Syntyvyyden lasku - mitä syitä omalla kohdallasi?

On parempaakin tekemistä enkä halua luopua vapaudestani, vartalostani enkä seksuaalisuudestani. Liian suuret riskit, että menettäisin nuo kaikki. Vakituista työtä ei ole, mutta vaikka olisi, ei se muuttaisi noita mainitsemiani syitä.

Nainen 28v, parisuhteessa.

Hedonismi. Vaipparalli ei houkuta. Ei myöskään se, että sen jälkeen taloudessa olisi huomattavasti itseä tyhmempi ihminen, jonka oikkuja pitäisi sietää. Vasta noin 15-vuotiaana lapsi olisi siinä iässä että siitä olisi keskustelukumppaniksi, ja siinä kohtaa se ei varmasti halua keskustella kanssani.

Olen onnellinen näin.

Iidan matkassa blogiin on listattu vauvavuoden kustannukset 10904e vuosi, siinä riittää syytä ettei moni halua lapsia, millä varoilla köyhät naiset maksaa nuo summat? ja vaikka ostaisi kaiken käytettynä, niistäkin kertyy suuria summia. Millä köyhä nainen voisi edes maksaa vauvan vakuutusta mistään muusta puhumattakaan. Ja tälläkin palstalla joku mies toisessa keskustelussa valitti ettei löydä lasta haluava korkeastikoulutettua naista, entäs köyhemmät naiset, ilmeisesti pitäisi olla kaikki samaan aikaan.  Vaikka olisi sinkku ja kävisi esim. kerran vuodessa matkalla se kustantaa vain 200-400e viikko kun tuo vauvavuosi ollut 10904e vuosi. Samalla summalla voi myös maksaa vuokrat 10-15 kuukauden ajalta. 

30v vela, avioliittoa takana 10 vuotta, mies laitatti piuhat poikki jo vuosia sitten. Lastenteko vaikuttaisi olevan ehkä huonoin diili ikinä. Vastaväittäjille todettakoot, että omat vanhempani ovat todiste siitä, että lapset eivät tee onnelliseksi, eikä niitä rakasta automaattisesti. Saivat elämänsä takaisin kun pääsivät meistä eroon.

Geuren22 kirjoitti:

Voi kiesus, on se totta, että jengi on kyllä tosi itsekeskeistä ja omaa napaa tuijottavia. Siis ilmeisen vallalla tää ristiriitainen "pelastan maapallon kun en hanki lapsia, mutta samaan aikaan haluan kiertää palloa sekä relata balilla". Tuhlata niihin ferrareihin tai muihin kivoihin materialismijutskiin vaan ittelle, mutta eihän ne mitään kulutusjuhlaa lisää...*silmien pyöritys*

Arvoina siis läheiset, yhteisöllisyys ja perhe tuntuu olevan aika kaukana kenenkään prioriteeteista. En tarkoita, että pitäisi pykätä tusinan verran mukuloita maailmaan, mutta se sävy millä nykyään kaikki on musta-valkoista ja egoistista, niin huh huh. Vihataa räkänokkia, unohtaen, että samanlainen räkäpallero ollut itsekin. Mahtaa olla vanhempanne tyytyväisiä valitsemaanne polkuun!

Onnellisia ostohetkiä ja yksin mätänemistä vanhuksena, kaippa joku auttavasti suomea puhuva robotti teidänkin vaipat vaihtaa...?

Hyvin mustavalkoista tuo sinun ajattelusi, esim.läheisyys, yhteisöllisyys ja perhe voivat olla ihmiselle tärkeitä vaikka ei lapsia haluakaan. Ja perheeseen kuuluu muitakin kuin vain lapset. Esim. puoliso, omat sisarukset, lemmikit, ystävät jne. Valitettavasti lasten tekeminen ei ole myöskään mikään tae siitä, että ei olisi vanhana yksin. Suomessa on vanhuksia, joiden lapset eivät halua hoitaa tai huolehtia heistä vanhana tai edes käydä katsomassa heitä vanhainkodissa välien rikkoutumisen vuoksi. Näin ovat monet hoiva-alalla työskennelleet kertoneet.

Suurin syy on ehdottomasti se että mun jaksaminen ei riitä kuin kahteen lapseen.

Jos äitejä tuettais enemmän niin ehdottomasti haluaisin vaikka lisääkin. Omat lapset on ihanin asia ja suurin saavutus mitä voi elämässä olla.

Harmi kun äitiydestä on vaan tullut niin suuri ponnistus nyky - Suomessa.

Lasten kasvatus, hoivaaminen niin että heistä saa kunnon kansalaisia ja onnellisia, tasapainoisia ihmisiä on maailman vaikein ja raskain työ. Sitä toivoisi arvostettavan enemmän.

Voisin harkita lapsia, jos olisin mies. Naiselle lasten hankkimisesta koituu liikaa niin henkisiä, fyysisiä, sosiaalisia kuin taloudellisiakin ongelmia.

38v ikisinkku ja sellaisena tulen pysymäänkin. Vaikka parisuhteessa olisinkin, niin en siltikään haluaisi lapsia. En tule toimeen lasten kanssa ja tiedän, ettei minusta olisi vanhemmaksi.

Tässä nyt muutama syy, lisääkin olisi. En ole yksinkertaisesti koskaan halunnut olla äiti enkä keksi yhtään syytä miksi tekisin lapsen. En pahemmin edes pidä lapsista enkä ole muutenkaan yhtään äitityyppiä. Olen hyvin introvertti ja tarvitsen rauhaa palautuakseni töistä, tulisin nopeasti hulluksi jos joutuisin kuuntelemaan kodissani lapsen parkumista ja hölinää sitten myöhemmin. Miehenikään ei onneksi halua lapsia.

Primäärisyy on ihan vain halun puute, mistä tuo halun puute sitten johtuu niin en tiedä. Olen miettinyt olisiko taustalla ihan hormonaalisiakin syitä, tuntuu että olen jollain tavalla aika "epänaisellinen" tapaus. En tarkoita ulkonäköä, vaan luonnetta. Asiaan vaikuttaa varmasti myös se, että en oikein omillanikaan pärjää tässä elämässä. Ei ole koskaan ollut vakituisia töitä ja kituutan pienillä ja epäsäännöllisillä tuloilla. Koen tulevaisuuden hyvin pelottavana, enkä todellakaan luota pärjäämiseeni. Epäilen että kukaan joka ajattelee kuin minä hankkii lapsia.

Lapsia yksi, alunperin toiveissa oli enemmänkin. Syitä ettei niitä sitten ole hommattu on

-oma epävarma taloudellinen tilanne, eli esim. pätkätyöt

-maapallon tila, oma lapsi on jo vähän vanhempi mutta ihmiset paskantavat maapalloa sellaista vauhtia ettei todellakaan haluta tuottaa yhtään enempää kun tulevaisuus näyttää niin epävarmalta

-edelliseen liittyen, olen melko varma siitä että tulevien sukupolvien elintaso tulee laskemaan merkittävästi meidän nykyisestä länsimaisesta. Jälleen yksi syy olla hankkimatta enempää lapsia

-yksilapsisuuteen tottuminen, eli ei vaan huvita aloittaa enää kaikkea alusta (=vauvasta)

Olisin voinut hankkia vielä kolmannen lapsen jos minun ei tarvitsisi jäädä lapsen kanssa kotiin. Mies ei halunnut jäädä kotiin enkä minäkään ja kolmikuista lasta ei saa mihinkään hoitoon, eikä työpaikkani ole työaikojen suhteen joustava, joten kahteen lapseen jäi.

Mulla ei ole ketään ottajaa, ja matalapalkka-alalla työskentely & pääkaupunkiseudulla asuminen ei ole hyvä yhdistelmä. Jos löytäisinkin jonkun, mutta jäisin jostakin syystä yksinhuoltajaksi, joutuisin hakemaan tukia. Lapsuudenperheeni oli köyhähkö, enkä haluaisi sellaista elämää lapselleni, saati sitten itse palata sellaiseen kitkutteluun. 

N24

En halua. En ole koskaan halunnut. Joo, olen vielä nuori, mutta ei tämä asia muuksi muutu. Koen lastenhankinnan itselleni luonnottomaksi. Työskentelen lasten parissa ja pidän lapsista kyllä, en vain itselleni sellaista halua.

Luulen, että tämä on evolutiivinen ilmiö. Maapallolla on liikaa ihmisiä, joten yhä useammilta jää vanhemmuusgeeni pois. Työttömyys, ilmastonmuutos ja huono rahatilanne estävät sitten niitä, joilla se geeni ehkä olisi.

Meidän rahat ja huomioiminen riittää tasan max. siihen kahteen lapseen. Sekin siis ihan maksimi. Vaikka olemme siitä onnellisessa asemassa että nyt 29-vuotiaana ollaan oltu 5v naimisissa, molemmilla ylemmät korkeakoulututkinnot ja vakituiset ihan hyvää palkkaa maksavat työpaikat.

Meillä on siis yksi lapsi ja toinen siis vasta tulossa ja vähän hirvittää jo valmiiksi. Yhdenkin lapsen kanssa arki on taiteilua. Lapsella erilaisia kehitysviivästymiä joiden vuoksi ravattu kautta aikain milloin missäkin terapiassa. Samaan aikaan molemmat vanhemmista ravaavat vuoron perää työmatkoilla jne. Jokainen lapsi on aina uusi kustannuserä mutta ei lapsesta mitään palkankorotusta saa, vaan päinvastoin, meillä tippuu jo heti äitiysvapaalle jäädessä tulot 15% ja samaan syssyyn tulee yksi uusi suu ruokittavaksi. Puhumattakaan sitten hoitovapaasta. Tällaiseen yhtälöön ei vain mahdu enempää kuin kaksi lasta, vaikka olisi kuinka onnellisessa asemassa.

Yli 30v sitten kun päätin etten halua lapsia, että onhan tässä elämässä paljon muutakin ja niin vain on ollut enkä ole katunut. Olin silloin joku kummajainen ja muut kuvittelivat etten saa ja mahoksikin haukuttiin. Nautin tästä että on oma rauha eikä kukaan ole vaatimassa mitään aikatauluttamassa elämääni. En jaksaisi keskittyä moneen asiaan samanaikaisesti. Ei ole hoitoviettiä niin että kaipaisi mitään hoivattavaa eikä edes eläintä, en ottaisi vaivoikseni. En ole laumasieluinen vaan ajattelen omilla aivoillani ja ei vaikuta mitään mitä muut ihmiset tekevät tai ajattelevat. Oman itsensä löytäminen on ollut tärkeintä sillä onni löytyy vain omasta itsestä eikä sitä kukaan tuo tarjottimella enkä tarvitse ihmisiä ympärilleni ollakseni onnellinen. Riittää kun työssä ja harrastuksissa on ihan tarpeeksi ihmisten kanssa tekemisissä ja sitten kun väsyy ihmisiin niin pääsee omaan rauhaan lataan akkujaan. 

Meillä on kaksi lasta. Sairastuin "tarkemmin määrittelemättömään psykoosisairauteen". Ei sitten yritetty kolmatta ja hyvä niin, koska puolisoni sai aivoverenvuodon pari vuotta mun sairastumisen jälkeen ja olen nyt käytännössä yksinhuoltaja. Kolmas lapsi, jos sellainen olisi tullut olisi nyt alakouluikäinen. En jaksaisi enää.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole ketään ottajaa, ja matalapalkka-alalla työskentely & pääkaupunkiseudulla asuminen ei ole hyvä yhdistelmä. Jos löytäisinkin jonkun, mutta jäisin jostakin syystä yksinhuoltajaksi, joutuisin hakemaan tukia. Lapsuudenperheeni oli köyhähkö, enkä haluaisi sellaista elämää lapselleni, saati sitten itse palata sellaiseen kitkutteluun. 

N24

Samat syyt 33v miehenä.

Pitäisi olla korkeatasoisempi kaikilla mittareilla katsottuna, että kelpaisin.

Eipä näissä 'en halua lapsia' vastauksissa ole mitään mielenkiintoista. Olisi kiinnostavampaa kuulla niiltä, jotka ovat halunneet tai lapsiluku jäi vähemmäksi kuin tarkoitus. 

1.pätkätyöt

2. turvaverkon puuttuminen, isovanhemmat satojen kilometrien päässä ja vielä työelämässä kun olisi tarvittu.

Muuten olisi 2-3 lasta, nyt vain yksi.