Lue keskustelun säännöt.
Tutkimus: Nuori äiti uupuu herkimmin, vanhat jaksaa porskuttaa. Häh!?
09.10.2019 |
Nyt tutkimus kertoo, että varttuneet vanhemmat jaksaa paremmin. Mitä nuorempi äiti, sitä suurempi uupumisriski. Mitä tää on? Eikö lapset pidä tehdä nuorena ja energisenä?
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvolan tätinä tunnistan tämän. Eniten ongelmia alle 25- v äideillä, vähiten yli 35-v. Varttuneempien vanhempien lapsilla selvästi vähemmän ongelmia kehityksessä ja kayttäytymisessä.
Varttuneemmat vanhemmat ovat yleensä koulutetumpia kuin nuoret. Koulutetumpi vanhempi osaa tukea lapsensa kehitystä paremmin kuin kouluttamaton, siksi varttuneempien vanhempien lapset kehittyvät nopeammin. Kyse ei ole siis iästä vaan koulutustaustasta. Jos on nuori, joka on ehtinyt itsensä opiskella maistetiksi 24sena ja heti lapsen ei ole sen kummemmassa tilanteessa kuin 35 vuotias äiti. Nimim: esikoinen 31 vuotiaana
Me saimme lapset parikymppisinä opiskelijoina ja olemme jaksaneet hyvin eikä lapsissakaan ole vikaa. Nuoria äitejä on kaikenlaisia ja tottakai lapsetkin ovat aina yksilöitä vaikka moni haluaa yleistää, että nuorilla vanhemmilla on enemmän kaikenlaisia ongelmia.
Ei kuitenkaan tarvitse olla kuin elämänkoululainen ymmärtääkseen, että parikymppiset saavat enemmän myös niitä ei-toivottuja lapsia kuin nelikymppiset, joista joka toisen raskaus alkaa lahjamunasoluin keinohedelmöityksellä. Se jo vääristää näitä äidin ikään perustuvia vertailuja.
Nelikymppisistä kyllä puolet tulee raskaaksi vuoden sisällä ilman minkäänlaisia hoitoja, joten varmastikaan puolet ei tarvitse lahjamunasolua. Ja vahinkoja sattuu yllättävän paljon jopa 45+ -ikäisille, tokikaan nykyään ei ole pakko lasta synnyttää.
T. Nelikymppisenä ihan yhtä helposti kuin nuorempanakin raskaaksi tullut.
Nelikymppinen tarkoittaa 40-49-vuotiasta. Viittaat nyt siihen, että tasan 40-vuotiaista puolet raskautuu vielä luomusti/ilman hoitoja ja näistäkään raskauksista läheskään kaikista ei synny lasta. Eli kyllä niitä ei-toivottuja lapsia syntyy nelikymppisille vähemmän kuin parikymppisille ja kolmekymppisille.
Mielestäni on aika mutkat suoriksi -ajattelua yleistää, että nuoremmat äidit olisivat kouluttamattomia ja kaiken lisäksi he olisivat vähemmän kyvykkäitä eivätkä edes pärjäisi opinnoissa/tulisi opiskelemaankaan. Ja iäkkäämmät äidit olisivat pääasiassa niitä, joiden perheen perustaminen viivästyi koska he opiskelivat pitkään ja halusivat saada ensin uran ja vakaan toimeentulon. Totuushan on, että osa naisista tulee äidiksi valmistuttuaan amiksesta, osa kesken korkeakouluopintojen (jopa ihan suunnitellusti), osa valmistuttuaan maisteriksi, osa kun löytää sopivan miehen 40-vuotiaana... Ja ne nuoretkin äidit ehtivät ja usein opiskelevatkin vielä lapset saatuaan ja monella on ihan hyvät eväät vanhemmuuteen nuoresta iästään huolimatta.
Hedelmällisimmässä iässä olevien naisten kesken elämäntilanteita on useammanlaisia, on paha yleistää. Iäkkäämpänä äidiksi tulevat ovat enemmän (eivät täysin) homogeeninen ryhmä.
Nelikymppinen on kylläkin 36-44-vuotias.
Parikymppinen on kylläkin 16-24-vuotias... ei
Parikymppinen on 18-24 -vuotias. Ei 20-29-vuotias. Edelleenkään.
Selväksi tuli kuitenkin, että ensimmäisessä viestissä puhuttiin yli 40-vuotiaiden saavan vähiten vahinkolapsia. Mihinkäs ikäryhmään kuuluvat 25-, 35-, 45-...vuotiaat?
Ekassa viestissä joku väitti, että nelikymppisistä puolet tarvitsee lahjamunasolua tullakseen raskaaksi. Minä väitin vastaan ja mulle kerrottiin, että 49-vuotiaskin on nelikymppinen.
Ilmankos tulinkin niin helposti raskaaksi, koska olin silloin vasta 39 eli kolmekymppinen!
Eli sinulle on tärkeintä todistaa, että sinä olet oikeassa eikä itse keskustelun sisältö? Olit oikeassa, onnea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse haaveilin saavani perheen ja lapset nuorena. Toisin kävi, elämä ei mennyt kuin elokuvissa. Lopulta tulin äidiksi 39-vuotiaana ja voin sanoa luojan kiitos. Olen kiitollinen kaikesta ja elämä on ollut helppoa lasten kanssa. Nyt nuorin on 10-v. Tunnen edelleen valtavaa kiitollisuutta ja tunnen olevani etuoikeutettu, kun kaikki on mennyt niin hyvin. Varmasti talous vaikuttaa tuohon jaksamiseen tosi paljon. Velat maksettu, työelämästä on voinut ottaa halutessaan breikkiä. Lapset voivat harrastaa, mitä haluavat. Toisaalta en stressannut mistään suorittamisesta pikkulapsiaikana. Keskityin lasten ja omaan hyvinvointiin ja ennen kaikkea nautin lapsista. Kävin kerhoissa ja muskareissa omien ja lasten jaksamisten mukaan ja pidin itseni sosiaalisena. Jos oli sairastelua tms. tilasin kotiin siivoojan hyvällä omalla tunnolla. Lapsia olisi saanut tulla vaikka enemmänkin, mutta ikä tuli vastaan. Olen onnellinen noista kahdesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvolan tätinä tunnistan tämän. Eniten ongelmia alle 25- v äideillä, vähiten yli 35-v. Varttuneempien vanhempien lapsilla selvästi vähemmän ongelmia kehityksessä ja kayttäytymisessä.
Varttuneemmat vanhemmat ovat yleensä koulutetumpia kuin nuoret. Koulutetumpi vanhempi osaa tukea lapsensa kehitystä paremmin kuin kouluttamaton, siksi varttuneempien vanhempien lapset kehittyvät nopeammin. Kyse ei ole siis iästä vaan koulutustaustasta. Jos on nuori, joka on ehtinyt itsensä opiskella maistetiksi 24sena ja heti lapsen ei ole sen kummemmassa tilanteessa kuin 35 vuotias äiti. Nimim: esikoinen 31 vuotiaana
Me saimme lapset parikymppisinä opiskelijoina ja olemme jaksaneet hyvin eikä lapsissakaan ole vikaa. Nuoria äitejä on kaikenlaisia ja tottakai lapsetkin ovat aina yksilöitä vaikka moni haluaa yleistää, että nuorilla vanhemmilla on enemmän kaikenlaisia ongelmia.
Ei kuitenkaan tarvitse olla kuin elämänkoululainen ymmärtääkseen, että parikymppiset saavat enemmän myös niitä ei-toivottuja lapsia kuin nelikymppiset, joista joka toisen raskaus alkaa lahjamunasoluin keinohedelmöityksellä. Se jo vääristää näitä äidin ikään perustuvia vertailuja.
Nelikymppisistä kyllä puolet tulee raskaaksi vuoden sisällä ilman minkäänlaisia hoitoja, joten varmastikaan puolet ei tarvitse lahjamunasolua. Ja vahinkoja sattuu yllättävän paljon jopa 45+ -ikäisille, tokikaan nykyään ei ole pakko lasta synnyttää.
T. Nelikymppisenä ihan yhtä helposti kuin nuorempanakin raskaaksi tullut.
Nelikymppinen tarkoittaa 40-49-vuotiasta. Viittaat nyt siihen, että tasan 40-vuotiaista puolet raskautuu vielä luomusti/ilman hoitoja ja näistäkään raskauksista läheskään kaikista ei synny lasta. Eli kyllä niitä ei-toivottuja lapsia syntyy nelikymppisille vähemmän kuin parikymppisille ja kolmekymppisille.
Mielestäni on aika mutkat suoriksi -ajattelua yleistää, että nuoremmat äidit olisivat kouluttamattomia ja kaiken lisäksi he olisivat vähemmän kyvykkäitä eivätkä edes pärjäisi opinnoissa/tulisi opiskelemaankaan. Ja iäkkäämmät äidit olisivat pääasiassa niitä, joiden perheen perustaminen viivästyi koska he opiskelivat pitkään ja halusivat saada ensin uran ja vakaan toimeentulon. Totuushan on, että osa naisista tulee äidiksi valmistuttuaan amiksesta, osa kesken korkeakouluopintojen (jopa ihan suunnitellusti), osa valmistuttuaan maisteriksi, osa kun löytää sopivan miehen 40-vuotiaana... Ja ne nuoretkin äidit ehtivät ja usein opiskelevatkin vielä lapset saatuaan ja monella on ihan hyvät eväät vanhemmuuteen nuoresta iästään huolimatta.
Hedelmällisimmässä iässä olevien naisten kesken elämäntilanteita on useammanlaisia, on paha yleistää. Iäkkäämpänä äidiksi tulevat ovat enemmän (eivät täysin) homogeeninen ryhmä.
Nelikymppinen on kylläkin 36-44-vuotias.
Parikymppinen on kylläkin 16-24-vuotias... ei
Parikymppinen on 18-24 -vuotias. Ei 20-29-vuotias. Edelleenkään.
Selväksi tuli kuitenkin, että ensimmäisessä viestissä puhuttiin yli 40-vuotiaiden saavan vähiten vahinkolapsia. Mihinkäs ikäryhmään kuuluvat 25-, 35-, 45-...vuotiaat?
Ekassa viestissä joku väitti, että nelikymppisistä puolet tarvitsee lahjamunasolua tullakseen raskaaksi. Minä väitin vastaan ja mulle kerrottiin, että 49-vuotiaskin on nelikymppinen.
Ilmankos tulinkin niin helposti raskaaksi, koska olin silloin vasta 39 eli kolmekymppinen!
Olit liki nelikymppinen, arviolta nelikymppinen, nippa nappa vielä kolmekymppinen. N37
Mä en oo nuorena odottavana äitinä kuullut yhtään kummastelua tai taivastelua iästäni, olen siis 22w. Olen kyllä hieman yllättynyt kun odotin että edes joku päivittelisi asiaa. Kaikki ovat olleet todella iloisia puolestamme, isovanhemmatkin innoissaan mukana odotuksessa. Neuvolassa meihin on myös suhtauduttu todella hyvin ja asiallisesti.
Sitä odotan vain jännityksellä, kuinka moni ottaa sydämensä asiaksi neuvoa meitä lapsenkasvatuksessa, koska olemmehan niin nuoria. Noh, onneksi minulla on paksu nahka.
Ehkä tässä on kyse siitä, että varttuneemmat vanhemmat ovat usein niitä joilla mm. pitkät opinnot takana (korkeampi koulutus). On ollut sisua ja sitkeyttä opiskeluun. On pitkäjänteistä jaksamista ehkä muutenkin kuin ihan nuorilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tässä on kyse siitä, että varttuneemmat vanhemmat ovat usein niitä joilla mm. pitkät opinnot takana (korkeampi koulutus). On ollut sisua ja sitkeyttä opiskeluun. On pitkäjänteistä jaksamista ehkä muutenkin kuin ihan nuorilla?
On myös älyä ottaa lapsille vakuutukset ja rahaa palkata siivous- ja hoitoapua.
Olisin takuulla kuollut väsymyksestä jos lapset olisi pitänyt käyttää julkisessa terveydenhuollossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yli kolmekymppisellä on ollut aikaa:
a) Tiedostaa ja kohdata omia ongelmiaan, ja hankkia niihin apua.
b) Saada perspektiiviä omaan lapsuudenperheeseen, ja tajuta mitkä asiat siellä eivät olleet kunnossa ja mitkä olivat. Pohtia omien vanhempien tekemiä virheitä siltä näkökannalta, että mitä ongelmia ne ovat itselle pitkässä juoksussa aiheuttaneet, ja miten voi itse toimia eri tavalla.
c) Kokea elämässä kriisejä ja selvitä niistä itsenäisenä aikuisena, mikä tuo varmuutta.
d) Muodostaa arkea helpottavia rutiineja ja tapoja, joilla on ollut aikaa vakiintua toiseksi luonnoksi.
e) Kokeilla monia asioita, joista nuorena haaveili. Aloilleen asettuminen perheen kanssa ei tunnu silloin niin suurelta vaille jäämiseltä.
f) Kokea erilaisia ihmissuhteita, ja toivon mukaan valita lapsen toinen vanhempi viisaasti, ja luultavasti aika erilaisilla kriteereillä kuin nuorempana olisi valinnut.
Ei tietenkään koske kaikkia, sillä moni vanhenee tekemättä koskaan mitään näistä asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että nuoret saavat enemmän tukea isovanhemmilta, koska isovanhemmatkin ovat silloin nuorempia. Mielestäni on väärin jättää äidit niin yksin, jos voisi kuntonsa puolesta olla mukana lastenlasten elämässä. Isovanhemmuus kriisissä? Pienikin apu olisi aina tarpeen.
Nuorena lapsen saaneiden vanhemmat ovat vielä täysillä työelämässä itse. Ei sieltä oikein ehdi avuksi kuin loma-aikoina, ehkä viikonloppuisin.
Sitä päivittäistä apua on enemmän noin kolmevitosena lapsensa saaneilla, isomvanhemmat eläkkeellä, mutta vielä hybäkuntoisia.
Vierailija kirjoitti:
Yli kolmekymppisellä on ollut aikaa:
a) Tiedostaa ja kohdata omia ongelmiaan, ja hankkia niihin apua.
b) Saada perspektiiviä omaan lapsuudenperheeseen, ja tajuta mitkä asiat siellä eivät olleet kunnossa ja mitkä olivat. Pohtia omien vanhempien tekemiä virheitä siltä näkökannalta, että mitä ongelmia ne ovat itselle pitkässä juoksussa aiheuttaneet, ja miten voi itse toimia eri tavalla.
c) Kokea elämässä kriisejä ja selvitä niistä itsenäisenä aikuisena, mikä tuo varmuutta.
d) Muodostaa arkea helpottavia rutiineja ja tapoja, joilla on ollut aikaa vakiintua toiseksi luonnoksi.
e) Kokeilla monia asioita, joista nuorena haaveili. Aloilleen asettuminen perheen kanssa ei tunnu silloin niin suurelta vaille jäämiseltä.
f) Kokea erilaisia ihmissuhteita, ja toivon mukaan valita lapsen toinen vanhempi viisaasti, ja luultavasti aika erilaisilla kriteereillä kuin nuorempana olisi valinnut.
Ei tietenkään koske kaikkia, sillä moni vanhenee tekemättä koskaan mitään näistä asioista.
Mielestäni tuohon sisältyy ajatus siitä, että oma elämä loppuu täysin lasten saantiin ja lapset ovat sen jälkeen elämän ainoa sisältö. Perhe on tietenkin pääsisältö monen elämässä, muttei ainoa nuorena eikä vähän vanhempanakaan.
Lisäksi jokainen meistä on yksilö ja siinä missä joku toinen on voinut käyttää koko ikänsä nuoruudesta ja vapaudesta nauttimiseen aina keski-iän korville, voi joku toinen olla kokeneempi ja viisaampikin ja valmis huolehtimaan lapsesta jo 20 vuotta nuorempana. Lapsi on kuitenkin syntyessään vauva, joten vanhempikin ehtii vielä kypsyä muutaman vuoden ennenkuin lapsen kasvattamisessa tarvitsee alkaa vielä tekemään kovinkaan ratkaisevia valintoja. Vastuullistahan on tehdä lapsia tilanteeseen, jossa omat resurssit riittävät lapsesta huolehtimiseen. Kuten sanottu niin usein tämä toteutuu myös nuorten vanhempien kohdalla.
Nuorilla vanhemmilla on enemmän erilaisia elämäntilanteita kuin iäkkäämmillä vanhemmilla. Tämän tutkimuksen tavoite on luultavasti löytää eri keinoja kehittää vanhemmuudessa tukemista ja tunnistaa ketkä sitä tukea kaipaavat. Eivät kaikki nuoret, mutta etenkin osa nuorista vanhemmista. Tavoite ei todennäköisesti ole ollut vertailla vanhempien pärjäämistä iän mukaan vain vertailun ilosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli kolmekymppisellä on ollut aikaa:
a) Tiedostaa ja kohdata omia ongelmiaan, ja hankkia niihin apua.
b) Saada perspektiiviä omaan lapsuudenperheeseen, ja tajuta mitkä asiat siellä eivät olleet kunnossa ja mitkä olivat. Pohtia omien vanhempien tekemiä virheitä siltä näkökannalta, että mitä ongelmia ne ovat itselle pitkässä juoksussa aiheuttaneet, ja miten voi itse toimia eri tavalla.
c) Kokea elämässä kriisejä ja selvitä niistä itsenäisenä aikuisena, mikä tuo varmuutta.
d) Muodostaa arkea helpottavia rutiineja ja tapoja, joilla on ollut aikaa vakiintua toiseksi luonnoksi.
e) Kokeilla monia asioita, joista nuorena haaveili. Aloilleen asettuminen perheen kanssa ei tunnu silloin niin suurelta vaille jäämiseltä.
f) Kokea erilaisia ihmissuhteita, ja toivon mukaan valita lapsen toinen vanhempi viisaasti, ja luultavasti aika erilaisilla kriteereillä kuin nuorempana olisi valinnut.
Ei tietenkään koske kaikkia, sillä moni vanhenee tekemättä koskaan mitään näistä asioista.
Mielestäni tuohon sisältyy ajatus siitä, että oma elämä loppuu täysin lasten saantiin ja lapset ovat sen jälkeen elämän ainoa sisältö. Perhe on tietenkin pääsisältö monen elämässä, muttei ainoa nuorena eikä vähän vanhempanakaan.
Lisäksi jokainen meistä on yksilö ja siinä missä joku toinen on voinut käyttää koko ikänsä nuoruudesta ja vapaudesta nauttimiseen aina keski-iän korville, voi joku toinen olla kokeneempi ja viisaampikin ja valmis huolehtimaan lapsesta jo 20 vuotta nuorempana. Lapsi on kuitenkin syntyessään vauva, joten vanhempikin ehtii vielä kypsyä muutaman vuoden ennenkuin lapsen kasvattamisessa tarvitsee alkaa vielä tekemään kovinkaan ratkaisevia valintoja. Vastuullistahan on tehdä lapsia tilanteeseen, jossa omat resurssit riittävät lapsesta huolehtimiseen. Kuten sanottu niin usein tämä toteutuu myös nuorten vanhempien kohdalla.
Nuorilla vanhemmilla on enemmän erilaisia elämäntilanteita kuin iäkkäämmillä vanhemmilla. Tämän tutkimuksen tavoite on luultavasti löytää eri keinoja kehittää vanhemmuudessa tukemista ja tunnistaa ketkä sitä tukea kaipaavat. Eivät kaikki nuoret, mutta etenkin osa nuorista vanhemmista. Tavoite ei todennäköisesti ole ollut vertailla vanhempien pärjäämistä iän mukaan vain vertailun ilosta.
En tarkoittanut kommenttiani tuolla tavalla, vaan halusin tuoda esiin sen, että perhe-elämä pienten lasten kanssa on paljon helpompaa kun ei tarvitse samalla kamppailla omien setvimättömien ongelmien kanssa, toistaa vanhempien virheitä ja sitten ihmetellä mikä meni pieleen jne. Ei tarkoita sitä etteikö kolme-nelikymppiselläkin olisi vielä paljon kasvua edessä, mikä varmaan selittääkin sen, että niin monet vanhemmuuden kanssa kamppailleet kokevat isovanhemmuuden helpoksi parikymmentä vuotta myöhemmin. Ja tottakai se nuori vanhempi kasvaa siinä lastensa rinnalla, mutta rankkaa se on.
Esim. itse olen nyt 33-vuotias, ekaa kertaa vakityössä, elämä aika seesteistä ja uskon selviäväni tulevaisuudessakin. Jos hankkisin nyt lapsen olisin ihan eri tilanteessa kuin 10 v. sitten, jolloin mulla oli syömishäiriö, masennusta, ahdistusta, elin opintotuella, pelkäsin tulevaisuutta ja uskoin edelleen vakaasti, että omien vanhempieni kasvatusmetodit oli niitä ainoita oikeita (sittemmin olen tajunnut, että ne olivat erittäin huonoja).
Ja edelleen, tiedän että tämä ei koske kaikkia.
Minusta tämä ei ole mikään ihme. Tällaisena vanhempana (37v) äitinä on oikeasti aika stressitöntä: 20 vuotta on saanut olla yksin tai kaksin, joten on kiva, kun vihdoin on elämää ympärillä, ei ole paineita enää "näyttää kannuksiaan" työelämässä, on sinut itsensä kanssa eikä tarvitse suorittaa äitiyttä, parisuhde on pitkä ja vakaa ja asunto on maksettu, joten ei ole taloudellisia huolia. Eikä tässä iässä nyt niiiin vanha vielä ole, että ei jaksaisi vähän valvoa. En keksi parempaa hetkeä tulla vanhemmaksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä ei ole mikään ihme. Tällaisena vanhempana (37v) äitinä on oikeasti aika stressitöntä: 20 vuotta on saanut olla yksin tai kaksin, joten on kiva, kun vihdoin on elämää ympärillä, ei ole paineita enää "näyttää kannuksiaan" työelämässä, on sinut itsensä kanssa eikä tarvitse suorittaa äitiyttä, parisuhde on pitkä ja vakaa ja asunto on maksettu, joten ei ole taloudellisia huolia. Eikä tässä iässä nyt niiiin vanha vielä ole, että ei jaksaisi vähän valvoa. En keksi parempaa hetkeä tulla vanhemmaksi!
Aihehan on tosiaan henkilökohtainen ja herkkäkin. Nimenomaan toiselle toinen hetki on parempi kuin toiselle.
Nuoret varmaan helpommin liittyvät näihin äitylit, tammikuiset yms. ryhmiin ja kokevat paineita kun siellä keskenään kilpaillaan ja tapellaan että millaset niiden vaunujen pitäis olla ja pitäiskö syödä soseita vai sormin.
No myöhemmällä iällä, saattaa olla parempi taloudellinen tilanne ja mahdollisesti vakaampi suhdetilanne. Raha auttaa monella tavalla perhe-elämässä, vaikka ei mikään onnellisuusautomaatti ole.
Minä tunnen miltei syyllisyyttä kaikesta tästä helppoudesta nelikymppisenä äitinä. Käyn mammakerhoissa lapseni kanssa ja tuntuu, että olen ainoa jolla ei ole valitettavaa mistään. En tunne ylemyydentuntoa vaan haluaisin kaikkien äitien relaavan niissä asioissa missä vain voi. Ainakaan ei kannata keskittyä vauva-arjessa miettimään, miltä kaiken pitäisi näyttää ulospäin vaan elää ja nauttia kaikesta siitä rakkaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnen miltei syyllisyyttä kaikesta tästä helppoudesta nelikymppisenä äitinä. Käyn mammakerhoissa lapseni kanssa ja tuntuu, että olen ainoa jolla ei ole valitettavaa mistään. En tunne ylemyydentuntoa vaan haluaisin kaikkien äitien relaavan niissä asioissa missä vain voi. Ainakaan ei kannata keskittyä vauva-arjessa miettimään, miltä kaiken pitäisi näyttää ulospäin vaan elää ja nauttia kaikesta siitä rakkaudesta.
Nuoret tarvitsevat enemmän parisuhdeaikaa. Eivoi keskittyä pelkkään vauvaan.
Rohkenen väittää, että vauvavuoden jaksaminen on riippuvaisempi vauvan tempperamentista ja unitaidoista kuin äidin iästä. Nuori äiti toki saattaa stressaantua herkemmin myös sen helpon vauvan kanssa, mutta kyllä koliikki-itkut on lähes poikkeuksetta raskaita kaikille. Äidin iän tai ehkä paremminkin henkisen kypsyyden merkitys kasvaa lapsen kasvaessa, kun perushoito muuttuu kasvattamiseksi.
Ekassa viestissä joku väitti, että nelikymppisistä puolet tarvitsee lahjamunasolua tullakseen raskaaksi. Minä väitin vastaan ja mulle kerrottiin, että 49-vuotiaskin on nelikymppinen.
Ilmankos tulinkin niin helposti raskaaksi, koska olin silloin vasta 39 eli kolmekymppinen!