Lue keskustelun säännöt.
Suomessa ei osata hoitaa syömishäiriöitä, etenkin B.E.D:n kanssa ravintoterapeutit, psykologit ym ovat ihan kädettömiä
04.10.2019 |
Kyseessä siis ahmimishäiriö ilman oksentamista, ruoka lohduttaa ja korvaa sosiaaliset suhteet. Monilla siihen liittyy myös "kipu" joka helpottaa vain ahmimalla, tuota kipua on vaikea ulkopuolisille kuvailla ja selittää.
Ravintoterapeutit käskee syödä porkkanoita herkkujen tilalla, psykologi neuloa vaikka villasukkia kun ahmimiskohtaus tulee. Mutta kun mitkään neulominen ei vie huomiota ahmimisen tarpeesta eikä B.E.D-potilas ahmi pelkästään herkkuja vaan myös leipää, pastaa tai vaikka vaniljasokeria purkista !
Kommentit (44)
Kyseessähän on mt-ongelma, eikä niitä osatakaan hoitaa kunnolla. Parasta apua on samankokenut terapeutti, joka osaa haastaa oikein, sekä vertaistuki, kuten alkoholismin hoidossakin parasta. MUTTA suurin vastuu on edelleen sillä sairaalla, haluaako toipua, siis ihan oikeasti. Yllättävän moni ei edes halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä. Kyllä se on ihan peruspsykologiaa että tuota häiriötä hoidetaan tunteiden käsittelyä opettelemalla ja tunnereaktioiden syitä työstämällä. T. Psykologi
Kiitos, että vähättelet ongelmaani. Olen ollut "hoidossa" jo 20 vuotta, enkä ole vieläkään terve.
T.BED:sta kärsivä
Vierailija kirjoitti:
Miksi on aina muiden vika jos yhdellä alkaa viirata päässä?
Nämä psykologipalvelut ja ravintoterapeuttipalvelut maksetaan verorahoista ja he eivät osaa kuitenkaan auttaa läheskään aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä. Kyllä se on ihan peruspsykologiaa että tuota häiriötä hoidetaan tunteiden käsittelyä opettelemalla ja tunnereaktioiden syitä työstämällä. T. Psykologi
Omko se tunnereaktioiden työstämistä että käsketään viedä ajatukset muualle virkkaamalla sukka tai täyttämällä ristikkoa?
Sukkia ei yleensä virkata mutta kyllä tunnereaktion työstämistä on se neulominen. Onko parempi uppoutua ristikkoon kun alkaa ahdistaa vai syödä itsensä kipeäksi?
Ahdistuskohtauksen iskiessä on tärkeää viedä ajatukset muualle ja rauhoittua. Joku meditoi ja joku tekee sukkaa, yksi tekee ristikoita, toinen lähtee lenkille.
Minä rakastan lukea ja minulla on binge eating disoster. Lukeminen ei poista tarvetta syödä ja pystyn keskittymään kirjaan kunnolla kun minulla on muropaketti sylissä tms, mistä napostelen samalla. Muuten laitan kirjan sivuun ja vaellan keittiöön, auon ahdistuneena kaappeja ja palaan sohvalle, luen sivun ja vaellan taas aukomaan kaappeja....
Kun olit vauva, korvasiko äitisi usein syliään lykkäämällä käteesi jotain järsittävää?
Riedän mitä on kärsiä ahmimishalusta ja olen sen vuoksi reilusti ylipainoinen, mielestäni ja omasta kokemuksestani käsin sanoisin että avun tuo vasta sisäisestä hyvästä olosta lähtevä oma halu, motivaatio muuttaa omaa tapaa elää.
Voi olla pitkä vuosien tie päästä tuohon pisteeseen, mutta sen myötä halulle syödä pystyy itse laittamaan stopin, raamit, rajat. Silloin suunnitelma on omissa käsissä, uusi tie on edessä ja haluat astella sitä pitkin. Sitä ennen ammattilaiset ovat voimattomia, tarvitaan palava sisäinen oma vahva motivaatio ennen kuin tämä taistelu on voitettu.
Toki kaikella tiedolla ja opastuksella on myös paikkansa, sillä koskaan ei tiedä, milloin ja missä ja mistä syystä lamppu vihdoin syttyy ja ihminen haluaakin ottaa vastaan tarjotun avun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin kuvitella, että paras keino päästä huonosta tavasta eroon, olisi keskittyä johonkin muuhun: EI mihinkään typerään neulomiseen, ellei se sattumoisin tuota valtavia kicksejä! Vaan... elämänlaadun parantamuseen. Pikku hiljaa ja ilman mitään pakkoa. Sitä kautta voi muutos alkaa.
Taitamaton psykologi voi jopa pahentaa tilannetta, kun potilas kokee vain entistä enemmän paineita ja syyllisyyttä - vaikka syömistapa ei ole vapaan tahdon asia. Muutos tapahtuu eri tekemisen kautta intuitiivisesti. Ja jokainen pystyy siihen ilman ulkopuolista apua.
Nykytiede ei osaa hoitaa kunnolla mitään syömiseen liittyviä ongelmia. Sillä he eivät tiedä tai myönnä, mistä ne johtuvat. Hoitotulokset ovat parhaimmillaan ongelmien väkipakolla tukahduttamista, pelotteluun perustuvia... mutta se ei oikeasti paranna mitään, se vain koteloi. Nykylääketiede ei tästä piittaa.
Kuinkahan monella tuo ahmimishäiriö johtuu mielialalääkkeistä? Itsellä essitalopraami sai aikaan tuon. Aivoissa vain jokin "napsahti" kun aloitin lääkkeen käytön. Aivan järjettömiä ahmimiskohtauksia. Söin kaksi pellillistä jotain rasva-sokeri-suola-mättöä yhdellä kertaa. En vain pystynyt lopettamaan. Sain vasta sitten syömisen kontrolliin, kun lopetin lääkkeen läytön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä. Kyllä se on ihan peruspsykologiaa että tuota häiriötä hoidetaan tunteiden käsittelyä opettelemalla ja tunnereaktioiden syitä työstämällä. T. Psykologi
Kiitos, että vähättelet ongelmaani. Olen ollut "hoidossa" jo 20 vuotta, enkä ole vieläkään terve.
T.BED:sta kärsivä
Toi on juuri ongelman ydin, eli sua hoitaa tai yrittää hoitaa tuon kirjoittajan kaltainen vain kirjanoppinut. Etsi terapeutti, joka on toipunut samasta sairaudesta tms samankaltaisesta riippuuvuus sairaudesta. Tuloksia voi jopa syntyä. Ja sit se vertaistuki!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä. Kyllä se on ihan peruspsykologiaa että tuota häiriötä hoidetaan tunteiden käsittelyä opettelemalla ja tunnereaktioiden syitä työstämällä. T. Psykologi
Omko se tunnereaktioiden työstämistä että käsketään viedä ajatukset muualle virkkaamalla sukka tai täyttämällä ristikkoa?
Sukkia ei yleensä virkata mutta kyllä tunnereaktion työstämistä on se neulominen. Onko parempi uppoutua ristikkoon kun alkaa ahdistaa vai syödä itsensä kipeäksi?
Ahdistuskohtauksen iskiessä on tärkeää viedä ajatukset muualle ja rauhoittua. Joku meditoi ja joku tekee sukkaa, yksi tekee ristikoita, toinen lähtee lenkille.
Mä virkkaan sukkia. :D
Mutta silloin kun mua ahdistaa, niin yritän juuri viedä ajatukset pois siitä ahdistavasta ja masentavasta ajatuksesta, koska niissä tunteissa vellominen vaan pahentaa sitä tilannetta. Se on itseään vahvistava kierre. Yleensä kerron itselleni, että hyväksyn sen, että minulla on nyt tällaisia ajatuksia. Jos ne ovat itsevihaisia ajatuksia (olen tyhmä ja luuseri), niin sanon antavani itselleni anteeksi. Pelkästään ajatus anteeksiannosta voi auttaa tilannetta dramaattisesti. Kun olen tehnyt näin, yritän ohjata ajatukseni johonkin kivempaan.
Joskus se onnistuu paremmin ja joskus heikommin. Olen harjotellut tätä jo muutamia kuukausia ikävien ajatusten iskiessä ja olen tulossa jo paremmaksi siinä. Itsetuhoiset ajatukset ovat heikompia eivätkä ne kestä niin pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei saa apua ei.
10-vuotiaana alkoi syömishäiriökierre enkä ikinä ole saanut kunnon apua, koska olen aina ollut ylipainoinen eli en siis sairas. Paastonnut, oksennellut 10 vuotta ja nyt sitten BED toiset kymmenen vuotta.
Nautin ulkoilusta ja hyvästä ja terveellistä ruoasta, mutta kun ahmimishimo iskee niin se on pakonomainen tarve, jota ei voi selittää. Sydän alkaa hakkaamaan ja mielessä ei ole mitään muuta, kun pakko syödä. Silloin ei kykene ajattelemaan normaalisti tai miettimään, että Jospa nyt lähtisin kävelylle niin kyllä se siitä. Silloin voi syödä ihan mitä tahansa.
Välillä tuntuu, etten jaksa enää. Tämä pilaa koko elämän.
Kyllä ahmimishäiriöön olisi hyvä ryhtyä kehittelemään parempaa hoitoa kun ottaa huomioon millainen lihavuusepidemia maailmalla etenee. Syöminen, yksi luonnollisimmista ihmisen toiminnoista, on häiriintynyt. Asia pitäisi ottaa paljon vakavemmin ja syntymekanismeja tutkia raivokkaammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelleen on myös "ammattilaisia", jotka eivät oikeasti tiedä ahmimishäiriöstä yhtään mitään. Nimen ovat kuulleet, mutta ovat vähän sitä mieltä, että kyse on kuitenkin ihan vaan lihavista ihmisistä, joilla on huono itsekuri.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan monella tuo ahmimishäiriö johtuu mielialalääkkeistä? Itsellä essitalopraami sai aikaan tuon. Aivoissa vain jokin "napsahti" kun aloitin lääkkeen käytön. Aivan järjettömiä ahmimiskohtauksia. Söin kaksi pellillistä jotain rasva-sokeri-suola-mättöä yhdellä kertaa. En vain pystynyt lopettamaan. Sain vasta sitten syömisen kontrolliin, kun lopetin lääkkeen läytön.
Tämä voi viitata siihen, että kyseessä on jokin häiriö aivotoiminnassa. Ei siis vain tavasta, josta niin vain opitaan pois vaihtamalla karkki porkkanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisin kuvitella, että paras keino päästä huonosta tavasta eroon, olisi keskittyä johonkin muuhun: EI mihinkään typerään neulomiseen, ellei se sattumoisin tuota valtavia kicksejä! Vaan... elämänlaadun parantamuseen.
Voit kuvitella jatkossakin, mutta eipä siitä mitään hyötyä ole, lopulta, siirrät ongelmasi vain toiseen. Vaikka kutominen harvemmin on niin paha ongelma kuin väärin syöminen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla autypi bediin mysimba.
Ei mistään muusta ollut apua. Mysimba poistaa sen mielihyvän tunteen joka syömisestä tulee.
Laihduinkin yli kymmenen kiloa.
Ylipainoa on vielä toinen reilu kymmenen kiloa mutta nyt pidän taukoa mysimbasta. Toistaiseksi ahmiminen ei ole palannut mutta aloitan tuon lääkkeen heti jos lähtee taas käsistä.
Ja itsellä ei kai mitään psykologista juttua ole miksi ahmin. Ruoka vaan tuottaa liikaa mielihyvää. Itse en ahmi tai syö ollenkaan mitään vehnäjauhoja (hyi en edes ymmärrä kuinka sitä voi edes ahmia kun lusikallusenkin nielaisu on kuivuuden takia mahdotonta, tai täällä mainittu vaniliasokeri joka on itsessään aika väkevää) mutta hiilariruokia tuli ahmittua.
Kiitos hirmusti! En ollut tuosta lääkkeestä kuullutkaan, antaa paljon toivoa. Kiitos ja toivottavasti sinulla menee jatkossa yhtä hyvin.
Olin bileissä jossa eräs melkoisen tuhti nainen sanoi että herkut pitäisi piilottaa ennenkuin hän alkaa ahmia. Luulin vitsiksi kunnes näin miten tunki suun täyteen karkkia JA sipsejä , posket oli kuin hamsterilla ja näytti kun ei olisi hallinnut käsiään jotka vain tunkivat suuhun lisää. Ei ollut kiinnostunut boolimaljasta ,vain syötävästä. Sipsien ja karkkien päälle veti vissiin 4 juustosarvea ...
Jossain vaiheessa makasikin sitten sohvalla ja piteli mahaansa.
Monessa asiassa Suomessa tunnutaan menevän sillä mentaliteetilla, että kun on koulusta valmistuttu, niin ei tarvitse enää opiskella uutta tietoa. Moni vain itkee, kun ei järjestetä lisäkoulutusta. Haloo, tietoa etsimään netistä ja lukemaan tutkimuksia aisioista, joista ei ole tietoa, mutta tietoa tarvitsisi potilaan auttamiseksi!
Itse olen kahden eri psykiatrin kanssa asiasta keskustellut. BED: stä. Toiselle jouduin selittämään mitä se tarkoittaa. Kummatkin sanoivat, että mitään hoitoa ei ole olemassa. Kysyin onko mitään hoitoa, mitään lääkkeitä mitään. Sanoivat, että ei.
Sen, joka puhui itsesäälissä vellomisesta ja uhriutumisesta, olisi hyvä elää päivä syömishäiriöisen elämää: ei mitään käsitystä mistä on kyse. Harvoin anorektikkojakaan houkutellaan syömään. Itseasiassa tämän "eri"-tyypin mielestä, voisi varmaan leikkiä: "brrrmmm lenkokone tulee"-leikkiä, ja asia olisi kunnossa.
Ravintoterapeuttihan voi olla lähes kuka vaan, sillä nimike ei ole virallistettu/suojattu. Eli te jotka menette ravintoterapeutille, saatatte mennä juttelemaan henkilölle, jolla ei ole suoritettuna mitään ravitsemusopintoja tai syömiskäyttäytymiseen liittyviä opintoja. Itse suosittelisin mieluummin käymään laillistetun ravitsemusterapeutin vastaanotolla, sillä heillä on sentään takanaan 5 vuoden terveystieteellinen yliopistokoulutus.
No kerroppas mikä olisi se oikea hoito? Antaa lääkkeitä? Ottaa pakkohoitoon osastolle? Sormia napsauttamalla hävittää koko tauti?