Yritän lasten leikkipaikoilla tutustua muihin äiteihin mutta vaikeaa on.

Itseäni introverttina, joka töissä jo kuormitun sosiaalisesti liikaa, ahdistaa, jos joku alkaa tehdä tuttavuutta leikki- tai koirapuistossa. Onneksi suomalaisista suurin osa ei niin tee vaan voidaan vaan olla omissa ajatuksissamme omilla tahoillamme hiljaa. Toki, jos joku alkaa tehdä tuttavuutta, juttelen enkä epäkohteliaasti ignooraa, mutta ei se mukavalta tunnu.

Vierailija kirjoitti:

Se puistonpenkki oli se hetki päivässä kun muksu hetken teki jotain itsekseen roikkumatta lahkeessa. Silloin olin mieluummin ihan omissa ajatuksissani.

Facebookissa

Suomessa ei tutustuta enää ventovieraaseen. Kaikki esittää super kiireisiä ja tuijottavat vaan omaa lastaan tai puhelinta.

Yhteiskunta ajattelee että sulla on se lapsia niin et tartte muuta. Surullista mutta joskus se menee näin. Mutta tsemppiä kaverin löytämiseen! Joku harrastustyyppinen juttu voisi tuoda uusia kavereita.

Ap, et tee välttämättä mitään väärin. Sinun täytyy vaan hyväksyä että monella on tarpeeksi tai liikaakin sosiaalisuutta elämässä ja niitä olemassa oleviakaan ystäviä ei ehdi näkemään. Ja hyvä vaan että vanhemmat jaksavat tuoda lapsia puistoon vaikka itse eivät olisi sosiaalisella tuulella.

Eli ei voi olettaa että jokainen alkaa jutella takaisin tai haluaa ystävystyä. Täytyy vaan itse olla aloitteellinen ja jossain vaiheessa löytyy joku joka on myös ystävää etsimässä ja juttunne sopivat yhteen. Tärkeintä on että käy paikoissa joissa näkee samoja ihmisiä ja vähitellen tutustuu. Harrastuspiirit, lukupiirit, kerhot, vapaaehtoistoiminta.

Vierailija kirjoitti:

Tuo vaikeus johtuu siitä että nämä äidit eivät ole leikkipaikalla tutustumassa muihin äiteihin, vaan viihdyttämässä sitä omaa lastaan. Sun pitäis vain jotenkin löytää se tyyppi joka on siellä myös aikuista seuraa varten :)

Tämä. Itselle oli aina vaikeaa mennä leikkipuistoon kun aika usein muut äidit otti hirveästi kontaktia. Se oli kuin suuri sosiaalinen ponnistus mennä sinne, olla avoin ja ystävällinen, tai sit päädyit olemaan se outolintu jota tuijotettiin jos en liittynyt niihin juttelurinkeihin tai käänsin hiekkalaatikolla selkäni (kokemukseni mukaan niihin siis kyllä pääsee jos tahtoo).

Päädyinkin sit aika pian ulkoilemaan lasteni kanssa ihan muissa paikoissa kuin leikkipuistoissa. Sai olla rauhassa epäsosiaalinen ja vain omiin lapsiin keskittyvä jossain metsän keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ON vaikeaa! Me ollaan usein otettu eväät lähipuistoon ja olen kannustanut lasta tarjoamaan niistä muillekin (tarjottavat luokkaa viinirypäleet). Vastaanotto on joko sellainen että rypäleet kelpaavat kyllä, mutta se ei johda mihinkään. Itse tulen aina juttusille, jos omalle lapselleni (harvoin) tarjotaan jotain, ja kiitän kovasti kun on tarjoiluja. Oudolta tuntuu. :/

Samoin puistossa muiden äitien kanssa jutteleminen on sitä, että itse koitan muutaman kysymyksen verran luoda kohteliaasti kontaktia jollain positiivisella puheenaiheella, mutta keskustelu ei ota tulta alleen sitten millään. Jos paikalle saapuu jututetun äidin oma kaveri, nämä kaksi kääntävät selkänsä minulle ja alkavat juttelemaan vain keskenään. 

On se vaikeaa kyllä. Kun lapseni oli pienempi ja oltiin puistossa aina aamusin. Yleensä menin ystäväni kanssa, mutta tällä kertaa menin lapseni kanssa, kun ystävälläni lääkäri. Minulla oli vähän evästä mukana mandariinia jne. Siellä oli sellainen hihhuliperhe. Yritin luoda kontaktia, niin ei toivoakaan. Kun kaivoin mandariinia ja leipää lapselleni, niin kysyin siltä naiselta haluatko sinä antaa omalle lapselle tästä, että kyllä tästä riittää.. Sen mies juoksi sieltä keinulta meuhkaamaan. Älä ota vastaan, mistä tiedät mitä sinne on ruiskutettu sekaan. Olin siinä anteeksi?? Meinaatko, että olen täällä myrkyttämässä lapsia. Se vaan jatkoi, että kuule ei ole sopivaa tollanen, kun aletaan tuntemattomille tarjoilemaan kaikenlaista paskaa ja onko noi luomua edes. Sanoin, anteeksi kovasti ei ollut tarkoitus järkyttää sinua ja perhettäsi. Keräsin tavarat ja lähdettiin lapsen kanssa pois. Sen jälkeen en ole itse ottanut kontaktia jos olen yksin mennyt.

Apua :D Onneksi en ole moisiin törmännyt. Toki ymmärrän allergiat ja näin, mutta tässä ei tainnut olla kyse siitä.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ei tutustuta enää ventovieraaseen. Kaikki esittää super kiireisiä ja tuijottavat vaan omaa lastaan tai puhelinta.

Yhteiskunta ajattelee että sulla on se lapsia niin et tartte muuta. Surullista mutta joskus se menee näin. Mutta tsemppiä kaverin löytämiseen! Joku harrastustyyppinen juttu voisi tuoda uusia kavereita.

Suomessa edellytetään nykyisin ihan älytöntä määrää sosiaalisuutta. Pitää olla koko ajan tekemisissä muiden kanssa. Poissa on ne ajat, kun työpaikalla oli oma työhuone ja työkaveria näki vain kahvi- ja lounastauolla. Kotona lankapuhelin, jonka ääressä ei tarvinnut päivystää. Nyt on kaikki tiimityötä, osallistut joka hemmetin tyhjänpäiväiseen palaveriin, vapaa-ajalla pitää olla kännykällä tavoitettavissa 24/7, vastailla viesteihin, osallistua vanhempana lapsesi päiväkoti-, koulu- ja harrastusjuttuihin jne. Moni kokee jo muutenkin "sosiaalista ähkyä" ja sen vuoksi ventovieraisiin tutustuminen tuntuu lähinnä paiseelta takapuolessa.

Olen pahoillani, jos en jatkanut tuttavuutta koskaan leikkipuistojuttelua pidemmälle. Leikkipuistot oli minulle vain lasten päiväliikuntahetki. Olen siinä mielin sosiaalinen, että juttelin kyllä toisille äideille, jos joku teki tuttavuutta. Mutta monesti nautin vain siitä, että vauva nukkui vaunuissa ja sain istua rauhassa ja isommat lapset leikki ja sai liikuntaa ja puuhaa.

Mutta en koskaan ollut puistossa hakemassa ystäviä, joten ne juttelut jäi aina sinne. Tuli tietenkin kasvoilta tuttuja, jotka sattuivat muutaman kerran yhtä aikaa, mutta silti en välittänyt kahvikutsuista tms. Olin vain käyttämässä lapsia puistossa. Se oli päivän vakiojuttu määrättyyn kellonaikaan, ennen kuin mentiin kotiin, syömään ja päiväunille.

Jos olin yöllä valvonut vauvan kanssa, niin olin varmaan tylynkin oloinen, koska olin väsynyt ja odotin vain, että ulkoilu olisi ohi ja saisi lapset kotiin ja päiväunille ja vauvan syötettyä ja ehkä itsekkin 10 minuutin unoset. Ei jaksanut kiinnostaa mikään muu.

Itse ainakin menen puistoihin leikkimään lapseni kanssa enkä luomaan ystävyyssuhteita. Jos lapsi löytää jonkun leikkikaverin niin mieluiten vaikka surffaan netissä kuin alan solmia uusia ystävyyssuhteita.

Elämä on joskus vähän raskasta ja vieraille jutteleminen/tutustuminen on usein henkisesti uuvuttavaa.

Mielummin menen vaikka illalla koiran kanssa agilityyn ja juttelen siellä muille ihmisille. Ei se lapsi aina riitä siihen että syntyisi jotain uusia ystävyyssuhteita. Itse säästän paukkuja ja puheripuliani mielummin omille vanhoille ystävilleni. Olisi niin tuurissaan että löytyisikö sieltä puistosta ketään kenen kanssa juttu luistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se puistonpenkki oli se hetki päivässä kun muksu hetken teki jotain itsekseen roikkumatta lahkeessa. Silloin olin mieluummin ihan omissa ajatuksissani.

Facebookissa

Ohis...vaikka siellä. Jossain vaiheessahan on niihinkin viesteihin vastattava, tykättävä kavereiden julkaisuista ja laitettava synttärionnittelut, koska muuten kohta on AV:llä valitusta valituksen perään, kun ei vastata, ei tykätä eikä onnitella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se puistonpenkki oli se hetki päivässä kun muksu hetken teki jotain itsekseen roikkumatta lahkeessa. Silloin olin mieluummin ihan omissa ajatuksissani.

Facebookissa

Ohis...vaikka siellä. Jossain vaiheessahan on niihinkin viesteihin vastattava, tykättävä kavereiden julkaisuista ja laitettava synttärionnittelut, koska muuten kohta on AV:llä valitusta valituksen perään, kun ei vastata, ei tykätä eikä onnitella. 

Niinpä. Mitä pahaa yhteydenpidosta kavereihin on? Vaikka se tapahtuisi netissä? Kännykällä voi myös lukea, opiskella, suunnitella ostoslista jne.

Itselle se leikkipuistossa käynti oli tosiaan pieni hengähdystauko, johon mitään ylimääräistä sosiaalisuutta ei kaivannut.