Uusi suhde heti eron jäljeen

Se mikä sopii toiselle ei sovi toiselle eikä pidä olettaa, että oma tyyli elää on se ainut ja oikea. Jos itse tarvitsee aikaa toipumiseen niin ok. Jos toinen löytää itselleen sopivan ihmisen niin gor for it äläkä jää odottamaan mikä on säädyllinen aika löytää elämänsä paras ihmissuhde.

PS. jos olet itse pettynyt rakkaudessa ja et löydä mitään niin on aika läpinäkyvää huudella että buhuu jotkut vaan ei osaa olla yksin. Buhuu itsellesi, älä missaa elämäsi bussia. Tarkoitus on hypätä kyytiin eikä jäädä alle.

Mun erosta on jo 21 vuotta, eikä uutta miestä/suhdetta ole enää tullut vastaan. Hieman kirpaisee se tieto, että kukaan ei ole enää halunnut minua. Ikää minulla on vasta 45 vuotta, mutta yksin tässä taidetaan tallustaa loppuelämän.

Ja juu, olen kokeillut deittisaitteja, en ole päässyt edes kahvitreffeille. Olen kokeillut ajatella, että kun en etsi ja kaipaa miestä rinnalleni, niin hups! "se oikea" tulee vastaan vaikkapa kaupassa... ei ole tullut. Nyt joku viisastelee, että kyllä kaikille on jossain joku, odotahan vaan... ei kuulkaas ole. 

Tällain kuulaana syysiltana olisi ihana käpertyä jonkun suloisen miehen viereen ja olla vaan. Mutta ei voi kuin haaveilla, vaikka haaveilu sattuukin sieluun todella paljon.

Olisipa joku jota rakastaa ja joku joka rakastaisi minua. :(

(sori hieman Off Topic kommentti) 

Vierailija kirjoitti:

Se mikä sopii toiselle ei sovi toiselle eikä pidä olettaa, että oma tyyli elää on se ainut ja oikea. Jos itse tarvitsee aikaa toipumiseen niin ok. Jos toinen löytää itselleen sopivan ihmisen niin gor for it äläkä jää odottamaan mikä on säädyllinen aika löytää elämänsä paras ihmissuhde.

PS. jos olet itse pettynyt rakkaudessa ja et löydä mitään niin on aika läpinäkyvää huudella että buhuu jotkut vaan ei osaa olla yksin. Buhuu itsellesi, älä missaa elämäsi bussia. Tarkoitus on hypätä kyytiin eikä jäädä alle.

Minä kyllä olin tätä mieltä jo ennen ensimmäistäkään suhdetta, kun seurasi ystävien parisuhdetilannetta. Kuullut vasta erosta ja ystävällä onkin jo joku uusi. Ja näitä oli todella usein.

Vierailija kirjoitti:

Se mikä sopii toiselle ei sovi toiselle eikä pidä olettaa, että oma tyyli elää on se ainut ja oikea. Jos itse tarvitsee aikaa toipumiseen niin ok. Jos toinen löytää itselleen sopivan ihmisen niin gor for it äläkä jää odottamaan mikä on säädyllinen aika löytää elämänsä paras ihmissuhde.

PS. jos olet itse pettynyt rakkaudessa ja et löydä mitään niin on aika läpinäkyvää huudella että buhuu jotkut vaan ei osaa olla yksin. Buhuu itsellesi, älä missaa elämäsi bussia. Tarkoitus on hypätä kyytiin eikä jäädä alle.

Komppaan tätä. Itsellä 10 vuoden suhde kariutui, ja puolen vuoden kuluttua olin jo seuraavassa (väliin mahtui yksi laastari ja yksi vakipano) vaikken mitenkään erityisesti haeskellut uutta suhdetta. Tässä oltu parikymmentä vuotta nyt, ja vielä kukoistaa. Ei minusta tosin enää mihinkään parisuhdemarkkinoille olisikaan, kukaan ei huolisi enkä itse huolisi ketään... 

Komppaan. 14 vuoden suhde kariutui ja vuoden sisällä olin "laastarisuhteessa", joka kesti 6 vuotta. Siitä suhteesta lähdin kun tapasin tulevan avomieheni ja olemme olleet nyt 10 vuotta yhdessä. Olen ollut suhteessa 16-vuotiaasta lähtien ja ehkä noin vajaan vuoden yksinäni. Suurimman osan tästä ajasta olen asunutkin toisen ihmisen kanssa.

Täysin järkevä ja hyvässä työssä, itsenäinen ja vahva nainen. En ole koskaan etsinyt suhdetta enkä edes yhtäkään näistä suhteesta varsinaisesti halunnut. Kohtasin vain ihmisen, joka vetosi minuun, viihdyin hänen seurassaan ja hän minun, sitten rakastuttiin ja haluttiin olla yhdessä. Minkä teet, minun tuurilla se on mennyt näin ja olen kyllä hemmetin onnellinen.

Me päädyimme exän kanssa yrittämään uudelleen vähän vajaa puoli vuotta eron jälkeen. Nyt oltu yhdessä vähän vajaa vuosi. Toivottavasti kestää.

Onko joku muu palannut yhteen exän kanssa?

Eipä tullut mieleenkään laastaria hankkia eron jälkeen. Eka käsiteltiin asiat tarkkaan ja vasta sen jälkeen lähdettiin etsimään kumppania. FB löytyi liiankin helposti. Mutta kyllä se suhdekin löytyi sopivassa ajassa. Mutta yllätyin todella paljon että kaikki eivät osaa elää parisuhteessa joten päätin sinkkuuntua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein ero- ja surutyöni jo avioliittoni viimeisinä vuosina, kun niin huonosti meni. Uusi suhde oli lopullinen päätös eroon. Ei ole mikään laastari, vaan aito rakkaus, jollaista ei exän kanssa edes ollut, vaikka yhdessä olimme yli 20 vuotta. Yhteen ei rakkaan kanssa muuteta koskaan, sillä sen verran erilaista elämää vietämme.

Ja malliesimerkki miten erittäin itsekäs ihminen toimii. Ei voida lopettaa sitä huonoa suhdetta, vaan odotetaan että uusi löytyy ja laitetaan se toinen osapuoli kärsimään oikein kunnolla, vaikka syy on peilikuvassa. Olit 20 vuotta ihmisen kanssa, jota et edes rakastanut ? Niin Miksi ? Miksi et eronnut, jos et kerran rakastanut toista ? Oliko eksäsi myös kanssasi samaa mieltä ? Puhdasta itsekkyyttä.

Kyllä minä rakastin, mutta ex ilmeisesti ei. Viimeiset vuodet kun suhteessa oli sellaista ettei puhuttu. Yritin puhua ja kysyä missä mennään, mikä pielessä, mutta kun vastauksia ei tullut hyviin eikä huonoihin puheenaiheisiin niin loppui minunkin asia. Saattoi mennä viikkokin ettei sanottu sanaakaan tosillemme. E ollut sanottavaa, ei riitaakaan. Ex halusi muuttaa sohvalle nukkumaan. Ei vuosiin ollut fyysistäkään suhdetta. Eropäätös oli hankala lasten vuoksi. Lopulta oli pakko, kun ihastuin toiseen mieheen ja tajusin että kaikki tunteet oli exän loppuneet. Enää ei itkettänyt ja hyvä niin. Jos olen jonkun mielestä itsekäs niin aivan sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein ero- ja surutyöni jo avioliittoni viimeisinä vuosina, kun niin huonosti meni. Uusi suhde oli lopullinen päätös eroon. Ei ole mikään laastari, vaan aito rakkaus, jollaista ei exän kanssa edes ollut, vaikka yhdessä olimme yli 20 vuotta. Yhteen ei rakkaan kanssa muuteta koskaan, sillä sen verran erilaista elämää vietämme.

Ja malliesimerkki miten erittäin itsekäs ihminen toimii. Ei voida lopettaa sitä huonoa suhdetta, vaan odotetaan että uusi löytyy ja laitetaan se toinen osapuoli kärsimään oikein kunnolla, vaikka syy on peilikuvassa. Olit 20 vuotta ihmisen kanssa, jota et edes rakastanut ? Niin Miksi ? Miksi et eronnut, jos et kerran rakastanut toista ? Oliko eksäsi myös kanssasi samaa mieltä ? Puhdasta itsekkyyttä.

Kyllä minä rakastin, mutta ex ilmeisesti ei. Viimeiset vuodet kun suhteessa oli sellaista ettei puhuttu. Yritin puhua ja kysyä missä mennään, mikä pielessä, mutta kun vastauksia ei tullut hyviin eikä huonoihin puheenaiheisiin niin loppui minunkin asia. Saattoi mennä viikkokin ettei sanottu sanaakaan tosillemme. E ollut sanottavaa, ei riitaakaan. Ex halusi muuttaa sohvalle nukkumaan. Ei vuosiin ollut fyysistäkään suhdetta. Eropäätös oli hankala lasten vuoksi. Lopulta oli pakko, kun ihastuin toiseen mieheen ja tajusin että kaikki tunteet oli exän loppuneet. Enää ei itkettänyt ja hyvä niin. Jos olen jonkun mielestä itsekäs niin aivan sama.

Kaikille tuon lukeville on ilmeistä, että miehelläsi oli suhde jo pitkään. Mutta hän ei halunnut tehdä aloitetta eroon.

Älä sure, olit rohkea kun jätit tuollaisen, ja se oli kaikille parempi. Ja uusi onni on sen ansiota että uskalsit

Ero oli ainaki mulle suuri henkilökohtainen pettymys myös. Mun piti käyttää todella paljon aikaa siihen miettimiseen mitä olisin voinut tehdä toisi ja omien huonojen puolien käsittelyyn. En halunnut tuoda niitä seuraavaan suhteeseen. Halusin myös vetää happea, olla tekemättä kompromisseja ja tietenki surra. Neljä vuotta eron jälkeen tapasin nykyiseni ja yhdessä ollaan oltu viisi vuotta nyt.

Erosin kolme vuotta sitten ja vuosi eron jälkeen aloin etsiä vaan seksisuhdetta. Heti nappas ja nyt olen ollut oikein tyytyväinen tähän kahteen vuoteen. En enää halua vakituista parisuhdetta vaan seksiä silloin tällöin riittää minulle oikein hyvin. 

Ihminen pettää itseään jos vakuuttelee ettei kiinnosta löytää (jos mahdollista) itselleen tärkeää ihmissuhdetta, jossa tulee kuulluksi ja ymmärretyksi. Jos se ei ole rakkaussuhde niin se voi olla ystävyyssuhde. Seksisuhde ei tätä tarvetta korvaa mutta on vastaus fyysiseen tarpeeseen, suomeksi puutteeseen. Riittää siihen tarpeeseen tosin omat sormetkin niin en ihan ymmärrä miksi tehdä se niin vaikean kautta.

Jos on pettynyt rakkaudessa ja ei löydä enää ketään tai halua enää pettyä, pelkää luottaa, pelkää toivoa, niin tunteet kannattaa käsitellä itsensä kanssa. Siinä ei ole mitään hävettävää, että mieluummin jättää yrittämättä kuin ottaa riskiä pettyä. Mutta luulisin olevan hyvä ihmiselle kohdata totuus - mistä on kysymys. Olenko onnellisimmillani yksin ja se antaa minulle vapauden. Vai enkö enää luota itseeni, että onnistuisin rakkaudessa ja on parempi olla yrittämättä kuin vain pettyä uudelleen. Tunnusta maata niin opit tuntemaan itsesi. Sillon ei ainakaan ohita mitään mahdollisuutta tai kiellä itseltään onnea kun on pettänyt itsensä kertomalla valheen.

Vierailija kirjoitti:

Ero oli ainaki mulle suuri henkilökohtainen pettymys myös. Mun piti käyttää todella paljon aikaa siihen miettimiseen mitä olisin voinut tehdä toisi ja omien huonojen puolien käsittelyyn. En halunnut tuoda niitä seuraavaan suhteeseen. Halusin myös vetää happea, olla tekemättä kompromisseja ja tietenki surra. Neljä vuotta eron jälkeen tapasin nykyiseni ja yhdessä ollaan oltu viisi vuotta nyt.

Käsittelitkö asioita yksin vai esim. terapiassa?

Nosto

Up