Miksi en ''tee'' lapsia?

Mä taas en halua töitä kotiin.

Hyvin perusteltu. Vammaisuuden pelko ehkä liioiteltua, mutta se on sinulle todellisuutta.

Kertokaa muutkin top3 syytä miksi ette "tee" lapsia ?

Henk.koht lähtökohdista. Jos maailman liikakansoitus tai ilmasto on todella vakaumuksesi niin sitten on, mutta haen enemmän konkretiaati kuten ap:lla.

-Miehet voivat ottaa ja lähteä milloin lystäävät, en halua saada palloa jalkaani jonka avulla voitaisiin mahdollisesti kiristää

-Rahattomuus

-Ääniyliherkkyys

-Yleinen terveydentila on todella huono

-Oven takana kurkkivat lasut ja ptt:t

Ei huvita.

Teen lapsia. Pärjään tarvittaessa vaikka yksinkin.  Aina on jäänyt rahaa säästöön, vaikka palkka on ollut aluksi matala, nyt enintään keskitasoinen.

Miksi? Koska koen tärkeimmäksi elämässäni saada vähintään yhden lapsen. Oman elämäni lisäksi tahdon, että kauttani saa alkunsa vähintään yksi elämä. En ole löytänyt mitään muuta järkeä syntyä tänne, kuin että elämä jatku jälkeeni ja olen antanut osuuteni elämälle, toivottavasti hyvin.

Naisena pelottaa esimerkiksi se, että nyt jos ilman vakityötä alkaisi lisääntyä, joutuisi pois työmarkkinoilta liian pitkäksi aikaa että pääsisi enää töihin kiinni. Sitten olisi edessä vaan pätkätöitä ja nollatuntisopimuksia (joita tosin taitaa edessä olla muutenkin), ja siinäpä olisi hyvä sitten eläköityä ilman mitään. Naisen osa tässä asiassa on yhteiskunnassa erittäin epäreilu nykyisessä tilanteessa. Tulevaisuus tuntuu todella turvattomalta kaikin tavoin. Jos vielä lisäksi traumatisoituu tai vammautuu synnytyksessä, tai jos lapsi vammautuu, ei tulevaisuus todellakaan ole ruusuinen.

Olisi kyllä ihanaa uskaltaa edes harkita lapsia, haluaisin haluta lapsia.

Naisena pelottaisi enemmän jäädä lapsettomaksi, koska pelkää työuransa puolesta, kuin tehdä elämänsä tärkein teko, saada lapsi biologisesti riittävän nuorena. Työt loppuvat vielä joskus kaikilta.

Lapset ovat aina riski, jos sen niin haluaa käsittää.

En ajatellut lapsia ollenkaan ollessani nuori. Tapasin mieheni  opiskelijariennoissa, hän oli ja on aivan mahtava, yhdessä on oltu yli 30 vee ja lapsia on kolme.  Lapset ovat aivan mahtavia ja paranevat vaan vanhetessaan. Meillä on huippu perhe. Ollaan tehty ja koettu paljon yhdessä ja vedetään yhtä köyttä. Tällaista tiimiä ei saa mitään muuta kautta. Eka lapsenlapsikin on. Hän on super. Olen onnellinen ihminen, ja vaikka kuolisin nyt, tuntuu etten ole jäänyt mistään paitsi.

Miksi vammaisuuden pelko on noussut niin isoksi asiaksi. 99 prossaa lapsista kuitenkin on aivan terveitä, jos niitä ei tahallaan vammauta (esim. alkoholi) kohdussa. 

Onko media niin paljon tehnyt juttua "erityslapsista", että niitä tosiaankin tuntuu olevan joka toisella? Ei ole oikeasti. Ja yleensä ihan lievät vammat ovat elämänkulussa kuitenkin ihan hallittavissa. Tällaisa vakavasti vammaisia on promille. 

Mutta kysymykseen. En tee lapsia, koska ikäni puolesta olen siihen jo kyvytön. On jo kolme aikuista. Yhtään lapsenlasta ei ole ja jos ei tule, niin aivan hyvä. Ihan heidän oma asiansa. 

Jos olisin mies niin voisin lapsia tehdäkin. Ikävä kyllä en ole valmis näin naisena käymään läpi sitä kaikkea raskaudesta ja synnytyksestä siihen että olisin kuitenkin päävastuussa kaikesta. Miehen mahdolliseen osallistumiseen kun ei voi luottaa, mies voi nostaa kytkintä ihan milloin vaan huolimatta siitä mitä etukäteen lupailee. 

Olisin tehnyt/ tekisin lapsen, jos

– mies voisi kantaa ja synnyttää sen, mieluiten. Tämä ei välttämätöntä, koska ääripoikkeukset poislukien mahdotonta :D

– mies, lapsen isä, olisi ollut ns. lähivanhempi, tai erillään asuttaessa lähivanhempi.

Selvittelin asioita aikanaan muutaman homomiehen/parin kanssa. Kun keskustelu muuttui vakavaksi, kävi selväksi, etteivät isät halua edes sitoutua asumaan kotimaassa tai ottamaan lasta mukaan. Tiukan paikan tullen lapsi olisi jäänyt yksin minulle. En sitten lähtenyt muumumukijuttuihin.

Nykyisellä naisystävälläni on lapsia. Minä en kuitenkaan ole heidän juridinen vanhempansa.

Minulle yksinhuoltajuus ei perhetaustan takia ole vaihtoehto. Oma äitini paloi yh:na pahasti loppuun, ja vaikka kaikki muuttui aikanaan paremmaksi, muutama vuosi lapsuudestani oli painajaista.

Nyt kun on synnytystalkoopääministeri, odotan näkeväni kunnon tekoja valtiolta, jos lapsia kerran tarvitaan lisää. Naisten ja äitien syyllistäminen ei näytä toimivan.

Ei ole sopivaa naista löytynyt eli ei ole ollut mahdollisuuttakaan. Simple.

M36

Olen misantrooppi. En pidä ihmisistä, enkä voisi kuvitellakaan asuvani kenenkään kanssa. En varsinkaan niin vaativan ihmisen kuin lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi vammaisuuden pelko on noussut niin isoksi asiaksi. 99 prossaa lapsista kuitenkin on aivan terveitä, jos niitä ei tahallaan vammauta (esim. alkoholi) kohdussa. 

Onko media niin paljon tehnyt juttua "erityslapsista", että niitä tosiaankin tuntuu olevan joka toisella? Ei ole oikeasti. Ja yleensä ihan lievät vammat ovat elämänkulussa kuitenkin ihan hallittavissa. Tällaisa vakavasti vammaisia on promille. 

Mutta kysymykseen. En tee lapsia, koska ikäni puolesta olen siihen jo kyvytön. On jo kolme aikuista. Yhtään lapsenlasta ei ole ja jos ei tule, niin aivan hyvä. Ihan heidän oma asiansa. 

Varmaan ihan yhteiskunnalliset asiat, jos pelottaa jo ihan terveen lapsenkin pärjääminen (varhaiskasvatuksen, terveydenhuollon, opetuksen, tukitoimien jne romahtaminen), niin tottakai vammaisen lapsen saaminen pelottaa aivan vietävästi, sekä sen lapsen että perheen kannalta.

1. Mulla ei ole minkäänlaista tarvetta tehdä lapsia.

2. Miehenikään ei halua lapsia.

3. Elämä on sen verran rankkaa ja toimeentulo epävarmaa, että en uskaltaisi.

4. Suomalainen yhteiskunta on sairas ja ihmiset pahoivoivia, en missään nimessä tekisi lasta tänne.

Kiva olla vahva nainen yhdessä vahvojen ystävien kanssa. Yhdessä odotamme lapsenlapsia saapuviksi. Olemme energisiä, liikunnallisia ja hyväkuntoisia. Selvisimme ruuhkavuosistamme. Ikä on vienyt vointia lapsettomilta tutuilta ehkä enemmän kuin meiltä. Ei ne lapset pilanneetkaan meitä. Olemme upeita naisia!

Vierailija kirjoitti:

Teen lapsia. Pärjään tarvittaessa vaikka yksinkin.  Aina on jäänyt rahaa säästöön, vaikka palkka on ollut aluksi matala, nyt enintään keskitasoinen.

Miksi? Koska koen tärkeimmäksi elämässäni saada vähintään yhden lapsen. Oman elämäni lisäksi tahdon, että kauttani saa alkunsa vähintään yksi elämä. En ole löytänyt mitään muuta järkeä syntyä tänne, kuin että elämä jatku jälkeeni ja olen antanut osuuteni elämälle, toivottavasti hyvin.

Mun mielestä on todella huono logiikka, että lapsia tehdään jonkinlaisena saavutuksena elämässä. Itä-Afrikassa keskivertonainen saa 8 lasta, nehän vasta ovatkin saavuttaneet jotain! Miksi et tee tiedettä tai taidetta joka jää jäljelle ja muistetaan vielä kuolemasi jälkeenkin?

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin mies niin voisin lapsia tehdäkin. Ikävä kyllä en ole valmis näin naisena käymään läpi sitä kaikkea raskaudesta ja synnytyksestä siihen että olisin kuitenkin päävastuussa kaikesta. Miehen mahdolliseen osallistumiseen kun ei voi luottaa, mies voi nostaa kytkintä ihan milloin vaan huolimatta siitä mitä etukäteen lupailee. 

Miksi et voi luottaa? 

Vierailija kirjoitti:

En ajatellut lapsia ollenkaan ollessani nuori. Tapasin mieheni  opiskelijariennoissa, hän oli ja on aivan mahtava, yhdessä on oltu yli 30 vee ja lapsia on kolme.  Lapset ovat aivan mahtavia ja paranevat vaan vanhetessaan. Meillä on huippu perhe. Ollaan tehty ja koettu paljon yhdessä ja vedetään yhtä köyttä. Tällaista tiimiä ei saa mitään muuta kautta. Eka lapsenlapsikin on. Hän on super. Olen onnellinen ihminen, ja vaikka kuolisin nyt, tuntuu etten ole jäänyt mistään paitsi.

Olisin tavallaan iloinen jos minäkin olisin noin pienestä tyytyväinen.