Onko erityislapsia ennen ollut näin paljon?

Isälläni (synt.62) on erittäin todennäköisesti ADHD. Koulu meni miten meni, isä oli niitä villejä poikia jotka usuttivat muutkin tyhmyyksiin. Aikuisena sai töitä puutavaraa valmistavalta tehtaalta. Äitini on aina hoitanut laskut, ruuan laittamiset ym käytännön asiat. 

Minulla (synt. 80) on aikuisena,  30vuotiaana todettu ADHD ja laaja-alainen oppimiskyvyn häiriö. Minua paiskottiin koko ala-aste koulusta ja luokasta toiseen ,olin tarkkiksellakin. Ylä-asteella pääsin vammaisille tarkoitettuun kouluun normiluokalle, mikä tarkoitti ihan tavallisia teinejä erillaisin oppimishäiriöin ja pienemmällä porukalla kuin normikoulussa.  Sain kahlattua koulun läpi. Opiskeluista ei kuitenkaan  tullut mitään ja työelämä meni vielä pahemmin päin pers""ä, pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle 23vuotiaana.

Tyttärelläni (synt. 09) aloitettiin tutkimukset esikoulussa, aloitti koulun mukautetussa pienryhmässä ja sai 8vuotiaana ADD-diagnoosin sekä lääjityksen.  On fiksu tyttö jolla ainoa kompastuskivi nyt se, ettei meinaa oppia kelloa mutta muuten pärjää todella hyvin verrattuna äitinsä kiviseen  koulutaipaleeseen!

Mun luokalla oli ala-asteella viidennellä (ja toinen myös kuudennella, tulin itse tuohon luokkaan vitosella) kaksi oppilasta, jotka kumpikin olisivat nykyään saaneet jonkun diagnoosin jo aiemmin. Toinen oli varmastikin lievästi kehitysvammainen tai muuten oppimishäiriöinen, ja siirtyikin "apukouluun" kuudennelle. Toinen olisi varmasti saanut jo varhain jonkun ADHD- tai muun nepsy-diagnoosin. Oli erittäin rauhaton tapaus, ja ilmeisen huonosta perheestäkin lähtöisin, tupakkaakin kokeillut kuulemman ensimmäistä kertaa ekaluokkalaisena.

Sitten taas yhden kaverin isoveli kävi erityiskoulua, koska oli pienenä menettänyt toisen jalkansa ja kulki proteesin kanssa. En olisi ollut tietoinen tyypistä ollenkaan, jos ei olisi sattunut tosiaan olemaan kaverin isoveli, se erityiskoulu kun oli naapurikaupungissa. Nykyään varmaan tällainenkin lapsi olisi ollut  perusopetuksessa mukana.

Nykyään kun kaikki erilaisista syistä erityiset (tuossa ylläkin siis kolmenlaista erityisyyttä) on integroitu tavallisiin luokkiin, niin ongelmat ovat enemmän näkyvillä. Ja toki se diagnosointi on muutenkin kehittynyt.

Vierailija kirjoitti:

Mun luokalla oli ala-asteella viidennellä (ja toinen myös kuudennella, tulin itse tuohon luokkaan vitosella) kaksi oppilasta, jotka kumpikin olisivat nykyään saaneet jonkun diagnoosin jo aiemmin. Toinen oli varmastikin lievästi kehitysvammainen tai muuten oppimishäiriöinen, ja siirtyikin "apukouluun" kuudennelle. Toinen olisi varmasti saanut jo varhain jonkun ADHD- tai muun nepsy-diagnoosin. Oli erittäin rauhaton tapaus, ja ilmeisen huonosta perheestäkin lähtöisin, tupakkaakin kokeillut kuulemman ensimmäistä kertaa ekaluokkalaisena.

Sitten taas yhden kaverin isoveli kävi erityiskoulua, koska oli pienenä menettänyt toisen jalkansa ja kulki proteesin kanssa. En olisi ollut tietoinen tyypistä ollenkaan, jos ei olisi sattunut tosiaan olemaan kaverin isoveli, se erityiskoulu kun oli naapurikaupungissa. Nykyään varmaan tällainenkin lapsi olisi ollut  perusopetuksessa mukana.

Nykyään kun kaikki erilaisista syistä erityiset (tuossa ylläkin siis kolmenlaista erityisyyttä) on integroitu tavallisiin luokkiin, niin ongelmat ovat enemmän näkyvillä. Ja toki se diagnosointi on muutenkin kehittynyt.

Tämä siis 80-puolivälin jälkeen.

Ei ennen ollut erityislapsia.

Oli ilkeitä, laiskoja ja tyhmiä lapsia. Nirsoja ja herkkänahksisiakin lapsia oli, mutta ei erityislapsia.

Jotkut olivat huomiohakuisia ja teeskentelivät fyysisiä vammoja.

Allergisiakaan ei ollut eikä diabeetikkojen, mutta osa lapsista kuoli heikkouteen.

Oliko ennen kaikki paremmin?

Mun veljellä diagnosoitiin 70-luvulla mbd.

Nykyään samoilla oireilla tulee adhd-diagnoosi.

Opettaja väitti silloin 70-luvulla että kyse on vaan kasvatuksen puutteesta.

On ollu. Nykyään vaan diagnosoidaan ja tuetaan. Ennen ajateltiin, että lapsi on outo, häiriintynyt, hysteerinen, pirun riivaama jne.

Maatalousvaltasessa yhteiskunnassa osa saatto pärjätä niin hyvin, että ajateltiin sen olevan vähän outo. Nyky yhteiskunnassa ei ole enää mahollisuutta pärjätä

70 luvulla autististen lasten äitejä syytettiin tunnekylmiksi ja adhd-lasten vanhempia lepsuiksi kurinpitäjiksi.

Nyt tiedetään, ettei autismi johdu äidin tunnekylmyydestä eikä adhd kasvatuksen puutteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta voisiko joku luetteloida minkätyyppiset lapset on näitä erityislapsia?

Lumihiutaleet, jotka eivät kestä sääntöjä tai arvostelua.

Uniikit muunsukupuoliset, jotka kasvuympäristönsä seurauksena ovat epätietoisia genitaaliensa laadusta.

Mölyapinat, kasvattamattomat kaikenkirkujat.

ADHD:n alalajeihin sijoitetaan trampoliinihuutajat, väkivaltaläppäläiset (läpällä, vitsi vitsi), haistavittuvastaajat ja ulkoa tulleisiin vieraslajeihin raziztiiiiiiiiiiiiiiiiii, kaikenlaisen älämölön aiheuttajat.

Vanhempien ylisuojelemat en tykkää ruoka-aine "allergikot".

Ym. ym. ym..........loputtomiin

50-80 prosenttia lapsista on nykyään jollakin tavalla vajaa ja käytöshäiriöt ja kirjaisyhdistelmät kasvavat kouluvuosien myötä.

Meidän perheestä löytyy tällaisia kirjainyhdistelmiä: MS, IBD, EDS

Haluatko ostaa jonkun noista? Ihan mielelläni myyn vaikka kaikki. Voin vähän maksaakin jos viet pois.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, ennen oli vain häiriintyneitä.

Häiriintyneitäkin oli erittäin vähän.

Olen syntynyt 1955, omaa kouluaikanani kun muistelen, niin luokissa oli paljon oppilaita, mutta rauha säilyi. Muutama villimpi poika oli keskikoulussa, mutta ei mitään ylilyöntejä. Joita koulunkäynti ei kiinnostanut niin paljoa menivät kansalaiskouluun, mutta kaikki kävivät kuitenkin sen. Tämä esihistoriallisista ajoista.

Lapseni ovat syntyneet 1979 ja 1981 ja olivat päiväkodissa 2-3 pvää viikossa. Päiväkodissa hoitajat pitivät lempeästi kuria, eikä kukaan lapsista kiroillut, eikä lyönyt hoitajia. Vanhemmat kasvattivat lapsiaan.

Laajasta ystävä- ja tuttavapiiristäni en muista ketään, jolla olisi ollut erityislapsi. Lapsia, joilla oli joku fyysinen sairaus, pari muistan ja esikoisen päiväkotiryhmässä oli yksi down-lapsi, joka pärjäsi hyvin muitten seassa. Ryhmän lapset pitivät kunnia-asianaan huolehtia, että hän pääsi leikkeihin mukaa. Tämä oli tietysti hoitajien erinomaisen ammattitaidon ansiosta.

Lämmöllä muistan, miten sain tukea lastenhoitajilta omaan äitiyteen, nuori äiti kun olin, hoitajat olivat minua vanhempia.

Mun (oon -94)lapsuudessa, pienellä paikkakunnalla peruskoulussa jossa oli 120 oppilasta, siellä oli erityisluokka jossa oli 6 oppilasta.

(Plus, meidän luokalle tuli poika joka oli erotettu koulusta kuin koulusta koska "sekoili". Meidän reksi otti hänet silmätikukseen ja laittoi hänet jälki-istuntoon kerrankin, kun oltiin syömässä ja hän söi banaania väärin.

Sen jälkeen en nähnyt häntä, mä tykkäsin hänestä enkä uskonut, että tekee tahallaan. Nykyään olisi varmasti saanut adhd diagnoosin ja YMMÄRRYSTÄ)

Myöskin oli olemassa niitä erityiskouluja yms.

Sekä luulen, että kun ennen ei saanut diagnoosia, ajattelit olevasi maailman idiootein ajattelit, että joko tapat itsesi tai olet kylän hullukissaleidi. Monet valitsi varmaan ekan vaihtoehdon. Vaikka on "erityislapsi" tykkää silti huomiosta eikä syrjimisestä.

Siksi näitä erityislapsia ei ollut ennen yhtä _näkyvästi_. Koska heidät piilotettiin muulta maailmalta, koska heidän piti hävetä itseään.

______

Varmasti oli yhtä paljon, mutta nykyään on helpompi tietää asioista kun on internetti. Saa asioista selvää ja pääsee tutkimuksiin.

Nykyään halutaan tukea ja saada tukea, ennen jos sulla oli adhd, olit vain laiska säheltäjä joka ärsyttää tahallaan kaikkia. Tai jos oli paha lukihäiriö olit idiootti josta ei tule mitään.

Eikä niitä diagnooseja saa lapsena oikeasti jos ei ole mitään ongelmia.

Mutta esim nämä "erityis"ongelmat kulkee suvussa, siksi monet diagnoosittomat vanhemmat tajuavat vasta lapsen diagnoosin jälkeen, että heilläkin on se.

Aiemmin ajattelivat vain olleensa idiootteja.

Eikö se ole mukamas hyvä, että nykyään saa APUA IHMISILLE? Eikä kenenkään tarvitsisi turhaan moittia itseään siitä, ettå on idiootti?

T. Nainen joka sai 23v ADD diagnoosin, siihen loppui masennus, mutta on turhautunut, koska lääkitys ei toimi ja paranna elämän laatua, mutta koittaa etsiä intohimonsa. Että voi olla yhteiskuntakelpoinen.

Ps. Inhoan tuota "erityislapsi" "erityisherkkä"

Tuota erityis sanaaa, koska kaikki "erityislumihiutaleet" käyttää sitä sanaa, joten tulee todella outoja olettamuksia tuosta sanasta.

Kamalaa. Siksi harvoin kerron että olen add, koska sitten mua katotaan kieroon, "ai sä oot erityinen, onko kiva olla erityinen, nih! Haluut vaan olla erilainen!!!"

Joo, en halua, haluaisin mielelläni olla normaali. Vaihdetaanko aivoja?

Nykyään ihmiset on katkeria ja räyhähenkiä, siksi nykyään kiusataan ja haukutaan.

Niin kuin se selvisi tässäkin ketjussa

Kun 1960-luvulla olin kansakoulussa (pieni kyläkoulu), siellä oli poika, joka seisoi joka päivä eteisen nurkassa. Koska hän oli yläluokkalainen (4-7 -luokkalaiset) ja itse olin alaluokalla, en tiedä miksi seisotettiin nurkassa. Luultavasti läksyt olivat tekemättä, koska kiltti ja hiljainen hän käytökseltään oli.

Luokallani oli myös lapsi, joka ei oikein pärjännyt oppiaineissa, ja oli muitakin ongelmia.

Veikkaisin, että luki-vaikeuksia oli monella, mutta pidettiin vain huonona lukijana, mahdollisesti leimattiin laiskaksi - siinä se diagnoosi.

Kiusaamiseen puututtiin. Muistan tällaisen tapauksen, kun toinen poika kiusasi luokkatoveriaan matkalla. Kerroin tästä kotona ja kas kummaa - seuraavasta päivästä lähtien nuo kaksi poikaa olivat parhaat kaverukset :)

Vierailija kirjoitti:

Ei ennen ollut erityislapsia.

Oli ilkeitä, laiskoja ja tyhmiä lapsia. Nirsoja ja herkkänahksisiakin lapsia oli, mutta ei erityislapsia.

Jotkut olivat huomiohakuisia ja teeskentelivät fyysisiä vammoja.

Allergisiakaan ei ollut eikä diabeetikkojen, mutta osa lapsista kuoli heikkouteen.

Oliko ennen kaikki paremmin?

Minun ei tarvinnut juoda maitoa -60-luvulla :D

Autismi löydettiin vasta -80 luvulla

Äitini, työskennellyt varhaiskasvatuksessa 70-luvulta 2010-luvulle, sanoi että nykyään lapset on paljon levottomampia kuin ennen. Muutos tapahtunut 90-luvun jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, ennen oli vain häiriintyneitä.

Häiriintyneitäkin oli erittäin vähän.

Olen syntynyt 1955, omaa kouluaikanani kun muistelen, niin luokissa oli paljon oppilaita, mutta rauha säilyi. Muutama villimpi poika oli keskikoulussa, mutta ei mitään ylilyöntejä. Joita koulunkäynti ei kiinnostanut niin paljoa menivät kansalaiskouluun, mutta kaikki kävivät kuitenkin sen. Tämä esihistoriallisista ajoista.

Lapseni ovat syntyneet 1979 ja 1981 ja olivat päiväkodissa 2-3 pvää viikossa. Päiväkodissa hoitajat pitivät lempeästi kuria, eikä kukaan lapsista kiroillut, eikä lyönyt hoitajia. Vanhemmat kasvattivat lapsiaan.

Laajasta ystävä- ja tuttavapiiristäni en muista ketään, jolla olisi ollut erityislapsi. Lapsia, joilla oli joku fyysinen sairaus, pari muistan ja esikoisen päiväkotiryhmässä oli yksi down-lapsi, joka pärjäsi hyvin muitten seassa. Ryhmän lapset pitivät kunnia-asianaan huolehtia, että hän pääsi leikkeihin mukaa. Tämä oli tietysti hoitajien erinomaisen ammattitaidon ansiosta.

Lämmöllä muistan, miten sain tukea lastenhoitajilta omaan äitiyteen, nuori äiti kun olin, hoitajat olivat minua vanhempia.

Allekirjoitan kertomasi. Olen suunnilleen saman ikäinen. Lapsuudessani ja koulunkäynnissä ei ollut häiriöitä eikä häiriköitä. Eikä mitään kurinpidollisia ongelmia joten opettajat saivat opettaa. Samassa ryhmässä oli kolme luokkaa ja viitattiin kun tiedettiin ja noustiin pulpetin viereen vastaamaan.

Muistan aika hyvin kaikki oppilaat ja tietysti opettajat. Isompia oppimisvaikeuksia ei ollut enkä muista, että kukaan olisi jäänyt luokalleen meidän koulussa. Niitä varmaan oli jossain.

Opettajat sai antaa kepistä. Joten ei oltu levottomia.

Nykyään ollaan levottomia ja se on monen asian summa.

Ei pelkästään erityislapsista vaan oliko ennen vanhaan kouluampujia?

Minä väitän, että tietotekniikan (ennen puhuttiin atk:sta) tulo ja varsikin sen mukanaan tuomat pelit ja some-maailma on yksi (ei ainoa) syy levottomuuteen. Pelit ovat nopeatahtisia ja vaativat aivoilta kokoaikaista hälytystilaa. Liian paljon ja täysin lapsille sopimatonta materiaalia on lasten ulottuvilla. Perheitten yhteinen aika on omien laitteiden tuijottelua. Katsottiin ennenkin töllöä, mutta ohjelmaa tuli vain illalla ja perhe kokoontui yhdessä sen ääreen.

Monilta lapsilta jää leikki ja luonteva yhdessäolo hyvin vähälle, juuri se mikä kasvattaa meistä yhteisöllisiä.

Puheen koveneminen on minusta kauheaa, aikuiset ihmiset hokevat vi tt ua koko perheelle tarkoitetuissa (luokattomissa ja erittäin typerissä) nk. tosi-tv-ohjelmissa, sitten ihmetellään kun lapsen käyttävät sanaa joka välissä.

Kehitys on kehittynyt, mutta ei välttämättä hallitusti ja positiivisia asioita mukanaan tuoden.

Vierailija kirjoitti:

Mun luokalla oli ala-asteella viidennellä (ja toinen myös kuudennella, tulin itse tuohon luokkaan vitosella) kaksi oppilasta, jotka kumpikin olisivat nykyään saaneet jonkun diagnoosin jo aiemmin. Toinen oli varmastikin lievästi kehitysvammainen tai muuten oppimishäiriöinen, ja siirtyikin "apukouluun" kuudennelle. Toinen olisi varmasti saanut jo varhain jonkun ADHD- tai muun nepsy-diagnoosin. Oli erittäin rauhaton tapaus, ja ilmeisen huonosta perheestäkin lähtöisin, tupakkaakin kokeillut kuulemman ensimmäistä kertaa ekaluokkalaisena.

Sitten taas yhden kaverin isoveli kävi erityiskoulua, koska oli pienenä menettänyt toisen jalkansa ja kulki proteesin kanssa. En olisi ollut tietoinen tyypistä ollenkaan, jos ei olisi sattunut tosiaan olemaan kaverin isoveli, se erityiskoulu kun oli naapurikaupungissa. Nykyään varmaan tällainenkin lapsi olisi ollut  perusopetuksessa mukana.

Nykyään kun kaikki erilaisista syistä erityiset (tuossa ylläkin siis kolmenlaista erityisyyttä) on integroitu tavallisiin luokkiin, niin ongelmat ovat enemmän näkyvillä. Ja toki se diagnosointi on muutenkin kehittynyt.

Juuri näin, tämä on se syy aloituksessa esitetylle harhaluulolle. Omana kouluaikanani 70-80-luvulla asuimme lähellä apukoulua, jossa oli oppilaita ties mistä syistä ja minkälaisilla taustoilla tahansa. En koskaan tutustunut kehenkään tätä koulua käyvään, vaikka oma kouluni oli n. puolen kilometrin päässä. Siellä kerrottiin kaikenlaisia urbaanilegendoja apukoululaisten toilailuista, ja nämä olivat omiaan lisäämään pelkoa ko. oppilaita kohtaan. 90-luvulla apukoulua ei enää ollut ja oppilaat oli sijoitettu normaaleihin luokkiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun luokalla oli ala-asteella viidennellä (ja toinen myös kuudennella, tulin itse tuohon luokkaan vitosella) kaksi oppilasta, jotka kumpikin olisivat nykyään saaneet jonkun diagnoosin jo aiemmin. Toinen oli varmastikin lievästi kehitysvammainen tai muuten oppimishäiriöinen, ja siirtyikin "apukouluun" kuudennelle. Toinen olisi varmasti saanut jo varhain jonkun ADHD- tai muun nepsy-diagnoosin. Oli erittäin rauhaton tapaus, ja ilmeisen huonosta perheestäkin lähtöisin, tupakkaakin kokeillut kuulemman ensimmäistä kertaa ekaluokkalaisena.

Sitten taas yhden kaverin isoveli kävi erityiskoulua, koska oli pienenä menettänyt toisen jalkansa ja kulki proteesin kanssa. En olisi ollut tietoinen tyypistä ollenkaan, jos ei olisi sattunut tosiaan olemaan kaverin isoveli, se erityiskoulu kun oli naapurikaupungissa. Nykyään varmaan tällainenkin lapsi olisi ollut  perusopetuksessa mukana.

Nykyään kun kaikki erilaisista syistä erityiset (tuossa ylläkin siis kolmenlaista erityisyyttä) on integroitu tavallisiin luokkiin, niin ongelmat ovat enemmän näkyvillä. Ja toki se diagnosointi on muutenkin kehittynyt.

Juuri näin, tämä on se syy aloituksessa esitetylle harhaluulolle. Omana kouluaikanani 70-80-luvulla asuimme lähellä apukoulua, jossa oli oppilaita ties mistä syistä ja minkälaisilla taustoilla tahansa. En koskaan tutustunut kehenkään tätä koulua käyvään, vaikka oma kouluni oli n. puolen kilometrin päässä. Siellä kerrottiin kaikenlaisia urbaanilegendoja apukoululaisten toilailuista, ja nämä olivat omiaan lisäämään pelkoa ko. oppilaita kohtaan. 90-luvulla apukoulua ei enää ollut ja oppilaat oli sijoitettu normaaleihin luokkiin. 

Jep, ei ole nykyään apukouluja eikä tarkkiksia. Korkeintaan ihan vaikeammasti vammaisille voi olla omat koulunsa tai vaikkapa kuuroille. Joku pienryhmä saattaa olla jossain koulussa kyllä, mutta pääsääntöisesti mennään integroinnilla.

Tyttöni esim. kertoi alakoulun rinnakkaisluokasta, että siellä oli yksi poika, jolla oli fyysisen sairauden takia (joku hengitystiesairaus käsittääkseni) henkilökohtainen avustaja, jonka kaikki aika meni käytännössä yhden käytösongelmaisen pojan paimentamiseen. Omaan kouluaikaani kumpikin näistä oppilaista olisi käynyt koulua muualla, toinen erityiskoulussa, toinen jollain tarkkailuluokalla tms.