Kristitty: mikä on tekosyysi ettet noudata raamatun kehoituksia?
Viides Mooseksen kirja, 13. luku:
13 Jos saatte tietää, että jossakin niistä kaupungeista, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän asuttaviksenne,
14 on kelvottomia miehiä, jotka ovat viekoitelleet kaupunkinsa asukkaat palvelemaan muita, teille vieraita jumalia,
15 tutkikaa asiaa ja selvittäkää se tarkoin. Jos käy ilmi, että sellainen iljettävä teko todella on tapahtunut,
16 teidän on miekalla surmattava sen kaupungin asukkaat. Julistakaa kaupunki Herralle kuuluvaksi uhriksi, hävittäkää se ja surmatkaa sekä asukkaat että heidän karjansa.
17 Kaikki sieltä saatu saalis on koottava keskelle toria. Sitten koko kaupunki samoin kuin kaikki saalis on poltettava kokonaisuhrina Herralle, teidän Jumalallenne. Sellainen kaupunki pysyköön ikuisesti rauniokasana; sitä ei saa enää koskaan rakentaa uudestaan.
18 Älkää kajotko mihinkään, mikä on julistettu Herralle kuuluvaksi uhriksi. Jos teette, kuten Herra on käskenyt, hän antaa vihansa lauhtua, hän säälii ja armahtaa teitä ja antaa teidän kasvaa suureksi kansaksi, kuten hän on teidän esi-isillenne vannonut.
19 Näin tapahtuu, jos tottelette Herraa, Jumalaanne, noudatatte kaikkia hänen käskyjään, jotka minä teille nyt annan, ja teette sitä, mikä Herran käskyn mukaan on oikein.
--
Palvotaanko Helsigissä vääriä Jumalia? Miksi ette houkat toimi!
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et tainnut tietää, että kristitty ei ole sama kuin juutalainen? Vanha Testamentti koskee kristittyä vain siltä osin, mitkä asiat on vahvistettu Uudessa Testamentissa, ja nitäkin on paljon.
Mutta mm. juutalaisten perinnäis-, uhri- ja puhtaussäännöt EI koske meitä.
Jeesus oli juutalainen eikä hän poistanut yhtään lakia
Ei poistanutkaan, hän korvasi koko Vanhan Liiton tekemällä uuden. Vanha Liitto oli lakiliitto, ja siihen liittoon kuuluivat ainoastaan juutalaiset, ja siihen liittoon kuului kaikki ne moninaiset puhtaus yms säännöt jotka Mooseksen kirjoihin on kirjattu.
Jeesus teki Uuden Liiton ihmisten kanssa, se liitton tarkoitettu koko ihmiskunnalle.
Silti vanhan testamentin lakeja pitää noudattaa, muut tulivat sen lisäksi, kunhan ne eivät ole ristiriidassa vanhojen, voimaan jäävien sääntöjen kanssa.
Ei tarvitse esimerkiksi ruokasäädösten osalta kun jo Jeesus itse selitti kaiken ruoan puhtaaksi, ja Paavali edelleen vahvisti ettei pakanakristittyjen tarvitse yrittää elää syöden kuin juutalaiset olivat siihen asti syöneet. Paavali myös ohjeisti ettei pakanakristittyjen tarvitse ympärileikata poikalapsiaan.
Tulkinnanvaraista väittämää
Ei ole mitään tulkinnanvaraisuutta, nuo voi tarkistaa Raamatusta.
Ei satu käsiin alkuperäiskappaletta, enkä ymmärtäisi sieltä varmaan sanaakaan.
Kaikki lukeamsi perustuu siis toisten tulkintoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Testamentti ei ole enää voimassa, paitsi niistä kohdista kun on. Uusi Testamentti on sitä ehtaa muuttumatonta Jumalan sanaa. Mutta pitää ymmärtää konteksti ja miten se heijastelee Vanhaa Testamenttia.
Ja sitähän ei ymmärrä kukaan. Kätevää.
Mutta kristityillä onkin Pyhä Henki opastamassa. Sitten kun saa yliluonnollista tulkitsemisapua, kaikki asiat on helppo ymmärtää.
Mutta kun kaikki kristityt tekevät erilaisia tulkintoja Pyhän Hengen opastamia. Eivät ne kaikki voi olla oikein.
Osaa johdattelee Saatana
Saatana johdattelee myös hyödyllisiä ateisti-idiootteja tekemään tällaisia ketjuja missä esitetään oikein tyhmää ja sisälukutaidotonta.
Jos kirkon työntekijät antavat keskenään ristiriitaisia vastuksia Raamatun tulkinnan kysymyksiin niin se tuskin on ateistin vika.
Kukaan ei niin väittänytkään. Et taida ymmärtää puoliakaan siitä mitä luet.
Tämä on se ongelma. Ollakseen kristitty pitää olla aika fiksu ja sivistynyt ja oppinut ja niin poispäin ymmärtääkseen raamatun hyvin ristiriitaista, sekavaa ja monin paikoin vertauskuviin piilotettua sanomaa. Yksinkertaisempi porskuttaja ei siihen pysty. Onko raamattu siia elitistinen teos? Tyhmät pysyköön kaukana?
T: ex-kristitty, jonka oli pakko luovuttaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämän aloituksen tarkoitus on?
Onko sen tarkoitus yllyttää kristittyjä Helsinkiin tap.pam.aan ei-kristittyjä? Siinä tapauksessa todennäköisesti ap:kin olisi itse vaarassa, ja yllyttää rikokseen mikä myös on rikos.
Vai onko sen tarkoitus rakentaa joku argumentti että koska kristityt eivät juoksentele Helsingissä tap.pam.assa ei-kristittyjä niin he tekevät raamatun vastaisesti, joten oikeastaan heidän pitäisi luopua raamatusta ja uskostaan?
Valaiskaa.
Kumpi on pahempi? Rikos maallisia lakeja vastaan vai rikos Jumalan sanaa vastaan?
Rikos Jumalan sanaa vastaan.
Mutta kuten sinulle on jo todettu ei Jumala kehoita suomalaisia juoksentelemaan Helsingissä listimässä ei-kristittyjä. Eikä edes Israelin alueella.
tuo on sinun näkemyksesi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Testamentti ei ole enää voimassa, paitsi niistä kohdista kun on. Uusi Testamentti on sitä ehtaa muuttumatonta Jumalan sanaa. Mutta pitää ymmärtää konteksti ja miten se heijastelee Vanhaa Testamenttia.
Ja sitähän ei ymmärrä kukaan. Kätevää.
Mutta kristityillä onkin Pyhä Henki opastamassa. Sitten kun saa yliluonnollista tulkitsemisapua, kaikki asiat on helppo ymmärtää.
Mutta kun kaikki kristityt tekevät erilaisia tulkintoja Pyhän Hengen opastamia. Eivät ne kaikki voi olla oikein.
Kyllä voivat. Kuten sanoin, yliluonnollisen apurin kanssa voi ymmärtää kaiken.
Tosin toki on niitä, jotka ovat ihan väärässä, mutta heillä onkin Paha Henki.Miksi yhden kirkon työntekijät antavat kaikki erilaiset vastaukset samaan kysymykseen? Ketkä kaikki heistä ovat Saatanasta? Korkein vai vähin? Kerro minulle, niin käyn välittämässä terveisesi näille ihmisille.
Mitäpä jos kertoisit ensin sen kysymyksen?
t. ohis
Miksi? Se oli suora lainaus Raamatun tekstistä ja miten se tulisi tulkita. Mikä siinä on Pyhällä Hengellä autettuna vaikeaa?Joku oli.
Jos viittaat aloituksen kysymykseen niin se on jo sinulle vastattu. Teksti viittaa suoraan Herran juutalaisille luvatusta maasta lupaamiin kaupunkeihin. Helsinki ei kuulunut luetteloon.
Oliko muita kysymyksiä?
Ei ollut aloituksen kohta eikä sillä ole mitään merkitystä. Merkitystä on sillä, että kolme Pyhällä Hengellä täytettyä kirkon työntekijää antavat kaikki eri vastauksen. Sen ei pitäisi olla mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Testamentti ei ole enää voimassa, paitsi niistä kohdista kun on. Uusi Testamentti on sitä ehtaa muuttumatonta Jumalan sanaa. Mutta pitää ymmärtää konteksti ja miten se heijastelee Vanhaa Testamenttia.
Ja sitähän ei ymmärrä kukaan. Kätevää.
Mutta kristityillä onkin Pyhä Henki opastamassa. Sitten kun saa yliluonnollista tulkitsemisapua, kaikki asiat on helppo ymmärtää.
Mutta kun kaikki kristityt tekevät erilaisia tulkintoja Pyhän Hengen opastamia. Eivät ne kaikki voi olla oikein.
Osaa johdattelee Saatana
Saatana johdattelee myös hyödyllisiä ateisti-idiootteja tekemään tällaisia ketjuja missä esitetään oikein tyhmää ja sisälukutaidotonta.
Jos kirkon työntekijät antavat keskenään ristiriitaisia vastuksia Raamatun tulkinnan kysymyksiin niin se tuskin on ateistin vika.
Kukaan ei niin väittänytkään. Et taida ymmärtää puoliakaan siitä mitä luet.
Tämä on se ongelma. Ollakseen kristitty pitää olla aika fiksu ja sivistynyt ja oppinut ja niin poispäin ymmärtääkseen raamatun hyvin ristiriitaista, sekavaa ja monin paikoin vertauskuviin piilotettua sanomaa. Yksinkertaisempi porskuttaja ei siihen pysty. Onko raamattu siia elitistinen teos? Tyhmät pysyköön kaukana?
T: ex-kristitty, jonka oli pakko luovuttaa
Uskonto saattaisi tosiaan olla vanha massojenhallintakeino jonka ainoa tarkoitus on pitää alamaiset kurissa ja nuhteessa.
Vai sanos yksi hyvä syy miksi talonpojan tulee tehdä kuten kuningas ja piispa käskee? Aivan, ikuinen kadotus odottaa...
Millä ihmeen satunnaisgeneraattorilla sieltä Raamatusta valkataan ne ohjeet, jotka on annettu "kaikille" ja jotka on annettu vain joillekin tietyille yksilöille?
Esim. kun Jeesus sanoo rikkaalle miehelle että "Mene ja myy kaikki mitä sinulla on" niin miksi ihmeessä tämä ei nytkin koskisi kaikkia rikkaita (miehiä)? Siis todellako vain tämä yksi rikas mies ei pääse taivaaseen jos ei noudata tätä ohjetta mutta kaikki muut rikkaat miehet pääsevät jotain ohituskaistaa pitkin taivaaseen tarvitsematta noudattaa tätä ohjetta?
Ja esim. muistoaterian (ehtoollisen) viettoa koskevat ohjeet annettiin vain opetuslapsille. Kukaan muu ei saanut niitä ohjeita, miksi siis ne koskisivat "kaikkia"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Testamentti ei ole enää voimassa, paitsi niistä kohdista kun on. Uusi Testamentti on sitä ehtaa muuttumatonta Jumalan sanaa. Mutta pitää ymmärtää konteksti ja miten se heijastelee Vanhaa Testamenttia.
Ja sitähän ei ymmärrä kukaan. Kätevää.
Mutta kristityillä onkin Pyhä Henki opastamassa. Sitten kun saa yliluonnollista tulkitsemisapua, kaikki asiat on helppo ymmärtää.
Mutta kun kaikki kristityt tekevät erilaisia tulkintoja Pyhän Hengen opastamia. Eivät ne kaikki voi olla oikein.
Osaa johdattelee Saatana
Saatana johdattelee myös hyödyllisiä ateisti-idiootteja tekemään tällaisia ketjuja missä esitetään oikein tyhmää ja sisälukutaidotonta.
Jos kirkon työntekijät antavat keskenään ristiriitaisia vastuksia Raamatun tulkinnan kysymyksiin niin se tuskin on ateistin vika.
Kukaan ei niin väittänytkään. Et taida ymmärtää puoliakaan siitä mitä luet.
Tämä on se ongelma. Ollakseen kristitty pitää olla aika fiksu ja sivistynyt ja oppinut ja niin poispäin ymmärtääkseen raamatun hyvin ristiriitaista, sekavaa ja monin paikoin vertauskuviin piilotettua sanomaa. Yksinkertaisempi porskuttaja ei siihen pysty. Onko raamattu siia elitistinen teos? Tyhmät pysyköön kaukana?
T: ex-kristitty, jonka oli pakko luovuttaa
Tuossa ei viitattu edes Raamatun tekstiin vaan siihen mitä tuo kirjoittaja täältä lukee :-D
Ei tietysti se Raamattukaan avaudu jos sisälukutaito on täysin hakusessa.
Jos sisälukutaito olisi kunnossa niin ymmärrykseen auttaa myös historiantuntemus. Silloin avautuu esimerkiksi sellaiset yksityiskohdat miksi Vanhan Liiton ruokasäännöissä simpukat yms erikoisemmat merenelävät oli kiellettyjen listalla, (Siksi että kyseisiä tuotteita sai erämaassa hortoileva ja luvatussakin maassa aluksi filistealaisten saappaan alla oleva heimo ainoastaan ostettuna niiltä filistealaisilta, nykyisin Gazan tienoilla asuneelta merikansalta. Filistealaiset vihasivat juutalaisia mutta mielellään möivät heille mädimmät simpukkansa jotka eivät muille olisi kelvanneet)
Minkä tahansa kirjan nimi muuten kirjoitetaan isolla. Nimi Raamattu ei sekään ole poikkeus tästä säännöstä.

T: ex-kristitty, jonka oli pakko luovuttaaTuossa ei viitattu edes Raamatun tekstiin vaan siihen mitä tuo kirjoittaja täältä lukee :-D

Miksi jumala ei vain antanut vihansa kohdistua mätien simpukoiden myyjiin vaan hän kielsi sen kansaltaan?

ei mikäli tarkoitus on helventaa
vrt. jumala | Saatana

Kenties siksi että jos luet Vanhaa Testamenttia niin Jumalalla ei ollut mitään erityistä syytä siloitella kaikkea juutalaisheimolle helpoksi koska se juutalaisheimo jatkuvasti niskuroi koko VTn ajan Hänen tahtoaan vastaan.
Filistealaisille kyllä näytettiin mistä kana niin sanotusti pissii kun luet Tuomarien kirjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Testamentti ei ole enää voimassa, paitsi niistä kohdista kun on. Uusi Testamentti on sitä ehtaa muuttumatonta Jumalan sanaa. Mutta pitää ymmärtää konteksti ja miten se heijastelee Vanhaa Testamenttia.
Ja sitähän ei ymmärrä kukaan. Kätevää.
Mutta kristityillä onkin Pyhä Henki opastamassa. Sitten kun saa yliluonnollista tulkitsemisapua, kaikki asiat on helppo ymmärtää.
Mutta kun kaikki kristityt tekevät erilaisia tulkintoja Pyhän Hengen opastamia. Eivät ne kaikki voi olla oikein.
Kyllä voivat. Kuten sanoin, yliluonnollisen apurin kanssa voi ymmärtää kaiken.
Tosin toki on niitä, jotka ovat ihan väärässä, mutta heillä onkin Paha Henki.Miksi yhden kirkon työntekijät antavat kaikki erilaiset vastaukset samaan kysymykseen? Ketkä kaikki heistä ovat Saatanasta? Korkein vai vähin? Kerro minulle, niin käyn välittämässä terveisesi näille ihmisille.
Mitäpä jos kertoisit ensin sen kysymyksen?
t. ohis
Miksi? Se oli suora lainaus Raamatun tekstistä ja miten se tulisi tulkita. Mikä siinä on Pyhällä Hengellä autettuna vaikeaa?Joku oli.
Jos viittaat aloituksen kysymykseen niin se on jo sinulle vastattu. Teksti viittaa suoraan Herran juutalaisille luvatusta maasta lupaamiin kaupunkeihin. Helsinki ei kuulunut luetteloon.
Oliko muita kysymyksiä?
Ei ollut aloituksen kohta eikä sillä ole mitään merkitystä. Merkitystä on sillä, että kolme Pyhällä Hengellä täytettyä kirkon työntekijää antavat kaikki eri vastauksen. Sen ei pitäisi olla mahdollista.
Kertokaas nyt mistä tunnistan mädän omenan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha Testamentti ei ole enää voimassa, paitsi niistä kohdista kun on. Uusi Testamentti on sitä ehtaa muuttumatonta Jumalan sanaa. Mutta pitää ymmärtää konteksti ja miten se heijastelee Vanhaa Testamenttia.
Ja sitähän ei ymmärrä kukaan. Kätevää.
Mutta kristityillä onkin Pyhä Henki opastamassa. Sitten kun saa yliluonnollista tulkitsemisapua, kaikki asiat on helppo ymmärtää.
Mutta kun kaikki kristityt tekevät erilaisia tulkintoja Pyhän Hengen opastamia. Eivät ne kaikki voi olla oikein.
Osaa johdattelee Saatana
Saatana johdattelee myös hyödyllisiä ateisti-idiootteja tekemään tällaisia ketjuja missä esitetään oikein tyhmää ja sisälukutaidotonta.
Jos kirkon työntekijät antavat keskenään ristiriitaisia vastuksia Raamatun tulkinnan kysymyksiin niin se tuskin on ateistin vika.
Kukaan ei niin väittänytkään. Et taida ymmärtää puoliakaan siitä mitä luet.
Tämä on se ongelma. Ollakseen kristitty pitää olla aika fiksu ja sivistynyt ja oppinut ja niin poispäin ymmärtääkseen raamatun hyvin ristiriitaista, sekavaa ja monin paikoin vertauskuviin piilotettua sanomaa. Yksinkertaisempi porskuttaja ei siihen pysty. Onko raamattu siia elitistinen teos? Tyhmät pysyköön kaukana?
T: ex-kristitty, jonka oli pakko luovuttaaTuossa ei viitattu edes Raamatun tekstiin vaan siihen mitä tuo kirjoittaja täältä lukee :-D
Ei tietysti se Raamattukaan avaudu jos sisälukutaito on täysin hakusessa.
Jos sisälukutaito olisi kunnossa niin ymmärrykseen auttaa myös historiantuntemus. Silloin avautuu esimerkiksi sellaiset yksityiskohdat miksi Vanhan Liiton ruokasäännöissä simpukat yms erikoisemmat merenelävät oli kiellettyjen listalla, (Siksi että kyseisiä tuotteita sai erämaassa hortoileva ja luvatussakin maassa aluksi filistealaisten saappaan alla oleva heimo ainoastaan ostettuna niiltä filistealaisilta, nykyisin Gazan tienoilla asuneelta merikansalta. Filistealaiset vihasivat juutalaisia mutta mielellään möivät heille mädimmät simpukkansa jotka eivät muille olisi kelvanneet)
Miksi jumala ei vain antanut vihansa kohdistua mätien simpukoiden myyjiin vaan hän kielsi sen kansaltaan?
Kenties siksi että jos luet Vanhaa Testamenttia niin Jumalalla ei ollut mitään erityistä syytä siloitella kaikkea juutalaisheimolle helpoksi koska se juutalaisheimo jatkuvasti niskuroi koko VTn ajan Hänen tahtoaan vastaan.
Filistealaisille kyllä näytettiin mistä kana niin sanotusti pissii kun luet Tuomarien kirjaa.
Mitä muita sääntöjä on sitten tehty vain ihmisten kiusaksi?
Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa?
Kumottiinko muuten kymmenen käskyä samalla kun vanhalla testamentilla ei ole mitään virkaa, vai onko tämä taas sitä valikointia?
Herra ei antanut minun asuttavakseni Jyväskylää, kunhan itse tänne muutin, joten päättelen ettei tuo minua koske.
Myönnettäköön toki, etten oikein tiedä miten em. Raamatunkohtiin pitäisi suhtautua vaikka krsititty olenkin. Niistä kun tulee mieleen elävästi ihan toiset aabrahamilaiset, seemiläiset uskonnot.

Mistä tiedät ettei jumala ohjannut sinua Jyväskylään?
Vierailija kirjoitti:
Et tainnut tietää, että kristitty ei ole sama kuin juutalainen? Vanha Testamentti koskee kristittyä vain siltä osin, mitkä asiat on vahvistettu Uudessa Testamentissa, ja nitäkin on paljon.
Mutta mm. juutalaisten perinnäis-, uhri- ja puhtaussäännöt EI koske meitä.
Matt. 5:18 ”Sillä totisesti minä (Jeesus) sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.”

minor details, rusinat on parhaat palat pullasta
Vierailija kirjoitti:
Millä ihmeen satunnaisgeneraattorilla sieltä Raamatusta valkataan ne ohjeet, jotka on annettu "kaikille" ja jotka on annettu vain joillekin tietyille yksilöille?
Esim. kun Jeesus sanoo rikkaalle miehelle että "Mene ja myy kaikki mitä sinulla on" niin miksi ihmeessä tämä ei nytkin koskisi kaikkia rikkaita (miehiä)? Siis todellako vain tämä yksi rikas mies ei pääse taivaaseen jos ei noudata tätä ohjetta mutta kaikki muut rikkaat miehet pääsevät jotain ohituskaistaa pitkin taivaaseen tarvitsematta noudattaa tätä ohjetta?
Ja esim. muistoaterian (ehtoollisen) viettoa koskevat ohjeet annettiin vain opetuslapsille. Kukaan muu ei saanut niitä ohjeita, miksi siis ne koskisivat "kaikkia"?
Ei satunnaislukugeneraattorilla vaan järjellä.
Luepa se rikkaan miehen kohtaaminen kokonaisuudessaan. Jeesus kehoitti rikasta miestä myymään kaiken, jakamaan sen köyhille ja seuraamaan sitten itseään. Hän kyllä tiesi miehen vastauksen jo ennalta. Kohtaamisella, pyynnöllä, vastauksella ja sitä seuranneella keskustelulla opetuslapsien kanssa Jeesus teki selväksi sen että ahneus, materiaan rakastuminen niin ettei siitä pystyisi luopumaan, oli se rikkaan miehen ongelma.
Jeesuksen viesti ei ollut se että kaikkien pitäisi luopua omaisuudestaan ja ryhtyä häntä seuraavaksi kerjäläiseksi. Opetuslapsia hän toki keräsi siksi että syntyisi alkuseurakunta joka levittäisi hänen sanomaansa kuolemansa jälkeen. Eikä hän seuraajillekaan todennut että heidän tulee tässä elämässä elää rutiköyhinä vaan totesi tuossa rikkaan miehen kohtauksessa jo että jos joku jostain luopuu häntä seuratakseen niin saa jo moninkertaisesti takaisin tässäkin elämässä. Se riippuu sitten siitä seuraajasta itsestään odottaako assburgermaisesti jokaisesta luovutusta eurosta kolme euroa Jumalalta, vai jotain muuta.
Jeesus asetti selkokielellä ehtoollisen muistoateriakseen eikä millään muotoa antanut ymmärtää että vain läsnäolijoiden tulisi tehdä se ja sitten kuoltuaan unohtaa koko tapa. Kyseessä on muistoateria jossa leipä ja viini kuvaavat hänen uhriaan koko ihmiskunnan hyväksi, kaikkien jo eläneiden ja kaikkien tulevienkin puolesta. Olisi aika erikoista että tulevat sukupolvet ottaisivat tämän lahjan vastaan edes muistelematta sen antajaa. Siitä on toki kiistelty iät ja ajat mikä on ehtoollisruokatarpeiden todellinen ominaisuus, ovatko ne vain kuvaennollisesti Messiaan ruumis ja veri, ovatko ne sitä konkreettisesti, jos ovat niin milloin ne sellaiseksi muuttuvat jne jne. Tämä pohdiskelu on omasta mielestäni ihmisen turhaa omaa näppäryyttä. Jeesus sanoi että syökää leipää ja juokaa viiniä ja tehkää se hänen muistokseen, joten teen niin.
Tulee myös muistaa että ei ehtoollisesta alkanut pääsiäisen vietto vaan pääsiäisaika oli jo tuolloin juutalaisten traditiojuhla jossa syötiin erikoinen juhla-ateria Egyptin orjuudesta pääsyn muistoksi. Tässä voi Raamattua tunteva nähdä monenlaista symboliikkaa. Egyptistä poispääsyn jälkeen Jumala teki Vanhan Liiton juutalaisten kanssa. Ehtoollisella Jeesus teki Uuden Liiton koko ihmiskunnan kanssa. (Laajuus käy ilmi myöhemmin kun Jeesus kehoittaa opetuslapsia viemään viestiä koko maailmalle).