Yritän lasten leikkipaikoilla tutustua muihin äiteihin mutta vaikeaa on.

Meidän kulmilla oli valmiit kaveripiirit ja kuppikunnat niin puistossa kuin avoimessa muskarissakin, ei mitään mahdollisuuksia päästä mukaan. Yritin jutella ja tehdä tuttavuutta mutta se ei johtanut mihinkään.

Enkä siis hakenut loppuelämän ystäviä vaan juuri sitä puistoilu- ja leikkiseuraa.

Näin isänä olen törmännyt samaan ilmiöön. Suomalainen ei puhu vieraalle mielellään koska on pohjimmiltaan juntti.

Karkit on hyvä idea, niitä voi aina jaella keskustelun aikaan saamiseksi ja lisäksi pukeudun nykyään pitkään palttooseen jonka alta kiusoitellen vilauttelen lapsille super hessu - t paitaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo vaikeus johtuu siitä että nämä äidit eivät ole leikkipaikalla tutustumassa muihin äiteihin, vaan viihdyttämässä sitä omaa lastaan. Sun pitäis vain jotenkin löytää se tyyppi joka on siellä myös aikuista seuraa varten :)

Mutta eikö silti voisi jutella muiden äitien kanssa?

Miksi? Jos uudet tuttavuudet ei kiinnosta ja haluaa pitää ne etempänä. Toki kohteliaasti jotain niitä näitä voi sanoa, mutta mitä siitä tämä ystäviä hakeva ihminen kostuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo vaikeus johtuu siitä että nämä äidit eivät ole leikkipaikalla tutustumassa muihin äiteihin, vaan viihdyttämässä sitä omaa lastaan. Sun pitäis vain jotenkin löytää se tyyppi joka on siellä myös aikuista seuraa varten :)

Mutta eikö silti voisi jutella muiden äitien kanssa?

Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo vaikeus johtuu siitä että nämä äidit eivät ole leikkipaikalla tutustumassa muihin äiteihin, vaan viihdyttämässä sitä omaa lastaan. Sun pitäis vain jotenkin löytää se tyyppi joka on siellä myös aikuista seuraa varten :)

Mutta eikö silti voisi jutella muiden äitien kanssa?

Miksi? Jos uudet tuttavuudet ei kiinnosta ja haluaa pitää ne etempänä. Toki kohteliaasti jotain niitä näitä voi sanoa, mutta mitä siitä tämä ystäviä hakeva ihminen kostuu.

Niinpä. Tässä taitaa olla vastaus alkuperäiseen kysymykseen. Ap, et tee mitään väärin, muita ei vaan huvita ja kun ei huvita niin ei tarvitse edes yrittää jutella.

En yritä "ostaa" kenenkään kaveruutta, kiitos vain. Enkä edes oleta saavani kavereita siellä puistossa, kunhan vaan opetan lapsille miten aikuinen käyttäytyy kun tapaa uusia ihmisiä = tervehtii, vaihtaa muutaman sanan mahdollisesti. Mielestäni ei ole suuri rikos jututtaa toista, jos lapset leikkivät samalla kahdestaan. 

t. se rypäleitä joskus tarjonnut 

Jos joku tuntematon mamma tulee juttelemaan pidän sitä iskemisyrityksenä. Se ahdistaa.

Minä olen tutustunut tosi hyvin ja monista on tullut kävely- ja kahvittelukavereitakin. Ei nähdä vain leikkipuistossa.  

Yleensä asuinalueeseen liittyvät aiheet kiinnostavat kaikkia. "Oletko huomannut, että tuonne rakennetaan uutta tornitaloa, toivottavasti lähimetsä säilyy jne. "

Lapsiaiheista ei kannata aloittaa useinkaan. Ja ei varsinkaan vertailemalla lapsia toisiinsa tyyliin "minkäs ikäinen teidän poika on --- jaa.... jo sen ikäinen, ei kuitenkaan vielä kävele, meidän Panu on sellainen vauhtiveikko, että juoksi jo 9-kuisena jne. "

Monet puhuta toki lasten kasvatuksesta ja kehityksestä, mutta tunnustelemalla muita aiheita pääsee alkuun paremmin. 

Ja täytyy muistaa, että kaikki eivät halua erityisesti seuraa puistossa. Ei ota sitä mitenkään itseensä silloin. 

Itselläni on kyllä ystäviä, mutta kaikki ovat päivätöissä ja tekevät pitkää päivää ja uraa. Itse hoitovapaalla lapsen kanssa kotona. Yksinäistähän tämä on, joku lähistöllä asuva äiti-kaveri olisi kiva! En tiedä miten niitä saa. Olen kova puhumaan muille äideille puistoissa ja eräänkin näin kymmeniä kertoja ja aina juteltiin paljon ja tiesin, että hänkin on vähän yksinäinen. Sitten sanoin hänelle, että olisi hauska mennä vaikka kävelylle joskus yhdessä päivällä tms ja hän vaikutti ilahtuvan. Sitten ehdotin, että saanko antaa numeroni, niin hän voisi ehdottaa joskus lenkkiaikaa, ja hän mielellään sen otti. Mutta tästä on jo kuukausia, ei ole kertaakaan ehdottanut mitään eikä laittanut yhtään viestiä. Sellaista se vaan on.

Vierailija kirjoitti:

Näin isänä olen törmännyt samaan ilmiöön. Suomalainen ei puhu vieraalle mielellään koska on pohjimmiltaan juntti.

Karkit on hyvä idea, niitä voi aina jaella keskustelun aikaan saamiseksi ja lisäksi pukeudun nykyään pitkään palttooseen jonka alta kiusoitellen vilauttelen lapsille super hessu - t paitaa

Yksi hyvä tapa tutustua on tarjota karkkia ja sanoa että kotona ois lisää. Toimii.

Äideissä on kyllä sellaisia opportunistejakin mukana, jotka ystävystyvät vain jos saavat jotain hyötyä ja yleensä se hyöty on, että halutaan omalle lapselle ns sopiva kaveri. Eli jos lapsi laitetaan vaikka futiskouluun tms niin kovasti on mammoilla yritys saada sieltä lapselle kaveri, mieluiten vielä sellainen joka on hyvä lajissa. Sataa sitten samalla kultahippuja omankin lapsen päälle. Jos jollain äidillä on lapsi, joka on toista sukupuolta kuin omasi, niin unohda koko juttu. Tai sitten jos äidillä on lapsi josta leivotaan konserttiviulistia, niin vain samanhenkiset lapset kiinnostaa.

Joo ei kaikkien kanssa kannata yrittää. Sun kannattaa miettiä, haluatko tosiaan ystävystyä ja sitten alkaa suunnitelmallisesti etsimään niitä ystäviä. Homma ei välttämättä ole helppo tai nopea. Itse aikanaan etsin äitiystäviä ja niitä alun ahdistavien tilanteiden jälkeen sainkin. Näin jälkikäteen ajateltuna ihan kivaa aikaa ja joku ystävä siitä on jäänytkin. Olisin voinut toki ottaa monta asiaa sillon renonmminkin ja nauttia vapaasta ajasta kotona lapsen kanssa. Äitiys nyt vaan oli silloin uusi asia ja siihen kasvamiseen kaipasi vertaistukea, siinä kai se suurin syy sille äitiystävätarpeelle.

Aina ei vaan jaksa olla sosiaalinen, mutta lapsen pitää päästä touhuamaan. Kyse ei ole välttämättä sen kummemmasta kuin väsyneestä ja/tai sosiaalisesta ähkystä kärsivästä aikuisesta. Itse sain parhaiten kontaktia perhekahviloissa ja avoimissa päiväkodeissa.

Mua ei ainakaan kiinnostanut pätkääkään mikään muiden äitien kanssa juttelu kun olin lapsen kanssa puistossa ollessaan pieni. Leikin nimenomaan sen lapsen kanssa, enkä kaipaa uusia ystäviä. Sori vaan.

Onneksi jo omat puistoajat ovat takanapäin. Syvä helpotuksen huokaus. :) Sosiaalistuminen oli todella väkinäistä leikkipuistoissa. Monilla äideillä oli ne omat mammakaverit, ulkopuolisena oli haastavaa edes tervehtiä. Siihen ei välttämättä vastattu.

Ratkaisu on ehkä, etsi aikuisystävät ihan muualta kuin äitipiireistä. Onko joku juttu, jota tykkäät harrastaa? Liity harrastepiiriin, niin sieltä usein löytyy ystäviä helpommin. Äideille on joskus se ainoa yhdistävä tekijä samanikäiset lapset. Jos muuta yhdistävää tekijää ei ole, niin melko nopeasti loppuvat puheenaiheet. Sama juttu pätee naapureihin. Jos naapuri on pihan kuopsuttaja ja itse viihdyt vaikkapa taiteen parissa, teillä ei vain ole tarpeeksi yhdistäviä tekijöitä.

Ystävvyys alkaa usein helposti, ponnistelematta. Näin ainakin omissa ihmissuhteissani on ollut. Jos jo ensikontakti on väkinäinen, miksi nähdä suhteetonta vaivaa. 

Puistoaika on loppujen lopuksi lyhyt. Onneksi! Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat, sitä todennäköisemmin he löytävät kaverinsa itse. 

Mä yritän vältellä jutteluita, en siksi että kenessäkään olisi mitään vikaa (ja tuntuu kyllä ikävältä että saatan vaikuttaa tylyltä, en todellakaan halua loukata ketään)

Mutta olen kiltti introvertti ja jo nykyisellään ylikuormitettu toisten kuuntelemisella töissä ja pakollisissa sosiaalisissa kohtaamisissa. En vaan jaksa. Tarvitsen aikaa ihan omille ajatuksille, en jaksa keksiä koko ajan keskusteltavaa/huolehtia keskustelun sujuvuudesta, enkä toisaalta jaksa edes keskittyä kuuntelemaan toisten jaarituksia, harva puhuu mitään mikä oikeasti saisi mielenkiintoni heräämään pinnistelemättä.

16 jatkaa vielä. Mulla siis 3 lasta isoilla ikäeroilla (n 6 vuotta) joten olen 3 kertaa ollut kotona yhden vauvan/taaperon kanssa, 1.5-2 vuotta jokaisen kanssa.

Mulla ei periaatteessa ollut mitään äitikavereiden saamista vastaan. Mutta, kuulostaa kovin tekniseltä ongelmalta, mutta mun on hirveän vaikea kestää mitään muiden kanssa sovittuja aikatauluja kun olen kotona. Joka kerta on ollut IHANAA mennä täysin lapsen aikataulujen ja tarpeiden, ja toissijaisesti omien halujeni mukaan se lyhyt aika kun olen kotona ollut. Toiseksi mä en ehkä sitten niin hirveästi kaipaa seuraa, vaan enemmänkin yksinoloa kun lapsi esim. nukkuu, kun pienen lapsen kanssa oleminen on aika intensiivistä. Eli tällaisiakin syitä voi olla, ei todellakaan johdu siitä että muut tekisivät jotain väärin! Nämä on ne pääsyyt miksi mielellään juttelen puistossa mutta en ryhdy sopimaan mitään säännöllisiä tapaamisia.

Ja mulle on ainakin ihan ok jutella myös vaikka kestovaipoista ja lasten asioista. Ei mikään ongelma sekään.

Se puistonpenkki oli se hetki päivässä kun muksu hetken teki jotain itsekseen roikkumatta lahkeessa. Silloin olin mieluummin ihan omissa ajatuksissani.

Suomalaiset ovat aika vaikeasti lähestyttävä kansa, tästä ei oikein pääse mihinkään. Täällä ei ole sitä small talk -kulttuuria ja olemme aika varautuneita, omissa oloissa viihtyjiä. Eikä siinä ole mitään pahaa. Ehkä suomalaisten ongelma tulee siinä, että jos aletaan puhua jonkun tuntemattoman kanssa, ajatellaan, että häneen pitää jatkossakin suhtautua hyvin tuttavallisesti, mikä taas saatetaan kokea rasituksena. Ainakin vieraille ihmisille puhuminen on itselleni aina jollain tavalla ponnistus (en väitä tosiaankaan, että kaikille). 

Joskus tykkään itse puhua leikkipuistossa tuntemattomille. Joskus taas haluan olla omissa oloissani ja nauttia yksinolosta, koska lapset leikkivät keskenään ja saavat touhuta vapaammin. 

Vierailija kirjoitti:

Äideissä on kyllä sellaisia opportunistejakin mukana, jotka ystävystyvät vain jos saavat jotain hyötyä ja yleensä se hyöty on, että halutaan omalle lapselle ns sopiva kaveri. Eli jos lapsi laitetaan vaikka futiskouluun tms niin kovasti on mammoilla yritys saada sieltä lapselle kaveri, mieluiten vielä sellainen joka on hyvä lajissa. Sataa sitten samalla kultahippuja omankin lapsen päälle. Jos jollain äidillä on lapsi, joka on toista sukupuolta kuin omasi, niin unohda koko juttu. Tai sitten jos äidillä on lapsi josta leivotaan konserttiviulistia, niin vain samanhenkiset lapset kiinnostaa.

No siis en noista harrastuskuvioista tiedä, mutta eikö se ole aika luonnollista hakea sellaista äitikaveria, jonka lapsi saattaisi olla potentiaalinen kaveri myös omalle lapselle. Tällaisiin itse olen ystävystynyt, eli on synkannut jonkun kanssa ja lisäksi lapsilla on ollut jotain leikinalkua tai ovat edes suurin piirtein saman ikäisiä joten heillekin kaveruus on ainakin teoriassa mahdollista. Ihan ymmärrettävää mielestäni ajatella myös sitä lastakin, varsinkin jos päivät ollaan keskenään. Tai ainakin minä haluan opettaa ja tukea lasta myös ystävien hankkimisessa.

Sitten toki joidenkin kanssa juttu luistaa vaikka lapset ei ole lähelläkään samaa ikää, mutta silloin aika luonnollisesti pitää olla sellaisia yhdistäviä tekijöitä että ystävyys syntyy.