Ihmiset jotka "eivät tarkoita loukata" mutta silti tekevät samoja loukkaavia asioita uudelleen

Haluavat sanoa ja tehdä niitä loukkaavia asioita, mutta eivät halua tuntea itseään huonoksi = "en tarkoittanut".

Tähän oikea vastaus on, että motiiveillasi ei ole väliä, en pidä tuollaisesta käytöksestä, lopeta se tai emme ole enää tekemisissä.

Voisihan jollakulla olla mielestään järkevä syy käydä pistelemällä ihmisiä nuppineuloilla, mutta se sattuisi silti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Persoonallisuushäiriöiset ihmiset taas eivät häiriinny toisen pahassa olosta, ja se on suurin ero normaaliin ihmiseen.

No ei siinä mistään häiriöstä ole kyse vaan ihan terveestä itsetunnosta, kun ei anna turhan marmatuksen häiritä kun itse tietää ettei tehnyt mitään väärin.

Kaikki me sanotaan vahingossa jotain tyhmää, sohitaan arkaan paikkaan tai käsitetään asioita väärin ja niitä terve normaali ihminen pyytää anteeksi ja välttää tekemästä uudelleen.

Mutta kaikkia ei voi miellyttää, ja jos työpaikan Kaisa loukkaantuu siitä että häntä ei _erikseen_ käydä kutsumassa lounaalle, niin ihan vapaasti.

Tuollaisia "Kaisoja" on vain marginaalisesti.

Mutta ihan uteliaisuudesta: jos Kaisalle tulee aidosti paha mieli ja hän alkaa vaikkapa itkeä, vaikka ei olisi syytä, mitä tunteita se sinussa herättää? En kysy, aiotko muuttaa käytöstäsi, vaan miltä sinusta tuntuu nähdä toisen paha olo?

Minä en tarvitse näitä ”en halua loukata”- tai ”ei millään pahalla” -ihmisiä, jotka pyytämättä kertovat suorasukaisia mielipiteitään asioista, joilla ei ihmissuhteemme puolesta ole mitään merkitystä.

”Ei millään pahalla, mutta onpa sulla iso pää”.

Jotkut loukkaavat tahallaan, jotkut ymmärtämättömyyttään. Jotkut loukkaanTUVAT tahallaan, jotkut ymmärtämättömyyttään.

Kuka on oikeassa ja kenen olisi muututtava? Tapauskohtaista. Ei voi yleispätevästi ratkaista.

Loukkaantuminen on defenssi sekin, kun kritiikin tai erimielisyyden yhteydessä sivuutetaan itse puheena ollut asia, esimerkiksi oman erehtymisen mahdollisuus ja käännetään asetelma henkilöiden väliseksi valtakamppailuksi ja joksikin oudoksi kunniakysymykseksi. Loukkaantujatyypin kannattaisi ensimmäiseksi mennä itseensä ja opetella sietämään epämukavuutta sekä hermojen hallintaa, käsittelemään asiat asioina ja kerätä itsevarmuutta sekä hyväksyä omat virheet, että olla riippumaton muiden mielipiteistä ja sanomisista.

Vierailija kirjoitti:

Haluavat sanoa ja tehdä niitä loukkaavia asioita, mutta eivät halua tuntea itseään huonoksi = "en tarkoittanut".

Tähän oikea vastaus on, että motiiveillasi ei ole väliä, en pidä tuollaisesta käytöksestä, lopeta se tai emme ole enää tekemisissä.

Voisihan jollakulla olla mielestään järkevä syy käydä pistelemällä ihmisiä nuppineuloilla, mutta se sattuisi silti.

Tämä! Tiukka interventio on sanoa heti että lopeta/älä tee noin koska se tuntuu pahalta. Se, joka ei tiennyt loukkaavansa, pyytää anteeksi ja lopettaa. Eikä tee toiste (ainakaan tahallaan). Se, joka loukkaa tahallaan, jatkaa ja esittää ehkä jonkun verukkeen tai puolustelee noilla ”olen oikeassa” tai ”loukkaannut turhasta”.

Oma periaatteeni on, että otan muiden toiveet huomioon, jos se ei ole itseltäni mitenkään pois.

Jos joku loukkaantuisi "turhasta" mutta toivoisi jotain, minkä toteuttaminen olisi minulle liian vaivalloista tai arvojeni vastaista, todistaisin jollain muulla tavalla, että en halua hänelle pahaa. Sen voi kyllä huomata ihan elekielestä tms. Kun taas kaikenlainen vähättely ja silmien pyörittely antaa ihan päinvastaisen kuvan.

Jos taas joku loukkaantuu "turhasta" muttei pyydä mitään vaativaa, niin ok. Voi olla etten tajunnut itse miten jonkin voi ymmärtää, siispä teen jatkossa toisin.

Itsekään harvoin pyydän muilta mitään. Lähinnä toivon sitä, ettei elämääni ainakaan hankaloiteta tai arvoani vähätellä.

Elä ja anna muiden elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Persoonallisuushäiriöiset ihmiset taas eivät häiriinny toisen pahassa olosta, ja se on suurin ero normaaliin ihmiseen.

No ei siinä mistään häiriöstä ole kyse vaan ihan terveestä itsetunnosta, kun ei anna turhan marmatuksen häiritä kun itse tietää ettei tehnyt mitään väärin.

Kaikki me sanotaan vahingossa jotain tyhmää, sohitaan arkaan paikkaan tai käsitetään asioita väärin ja niitä terve normaali ihminen pyytää anteeksi ja välttää tekemästä uudelleen.

Mutta kaikkia ei voi miellyttää, ja jos työpaikan Kaisa loukkaantuu siitä että häntä ei _erikseen_ käydä kutsumassa lounaalle, niin ihan vapaasti.

Tuollaisia "Kaisoja" on vain marginaalisesti.

Mutta ihan uteliaisuudesta: jos Kaisalle tulee aidosti paha mieli ja hän alkaa vaikkapa itkeä, vaikka ei olisi syytä, mitä tunteita se sinussa herättää? En kysy, aiotko muuttaa käytöstäsi, vaan miltä sinusta tuntuu nähdä toisen paha olo?

Jos Kaisa itkee aiheesta ja kadun tekemisiäni niin tulee paha mieli ja kadun, mutta jos Kaisa itkee siksi ettei saa erityishuomiota ja uhriutuu turhaan niin ei tunnu miltään. Jos Kaisalla on meneillään vaikka avioero tai muu stressaava tilanne niin asia on taas ihan eri.

Vierailija kirjoitti:

Minä en tarvitse näitä ”en halua loukata”- tai ”ei millään pahalla” -ihmisiä, jotka pyytämättä kertovat suorasukaisia mielipiteitään asioista, joilla ei ihmissuhteemme puolesta ole mitään merkitystä.

”Ei millään pahalla, mutta onpa sulla iso pää”.

Missä apukoulussa te vietätte aikanne? Missä tuon tyylinen keskustelu on ihan normaalia?

Olen vahingossa onnistunut montakin kertaa - aina erilaisissa tilanteissa - toimimaan niin että joku loukkaantuu. Joskus minusta on tuntunut, että kylläpä se kävi helposti. En olisi ikinä uskonut että tuollaisesta voi loukkaantua. Osaan kuitenkin pyytää anteeksi jos tajuan toimineeni tökerösti.

Muuten olen sitä mieltä, että ensimmäinen kerta voi olla vahinko, toinen lähentelee jo välinpitämättömyyttä ja kolmas onkin sitten silkkaa tahallisuutta, jos asiasta on kerrottu suoraan heti ensimmäisellä kerralla. Jos loukkaantunut sen sijaan jää hiljaa hautomaan pahaa mieltään, molemmille tulee siitä turhaa vahinkoa.

Vierailija kirjoitti:

Olen vahingossa onnistunut montakin kertaa - aina erilaisissa tilanteissa - toimimaan niin että joku loukkaantuu. Joskus minusta on tuntunut, että kylläpä se kävi helposti. En olisi ikinä uskonut että tuollaisesta voi loukkaantua. Osaan kuitenkin pyytää anteeksi jos tajuan toimineeni tökerösti.

Muuten olen sitä mieltä, että ensimmäinen kerta voi olla vahinko, toinen lähentelee jo välinpitämättömyyttä ja kolmas onkin sitten silkkaa tahallisuutta, jos asiasta on kerrottu suoraan heti ensimmäisellä kerralla. Jos loukkaantunut sen sijaan jää hiljaa hautomaan pahaa mieltään, molemmille tulee siitä turhaa vahinkoa.

Edelleen riippuu tilanteesta. Jos on huono autoilija ja puoliso huomauttelee virheistä, siitä voi loukkaantua joka kerta. Silti se huomauttelija on oikeassa, jos siippa toistuvasti painelee päin punaisia tai kolmion takaa valtatielle katsomatta sivuille. Loukkaaja ei aina ole syypää vaan liian herkästi loukkaantuminen on joskus se ongelma. Ei ole sääntöä, että yhden loukkaantumisen jälkeen toistuvasta virheestä ei enää saisi huomauttaa, semminkin jos se on vaikkapa hengenvaarallinen virhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Persoonallisuushäiriöiset ihmiset taas eivät häiriinny toisen pahassa olosta, ja se on suurin ero normaaliin ihmiseen.

No ei siinä mistään häiriöstä ole kyse vaan ihan terveestä itsetunnosta, kun ei anna turhan marmatuksen häiritä kun itse tietää ettei tehnyt mitään väärin.

Kaikki me sanotaan vahingossa jotain tyhmää, sohitaan arkaan paikkaan tai käsitetään asioita väärin ja niitä terve normaali ihminen pyytää anteeksi ja välttää tekemästä uudelleen.

Mutta kaikkia ei voi miellyttää, ja jos työpaikan Kaisa loukkaantuu siitä että häntä ei _erikseen_ käydä kutsumassa lounaalle, niin ihan vapaasti.

Tuollaisia "Kaisoja" on vain marginaalisesti.

Mutta ihan uteliaisuudesta: jos Kaisalle tulee aidosti paha mieli ja hän alkaa vaikkapa itkeä, vaikka ei olisi syytä, mitä tunteita se sinussa herättää? En kysy, aiotko muuttaa käytöstäsi, vaan miltä sinusta tuntuu nähdä toisen paha olo?

Jos Kaisa itkee aiheesta ja kadun tekemisiäni niin tulee paha mieli ja kadun, mutta jos Kaisa itkee siksi ettei saa erityishuomiota ja uhriutuu turhaan niin ei tunnu miltään. Jos Kaisalla on meneillään vaikka avioero tai muu stressaava tilanne niin asia on taas ihan eri.

Joskus ihminen tulkitsee toisen tunteet teeskentelyksi täysin virheellisesti. Se ettei siinä hetkessä pysty ymmärtämään miksi joku itkee, ei tarkoita että hän esittäisi. Ehkä hänellä on vaikka jotain traumoja, jotka eivät ulospäin näy, mutta jotka vaikuttavat hänen tapaansa tulkita tilanteita. Jos häntä vähätellään tai syyllistetään itkemisestä, niin se vain vahvistaa hänen oletustaan toisen osapuolen pahantahtoisuudesta.

Minä olen joskus joutunut todella ahdistavaan tilanteeseen, jossa itkuuni on suhtauduttu kylmällä kommentilla tyyliin "Lopeta toi". Tuntui ihan uskomattomalta, että kauhea olotilani oli toisen näkökulmasta pelkkää teeskentelyä. Että hänen mielestään on todennäköisempää, että jollakin on niin ihmeen hyvät näyttelijäntaidot, paremmat kuin monilla leffastaroilla, kuin oikeasti paha olla.

Koska ne voi. Näinhän se on. Minulla oli ennen kaveri, jolla oli tapana "bilettää". Se tarkoitti, että hän joi jumalattoman määrän viinaa, ja sitten menetti tajuntansa, oksenteli, hukkasi ja rikkoi tavaroita, eksyi, teloi itsensä... Homma meni niin, että me muut jo pohdimme etukäteen että kuka häntä sitten vahtii.

Keskustelin asiasta monta kertaa tämän kaverin kanssa. Välillä hän "häpesi", joskus oli pahoillaan, mutta mitään muutosta asiaan ei tullut. Minä olin monta kertaa joutunut pyytelemään anteeksi aivan vierailta ihmisiltä kun tämä idiootti oli vaikka tönäissyt eikä edes huomannut. Monta pahoinpitelyä estin nöyrästi anelemalla armoa. Tätä kaveria ei haitannut yhtään, koska hänhän oli vain oma itsensä.

Sitten kyllästyin, ja en enää suostunut näkemään. Kaveri ei ollenkaan ymmärtänyt että miksi! Kuinka saatoin häntä näin loukata! Miten hän nyt pääsee bilettämään, kun minä en tule vahtimaan! Entä jos hän sammuu! Entä jos hän vahingossa lähtee vieraan miehen matkaan!

Niin. On hyvin vaikeaa tietää, milloin loukattua ihmistä on oikeasti loukattu, ja milloin kyseessä on ihmisen oma itsekkyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Persoonallisuushäiriöiset ihmiset taas eivät häiriinny toisen pahassa olosta, ja se on suurin ero normaaliin ihmiseen.

No ei siinä mistään häiriöstä ole kyse vaan ihan terveestä itsetunnosta, kun ei anna turhan marmatuksen häiritä kun itse tietää ettei tehnyt mitään väärin.

Kaikki me sanotaan vahingossa jotain tyhmää, sohitaan arkaan paikkaan tai käsitetään asioita väärin ja niitä terve normaali ihminen pyytää anteeksi ja välttää tekemästä uudelleen.

Mutta kaikkia ei voi miellyttää, ja jos työpaikan Kaisa loukkaantuu siitä että häntä ei _erikseen_ käydä kutsumassa lounaalle, niin ihan vapaasti.

Tuollaisia "Kaisoja" on vain marginaalisesti.

Mutta ihan uteliaisuudesta: jos Kaisalle tulee aidosti paha mieli ja hän alkaa vaikkapa itkeä, vaikka ei olisi syytä, mitä tunteita se sinussa herättää? En kysy, aiotko muuttaa käytöstäsi, vaan miltä sinusta tuntuu nähdä toisen paha olo?

Jos Kaisa itkee aiheesta ja kadun tekemisiäni niin tulee paha mieli ja kadun, mutta jos Kaisa itkee siksi ettei saa erityishuomiota ja uhriutuu turhaan niin ei tunnu miltään. Jos Kaisalla on meneillään vaikka avioero tai muu stressaava tilanne niin asia on taas ihan eri.

Joskus ihminen tulkitsee toisen tunteet teeskentelyksi täysin virheellisesti. Se ettei siinä hetkessä pysty ymmärtämään miksi joku itkee, ei tarkoita että hän esittäisi. Ehkä hänellä on vaikka jotain traumoja, jotka eivät ulospäin näy, mutta jotka vaikuttavat hänen tapaansa tulkita tilanteita. Jos häntä vähätellään tai syyllistetään itkemisestä, niin se vain vahvistaa hänen oletustaan toisen osapuolen pahantahtoisuudesta.

Minä olen joskus joutunut todella ahdistavaan tilanteeseen, jossa itkuuni on suhtauduttu kylmällä kommentilla tyyliin "Lopeta toi". Tuntui ihan uskomattomalta, että kauhea olotilani oli toisen näkökulmasta pelkkää teeskentelyä. Että hänen mielestään on todennäköisempää, että jollakin on niin ihmeen hyvät näyttelijäntaidot, paremmat kuin monilla leffastaroilla, kuin oikeasti paha olla.

Nämä ihmiset on niitä kenen ympärillä pitäis tanssia kuin munankuorilla. Ei kiitos.

Yksinkertainen vastaus otsikkoon: Ihmiset jotka tekevät noin, ovat heitä jotka eivät kykene näkemään itsessään mitään vikaa, eivät omasta mielestään tee mitään väärää, vaan puolustelevat aina vain itseään ymmärtämättä lainkaan vastapuolta. Eivät ymmärrä, eivätkä halua tai edes aio ymmärtää, koska eivät kykene näkemään muiden puolta asiasta, vai omansa. Ja konfliktitilanteissa syyttävät aina vastapuolta, eli sitä joka loukkaantuu. Tää on tämän päivän ihmisten alati kasvavan itsekkyyden tunnusmerkkejä.

Ilman esimerkkejä on vaikea sanoa, mikä logiikka. Jos kyseessä on ihminen, joka laukoo kommentteja tasoa "Olet lihonut" eikä ymmärrä miksi muut loukkaantuvat, se on yksi asia. Mutta jos kyseessä on ihminen joka loukkaantuu esimerkiksi siitä, että minä käytän transsukupuolisista henkilöistä heidän toivomiansa nimiä, vika on loukkaantujassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en tarvitse näitä ”en halua loukata”- tai ”ei millään pahalla” -ihmisiä, jotka pyytämättä kertovat suorasukaisia mielipiteitään asioista, joilla ei ihmissuhteemme puolesta ole mitään merkitystä.

”Ei millään pahalla, mutta onpa sulla iso pää”.

Missä apukoulussa te vietätte aikanne? Missä tuon tyylinen keskustelu on ihan normaalia?

Tuohon tyyliin puhuvia oikeassaolijoita on, valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Ilman esimerkkejä on vaikea sanoa, mikä logiikka. Jos kyseessä on ihminen, joka laukoo kommentteja tasoa "Olet lihonut" eikä ymmärrä miksi muut loukkaantuvat, se on yksi asia. Mutta jos kyseessä on ihminen joka loukkaantuu esimerkiksi siitä, että minä käytän transsukupuolisista henkilöistä heidän toivomiansa nimiä, vika on loukkaantujassa.

Ylläolevassa se on hyvin sanottu. Minulla on sukulainen, joka saattaa sano teinitytölle, joka on leikannut hiuksensa lyhyiksi "Missä on sinun ihanat hiukset" tai aikuiselle lapselleen "Oletpa sinä lihonut". Tämä ihminen ei pysty asettumaan sen henkilön asemaan jolle puhuu. 

Toisaalta on sukulainen, joka on uskossaan niin oikeassa, että ei välitä sanojensa loukkaavuudesta. 

Hänen mielestään homoseksuaalisuus on väärin ja hän vain "keskustelee" aiheesta ja ei tajua sanojensa loukkaavuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos en todella tarkoittanut loukata, mutta toinen loukkaantuu silti ihan syyttä, niin en muuta käytöstäni.

Miksi oletus, että loukkaantuja on oikeassa ja sen toisen pitää korjata itseään?

Miksi et vaan voi olla möläyttämättä asioita, joiden tiedät loukkaavan? Miksi pitää jatkaa?

Kun ei halua muuttaa omaa käytöstään.

Kaverini haisi paskalle pari vuotta putkeen. Töissä häntä kohtaan eräs käyttäytyi huonosti.

Lopulta aloitin kierrellen ja kaarrellen puheen hygieniasta, josta kaveri tajusi kysyä haiseeko. Sanoin siihen, että en halua loukata, mutta olen huolissani kun sellaista on havaittavissa.

Kaveri piti minua ilkeänä. Mielestäni on lähipiirin asia sanoa, jos huomaa jotakin tuollaista. Olisi vissiin pitänyt alkaa kartella häntä ja antaa haista. Se haju tarttui kodissani kaikkialle missä istui tekstiilien päälle. Patjan jouduin heittämään pois. Ei ollut petauspatjaa, joten haju imeytyi patjaan.

Monet näistä möläyttelijöistä vaikkapa ulkonäköä koskien ylpeilevät siitä että ”sanovat asiat suoraan”. Pitävät itseään rehellisinä eivätkä kieroile. Tosiasiassa sen varjolla pystyy näppärästi loukkaamaan toista.