Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa lakkasit etsimästä kumppania? Miksi?
05.10.2019 |
Näitä kysymyksiä mietin. Lopetin raskaaksi osoitteutuneen suhteen siksi, että koin pystyväni elämään omani näköistä elämää paremmin ilman tätä suhdetta. Ikää 40 vuotta, ei lapsia.
En oikein tiedä enää, mitä kumppanilta olisi kohtuullista odottaa. Toivoisin, että suhde tuottaisi molemmille osapuolille iloa mutta tuntuu siltä, että toive on mahdoton. Haluaisin samanhenkistä seuraa ja tuntea "olevani kotona". Käsittämättömän vaikealta tuntuu.
Kommentit (27)
Ikinä ei saisi luovuttaa, mutta kyllä se tiettyyn ikään mennessä on, jos ei ketään ole löytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole edes koskaan etsinyt. Tiedostan että kaltaiseni on lähes mahdotonta edes ketään löytää. Olen transsukupuolinen.
Olen ihan onnellinen itsekseni. :)
Ehkä juuri nyt, 50 täytettyäni.... olen käynyt sadoilla treffeillä mutta aina ne ovat kaatuneet siihen ettei mies "halua mitään vakavaa". Pelin henkin tuntuu olevan että itse toimisin/sanoisin samoin mutten pysty. Nyt olen erakoitunut enkä jaksaisi edes lähteä deiteille ja meikata yms.
Lopetin deittailun koska läheinen ihmissuhde ei mahdu minun tulevaisuuden suunnitelmiin. Olen nykymääritelmällä transsukupuolinen, parisuhteita on hamassa menneisyydessä. Negatiiviset kokemukset parisuhteista tai transsukupuolisuus ei ole syy. Vientiä olisi vaikka muille jakaa ja läheinen ihmissuhde ei pelota. Ikää vaan alkaa olla sen verran ja minua ei juurikaan kiinnosta muuta kuin kotoilu, kuntosali ja kalastus. Mihinkään niistä en tarvitse toista ihmistä. Kun on sinkkuna ollut tarpeeksi pitkään niin sitä tulee aika joustamattomaksi sen suhteen minkä verran omasta elämästään haluaa luovuttaa toisen käyttöön ja minulla se luku on siellä nollan pinnassa prosentuaalisesti. Hoidan vaan lapseni aikuisuuteen ja sitten lähden omille teilleni elämään sitä elämää jota oikeasti haluan elää ja siellä ei ole lokeroa edes tapailusuhteelle.
Oon 42 ja lopetan just nyt. Olen eronnut eikä lapsia oo, oon ihan nätti, sporttinen, fiksu ja hyvä tyyppi. Saldona vaan kaksi lyhyttä tapailujuttua, jotka olikin ihan tyhjän kanssa kun seksi oli se juttu enkä minä. Ja olin nettideittailun ihmeellisessä maailmassa juu, koska arkielämässä en juuri ketään tapaa. Tällä hetkellä miehet etoo just ton takia, että eka ollaan niin kiinnostuneita ja yhteydenpitoo on ahkeraan ja yhtäkkiä ootki ilmaa, tosi reilua peliä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
23-vuotiaana. Miehet ei vaan enää kiinnosta. Olisi niitä kyllä tarjolla ovista ja ikkunoista mutta en yksinkertaisesti halua miestä elämääni. Ihmissuhteet ovat rasittavia eikä miehestä olisi minulle mitään hyötyä.
Mitä annettavaa miehellä on introvertille omassa rauhassa viihtyvälle naiselle? Seksikään ei kiinnosta kun vain harva mies osaa tyydyttää tarpeeni. Helpompi masturboida kun miehen kanssa se on arpapeliä että sattuuko kohdalle se oikea yksilö joka osaa tuottaa minulle nautintoa.
En vain saa miehistä mitään konkreettista hyötyä. Rahakaan ei kiinnosta vaikka tarjolla olisi oikeasti muutama miljonäärimies. Ei vaan kiinnosta.
En enää etsi. Olen kokenut yhden avioliiton ja yhden avoliiton. Molemmat päättyivät siihen, että puolisoni löysi uuden kumppanin. Välissä pari lyhyempää seurustelusuhdetta, jotka myös päättyneet kyyneliin. Ihmissuhteeni tuntuvat aina olevan jotenkin karmallisia, joten pelottaa jo ajatuskin taas kerran aloittaa toiveikkaana ja pettyä pahasti. Olen N50v.