Meidän perhe ei ilmeisesti sovellu koiralle?
En ymmärrä. Olen nyt kolmen eri kasvattajan kanssa ollut puheissa. Olen ollut omasta mielestäni ystävällinen ja normaali, ja kertonut meidän perheestä ihan totuuden mukaisesti: meillä on kolme lasta joista nuorin kohta viisivuotias. Kaikki ovat tottuneet koiriin vaikka meillä ei omaa ole ollut.
Me liikumme paljon jo nyt, ja muutenkin elämme normaalia perhe-elämää. Tarkoitus on kouluttaa koira osaksi perhettä, näyttelyihin tai muihin en ole näillä näkymin lähdössä mukaan. Koiralle on tiedossa hoitopaikka sen yhden lomaviikon ajaksi mitä ehkä matkustamme kerran vuodessa.
Eipä ole nämä ihmiset meille (minulle?) lämmenneet. En oikein tiedä missä vika ja toivoisinkin että joku voisi nätisti kertoa?
Kommentit (65)
Voipi olla lapsissa vika. Ehkä kasvattaja ajattelee, että perhe on liian rauhaton tai lapsille ei ole kunnon sääntöjä siitä miten pentua tulee kohdella.
Luulisi että joku kultainennoutaja tms sopisi teille hyvin. Miten asutte? Sillä voi myös olla merkitystä.
No mutta sehän on vaan hyvä asia. Koirattomuus on ilmastoteko.
En tiedä mistä rodusta on kyse, mutta joillekin pennuille on todella monia ostajaehdokkaita. Ja toki kasvattaja sitten valitsee ja päättää kelle koiran myy. Kasvattaja voi haluta pennut harrastaviin koteihin ja sellaisiin joissa on jo koiria ollut.
Vierailija kirjoitti:
Voipi olla lapsissa vika. Ehkä kasvattaja ajattelee, että perhe on liian rauhaton tai lapsille ei ole kunnon sääntöjä siitä miten pentua tulee kohdella.
Miten ketään pystyy vakuuttamaan puhelimessa tästä, jos kerran ennakkoluulot on tätä luokkaa? Jos kävisimme paikan päällä, niin huomaisi nopeasti millaisia lapseni ovat. Ja siis eivät todellakaan käyttäydy huonosti ja kyllä tietävät miten pentujen kanssa ollaan (isovanhemmilla koira, tädeillä molemmilla kaksi koiraa ja naapurissakin varmaan joka toisella) 🙄
Labbista ollaan kyselty.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Voipi olla lapsissa vika. Ehkä kasvattaja ajattelee, että perhe on liian rauhaton tai lapsille ei ole kunnon sääntöjä siitä miten pentua tulee kohdella.
Monilla kasvattajilla on itsellään lapsia. Eikä meillä kolmevuotias lapsi ollut este koiran saamiselle.
Ja molempien lapsuudenkodeissa on ollut koiria. Aikuisiällä kumpikaan ei ole koiraa omistanut. Nyt aika alkaa olla sopiva koiralle.
Asumme tällä hetkellä kerrostalossa ja rakennamme omaa taloa, joka on valmis vuoden päästä viimeistään. Ap
Ootteko kyselleet käyttö- vai näyttelylinjaista labbista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voipi olla lapsissa vika. Ehkä kasvattaja ajattelee, että perhe on liian rauhaton tai lapsille ei ole kunnon sääntöjä siitä miten pentua tulee kohdella.
Monilla kasvattajilla on itsellään lapsia. Eikä meillä kolmevuotias lapsi ollut este koiran saamiselle.
Me otettiin myös juuri uusi koira, eikä lapset herättäneet mitään negatiivista kasvattajissa.
Kasvattajat ehkä haluavat pennuille omistajia, jotka käyttävät niitä paljon näyttelyissä. Koiran rodulla on muutenkin merkitystä. Teille sopisi parhaiten jokin tyypillinen perhekoira. Lisäksi kokemattomuus koiran omistajana ja koiranpennun kasvattamisessa voi olla suuri ongelma, etenkin kun perheessä on noin nuoria lapsia. Kyse on myös lasten turvallisuudesta.
Sen takia kyselen tuosta linjasta, että tuttu otti juuri labbiksen, ja käyttölinjaisten kasvattaja sanoi, ettei myy pentujaan ensimmäistä koiraa ottavalle, vaikka koira tulisikin metsästyskäyttöön, vaan ekaksi koiraksi kannattaa ottaa leppoisampi näyttelylonjainen.
Vierailija kirjoitti:
Ja molempien lapsuudenkodeissa on ollut koiria. Aikuisiällä kumpikaan ei ole koiraa omistanut. Nyt aika alkaa olla sopiva koiralle.
Asumme tällä hetkellä kerrostalossa ja rakennamme omaa taloa, joka on valmis vuoden päästä viimeistään. Ap
Pieniä lapsia ja rakennusprojekti kesken, itse ajattelisin ettei teillä riitä aika koiranpennulle. Kokeilkaa uudestaan talon muutettuanne.
Etsitte rotua, jossa on enemmän kysyntää kuin tarjontaa, joten teille ei riitä pentua. Usein kasvattajat myyvät pennut mieluiten sellaisille, joilla on jo kokemusta omasta koirasta. Seuraavana tulevat sellaiset, joilla on kokemusta hoitokoirasta.
Mahdollisuuksiasi voit parantaa lukemalla lisää koirista, eri koirarotujen ominaisuuksista ja koiran kouluttamisesta. Kannattaa myös ottaa selvää, mikä taho järjestää paikkakunnallasi esim. koirien tottelevaisuuskoulutusta ym. koiraharrastuksiin liittyviä kursseja. Jos annat kasvattajalle viestin, että teillä on selviä suunnitelmia siitä, mitä aiotte koiran kanssa tehdä, ja tiedätte, minkä ikäisenä mikäkin juttu pitää aloittaa, se parantaa mahdollisuuksianne saada koiranpentu.

Teen tällä hetkellä töitä etänä kolmena päivänä viikossa, joten aikaa nimenomaan on. Raksalla hyörii pääasiassa palkattu työvoima. Nuorin lapsi siis täyttää vuoden lopussa viisi, eikä ole enää mikään vahdittava, päätön taapero. Ap
Vierailija kirjoitti:
Etsitte rotua, jossa on enemmän kysyntää kuin tarjontaa, joten teille ei riitä pentua. Usein kasvattajat myyvät pennut mieluiten sellaisille, joilla on jo kokemusta omasta koirasta. Seuraavana tulevat sellaiset, joilla on kokemusta hoitokoirasta.
Mahdollisuuksiasi voit parantaa lukemalla lisää koirista, eri koirarotujen ominaisuuksista ja koiran kouluttamisesta. Kannattaa myös ottaa selvää, mikä taho järjestää paikkakunnallasi esim. koirien tottelevaisuuskoulutusta ym. koiraharrastuksiin liittyviä kursseja. Jos annat kasvattajalle viestin, että teillä on selviä suunnitelmia siitä, mitä aiotte koiran kanssa tehdä, ja tiedätte, minkä ikäisenä mikäkin juttu pitää aloittaa, se parantaa mahdollisuuksianne saada koiranpentu.
Olen tehnyt kaiken tämän jo, ja mitä luulet kuka on hoitanut sitä isovanhempien koiraa? Me. Alkaa vähän ärsyttää tämä touhu. Tuolla ulkona lenkkeillessä näkee sellaisia tapauksia koiriensa kanssa että huh, ja sitten me olemme jotenkin "mustalla listalla" siksi että ei ole omaa koiraa? Ap
Kumpikaan ei ole omistanut aikuisena koiraa, eli kumpikaan ei ole koskaan ollut vastuussa koiran kouluttamisesta. Tuossa voi olla se ongelma. Ellei koiran kouluttaminen onnistu hyvin, jopa labbiksesta voi tulla vaarallinen lapsille.
Voitte löytää sopivan pennun, jos lupaatte kasvattajalle pitää yhteyttä ja kysellä heiltä neuvoja koiran kouluttamiseen, sekä kerrotte käyvänne pennun kanssa koirakoulussa opettelemassa perustottelevaisuutta. Teidän kannattaa nyt perehtyä paljon koiran kouluttamiseen ja lueskella kasvattajien suosittelemaa koirakirjallisuutta. Vaikka ette aio harrastaa erikseen mitään koiran kanssa, koira kuitenkin vie aikaa ja pari ensimmäistä vuotta on ratkaisevia koulutuksen kannalta. Onko teillä aikaa koiralle taloprojektilta, vai kannattaisiko suosiolla lykätä koiran hankkimista muutamalla vuodella?
Miten olet perustellut kasvattajalle sen, että haluatte juuri labradorinnoutajan?
Juu ei, kunnon puppy vanhempi ei missään tapauksessa lähde viikoksi lomailemaan ja jätä koirulia mihinkään. Mitä tuollaista edes sanot kasvattajille?
Mitä rotu(j)a olette kyselleet?