Lue keskustelun säännöt.
Opettakaa pliis lapsillenne, että porukkaan pitää ottaa aina mukaan
25.09.2019 |
Bestis ei kukaan tietenkään voi olla sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa ei täysin synkkaa, mutta mielestäni ei ole mitään hyväksyttävää syytä jättää joku lapsi pois isommasta ryhmästä. Kyllä siinä yksi lisää menee aina eikä ketään häiritse. Sitä paitsi näin on helpompi tutustua paremmin tähänkin lapseen ja ehkä jotkut ystävystyvät paremminkin.
Oma lapseni sai juuri kiitosta eskarissa siitä, että huomaa kuulemma aina yksin olevat ja käy pyytämässä leikkeihin mukaan. On suosittu kaveri ja varmaankin isolta osin tämän huomioivan luonteensa takia. Tästä aloin miettiä, että jos kaikki lapset opetettaisiin pienestä asti toimimaan samoin niin kiusaamista ei olisi.
Kommentit (115)
En opeta, varon valitsemaan seuransa. Seura kun tekee kaltaisekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En opeta, varon valitsemaan seuransa. Seura kun tekee kaltaisekseen.
Tämä on totuus.
Lapselle pitää opettaa omien rajojen tärkeyttä. Niiden yli ei kävellä henkisesti tai fyysisesti. Ihan roskaa tuollainen "kaikki pitää ottaa mukaan" -höpötys. Jokaisella on oikeus valita itse kaverinsa. Kiusata ei toki saa ketään ja jollain tasolla on tultava toimeen, mutta kaveruuteen ei voi eikä saa pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut painostettiin olemaan kaveri niille kahdelle tytölle, jotka olivat jostain syystä jääneet hieman ulkopuolisiksi... No, niitä syitä porukan ulkopuolelle jäämiseen olivat mm. määräilevyys, kyvyttömyys noudattaa leikin sääntöjä, itsekeskeisyys, ilkeys. Aikuiset eivät tajunneet tilannetta kokonaisuudessaan - eivät nähneet sitä puolta näissä tytöissä tai eivät pitäneet sitä niin pahana.
Yritin olla hyvä ihminen, tehdä oikein ja kestää aika kamalaakin kohtelua. Menetin muita kavereita ja läheisimmän ystäväni.
Oon maksanut tästä aika rankasti mielenterveydelläni, jo lapsesta asti.
Myöhemmin olen tajunnut näiden "ulkopuolelle jätettyjen" narsistiset piirteet. He osasivat usein pelata aikuisten tunteilla. Toinen on menestynyt elämässä tosi hyvin, toisesta en tiedä. En usko että mua (empaattinen, herkkä, vastuuntuntoinen, syyllisyydentuntoinen, sovitteleva) tarvittiin "pelastamaan" kumpaakaan ulkopuolisuudelta... Olivat hyvin päättäväisiä ja egoistisia ihmisiä lapsesta asti. Hyvin menestynyt oli aina avoimen ylimielinen, toinen vaikutti usein aralta ja hiljaiselta, mutta oli oikeasti määräilevä ja vaativa ja juonitteleva.
He eivät myöskään tulleet lainkaan toimeen keskenään...! Mikä taitaa kertoa jotain aika olennaista luonteista. Mä olin pitkään molempien ainoa kaveri. Mulla oli onneksi koko ajan muitakin kavereita.
Mulla oli yhteisiä kiinnostuksenkohteita molempien kanssa, eikä mulla ollut koko ajan kurjaa... Mutta en osaa oikein edes miettiä sitä, miten paljon tai vähän olisin ollut tekemisissä ilman painostusta ja kaikkea mitä siitä seurasi... luultavasti aika vähän ja (itseäni suojelevan) etäisyyden pitäen.
Luepas ap tämä yllä oleva juttu ja mieti uudestaan mitä haluat lapsellesi. Muista myös, että lapsesi ei ole kaikista vastuussa ja itseään ei saa unohtaa. Oma napa on aina tärkein.
En ole panostanut mihinkään. Kuulin asiasta eskarin opettajalta ja ilahduin kun lapsi on kuulemma huomaavainen. On sellainen luonteeltaan ja tottakai haluan tukea tätä hyvää luonteenpiirrettä. Muuten on ihan normaali lapsi, päättäväinen ja osaa olla itsekäskin välillä. Hänellä on myös parhaat kaverinsa, mutta ystäväpiiri on laaja varmaan sen takia kun leikkii mielellään monenlaisten lasten kanssa. Tämä keskustelu on nyt suistunut raiteiltaan liian mustavalkoiseksi. Kyse oli siitä, että on hyvä opettaa olemaan syrjimättä ja huomaamaan hiljaisemmatkin. Ei sen kummemmasta eikä ääritapauksista. -ap-
Vierailija kirjoitti:
Mut painostettiin olemaan kaveri niille kahdelle tytölle, jotka olivat jostain syystä jääneet hieman ulkopuolisiksi... No, niitä syitä porukan ulkopuolelle jäämiseen olivat mm. määräilevyys, kyvyttömyys noudattaa leikin sääntöjä, itsekeskeisyys, ilkeys. Aikuiset eivät tajunneet tilannetta kokonaisuudessaan - eivät nähneet sitä puolta näissä tytöissä tai eivät pitäneet sitä niin pahana.
Yritin olla hyvä ihminen, tehdä oikein ja kestää aika kamalaakin kohtelua. Menetin muita kavereita ja läheisimmän ystäväni.
Oon maksanut tästä aika rankasti mielenterveydelläni, jo lapsesta asti.
Myöhemmin olen tajunnut näiden "ulkopuolelle jätettyjen" narsistiset piirteet. He osasivat usein pelata aikuisten tunteilla. Toinen on menestynyt elämässä tosi hyvin, toisesta en tiedä. En usko että mua (empaattinen, herkkä, vastuuntuntoinen, syyllisyydentuntoinen, sovitteleva) tarvittiin "pelastamaan" kumpaakaan ulkopuolisuudelta... Olivat hyvin päättäväisiä ja egoistisia ihmisiä lapsesta asti. Hyvin menestynyt oli aina avoimen ylimielinen, toinen vaikutti usein aralta ja hiljaiselta, mutta oli oikeasti määräilevä ja vaativa ja juonitteleva.
He eivät myöskään tulleet lainkaan toimeen keskenään...! Mikä taitaa kertoa jotain aika olennaista luonteista. Mä olin pitkään molempien ainoa kaveri. Mulla oli onneksi koko ajan muitakin kavereita.
Mulla oli yhteisiä kiinnostuksenkohteita molempien kanssa, eikä mulla ollut koko ajan kurjaa... Mutta en osaa oikein edes miettiä sitä, miten paljon tai vähän olisin ollut tekemisissä ilman painostusta ja kaikkea mitä siitä seurasi... luultavasti aika vähän ja (itseäni suojelevan) etäisyyden pitäen.
Hauskaa miten itsestä löytyy paljon positiivisia kuvauksia ja sitten oli ne kaksi pahaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myös se itseään räpeltävä, räkää syövä Vilperi-Annikki, joka suuttuu ja lyö, jos ei leikitä mitä hän haluaa ja suuttuu ja lyö, jos hän ei voita, pitää ottaa mukaan.
Tarkoitatko toisin sanoen Asperger?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kaunis ajatus että kaikki piirtää. Se ei vaan oikeassa elämässä toimi, vaikka kuinka haluaisi. On lapsia jotka silkkaa ilkeyttään/osaamattomuuttaan syrjivät toisia, ja on myös lapsia joilla on niin pahoja käytöshäiriöitä ettei niiden ottaminen osaksi porukkaa onnistu mitenkään.
Ne pahat käytöshäiriöt ei kehity niin pahaksi mikäli lapsi otetaan aina porukkaan.
Pahat käytöshäiriöt peritään usein kotioloista. Vanhempien vastuulla on opettaa lapselleen käyttäytymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut painostettiin olemaan kaveri niille kahdelle tytölle, jotka olivat jostain syystä jääneet hieman ulkopuolisiksi... No, niitä syitä porukan ulkopuolelle jäämiseen olivat mm. määräilevyys, kyvyttömyys noudattaa leikin sääntöjä, itsekeskeisyys, ilkeys. Aikuiset eivät tajunneet tilannetta kokonaisuudessaan - eivät nähneet sitä puolta näissä tytöissä tai eivät pitäneet sitä niin pahana.
Yritin olla hyvä ihminen, tehdä oikein ja kestää aika kamalaakin kohtelua. Menetin muita kavereita ja läheisimmän ystäväni.
Oon maksanut tästä aika rankasti mielenterveydelläni, jo lapsesta asti.
Myöhemmin olen tajunnut näiden "ulkopuolelle jätettyjen" narsistiset piirteet. He osasivat usein pelata aikuisten tunteilla. Toinen on menestynyt elämässä tosi hyvin, toisesta en tiedä. En usko että mua (empaattinen, herkkä, vastuuntuntoinen, syyllisyydentuntoinen, sovitteleva) tarvittiin "pelastamaan" kumpaakaan ulkopuolisuudelta... Olivat hyvin päättäväisiä ja egoistisia ihmisiä lapsesta asti. Hyvin menestynyt oli aina avoimen ylimielinen, toinen vaikutti usein aralta ja hiljaiselta, mutta oli oikeasti määräilevä ja vaativa ja juonitteleva.
He eivät myöskään tulleet lainkaan toimeen keskenään...! Mikä taitaa kertoa jotain aika olennaista luonteista. Mä olin pitkään molempien ainoa kaveri. Mulla oli onneksi koko ajan muitakin kavereita.
Mulla oli yhteisiä kiinnostuksenkohteita molempien kanssa, eikä mulla ollut koko ajan kurjaa... Mutta en osaa oikein edes miettiä sitä, miten paljon tai vähän olisin ollut tekemisissä ilman painostusta ja kaikkea mitä siitä seurasi... luultavasti aika vähän ja (itseäni suojelevan) etäisyyden pitäen.
Luepas ap tämä yllä oleva juttu ja mieti uudestaan mitä haluat lapsellesi. Muista myös, että lapsesi ei ole kaikista vastuussa ja itseään ei saa unohtaa. Oma napa on aina tärkein.
En ole panostanut mihinkään. Kuulin asiasta eskarin opettajalta ja ilahduin kun lapsi on kuulemma huomaavainen. On sellainen luonteeltaan ja tottakai haluan tukea tätä hyvää luonteenpiirrettä. Muuten on ihan normaali lapsi, päättäväinen ja osaa olla itsekäskin välillä. Hänellä on myös parhaat kaverinsa, mutta ystäväpiiri on laaja varmaan sen takia kun leikkii mielellään monenlaisten lasten kanssa. Tämä keskustelu on nyt suistunut raiteiltaan liian mustavalkoiseksi. Kyse oli siitä, että on hyvä opettaa olemaan syrjimättä ja huomaamaan hiljaisemmatkin. Ei sen kummemmasta eikä ääritapauksista. -ap-
Viestisi on aivan oikea ja kannatan sitä täysin. Syrjimistä esim. ulkonäön takia ei pidä hyväksyä. (Kunpa aikuiset näyttäisivät tässä hyvää esimerkkiä...)
Mutta... Noin prosentti ihmisistä on psykopaatteja ja neljä prosenttia sosiopaatteja, joten "ääritapaukset" eivät ole mitenkään harvinaisia. Kaikki ihmiset eivät osaa olla tekemisissä muiden kanssa muulla kuin tuhoavalla tavalla. Tämä olisi pakko hyväksyä, vaikka kuinka haluaisi ajatella hyvää ihmisistä, varsinkin lapsista. Aika moni empaattinen ihminen joutuu jossain vaiheessa elämäänsä (ehkä lapsuudessa tai nuoruudessa) sosiopaatin tai narsistin uhriksi, eikä se näytä ulospäin välttämättä mitenkään äärimmäiseltä. (Sosiopaatti/narsisti osaa usein myös tehdä itsestään viattoman uhrin aikuisten silmissä.) On hyvä yrittää olla kaikkien kaveri ja vetää muita mukaan... mutta ei pidä hyväksyä huonoa kohtelua! Vanhempien ja opettajien pitäisi painottaa myös tätä. Se ei ole mitenkään automaattista monille niistä, jotka ovat tottuneet olemaan kilttejä ja tekemään kuten pyydetään, vaikka se ei tuntuisi kivalta.
En jotenkin yhtään ihmettele koulumaailman raadollisuutta. Olen nyt lyhyen ajan sisällä kahdesti joutunut todistamaan tilannetta, jossa ihan päiväkoti-ikäiset lapset eivät huoli omaa 3,5v tytärtäni mukaan leikkeihin. Ja molemmat ihan yleisillä paikoilla leikkikentillä missä myös lapsien vanhemmat ovat paikalla. Minä olen sitten joutunut opettamaan tuntemattoman ihmisen lapsien siitä, että kaikki pitää ottaa leikkiin mukaan.
Olen ihan ihmeissäni tilanteesta, koska jos oma lapseni olisi selkeästi ilkeä muille ja yrittäisi jättää joitakin ulos leikistä, sanoisin heti lapselleni. Kuitenkin nyt useamman ihmisen otoksella monia vanhempia ei kiinnosta se, että oma lapsi ei huoli kaikkia leikkeihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajan ajatus on jossain pilvilinnoissa ihan kaunis, mutta reaalielämässä ihan syvältä.
Ajattele, jos aikuisillekin sanottaisiin noin.
"Kyllä pitää ottaa Veijokin mukaan, vaikka Veijo onkin istunut taposta vankilassa ja siinä välissä pahoinpidellyt useitakin kertoja eri ihmisiä. Veijolla on niiii-iin vaikeeta, eikä Veijoa saa syrjiä".
J*ma*auta, olen ainakin omille lapsilleni sanonut, että alkuun pitää ottaa kaikki mukaan, mutta jos niin käy, että jonkun kanssa ei vaan homma pelitä ja yhden riitapukarin takia menee aina kaikkien leikki pilalle ja kaikille tulee paha mieli, niin ei tarvitse ottaa mukaan. Kerran, kaksi ja ehkä kolmekin pitää kokeilla, mutta jos sama tyyppi aina sotkee homman, niin sitten ei enää tarvitse huolia mukaan.
Eihän aikuistenkaan tarvitse. Miksi ihmeessä lasten sitten pitäisi sietää ku*ipäitä loputtomiin?
Vierailija kirjoitti:
Myös se itseään räpeltävä, räkää syövä Vilperi-Annikki, joka suuttuu ja lyö, jos ei leikitä mitä hän haluaa ja suuttuu ja lyö, jos hän ei voita, pitää ottaa mukaan.
Sulloko ei nouse huoli lapsesta - vain halveksit?!
Taas hävettää olla aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös se itseään räpeltävä, räkää syövä Vilperi-Annikki, joka suuttuu ja lyö, jos ei leikitä mitä hän haluaa ja suuttuu ja lyö, jos hän ei voita, pitää ottaa mukaan.
Sulloko ei nouse huoli lapsesta - vain halveksit?!
Taas hävettää olla aikuinen.
Aikuisten vastuulla hänen hyvinvointinsa onkin, ei ikätovereiden.
/eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut painostettiin olemaan kaveri niille kahdelle tytölle, jotka olivat jostain syystä jääneet hieman ulkopuolisiksi... No, niitä syitä porukan ulkopuolelle jäämiseen olivat mm. määräilevyys, kyvyttömyys noudattaa leikin sääntöjä, itsekeskeisyys, ilkeys. Aikuiset eivät tajunneet tilannetta kokonaisuudessaan - eivät nähneet sitä puolta näissä tytöissä tai eivät pitäneet sitä niin pahana.
Yritin olla hyvä ihminen, tehdä oikein ja kestää aika kamalaakin kohtelua. Menetin muita kavereita ja läheisimmän ystäväni.
Oon maksanut tästä aika rankasti mielenterveydelläni, jo lapsesta asti.
Myöhemmin olen tajunnut näiden "ulkopuolelle jätettyjen" narsistiset piirteet. He osasivat usein pelata aikuisten tunteilla. Toinen on menestynyt elämässä tosi hyvin, toisesta en tiedä. En usko että mua (empaattinen, herkkä, vastuuntuntoinen, syyllisyydentuntoinen, sovitteleva) tarvittiin "pelastamaan" kumpaakaan ulkopuolisuudelta... Olivat hyvin päättäväisiä ja egoistisia ihmisiä lapsesta asti. Hyvin menestynyt oli aina avoimen ylimielinen, toinen vaikutti usein aralta ja hiljaiselta, mutta oli oikeasti määräilevä ja vaativa ja juonitteleva.
He eivät myöskään tulleet lainkaan toimeen keskenään...! Mikä taitaa kertoa jotain aika olennaista luonteista. Mä olin pitkään molempien ainoa kaveri. Mulla oli onneksi koko ajan muitakin kavereita.
Mulla oli yhteisiä kiinnostuksenkohteita molempien kanssa, eikä mulla ollut koko ajan kurjaa... Mutta en osaa oikein edes miettiä sitä, miten paljon tai vähän olisin ollut tekemisissä ilman painostusta ja kaikkea mitä siitä seurasi... luultavasti aika vähän ja (itseäni suojelevan) etäisyyden pitäen.
Luepas ap tämä yllä oleva juttu ja mieti uudestaan mitä haluat lapsellesi. Muista myös, että lapsesi ei ole kaikista vastuussa ja itseään ei saa unohtaa. Oma napa on aina tärkein.
En ole panostanut mihinkään. Kuulin asiasta eskarin opettajalta ja ilahduin kun lapsi on kuulemma huomaavainen. On sellainen luonteeltaan ja tottakai haluan tukea tätä hyvää luonteenpiirrettä. Muuten on ihan normaali lapsi, päättäväinen ja osaa olla itsekäskin välillä. Hänellä on myös parhaat kaverinsa, mutta ystäväpiiri on laaja varmaan sen takia kun leikkii mielellään monenlaisten lasten kanssa. Tämä keskustelu on nyt suistunut raiteiltaan liian mustavalkoiseksi. Kyse oli siitä, että on hyvä opettaa olemaan syrjimättä ja huomaamaan hiljaisemmatkin. Ei sen kummemmasta eikä ääritapauksista. -ap-
Viestisi on aivan oikea ja kannatan sitä täysin. Syrjimistä esim. ulkonäön takia ei pidä hyväksyä. (Kunpa aikuiset näyttäisivät tässä hyvää esimerkkiä...)
Mutta... Noin prosentti ihmisistä on psykopaatteja ja neljä prosenttia sosiopaatteja, joten "ääritapaukset" eivät ole mitenkään harvinaisia. Kaikki ihmiset eivät osaa olla tekemisissä muiden kanssa muulla kuin tuhoavalla tavalla. Tämä olisi pakko hyväksyä, vaikka kuinka haluaisi ajatella hyvää ihmisistä, varsinkin lapsista. Aika moni empaattinen ihminen joutuu jossain vaiheessa elämäänsä (ehkä lapsuudessa tai nuoruudessa) sosiopaatin tai narsistin uhriksi, eikä se näytä ulospäin välttämättä mitenkään äärimmäiseltä. (Sosiopaatti/narsisti osaa usein myös tehdä itsestään viattoman uhrin aikuisten silmissä.) On hyvä yrittää olla kaikkien kaveri ja vetää muita mukaan... mutta ei pidä hyväksyä huonoa kohtelua! Vanhempien ja opettajien pitäisi painottaa myös tätä. Se ei ole mitenkään automaattista monille niistä, jotka ovat tottuneet olemaan kilttejä ja tekemään kuten pyydetään, vaikka se ei tuntuisi kivalta.
On tosiaan uskomattoman sinisilmäistä kuvitella, että kiusaamista ei tapahdu, kunhan kaikki vain hyväksytään mukaan ryhmään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsille opetetaan, että kaikki pitää ottaa mukaan leikkeihin. Samalla aikuiset siivoavat elämästään pois "energiavarkaita" ja "turhia ihmissuhteita, jotka eivät tuota iloa".
Luepas ap tämä yllä oleva juttu ja mieti uudestaan mitä haluat lapsellesi. Muista myös, että lapsesi ei ole kaikista vastuussa ja itseään ei saa unohtaa. Oma napa on aina tärkein.