Aikuisena arka kissa, voiko kesyyntyä?

Voi kesyyntyä, mutta vaatii kärsivällisyyttä. Todennäköisesti oppii luottamaan siiheen omaan henkilöön, mutta jonkinlainen varautuminen vieraisiin varmaan jää.

Onko niin, että joitain arkoja kissoja on pahoinpidelty ym. ja jotkut eivät vaan ole tottuneet ihmisiin? Jos on vaan ollut enimmäkseen muiden kissojen kanssa, niin luulisi että tottuu ihmistenkin seuraan. Taas jos on syvät traumat niin ei? Mutta olisihan arallekin kissalle mukava tarjota koti. Ap

On se mahdollista, mutta en lupaa onnistumista.

Antakaa kissan olla rauhassa, älkää kiinnittäkö jatkuvaa huomiota. Perustarpeista (ruoka, juoma, puhtaat hiekat) tietysti huolehditte. Järjestäkää kissalle paikkoja, joihin se pääsee piilosta tarkkailemaan ympäristöään. Älkää väkisin silitelkö älkääkä ainakaan kaapatko syliin. Kissa tulee itse luokse kun tuntee olonsa tarpeeksi turvalliseksi ja haluaa. Jutelkaa rauhoittavasti, katselkaa silmiä siristellen matkan päästä, ei siis suoraa tuijotusta. Ympäristön yleinen rauhallisuus on hyväksi myös (ei kiljuvia lapsia, jytämusiikkia, koko ajan joku melulähde päällä).

Leikittäminen on usein konsti, jolla tuttavuus rakentuu. Vaikkapa "onki", jossa on narun päässä jokin sopiva tupsu tai pallukka saalistettavaksi. 

Vierailija kirjoitti:

On se mahdollista, mutta en lupaa onnistumista.

Antakaa kissan olla rauhassa, älkää kiinnittäkö jatkuvaa huomiota. Perustarpeista (ruoka, juoma, puhtaat hiekat) tietysti huolehditte. Järjestäkää kissalle paikkoja, joihin se pääsee piilosta tarkkailemaan ympäristöään. Älkää väkisin silitelkö älkääkä ainakaan kaapatko syliin. Kissa tulee itse luokse kun tuntee olonsa tarpeeksi turvalliseksi ja haluaa. Jutelkaa rauhoittavasti, katselkaa silmiä siristellen matkan päästä, ei siis suoraa tuijotusta. Ympäristön yleinen rauhallisuus on hyväksi myös (ei kiljuvia lapsia, jytämusiikkia, koko ajan joku melulähde päällä).

Leikittäminen on usein konsti, jolla tuttavuus rakentuu. Vaikkapa "onki", jossa on narun päässä jokin sopiva tupsu tai pallukka saalistettavaksi. 

Tiesin noista muun, paitsi siristelyn. Kiitos :) Ap

Voi, ihanaa että joku haluaa antaa aikuiselle ja aralle kissalle kodin ❤

Oman, ihmisen kaltoinkohteleman arkajalan kanssa meni neljä vuotta, mutta nyt on sylikissa.

Aina on mahdollista, että kissa pysyy koko elämänsä arkana, mutta silti voit iloita siitä, että olet antanut mahdollisuuden turvalliseen kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se mahdollista, mutta en lupaa onnistumista.

Antakaa kissan olla rauhassa, älkää kiinnittäkö jatkuvaa huomiota. Perustarpeista (ruoka, juoma, puhtaat hiekat) tietysti huolehditte. Järjestäkää kissalle paikkoja, joihin se pääsee piilosta tarkkailemaan ympäristöään. Älkää väkisin silitelkö älkääkä ainakaan kaapatko syliin. Kissa tulee itse luokse kun tuntee olonsa tarpeeksi turvalliseksi ja haluaa. Jutelkaa rauhoittavasti, katselkaa silmiä siristellen matkan päästä, ei siis suoraa tuijotusta. Ympäristön yleinen rauhallisuus on hyväksi myös (ei kiljuvia lapsia, jytämusiikkia, koko ajan joku melulähde päällä).

Leikittäminen on usein konsti, jolla tuttavuus rakentuu. Vaikkapa "onki", jossa on narun päässä jokin sopiva tupsu tai pallukka saalistettavaksi. 

Tiesin noista muun, paitsi siristelyn. Kiitos :) Ap

Silmien siristely on ystävällinen ja rauhoittava ele. Kissat tekevät sitä itsekin. Suora tuijotus sen sijaan voi vaikuttaa vihamieliseltä.

Hain eläinsuojeluyhdistykseltä kaltoin kohdellun seitsemän vuotiaan kissan. Oli elänyt elämänsä ulkorakennuksessa ja oli ollut huonossa kunnossa, kun tuotiin yhdistykselle.

Ensimmäisenä päivänä kissa oli kaapin alla, mutta kuulin yöllä miten se tutustui uuteen reviiriinsä. Parin päivän päästä pääsin sitä näkemään jo päiväsaikaan. Aina, kun yritin silittää se joko puri tai otti tassulla kiinni. Uskon, että sitä oli lyöty aiemmassa paikassa.  Se laittoi aina silmät kiinni, jos tulin sen lähelle käsi sen yläpuolella. Ymmärsin, että minun tuli pitää käteni aina alhaalla. Luulen, että se oli itse syntynyt sellaiseen paikkaan missä se ei ollut päässyt ihmiskontaktiin.

Kolmen kuukauden päästä sain syliin ekaa kertaa ja puskemisesta ei tule loppua ja silittelystä tykkää yli kaiken ja harjaamisesta sekä leikkimisestä. Sanoivat, että tunnistaa nimensä. Ei tunnistanut sillon, mutta nyt uskon, että tunnistaa. Pureminen ja raapiminen ovat 99% poissa. Olen itse todella rauhallinen ja kaikki kissani ovat sen luullakseni jotenkin minulta omaksuneet.

lovely