli miljoona euroa. Helsinkiä ja Espoota kupataan sitten kunnolla.
Ketään ei tietysti kiinnosta kuinka paljon muualta siellä jopa päivittäin käymään joutuvat tukevat Helsingin firmoja ja työllisyyttä, tuovat rahaa kauppoihin ja ravintoloihin, ja myös työllään tuovat palveluita Helsinkiin. Luuletteko todella, että kaikki Helsingit tulot tehdään helsinkiläisten voimin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä saajia ja maksajia
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2aa3a088-6cb9-4312-8b32-11dfc9285…Ja tässä niitä suurimpia keneltä kerätään
https://yle.fi/uutiset/3-10485059Hyvät listat, kiitos linkeistä.
Silmiin pisti, että Turku kompensoi vain vähän yli miljoona euroa. Helsinkiä ja Espoota kupataan sitten kunnolla.
Ole hyvä !
Hämmästyttävää kuinka vähän tämä rahanjako on tiedossa.
On myös ihan mielenkiintoista kaivautua jonkun pienemmän kunnan talousarvioon, löytyy kunnan nettisivuilta. Yhteisövero vs.kunnan omat verotulot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tälläinen systeemi on luotu? Eikö valtion pitäisi avustaa kuntia, eikä toisten kuntien toisiaan?
Valtio ottaa ne rahat veronmaksajilta ja kunnilta/yrityksiltä.
Ei ole mitään "valtion rahapussia". Kaikki on veronmaksajien rahaa.Mutta joo, aloitus on oikeassa ja vihaksi pistää, kun asiaa ajattelee. Muiden pikkukintien pitäisi yhdistyä, jos eivät pärjää yksinään. Niinhän Helsingissäkin on tehty ajan kuluessa, pikkukauppalat ovat liittyneet yhteen. Eihän sielläkään pärjättäisi ja voitaisi tuottaa palveluita asukkaille, jos Haaga olisi oma kaupunkinsa, Vuosaari omansa, paloheinän omansa jne 😀
Valtion työpaikoista 80% on Helsingissä, joten meille riittäisi se, että työpaikat sijoitetaan ympäri maata ja samalla verotulot saataisiin jaettua tasaisemmin.
Helsinkiin valutetaan vettä Päijänteestä, joten miksi sen rannoilta kunnat eivät voisi laskuttaa pääkaupunkia vedestä vaikka 500 milj e /v.
Vierailija kirjoitti:
Sopii heti kun kaikki yritykset joiden pääkonttori on Helsingissä mutta tulos tehdään muualla vaihtavat Helsingistä pois. Ja kaikki valtion virat myös voidaan siirtää maakuntiin.
Pakollako siirtäisit pois - et sitten oppinut mitään Lääkeviraston pakkokepulaisesta siirrosta Kuopioon. Kuinka meni noin omasta mielestä?
Oho, näin monta viestiä ilman, että kukaan on vielä syyttänyt vihervasemmistoa tai persuja.