Lue keskustelun säännöt.
Tutkimus: Nuori äiti uupuu herkimmin, vanhat jaksaa porskuttaa. Häh!?
09.10.2019 |
Nyt tutkimus kertoo, että varttuneet vanhemmat jaksaa paremmin. Mitä nuorempi äiti, sitä suurempi uupumisriski. Mitä tää on? Eikö lapset pidä tehdä nuorena ja energisenä?
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvolan tätinä tunnistan tämän. Eniten ongelmia alle 25- v äideillä, vähiten yli 35-v. Varttuneempien vanhempien lapsilla selvästi vähemmän ongelmia kehityksessä ja kayttäytymisessä.
Varttuneemmat vanhemmat ovat yleensä koulutetumpia kuin nuoret. Koulutetumpi vanhempi osaa tukea lapsensa kehitystä paremmin kuin kouluttamaton, siksi varttuneempien vanhempien lapset kehittyvät nopeammin. Kyse ei ole siis iästä vaan koulutustaustasta. Jos on nuori, joka on ehtinyt itsensä opiskella maistetiksi 24sena ja heti lapsen ei ole sen kummemmassa tilanteessa kuin 35 vuotias äiti. Nimim: esikoinen 31 vuotiaana
Me saimme lapset parikymppisinä opiskelijoina ja olemme jaksaneet hyvin eikä lapsissakaan ole vikaa. Nuoria äitejä on kaikenlaisia ja tottakai lapsetkin ovat aina yksilöitä vaikka moni haluaa yleistää, että nuorilla vanhemmilla on enemmän kaikenlaisia ongelmia.
Ei kuitenkaan tarvitse olla kuin elämänkoululainen ymmärtääkseen, että parikymppiset saavat enemmän myös niitä ei-toivottuja lapsia kuin nelikymppiset, joista joka toisen raskaus alkaa lahjamunasoluin keinohedelmöityksellä. Se jo vääristää näitä äidin ikään perustuvia vertailuja.
Nelikymppisistä kyllä puolet tulee raskaaksi vuoden sisällä ilman minkäänlaisia hoitoja, joten varmastikaan puolet ei tarvitse lahjamunasolua. Ja vahinkoja sattuu yllättävän paljon jopa 45+ -ikäisille, tokikaan nykyään ei ole pakko lasta synnyttää.
T. Nelikymppisenä ihan yhtä helposti kuin nuorempanakin raskaaksi tullut.
Nelikymppinen tarkoittaa 40-49-vuotiasta. Viittaat nyt siihen, että tasan 40-vuotiaista puolet raskautuu vielä luomusti/ilman hoitoja ja näistäkään raskauksista läheskään kaikista ei synny lasta. Eli kyllä niitä ei-toivottuja lapsia syntyy nelikymppisille vähemmän kuin parikymppisille ja kolmekymppisille.
Mielestäni on aika mutkat suoriksi -ajattelua yleistää, että nuoremmat äidit olisivat kouluttamattomia ja kaiken lisäksi he olisivat vähemmän kyvykkäitä eivätkä edes pärjäisi opinnoissa/tulisi opiskelemaankaan. Ja iäkkäämmät äidit olisivat pääasiassa niitä, joiden perheen perustaminen viivästyi koska he opiskelivat pitkään ja halusivat saada ensin uran ja vakaan toimeentulon. Totuushan on, että osa naisista tulee äidiksi valmistuttuaan amiksesta, osa kesken korkeakouluopintojen (jopa ihan suunnitellusti), osa valmistuttuaan maisteriksi, osa kun löytää sopivan miehen 40-vuotiaana... Ja ne nuoretkin äidit ehtivät ja usein opiskelevatkin vielä lapset saatuaan ja monella on ihan hyvät eväät vanhemmuuteen nuoresta iästään huolimatta.
Hedelmällisimmässä iässä olevien naisten kesken elämäntilanteita on useammanlaisia, on paha yleistää. Iäkkäämpänä äidiksi tulevat ovat enemmän (eivät täysin) homogeeninen ryhmä.
42-45 vuotiailla alkanut raskaus menee kesken melkein noin 50% tapauksista. Niin paljon alkaa jo ikä vaikuttamaan.
Vahinkoraskauteni yhdestä seksikertasta meni 7+6 viikolla kesken. Olimme kuitenkin päättäneet jatkaa raskautta ja ajattelimme että pärjäämme. luonto päätti toisin. Ikä 42. Toinen raskaus ja yksi lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvolan tätinä tunnistan tämän. Eniten ongelmia alle 25- v äideillä, vähiten yli 35-v. Varttuneempien vanhempien lapsilla selvästi vähemmän ongelmia kehityksessä ja kayttäytymisessä.
Varttuneemmat vanhemmat ovat yleensä koulutetumpia kuin nuoret. Koulutetumpi vanhempi osaa tukea lapsensa kehitystä paremmin kuin kouluttamaton, siksi varttuneempien vanhempien lapset kehittyvät nopeammin. Kyse ei ole siis iästä vaan koulutustaustasta. Jos on nuori, joka on ehtinyt itsensä opiskella maistetiksi 24sena ja heti lapsen ei ole sen kummemmassa tilanteessa kuin 35 vuotias äiti. Nimim: esikoinen 31 vuotiaana
Me saimme lapset parikymppisinä opiskelijoina ja olemme jaksaneet hyvin eikä lapsissakaan ole vikaa. Nuoria äitejä on kaikenlaisia ja tottakai lapsetkin ovat aina yksilöitä vaikka moni haluaa yleistää, että nuorilla vanhemmilla on enemmän kaikenlaisia ongelmia.
Ei kuitenkaan tarvitse olla kuin elämänkoululainen ymmärtääkseen, että parikymppiset saavat enemmän myös niitä ei-toivottuja lapsia kuin nelikymppiset, joista joka toisen raskaus alkaa lahjamunasoluin keinohedelmöityksellä. Se jo vääristää näitä äidin ikään perustuvia vertailuja.
Nelikymppisistä kyllä puolet tulee raskaaksi vuoden sisällä ilman minkäänlaisia hoitoja, joten varmastikaan puolet ei tarvitse lahjamunasolua. Ja vahinkoja sattuu yllättävän paljon jopa 45+ -ikäisille, tokikaan nykyään ei ole pakko lasta synnyttää.
T. Nelikymppisenä ihan yhtä helposti kuin nuorempanakin raskaaksi tullut.
Nelikymppinen tarkoittaa 40-49-vuotiasta. Viittaat nyt siihen, että tasan 40-vuotiaista puolet raskautuu vielä luomusti/ilman hoitoja ja näistäkään raskauksista läheskään kaikista ei synny lasta. Eli kyllä niitä ei-toivottuja lapsia syntyy nelikymppisille vähemmän kuin parikymppisille ja kolmekymppisille.
Mielestäni on aika mutkat suoriksi -ajattelua yleistää, että nuoremmat äidit olisivat kouluttamattomia ja kaiken lisäksi he olisivat vähemmän kyvykkäitä eivätkä edes pärjäisi opinnoissa/tulisi opiskelemaankaan. Ja iäkkäämmät äidit olisivat pääasiassa niitä, joiden perheen perustaminen viivästyi koska he opiskelivat pitkään ja halusivat saada ensin uran ja vakaan toimeentulon. Totuushan on, että osa naisista tulee äidiksi valmistuttuaan amiksesta, osa kesken korkeakouluopintojen (jopa ihan suunnitellusti), osa valmistuttuaan maisteriksi, osa kun löytää sopivan miehen 40-vuotiaana... Ja ne nuoretkin äidit ehtivät ja usein opiskelevatkin vielä lapset saatuaan ja monella on ihan hyvät eväät vanhemmuuteen nuoresta iästään huolimatta.
Hedelmällisimmässä iässä olevien naisten kesken elämäntilanteita on useammanlaisia, on paha yleistää. Iäkkäämpänä äidiksi tulevat ovat enemmän (eivät täysin) homogeeninen ryhmä.
Nelikymppinen on kylläkin 36-44-vuotias.
Parikymppinen on kylläkin 16-24-vuotias... ei
Sain esikoisen 22-vuotiaana yliopisto-opiskelijana. Jo raskausaikana kuulin päivittelyä iästäni (vaikka vauva oli toivottu). Samoin sain törkeitäkin kysymyksiä ”oliko vahinko”, koska monella ei mennyt jakeluun että joku toimii ”valtavirtaa vastaan”. Valmistuin lopulta nopeammin kuin kurssikaverit.
Lisäksi kun kävin kerran (!) juhlissa vauvavuoden aikana, kuulin anopin ja kälyn puhuneen, että ”sitä se on kun saa nuorena lapsia”. Jälkikäteen ajateltuna minusta tosi ikävää suhtautumista.
Minusta saamani tuki on ollut sitä luokkaa, että en ihmettele miksi monet jättävät hyödyntämättä avun vaan yrittää pärjätä yksin. Nuoren äidin on ikään kuin ”todisteltava” muille että pärjää aivan superhyvin. Tai ainakin painetta todistella tulee helposti.
Sanomattakin selvää, että päivittelyä riitti, mutta kun valmistuin nopeasti ja työllistyin heti, ei nämä arvostelijat myöskään olkapäälle taputelleet että hyvin sä vedit.
Myöhemmin kun olen seurannut kälyn, sukulaisten ym lastensaantia +30v iässä, on heillä usein omat äidit ym tukena ja avun tarvetta. Ei kukaan heitä piikittele.
Minusta ehkä oleellisinta on se, että on vertaisseuraa muista vanhemmista. Jos saa lapset huomattavasti nuorempana kuin oma kaveripiiri, on luotava verkostot itse. Silloin ne kaverisuhteet on tuoreita ja yleensä pyörii vain lasten ympärillä.
Olen seurannut ihaillen vierestä, kuinka eräs tiivis kaveripiiri on alkanut saamaan lapsia 30+ ja viettävät nyt porukalla uutta vuotta, vappua yms. yhdessä perheinä. Markustavat edelleen yhdessä, nyt vain lasten kanssa.
Oma kokemus nuorena perheellistymisestä oli se, että kaikkia vaput, lomat ja reissut piti tehdä yksin ydinperheenä, koska oma ystäväpiiri eli ihan eri todellisuutta. Ei siihen mahtunut mukaan lapsiperhe. Sosiaalinen yksinäisyys oli totta. Kun puuttui vakityöpaikka, niin ei ollut myöskään työyhteisöä odottamassa.
Toki itseluottamus kehittyy tavallisesti iän karttuessa, mutta ainakin minulle nuo "ei ole hyvä saada lasta noin nuorena"-puheen osuivat jotenkin harvinaisen herkkään paikkaan. Tuntui, että jo koko lapseni olemassaolo halutaan kyseenalaistaa ja minun äitiyteni leimata. Kommentit jostain välikausiasuista eivät osu niin syvälle, koska ne eivät kyseenalaista koko vanhemmuuden perustaa.
t. 26-vuotiaana esikoisen saanut, jollekin aiemmalle sivulle kirjoittanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain esikoisen 22-vuotiaana yliopisto-opiskelijana. Jo raskausaikana kuulin päivittelyä iästäni (vaikka vauva oli toivottu). Samoin sain törkeitäkin kysymyksiä ”oliko vahinko”, koska monella ei mennyt jakeluun että joku toimii ”valtavirtaa vastaan”. Valmistuin lopulta nopeammin kuin kurssikaverit.
Lisäksi kun kävin kerran (!) juhlissa vauvavuoden aikana, kuulin anopin ja kälyn puhuneen, että ”sitä se on kun saa nuorena lapsia”. Jälkikäteen ajateltuna minusta tosi ikävää suhtautumista.
Minusta saamani tuki on ollut sitä luokkaa, että en ihmettele miksi monet jättävät hyödyntämättä avun vaan yrittää pärjätä yksin. Nuoren äidin on ikään kuin ”todisteltava” muille että pärjää aivan superhyvin. Tai ainakin painetta todistella tulee helposti.
Sanomattakin selvää, että päivittelyä riitti, mutta kun valmistuin nopeasti ja työllistyin heti, ei nämä arvostelijat myöskään olkapäälle taputelleet että hyvin sä vedit.
Myöhemmin kun olen seurannut kälyn, sukulaisten ym lastensaantia +30v iässä, on heillä usein omat äidit ym tukena ja avun tarvetta. Ei kukaan heitä piikittele.
Minullekin 21-vuotiaana ensiodottajana onnentoivotusten sijaan kommentoitiin raskautta mm. "Et kai aio pitää sitä?!" ja "Eih kamalaa!" Lapsettomuudesta kärsinyt isosiskoni sai aivan asiallisia onnentoivotuksia raskautuessaan 32-vuotiaana. Yritämme nyt 33- ja 35-vuotiaina mieheni kanssa kolmatta lasta, mutta ei kuulu. Endometrioosilla on luultavasti osuutta asiaan, kohtu on arpeutuneempi kuin nuorempana. Hoitoihin tuskin hakeudumme kun meillä kuitenkin on jo kaksi ihanaa lasta. Tulee jos on tullakseen. Mutta siis kyllä kehtaisin väittää, että kyse ei ole vain nuorten naisten epävarmuudesta (iäkkäämpien itsevarmuudesta) ja sen vuoksi paineista. Vaan osittain myös siitä, että ne paineet ovat tässä kulttuurissa nuorella äidillä oikeasti kovat ja ulkopuolisten arvostamattomuus ja tuomitseminen kovempaa kuin jos lapsi on tosennäköisemmin suunniteltu ja äiti todennäköisemmin kypsä vanhemmaksi.
itse sain ensimmäisen lapsen 17 vuotiaana ja on totta tutkimus. Kaipasin vapautta ja kaverit oli jatkuvasti meillä ,en osannut sanoa EI . nykyisin en pyydä meille paljon kaverita sotkemaan kun ei kuitenkaa auta siivoamisessa ja ruokaakin menee enemmän. ehkä se kova kuori on totta ei tiedetä vielä oman arvon tuntoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta ehkä oleellisinta on se, että on vertaisseuraa muista vanhemmista. Jos saa lapset huomattavasti nuorempana kuin oma kaveripiiri, on luotava verkostot itse. Silloin ne kaverisuhteet on tuoreita ja yleensä pyörii vain lasten ympärillä.
Olen seurannut ihaillen vierestä, kuinka eräs tiivis kaveripiiri on alkanut saamaan lapsia 30+ ja viettävät nyt porukalla uutta vuotta, vappua yms. yhdessä perheinä. Markustavat edelleen yhdessä, nyt vain lasten kanssa.
Oma kokemus nuorena perheellistymisestä oli se, että kaikkia vaput, lomat ja reissut piti tehdä yksin ydinperheenä, koska oma ystäväpiiri eli ihan eri todellisuutta. Ei siihen mahtunut mukaan lapsiperhe. Sosiaalinen yksinäisyys oli totta. Kun puuttui vakityöpaikka, niin ei ollut myöskään työyhteisöä odottamassa.
Ja tämä korostuu nykyaikana, jolloin perheet pieniä pienillä ikäeroilla. Ei välttämättä ole edes sisaruksia tai serkkuja samassa elämäntilanteessa. Eli nyt syntyy vähemmän lapsia entistä laajemmalle ikäluokalle. Saattaa siis hyvin olla sekä suvun että ystäväpiirin ainoa perheellinen, vuosikausia.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ehkä oleellisinta on se, että on vertaisseuraa muista vanhemmista. Jos saa lapset huomattavasti nuorempana kuin oma kaveripiiri, on luotava verkostot itse. Silloin ne kaverisuhteet on tuoreita ja yleensä pyörii vain lasten ympärillä.
Olen seurannut ihaillen vierestä, kuinka eräs tiivis kaveripiiri on alkanut saamaan lapsia 30+ ja viettävät nyt porukalla uutta vuotta, vappua yms. yhdessä perheinä. Markustavat edelleen yhdessä, nyt vain lasten kanssa.
Oma kokemus nuorena perheellistymisestä oli se, että kaikkia vaput, lomat ja reissut piti tehdä yksin ydinperheenä, koska oma ystäväpiiri eli ihan eri todellisuutta. Ei siihen mahtunut mukaan lapsiperhe. Sosiaalinen yksinäisyys oli totta. Kun puuttui vakityöpaikka, niin ei ollut myöskään työyhteisöä odottamassa.
Mulla aikanaan nuorella äidillä kaveripiiri on tässä asiassa vähintään kymmenen vuotta myöhemmässä, viimeinen sai esikoisensa tänä keväänä. Ystävyys heidän kanssaan on kuitenkin jo niin vanhoja peruja - pisin on kestänyt käytännössä koko elämämme - etteivät elämäntilanteiden erot heittele sitä enää, se säilyy kyllä. Yhteydenpito on kuitenkin vähissä aina niiden kanssa, jotka ovat hektisimmissä lapsiperhevuosissa. Ajanpuutteen lisäksi se "aikansa kutakin" -ilmiö vaikuttaa: aikanaan heitä eivät vielä kiinnostaneet lapsijutut, nykyään minua ei enää kiinnosta. Niistä on aika ulkona, ellei itse elä niiden keskellä. Niinpä vertaistuki löytyi aikanaan AV:lta, kuulemma vieläkin. ;D Yhteisiä juttuja löytyy silti. -Ä40,T18.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No elä huoli. Nyt joku palstamamma tulee kertomaan, että ei hän yli 35-v jaksa yhtään mitään.
Terveys tekee paljon. Mä en nyt nelikymppisenä enää jaksaisi pienen lapsen kanssa, sen verran perussairaudet verottavat voimia. Huonoa tuuria - ja hyvää, koska se elämänvaihe on jo takana.
Siis mitä perussairauksia on nelikymppisellä? Mä olen kyllä elämäni kunnossa.
Nelikymppinen on nuori ja kirjoitat kuin eläkeläinen (jotka nekin on usein aika virkeitä nykyään).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No elä huoli. Nyt joku palstamamma tulee kertomaan, että ei hän yli 35-v jaksa yhtään mitään.
Terveys tekee paljon. Mä en nyt nelikymppisenä enää jaksaisi pienen lapsen kanssa, sen verran perussairaudet verottavat voimia. Huonoa tuuria - ja hyvää, koska se elämänvaihe on jo takana.
Siis mitä perussairauksia on nelikymppisellä? Mä olen kyllä elämäni kunnossa.
Nelikymppinen on nuori ja kirjoitat kuin eläkeläinen (jotka nekin on usein aika virkeitä nykyään).
Hyvä sulle, mäpä en ole. Kaksi autoimmuunia, puhjenneet 25- ja 31-vuotiaana. En tarkenna, harvinaisempi kombo (oliko nuorekkaammin ilmaistu)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siksi koska nuorempien pitää suorittaa 24/7 täydellistä someblogielämää minuuttiaikataululla.
En lukenut ihan koko ketjua, mutta isoin syy jaksamisongelmiin vanhemmuudessa on henkinen uupumus.
Allekirjoitan ainakin itse täysin, että nuori äiti saa kokea paljon enemmän arvostelua lähipiirin suunnalta kuin vanhempi äiti. Oma äiti saattaa moittia, anoppi pomottaa ja kilpailla siitä kumpi on "parempi äiti", kälyt supatella selän takana ja sisko keksiä diagnooseja sun lapsille.
Myös neuvolassa saatetaan opastaa niin, että annetaan vaikutelma ettet sinä mistään mitään tiedä. Jopa tuntemattomat katsovat nuoren äidin lapsen kiukkukohtauksia pahemmin kuin vanhan äidin. Esikoisen ja kuopuksen välillä on 10 vuotta (25v ja 35v saanut heidät), joten kokemusta löytyy.. Jos esimerkiksi lapsella on kehitysviivästymääkin, niin sitäkin saatetaan pitkään ajatella vain huonona kasvatuksena, kun on kyseessä nuorempi äiti.
Ja sitten kun on jatkuvan arvostelun alla, niin tietysti helpommin suorittaa vanhemmuutta. Ulos mennään vaikka kenelläkään ei huvita, ruoka tehdään alusta asti itse, luetaan runsaasti kasvatuskirjallisuutta kun ahdistaa lapsen kiukkukohtaus kaupassa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lukenut ihan koko ketjua, mutta isoin syy jaksamisongelmiin vanhemmuudessa on henkinen uupumus.
Allekirjoitan ainakin itse täysin, että nuori äiti saa kokea paljon enemmän arvostelua lähipiirin suunnalta kuin vanhempi äiti. Oma äiti saattaa moittia, anoppi pomottaa ja kilpailla siitä kumpi on "parempi äiti", kälyt supatella selän takana ja sisko keksiä diagnooseja sun lapsille.
Myös neuvolassa saatetaan opastaa niin, että annetaan vaikutelma ettet sinä mistään mitään tiedä. Jopa tuntemattomat katsovat nuoren äidin lapsen kiukkukohtauksia pahemmin kuin vanhan äidin. Esikoisen ja kuopuksen välillä on 10 vuotta (25v ja 35v saanut heidät), joten kokemusta löytyy.. Jos esimerkiksi lapsella on kehitysviivästymääkin, niin sitäkin saatetaan pitkään ajatella vain huonona kasvatuksena, kun on kyseessä nuorempi äiti.
Ja sitten kun on jatkuvan arvostelun alla, niin tietysti helpommin suorittaa vanhemmuutta. Ulos mennään vaikka kenelläkään ei huvita, ruoka tehdään alusta asti itse, luetaan runsaasti kasvatuskirjallisuutta kun ahdistaa lapsen kiukkukohtaus kaupassa jne.
Kyllä niitä vittupääsukulaisia on vanhemmillakin äideillä. Meillä ihan oma lisä tulee siitä, että kahdella isovanhemmalla on dementia. He on aggressiivisia ja ilkeitä. Sitten on kaksi kälyä, joilla meni oma lastenkasvatus metsään ja kaksi jotka ei ikinä saaneet lapsia ja nyt ovat "jakamassa" näitä minun lapsiani.
Koko ajan pelkkää kuraa niskaan koko porukalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvolan tätinä tunnistan tämän. Eniten ongelmia alle 25- v äideillä, vähiten yli 35-v. Varttuneempien vanhempien lapsilla selvästi vähemmän ongelmia kehityksessä ja kayttäytymisessä.
Mä en lastensuojelun sosiaalityöntekijänä täysin allekirjoita. Eniten ongelmia on niillä, joilla on ongelmatausta ja suunnittelmaton raskaus - jotka toki korostuvat nuorilla.
No jaa. Meillä töissä 18-25 vuotiaat käy 2v välein terveystarkastuksissa. Alle 55v vain 5v välein ja sen jälkeen 3v välein. Kyse 3-vuorosta. Ei tunnu nuoret jaksavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvolan tätinä tunnistan tämän. Eniten ongelmia alle 25- v äideillä, vähiten yli 35-v. Varttuneempien vanhempien lapsilla selvästi vähemmän ongelmia kehityksessä ja kayttäytymisessä.
Varttuneemmat vanhemmat ovat yleensä koulutetumpia kuin nuoret. Koulutetumpi vanhempi osaa tukea lapsensa kehitystä paremmin kuin kouluttamaton, siksi varttuneempien vanhempien lapset kehittyvät nopeammin. Kyse ei ole siis iästä vaan koulutustaustasta. Jos on nuori, joka on ehtinyt itsensä opiskella maistetiksi 24sena ja heti lapsen ei ole sen kummemmassa tilanteessa kuin 35 vuotias äiti. Nimim: esikoinen 31 vuotiaana
Me saimme lapset parikymppisinä opiskelijoina ja olemme jaksaneet hyvin eikä lapsissakaan ole vikaa. Nuoria äitejä on kaikenlaisia ja tottakai lapsetkin ovat aina yksilöitä vaikka moni haluaa yleistää, että nuorilla vanhemmilla on enemmän kaikenlaisia ongelmia.
Ei kuitenkaan tarvitse olla kuin elämänkoululainen ymmärtääkseen, että parikymppiset saavat enemmän myös niitä ei-toivottuja lapsia kuin nelikymppiset, joista joka toisen raskaus alkaa lahjamunasoluin keinohedelmöityksellä. Se jo vääristää näitä äidin ikään perustuvia vertailuja.
Nelikymppisistä kyllä puolet tulee raskaaksi vuoden sisällä ilman minkäänlaisia hoitoja, joten varmastikaan puolet ei tarvitse lahjamunasolua. Ja vahinkoja sattuu yllättävän paljon jopa 45+ -ikäisille, tokikaan nykyään ei ole pakko lasta synnyttää.
T. Nelikymppisenä ihan yhtä helposti kuin nuorempanakin raskaaksi tullut.
Nelikymppinen tarkoittaa 40-49-vuotiasta. Viittaat nyt siihen, että tasan 40-vuotiaista puolet raskautuu vielä luomusti/ilman hoitoja ja näistäkään raskauksista läheskään kaikista ei synny lasta. Eli kyllä niitä ei-toivottuja lapsia syntyy nelikymppisille vähemmän kuin parikymppisille ja kolmekymppisille.
Mielestäni on aika mutkat suoriksi -ajattelua yleistää, että nuoremmat äidit olisivat kouluttamattomia ja kaiken lisäksi he olisivat vähemmän kyvykkäitä eivätkä edes pärjäisi opinnoissa/tulisi opiskelemaankaan. Ja iäkkäämmät äidit olisivat pääasiassa niitä, joiden perheen perustaminen viivästyi koska he opiskelivat pitkään ja halusivat saada ensin uran ja vakaan toimeentulon. Totuushan on, että osa naisista tulee äidiksi valmistuttuaan amiksesta, osa kesken korkeakouluopintojen (jopa ihan suunnitellusti), osa valmistuttuaan maisteriksi, osa kun löytää sopivan miehen 40-vuotiaana... Ja ne nuoretkin äidit ehtivät ja usein opiskelevatkin vielä lapset saatuaan ja monella on ihan hyvät eväät vanhemmuuteen nuoresta iästään huolimatta.
Hedelmällisimmässä iässä olevien naisten kesken elämäntilanteita on useammanlaisia, on paha yleistää. Iäkkäämpänä äidiksi tulevat ovat enemmän (eivät täysin) homogeeninen ryhmä.
Nelikymppinen on kylläkin 36-44-vuotias.
Parikymppinen on kylläkin 16-24-vuotias... ei
Parikymppinen on 18-24 -vuotias. Ei 20-29-vuotias. Edelleenkään.
Biologia ja sosiaalipsykologinen kehitys eivät kulje käsi kädessä.
Nuorena on biologisesti fyysisyyden huipulla, mutta sosiaalisesti ja psyykkisesti vasta paljon myöhemmin - ja vanhemmuudessa sillä sosiaalisella ja psyykkisellä puolella on melkeinpä suurin merkitys.
Toisaalta esim. oletus siitä, että nuorena jaksaa valvoa ei pidä täysin paikkaansa, sillä vaikka nuorena jaksaakin valvoa ja mennä vaikka pari päivää ilman unta ollenkaan, niin nuoret tarvitsevat silti keskimääräistä ENEMMÄN unta ja valvomiset otetaan takaisin nukkumalla vuorokausi putkeen tms.
Minun lapseni ei onneksi valvottanut ollenkaan, sillä en olisi jaksanut valvoa ja tarvin ihan hirveesti unta - kuten nuoret yleensä tarviikin.
Noin 25-vuotiaana havahduin siihen, ettei unta enää tarvitse läheskään niin paljon kuin aikaisemmin, enkä enää nukkunut niin sikeästi kuin vaikkapa 20-vuotiaana jolloin saatoin posottaa aivan täydessä unessa heräämättä herätyskelloon ym. yli 10h vuorokaudessa.
25-vuotiaana ihminen onkin fyysisen suorituskykynsä huipulla, eli onko sen ikäisenä sitten kaikista jaksavin äiti?
Mitään suuria eroja en kyllä itse ole huomannut äitien keskuudessa iän perusteella, ennemminkin ne on luonne-eroja ja joku vilkas puuhastelijaluonne on 45-vuotiaana energisempi äiti kuin introvertti istuskelijaluonne parikymppisenä.
Minä sain (suunnittelemattoman) lapsen 18-vuotiaana, enkä ole kuullut koskaan minkäänlaista negatiivista kommenttia, arvostelua tai edes ihmettelyä vanhemmuudestani tai iästäni - päinvastoin vanhemmuuttani on kehuttu ja iästä oltu vaan hiljaa. Suhtauduttu neutraalisti.
Muut vanhemmat koulussa ja harrastuksissa on yleensä 10-20 vuotta minua vanhempia eikä niistä ystäviä ole tullut, mutta suhtautuminen on kuitenkin ystävällistä ja jutellaan ihan normaalisti, pyytävät minulta lastenhoitoapua ja muuta tuollaista tavallista, mistä tiedän heidän pitävän minua vanhempana siinä missä muitakin.
Noh. Täällä olisi yksi 36 v joka ei jaksa. Lapset 0 ja 2 v. Koko ajan mietin että teinkö liian vanhana kun en jaksa. Toisaalta nuorena ei ollut hyvää miestä, pelkkiä juoppoja. Kai mä olisin sitten väsynyt sellasen katteluun jos lasten kanssa olisinkin jaksanut valvoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvolan tätinä tunnistan tämän. Eniten ongelmia alle 25- v äideillä, vähiten yli 35-v. Varttuneempien vanhempien lapsilla selvästi vähemmän ongelmia kehityksessä ja kayttäytymisessä.
Varttuneemmat vanhemmat ovat yleensä koulutetumpia kuin nuoret. Koulutetumpi vanhempi osaa tukea lapsensa kehitystä paremmin kuin kouluttamaton, siksi varttuneempien vanhempien lapset kehittyvät nopeammin. Kyse ei ole siis iästä vaan koulutustaustasta. Jos on nuori, joka on ehtinyt itsensä opiskella maistetiksi 24sena ja heti lapsen ei ole sen kummemmassa tilanteessa kuin 35 vuotias äiti. Nimim: esikoinen 31 vuotiaana
Me saimme lapset parikymppisinä opiskelijoina ja olemme jaksaneet hyvin eikä lapsissakaan ole vikaa. Nuoria äitejä on kaikenlaisia ja tottakai lapsetkin ovat aina yksilöitä vaikka moni haluaa yleistää, että nuorilla vanhemmilla on enemmän kaikenlaisia ongelmia.
Ei kuitenkaan tarvitse olla kuin elämänkoululainen ymmärtääkseen, että parikymppiset saavat enemmän myös niitä ei-toivottuja lapsia kuin nelikymppiset, joista joka toisen raskaus alkaa lahjamunasoluin keinohedelmöityksellä. Se jo vääristää näitä äidin ikään perustuvia vertailuja.
Nelikymppisistä kyllä puolet tulee raskaaksi vuoden sisällä ilman minkäänlaisia hoitoja, joten varmastikaan puolet ei tarvitse lahjamunasolua. Ja vahinkoja sattuu yllättävän paljon jopa 45+ -ikäisille, tokikaan nykyään ei ole pakko lasta synnyttää.
T. Nelikymppisenä ihan yhtä helposti kuin nuorempanakin raskaaksi tullut.
Nelikymppinen tarkoittaa 40-49-vuotiasta. Viittaat nyt siihen, että tasan 40-vuotiaista puolet raskautuu vielä luomusti/ilman hoitoja ja näistäkään raskauksista läheskään kaikista ei synny lasta. Eli kyllä niitä ei-toivottuja lapsia syntyy nelikymppisille vähemmän kuin parikymppisille ja kolmekymppisille.
Mielestäni on aika mutkat suoriksi -ajattelua yleistää, että nuoremmat äidit olisivat kouluttamattomia ja kaiken lisäksi he olisivat vähemmän kyvykkäitä eivätkä edes pärjäisi opinnoissa/tulisi opiskelemaankaan. Ja iäkkäämmät äidit olisivat pääasiassa niitä, joiden perheen perustaminen viivästyi koska he opiskelivat pitkään ja halusivat saada ensin uran ja vakaan toimeentulon. Totuushan on, että osa naisista tulee äidiksi valmistuttuaan amiksesta, osa kesken korkeakouluopintojen (jopa ihan suunnitellusti), osa valmistuttuaan maisteriksi, osa kun löytää sopivan miehen 40-vuotiaana... Ja ne nuoretkin äidit ehtivät ja usein opiskelevatkin vielä lapset saatuaan ja monella on ihan hyvät eväät vanhemmuuteen nuoresta iästään huolimatta.
Hedelmällisimmässä iässä olevien naisten kesken elämäntilanteita on useammanlaisia, on paha yleistää. Iäkkäämpänä äidiksi tulevat ovat enemmän (eivät täysin) homogeeninen ryhmä.
Nelikymppinen on kylläkin 36-44-vuotias.
Parikymppinen on kylläkin 16-24-vuotias... ei
Parikymppinen on 18-24 -vuotias. Ei 20-29-vuotias. Edelleenkään.
Selväksi tuli kuitenkin, että ensimmäisessä viestissä puhuttiin yli 40-vuotiaiden saavan vähiten vahinkolapsia. Mihinkäs ikäryhmään kuuluvat 25-, 35-, 45-...vuotiaat?
Älä nyt vaan uuvu, kun sulla on se uupumistaipumus. Muista nukkua nyt ainakin 15 tuntia!