Mitä mieltä olet yksin vaeltavista naisista?

Luin kerran jonkun lyhyen kauhukertomuksen yksin vaeltavasta naisesta. Siinä hän teki viikon vaelluksen eikä nähnyt sen aikana ristinsielua. Kun hän tuli kotiin ja kehitti ottamansa kuvat (nostalgiaa...), oli joukossa monia eri päivinä otettuja kuvia nukkumassa.

En ole sen jälkeen koskaan halunnut mennä vaeltamaan. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin vaeltava mies ja kokisin kyllä epämiellyttävänä jos vastaan tulisi yksin vaeltava nainen. Uskaltaisiko edes moikata ettei tule jotain ahdistelusyytettä. Kiertäisin kaukaa.

Sinulle sosiaaliset normit vaikuttavat olevan jotain tähtitiedettä....

No entä jos siinä alkaa moikkaamaan tai juttelemaan ja pyytää kahville ja sitten haluaa päästä viereen nukkumaan. Kyllä siinä metoo alkaa heti kuulumaan. Siksi kierään kaukaa moiset naiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinä vastailet vähän tylysti muille, jotka koittaa tarttua aiheeseen. 

No mitä luulet veikkaat itse vastaavasi jos sulle vastattaisiin "Suosittelen sinulle muutamaa juttua" ja sitten ihan rautalangasta lähdetään vääntämään jotain erätaitojen alkeita kun siitä ei ollut alun alkaenkaan kyse... Kai mä olisin kysynyt "Miten tehdään nuotio? Mikä on GPS? Miten kootaan teltta?" jos olisin niitä neuvoja ollut vailla.

Uskon, että pystysin vastaamaan kivemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Oon usein miettinyt kun jotkut yöpyy niissä yhteiskämpissä (onko ne metsähallituksen tms) niin miten turvallinen olo mahtaa olla, kun yksin naisena olet yöpymäs ja tupaan rynnii myös viiden miehen lauma yöpymään. Siinä on jännän äärellä.

Mene vaeltamaan pohjois-Ruotsiin. Esim. Kungsledenin kämpissä on koko vaelluskauden  STF:n tuvanvahdit paikalla. Tuskin valitsevat sinne mitään himoahdistelijaraiskaajia. Keittomahdollisuudet (nestekaasuhellat) ja yleensä kaappikaupasta saa ruokiakin ostettua.

Reiteillä kulkee senverran porukkaa, että reitit ovat kuin paikalliset pururadat: selkeitä ja helppoja kulkea.

Avotunturissa ei himoahdistelija pääse yllättämään, kun näkyväisyys lasketaan kilometreissä. Suunnistustaidoksi riittää se, että näkee polun ja opasteviittoja kilometreineen vähän väliä.

Yksin vaeltamisessa on aina omat riskinsä, mutta jos pitää järjen päässään, eikä lähde pelleilemään, niin ei mitään sen vapauttavampaa olekkaan.

Jos yksinäinen naisvaeltaja on tullut vastaan, niin ei se mitään "ooh! nainen erämaassa1 vaikuttavaa!"-tunnetta ole herttänyt. Enemmänkin " jahas, toinenkin yksinäinen susi liikkeellä"-ajattelua

Olen ollut yksin vaeltamassa pohjoisessa Espanjassa, jossa on paljon noita erilaisia vaellusreittejä. Toki poikkeaa paikkana Lapista, sillä tuolla tulee tasaisesti vastaan pieniä kyliä ja kaupunkeja.

Siellä ollessa ei tullut kertaakaan pelättyä, ja kaikki sujui ihan hyvin. Pitää muistaa, että 98% ihmisistä haluaa toisilleen hyvää, vaeltajatkin.

Niinpä ihan rationaalisesti ajateltunakin mahdollisuus joutua jonkun hullun käsiin on häviävän pieni.

Tuosta reissusta jäi niin hyvät muistot, että aion mennä joskus tuonne uudestaan vaeltamaan. Lappiinkin ehkä joskus vielä.

N52

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinä vastailet vähän tylysti muille, jotka koittaa tarttua aiheeseen. 

No mitä luulet veikkaat itse vastaavasi jos sulle vastattaisiin "Suosittelen sinulle muutamaa juttua" ja sitten ihan rautalangasta lähdetään vääntämään jotain erätaitojen alkeita kun siitä ei ollut alun alkaenkaan kyse... Kai mä olisin kysynyt "Miten tehdään nuotio? Mikä on GPS? Miten kootaan teltta?" jos olisin niitä neuvoja ollut vailla.

Täällä toinen, joka luulee, että olisi kyennyt vähän asiallisemmin vastaamaan sinänsä aika harmittomaan ja ilmeisesti hyväätarkoittavaan viestiin. Sinun olisi ehkä kannattanut avata aloituksessa hieman enemmän asiaa, ei ainakaan minulle tullut siitä mieleen, että nyt kaivataan jotain filosofisia ja teosofisia pohdiskeluja aiheesta. 

Tuttavani on tällaimen. Vaeltanut tuhansia kilometrejä. Mm. Kanadasta Meksikoon. Ja Uuden-Seelannin poikki. Viimeisimmällä reissulla kohtasi mm. 5 kertaa karhun😯

Nelikymppinen nainen , nämä reissut tehty viime vuosien aikana. Nyt on juuri taas lähtenyt uudelle reissulle, tällä kertaa lääkäriystävänsä kanssa, koska tuleva vaellusreitti on niin vaativa ettei sitä voi yksin tehdä. Neljän maan poikki Himalajalla kulkee tuo reitti.

Hänellä on blogi jossa nuo reissut on kuvattu, ja uudestakin tulossa juttua. Sopivasti hukassa

On blogin nimi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, täällä yksinvaeltava nainen, ikää 29, on mieskin, mutta tämä ei vaella. Vaellan myös ystäväni kanssa ja hänen kanssaan olen opetellutkin vaeltamaan. 

Sinulle suosittelen muutamaa juttua. Erämaahan kuolee ihmisiä eli luontoon pitää suhtautua kunnioituksella - aloittaa kannattaa turvallisilla, vilkkailla reiteillä ja perustaidot pitää olla hakattuna selkäytimeen ennen kuin yksin lähtee minnekään kauemmas. Voisit miettiä myös vaikka ryhmävaelluksia, joita järjestetään Lapissakin, tosin näissäkin olisi hyvä olla perustaidot ja -kunto olemassa. 

Suurempi riski joutua väkivallan uhriksi on kaupungissa kuin vaikka Korvatunturin erämaassa. Erämaassa tosin sitten on se riski, että taitat vaikka nilkkasi ja olet sitten rampana yksin keskellä tunturia. 

Aloita siis pienin askelin, lähden päiväreissuille alkuun, opettele tekemään tuli vaikeissakin olosuhteissa, aja varusteet sisään, opettele järkevä pakkaaminen ja muonitus, opettele käyttämään kompassia, karttaa, GPS:ää, opettele suunnistamaan, kasvata peruskuntoa. 

Täällä ei varmaan kovaa keskustelua synny, joten vinkkaan mm:

https://aloneinthewild.net/2018/03/23/tunturissa-tajuttua/ -tässä blogi naisesta, joka vietti yksin kk tunturissa

https://retkipaikka.fi Perustietoa ja reittien esittelyä

Myös Youtubesta löytyy erittäin hyviä videoita aiheesta

Nämä perusjutut mulla on ihan hallussa mutta yksin vaeltamisen filosofinen pohdinta tässä eniten kiinnosti. Joku ryhmävaellus nyt ehdottomasti on no-no. Jos pärjään jo päiväreissuilla, en usko että olen ihan osaamaton tauno jota ei yöksi voi telttaan päästää.

Oliko tämä ap siis kun ei ole alleikirjoitusta? Joka tapauksessa päiväreissu on ihan eri asia, kuin yöpyä eli raahata mukanaan monen päivän ruokia ja juomia, eli asioita jotka painavat rinkassa eniten. On eri asia hörpätä kahvit laavulla ja mennä yöksi kotiin lämpimään ja pehmoiseen sänkyyn nukkumaan, tässä ei paljoa filosofiset pohdiskelut auta, sori vaan

Tämä. Erehdyin kerran lähtemään parin yön reissuun henkilön kanssa, jolla oli mielestään perusasiat hallussa päiväreissujen perusteella. Ei ne sitten kuitenkaan ihan olleetkaan, päiväreissuilla harvemmin joutuu käyttämään gepsiä, kestämään kovalla alustalla nukkumista, tulentekokin oli vähän niin ja näin, kun oli aina tottunut siihen, että puut odottivat nätisti pinossa halkolaatikossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, millaisesta vaeltamisesta haaveilet? Minä olen vaeltanut pitkän matkan, ensin oli tarkoitus tehdä se yksin, mutta sitten sainkin hyvän kaverin mukaani. Osa minusta olisi tahtonut tehdä sen yksin, mutta olen myös aika varovainen, joten oli hyvä, että oli se vaelluskaveri. En tahtoisi vaeltaa erämaassa, mutta urbaanissa ympäristössä kävellen pitkiä matkoja. Ja aion vielä tehdäkin sen. Ehkä yksinkin. 

Olen tehnyt yksin jo monen tunnin päiväpatikoita urbaaneissa metsissä (esim. kansallispuiston sellainen osa jossa ei muita tule vastaan) eli luonto ympäristönä ei ole enää pelottava. Mutta yökokemus vielä puuttuu.

En minäkään sinänsä luontoa pelkää, en vain tunne halua vaeltaa sillä tavoin luonnossa yksin, enkä oikeastaan seurassakaan. Siis sellaista erämaajuttua. Ehkä osaksi siksi, että kuitenkin epäilen kykyjäni pärjätä, jos tulee jotain ongelmaa. Oletko lukenut aihepiirin blogeja?

Mulle kyllä eräjormailu ihan tuttua eli mitään erätaitoja en tällä keskusteluavauksella niinkään kysellyt vaan enemmänkin sellaista naisnäkökulmaa, yksin olemista, luontokokemusta. Onko asia tapahtunut jos todistat sen yksin? Ja just sitä että jos et saa kaveria reissuun, jätätkö sen tekemättä?

No mä pelkään rai*kaajia. Joo tiedän todennäköisyys on jotain promillen luokkaa mutta erämaassa oot täysin toisen armoilla jos satut törmäämään psykopaattiin.

Minusta tämä on täysin irrationaalinen pelko. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että jos joku haluaa rai*kata jonkun, niin hän ei todellakaan lähde kävelemään monta kymmentä kilometriä rinkka selässä löytääksen uhrin. Uhrin löytää paljon helpommin ravintolasta tai vaanimalla pusikossa kaupungissa. Sen sijaan paljon suurempi riski on se, että kulkiessaan jotenkin loukkaa itsensä eikä pääse hälyttämään apua.

No ei kukaan lähde lappiin vaanimaan varta vasten mutta kun tilaisuus koittaa, siihen saattaa sopiva henkilö tarttua.

Montako sellaista tapausta Suomesta tiedetään, jossa Lapissa yksin vaeltava nainen olisi joutunut rai*katuksi tai peräti mu*hatuksi? Kyllä tämä on täysin irrationaalinen pelko.

Ei niistä tiedetäkään kun tapahtuvat luonnossa..

Ja kukaan ei ole jäänyt kaipaamaan naista, joka lähti yksin Lappiin vaeltamaan ja sitten katosi jälkiä jättämättä? Oikeasti tästä olisi isot jutut tiedotusvälineissä.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin Amerikkaan vaeltamaan esim. Appalakkien reitille, mutta uskallus puuttuu. Oletan että pitäisi olla hyvät suunnistustaidot ja itsepuolustustaidotkin.

Oletko lukenut kirjan Villi vaellus? En muista sijoittuiko Appalakeille, mutta suosittelen.

Itsekin olen haaveillut vaeltamisesta, mutta Lappi ei kiinnosta, enkä ole varma haluaisinko oikeasti monen päivän kierroksille kauas muista ihmisistä. Onnettomuuksien riski pelottaa eniten. Olen kyllä liikkunut tänäkin kesänä yksin vuoristossa eräässä Etelä- Euroopan maassa mutta niin, että majoituin guesthousessa. Matkustellut olen yksin paljonkin, kymmeniä matkoja niin Huippuvuorilta ja Ulko-Hebrieiltä Albaniaan kuin kaupunkilomille eri puolille Eurooppaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä. Erehdyin kerran lähtemään parin yön reissuun henkilön kanssa, jolla oli mielestään perusasiat hallussa päiväreissujen perusteella. Ei ne sitten kuitenkaan ihan olleetkaan, päiväreissuilla harvemmin joutuu käyttämään gepsiä, kestämään kovalla alustalla nukkumista, tulentekokin oli vähän niin ja näin, kun oli aina tottunut siihen, että puut odottivat nätisti pinossa halkolaatikossa. 

Lapissa on aika paljon vaellusreittejä, joissa ei tarvitse gepsiä. Riittää, että peruskartanlukutaito on hallussa. Tulenteossakin riittää kesäaikaan, että saa sytytettyä tulen kämpän kamiinaan autiotuvan liiterissä valmiina odottavista haloista. Itse asiassa kesäaikaan tuli ei edes ole välttämätön, jos ei ole kastellut vaatteitaan. Kovalla alustalla nukkumisen allekirjoitan, mutta sitä voi testata etukäteen oman asuntonsa lattialla makuualustan päällä.

Kannattaa aloittaa yönylivaellukset tällaisilla helpoilla reiteillä. Sitten taitojen karttuessa voi siirtyä vaativammille reiteille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, millaisesta vaeltamisesta haaveilet? Minä olen vaeltanut pitkän matkan, ensin oli tarkoitus tehdä se yksin, mutta sitten sainkin hyvän kaverin mukaani. Osa minusta olisi tahtonut tehdä sen yksin, mutta olen myös aika varovainen, joten oli hyvä, että oli se vaelluskaveri. En tahtoisi vaeltaa erämaassa, mutta urbaanissa ympäristössä kävellen pitkiä matkoja. Ja aion vielä tehdäkin sen. Ehkä yksinkin. 

Olen tehnyt yksin jo monen tunnin päiväpatikoita urbaaneissa metsissä (esim. kansallispuiston sellainen osa jossa ei muita tule vastaan) eli luonto ympäristönä ei ole enää pelottava. Mutta yökokemus vielä puuttuu.

En minäkään sinänsä luontoa pelkää, en vain tunne halua vaeltaa sillä tavoin luonnossa yksin, enkä oikeastaan seurassakaan. Siis sellaista erämaajuttua. Ehkä osaksi siksi, että kuitenkin epäilen kykyjäni pärjätä, jos tulee jotain ongelmaa. Oletko lukenut aihepiirin blogeja?

Mulle kyllä eräjormailu ihan tuttua eli mitään erätaitoja en tällä keskusteluavauksella niinkään kysellyt vaan enemmänkin sellaista naisnäkökulmaa, yksin olemista, luontokokemusta. Onko asia tapahtunut jos todistat sen yksin? Ja just sitä että jos et saa kaveria reissuun, jätätkö sen tekemättä?

No mä pelkään rai*kaajia. Joo tiedän todennäköisyys on jotain promillen luokkaa mutta erämaassa oot täysin toisen armoilla jos satut törmäämään psykopaattiin.

Minusta tämä on täysin irrationaalinen pelko. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että jos joku haluaa rai*kata jonkun, niin hän ei todellakaan lähde kävelemään monta kymmentä kilometriä rinkka selässä löytääksen uhrin. Uhrin löytää paljon helpommin ravintolasta tai vaanimalla pusikossa kaupungissa. Sen sijaan paljon suurempi riski on se, että kulkiessaan jotenkin loukkaa itsensä eikä pääse hälyttämään apua.

No ei kukaan lähde lappiin vaanimaan varta vasten mutta kun tilaisuus koittaa, siihen saattaa sopiva henkilö tarttua.

Montako sellaista tapausta Suomesta tiedetään, jossa Lapissa yksin vaeltava nainen olisi joutunut rai*katuksi tai peräti mu*hatuksi? Kyllä tämä on täysin irrationaalinen pelko.

Ei niistä tiedetäkään kun tapahtuvat luonnossa..

Ja kukaan ei ole jäänyt kaipaamaan naista, joka lähti yksin Lappiin vaeltamaan ja sitten katosi jälkiä jättämättä? Oikeasti tästä olisi isot jutut tiedotusvälineissä.

Ei tule isoa juttua, ihmisiä katoaa erämaahan jatkuvasti. Yleensä kyseessä on vanhemmat ihmiset jotka menehtyvät luonnollisesti. Se pariskunta joka katosi vuosia sitten jäi pitkäksi ajaksi kadoksiin. Ukko tais löytyä vähän aikaa sitten. Tai sen luranko ja varusteet mummu on vieläkin siellä lapissa. Ei sieltä löydä jos sinne jää. Varsinkin jos joku hautaa maahan.

Se Nuuksioon kadonnut sai suuremmat lööpit kun se oli erikoista ja pohdittiin rikosta.

Onhan se totta, ettei yksin vaellusretkellä ole niin mukavaa kuin kaverin kanssa, ja tuohan se turvallisuuden tunnettakin lisää, kun on kaveri matkalla mukana.  Itse ainakin olen niin puhelias, että todellakin kaipaan juttukaveria niin lyhkäisillä retkillä kuin pitkilläkin, ja etenkin pitkillä matkoilla tai vaellusretkillä on kaverista seuraakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, millaisesta vaeltamisesta haaveilet? Minä olen vaeltanut pitkän matkan, ensin oli tarkoitus tehdä se yksin, mutta sitten sainkin hyvän kaverin mukaani. Osa minusta olisi tahtonut tehdä sen yksin, mutta olen myös aika varovainen, joten oli hyvä, että oli se vaelluskaveri. En tahtoisi vaeltaa erämaassa, mutta urbaanissa ympäristössä kävellen pitkiä matkoja. Ja aion vielä tehdäkin sen. Ehkä yksinkin. 

Olen tehnyt yksin jo monen tunnin päiväpatikoita urbaaneissa metsissä (esim. kansallispuiston sellainen osa jossa ei muita tule vastaan) eli luonto ympäristönä ei ole enää pelottava. Mutta yökokemus vielä puuttuu.

En minäkään sinänsä luontoa pelkää, en vain tunne halua vaeltaa sillä tavoin luonnossa yksin, enkä oikeastaan seurassakaan. Siis sellaista erämaajuttua. Ehkä osaksi siksi, että kuitenkin epäilen kykyjäni pärjätä, jos tulee jotain ongelmaa. Oletko lukenut aihepiirin blogeja?

Mulle kyllä eräjormailu ihan tuttua eli mitään erätaitoja en tällä keskusteluavauksella niinkään kysellyt vaan enemmänkin sellaista naisnäkökulmaa, yksin olemista, luontokokemusta. Onko asia tapahtunut jos todistat sen yksin? Ja just sitä että jos et saa kaveria reissuun, jätätkö sen tekemättä?

No mä pelkään rai*kaajia. Joo tiedän todennäköisyys on jotain promillen luokkaa mutta erämaassa oot täysin toisen armoilla jos satut törmäämään psykopaattiin.

Minusta tämä on täysin irrationaalinen pelko. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että jos joku haluaa rai*kata jonkun, niin hän ei todellakaan lähde kävelemään monta kymmentä kilometriä rinkka selässä löytääksen uhrin. Uhrin löytää paljon helpommin ravintolasta tai vaanimalla pusikossa kaupungissa. Sen sijaan paljon suurempi riski on se, että kulkiessaan jotenkin loukkaa itsensä eikä pääse hälyttämään apua.

No ei kukaan lähde lappiin vaanimaan varta vasten mutta kun tilaisuus koittaa, siihen saattaa sopiva henkilö tarttua.

Montako sellaista tapausta Suomesta tiedetään, jossa Lapissa yksin vaeltava nainen olisi joutunut rai*katuksi tai peräti mu*hatuksi? Kyllä tämä on täysin irrationaalinen pelko.

Ei niistä tiedetäkään kun tapahtuvat luonnossa..

Ja kukaan ei ole jäänyt kaipaamaan naista, joka lähti yksin Lappiin vaeltamaan ja sitten katosi jälkiä jättämättä? Oikeasti tästä olisi isot jutut tiedotusvälineissä.

Ei tule isoa juttua, ihmisiä katoaa erämaahan jatkuvasti. Yleensä kyseessä on vanhemmat ihmiset jotka menehtyvät luonnollisesti. Se pariskunta joka katosi vuosia sitten jäi pitkäksi ajaksi kadoksiin. Ukko tais löytyä vähän aikaa sitten. Tai sen luranko ja varusteet mummu on vieläkin siellä lapissa. Ei sieltä löydä jos sinne jää. Varsinkin jos joku hautaa maahan.

Se Nuuksioon kadonnut sai suuremmat lööpit kun se oli erikoista ja pohdittiin rikosta.

Uskot pariskunnan joutuneen henkirikoksen uhriksi?

Rohkea harrastus. Minusta ei olisi vaeltamaan kylmässä huitsin pöpelikössä, jos joku ei kiskoisi vessaa ja suihkua mukana - ja hotellihuonetta. :D