Tunnekasvatettujen lasten koko elämä pyörii sen ympärillä, että "mitä minä tunnen nyt"

Siitäkö se johtuu? Olen joskus ihmetellyt tiettyjä ihmisiä, että miten niiden mielenkiinnosta ja huomiosta niin suuri osa keskittyy heidän omaan sisäiseen tunnemaailmaansa. 

Ihmislajilla ollut tuhansia vuosia tunteet, ne ei siitä muutu miksikään yhden tai kahdenkaan sukupolven aikana, kasvatettiinpa sinne tai tänne. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmislajilla ollut tuhansia vuosia tunteet, ne ei siitä muutu miksikään yhden tai kahdenkaan sukupolven aikana, kasvatettiinpa sinne tai tänne. 

Joo ei varmasti muutu, mutta itse ainakin ajattelen että tämänkin asian suhteen jonkinlainen tasapaino on hyvä. Ei ole hyvä kovetttaa itseään omilta tunteiltaan ja olla uloskin päin kuin kivipatsas, mutta mahtaako se ihan valtavasti oman tunne-elämän ympärillä älyllisesti ja huomion keskittämisen suhteen pyöriminenkään olla kovin viisasta? 

No minä olisin aivan helv-tin tyytyväinen jos jossain päiväkodissa olisi opetettu edes jonkinlaista tuntumaa omiin tunteisiin. Kotona sitä ei oppinut, ja nyt nelikymppisenä maksan about 180 euroa viikossa terapiasta jossa yritän tätä opetella. (joo, toimii, mutta myös v-tuttaa että joutuu aikuisena maksamaan omien vanhempien kyvyttömyydestä)

Ap:lle: BB on poikkeuksellisen sensaationhakuinen ohjelma:

1) johon hakevat vain todella harvat ihmiset

2) jossa olevien ihmisten tekemisiä ja sanomisia voidaan korostaa/muokata todella paljon ohjelman editointivaiheessa

3) jossa olevat ihmiset ovat jatkuvan manipuloinnin kohteina

Kaiken voi vetää överiksi. Tunnekasvatusta tarvitaan, koska kaikille vanhemmille ei ole itsestäänselvää, että pieni lapsi tarvitsee ohjausta tunteidensa kanssa. Ettei tulisi koko ajan lisää niitä tunnevammaisia aikuisia, joille omat vanhemmat ovat joka ikisessä tilanteessa vaan mörähtäneet "ole hiljaa"

Joillakin ihmisillä vaan on suurempi tarve selittää tunteitaan.

Parempi tunteiden jatkuva selittäminen kuin jatkuva räjähtely tai epävakaa käytös.

Ehkä nämä samat ihmiset vetäisivät vieruskaveria turpaan jos eivät osaisi sanoittaa tunteitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmislajilla ollut tuhansia vuosia tunteet, ne ei siitä muutu miksikään yhden tai kahdenkaan sukupolven aikana, kasvatettiinpa sinne tai tänne. 

Joo ei varmasti muutu, mutta itse ainakin ajattelen että tämänkin asian suhteen jonkinlainen tasapaino on hyvä. Ei ole hyvä kovetttaa itseään omilta tunteiltaan ja olla uloskin päin kuin kivipatsas, mutta mahtaako se ihan valtavasti oman tunne-elämän ympärillä älyllisesti ja huomion keskittämisen suhteen pyöriminenkään olla kovin viisasta? 

Oman persoonallisuuden pakottaminen ilmaisultaan jonkin toisen tyyppiseksi opettaa manipuloimaan ja pitkäkestoisesti polttaa nopeasti loppuun jos ei ole sosiopaatin taipumuksia. 

Niin, ei se neuroottisen puoleinen itsensä tarkkailu auta lasta yhtään enempää kuin tunnekylmäksi jättäminen.

Kyllä minä yritän tunnekasvattaa mun lapsia tunnistamaan myös, että miltä muista tuntuu. Että nää mukulat oppis käyttäytymän ja ottamaan muutkin huomioon. Jos joku on tosi minä-minä, niin ei kai se ole tunnekasvatuksen vika, tai sitten sitä on tunnekasvatettu väärin.

"Se mitä teit sai minut tuntemaan pettymystä", "äsken minä tunsin iloa", "olet hirveä ihminen koska sait minut tuntemaan inhoa" ym. ym. ja tätä toistellaan loputtomiin.

Tunnekasvatus ja tunteiden sanoittaminen ovat erinomainen esimerkki siitä, miten kasvatustieteessä ideologiset päivänperhot helposti syrjäyttävät terveen järjen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä yritän tunnekasvattaa mun lapsia tunnistamaan myös, että miltä muista tuntuu. Että nää mukulat oppis käyttäytymän ja ottamaan muutkin huomioon. Jos joku on tosi minä-minä, niin ei kai se ole tunnekasvatuksen vika, tai sitten sitä on tunnekasvatettu väärin.

Etkö sinä sitten tunnista miltä sinusta tuntuu koska ennen vanhaan ei tunnekasvatettu?

Vierailija kirjoitti:

Kaiken voi vetää överiksi. Tunnekasvatusta tarvitaan, koska kaikille vanhemmille ei ole itsestäänselvää, että pieni lapsi tarvitsee ohjausta tunteidensa kanssa. Ettei tulisi koko ajan lisää niitä tunnevammaisia aikuisia, joille omat vanhemmat ovat joka ikisessä tilanteessa vaan mörähtäneet "ole hiljaa"

Ihme juttu, että me aikuiset olemme kasvaneet terveiksi ja normaaleiksi ilman tunnekasvatusta. Ja toisaalta myös kumma, että mm. mielenterveysongelmat ja aggressiivisuus lisääntyvät lasten keskuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä yritän tunnekasvattaa mun lapsia tunnistamaan myös, että miltä muista tuntuu. Että nää mukulat oppis käyttäytymän ja ottamaan muutkin huomioon. Jos joku on tosi minä-minä, niin ei kai se ole tunnekasvatuksen vika, tai sitten sitä on tunnekasvatettu väärin.

Etkö sinä sitten tunnista miltä sinusta tuntuu koska ennen vanhaan ei tunnekasvatettu?

Tunteen nimeäminen ja tunnistaminen ovat tunnetaitojen alku. Tunnetaitoihin kuuluvat myös mm. tunteen sietäminen, tunteiden säätely, tunne-kehoyhteyden tunnistaminen, empatiataidot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaiken voi vetää överiksi. Tunnekasvatusta tarvitaan, koska kaikille vanhemmille ei ole itsestäänselvää, että pieni lapsi tarvitsee ohjausta tunteidensa kanssa. Ettei tulisi koko ajan lisää niitä tunnevammaisia aikuisia, joille omat vanhemmat ovat joka ikisessä tilanteessa vaan mörähtäneet "ole hiljaa"

Ihme juttu, että me aikuiset olemme kasvaneet terveiksi ja normaaleiksi ilman tunnekasvatusta. Ja toisaalta myös kumma, että mm. mielenterveysongelmat ja aggressiivisuus lisääntyvät lasten keskuudessa.

Ollaankohan me aikuiset todella kasvaneet terveiksi ja normaaleiksi? Joskus tunnistamattomat patoutuneet tunteet tulevat esille kehossa erilaisina oireina ja kipuina, joskus mielenterveydessä. Tunnetaitoihin on kasvatuksessa kiinnitetty näin paljon huomiota vasta ihan vähän aikaa. Eivätkä monet aikuiset kykene tekemään tunnekasvatusta, koska ovat omienkin tunteidensa kanssa niin jäissä.

Ei ole pakko yhdistää yhtä ihmistä muihin siten, että syntyy stereotypia tunneihmisistä. On varmasti positiivisia tuntevia ihmisiä, ei pelkästään nuorena negatiivisia tunteitaan vatvovia yms. Jos tunteita ei ole lainkaan, niin en tiedä onko se kaikkien tavoite, ei varmasti. Kaksikymppisenä tunnetaan eri tavalla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaiken voi vetää överiksi. Tunnekasvatusta tarvitaan, koska kaikille vanhemmille ei ole itsestäänselvää, että pieni lapsi tarvitsee ohjausta tunteidensa kanssa. Ettei tulisi koko ajan lisää niitä tunnevammaisia aikuisia, joille omat vanhemmat ovat joka ikisessä tilanteessa vaan mörähtäneet "ole hiljaa"

Ihme juttu, että me aikuiset olemme kasvaneet terveiksi ja normaaleiksi ilman tunnekasvatusta. Ja toisaalta myös kumma, että mm. mielenterveysongelmat ja aggressiivisuus lisääntyvät lasten keskuudessa.

Tunnekasvatusta on se, että lapsen tunteisiin reagoidaan, että vanhempi sanoittaa ja ilmaisee tunteita. Tämä tulee ihan luonnostaa monilta vanhemmilta ilman, että täytyy erikseen puhua tunnekasvatuksesta. Vanhemmat ovat vuosituhansia toimineet näin. "miksi olet surullinen? tulitko iloiseksi lahjasta? minua harmittaa tämä asia.."

Joiltain vanhemmilta omien tunteiden sanoittaminen ja toisten tunteiden havaitseminen on kuitenkin täysin hukassa ja siksi sen merkitystä lapsen kasvulle on alettu korostamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaiken voi vetää överiksi. Tunnekasvatusta tarvitaan, koska kaikille vanhemmille ei ole itsestäänselvää, että pieni lapsi tarvitsee ohjausta tunteidensa kanssa. Ettei tulisi koko ajan lisää niitä tunnevammaisia aikuisia, joille omat vanhemmat ovat joka ikisessä tilanteessa vaan mörähtäneet "ole hiljaa"

Ihme juttu, että me aikuiset olemme kasvaneet terveiksi ja normaaleiksi ilman tunnekasvatusta. Ja toisaalta myös kumma, että mm. mielenterveysongelmat ja aggressiivisuus lisääntyvät lasten keskuudessa.

Ollaankohan me aikuiset todella kasvaneet terveiksi ja normaaleiksi? Joskus tunnistamattomat patoutuneet tunteet tulevat esille kehossa erilaisina oireina ja kipuina, joskus mielenterveydessä. Tunnetaitoihin on kasvatuksessa kiinnitetty näin paljon huomiota vasta ihan vähän aikaa. Eivätkä monet aikuiset kykene tekemään tunnekasvatusta, koska ovat omienkin tunteidensa kanssa niin jäissä.

Mikään ei viittaa siihen, että esimerkiksi mielenterveysongelmat tai rikollisuus olisivat radikaalisti vähenemässä tulevaisuudessa kiitos tunnekasvatuksen.

Aikuinen: nyt sinä olet iloinen.

Lapsi: nyt minä olen iloinen.

BB-Tarinasta en tiedä, mutta minulla on kyllä vähän erilainen kokemus. Työskentelen nuorten mielenterveyspalveluissa, ja ei ole vielä tullut vastaan yhtään jolla olisi ongelmaksi asti puhuttu kotona tunteista. Tunnistan kyllä ilmiön, että tunnetiloissa vellominen voi olla jopa lamaavaa ja joskus vakauttaminen vaatii huomion ohjaamisen johonkin konkreettisempaan, mutta tavallisempaa on että niihin tunteisiin jäädään jumiin juuri siksi ettei niitä osata jäsennellä, ymmärtää, hyväksyä ja/tai käsitellä koska niin ei ole lapsena tehty. Sit ahistaa niin ettei voi olla koulussa, ahistaa niin ettei kaverisuhteet toimi, ahistaa kun ei ymmärrä miksi ei aina ole kivaa, ahistaa kun oma tunne-elämä tuntuu hallitsemattomalta, ahistaa kun tuntuu ettei saisi olla vihainen, pettynyt tai surullinen tai ainakaan näyttää sitä.

Vierailija kirjoitti:

"Se mitä teit sai minut tuntemaan pettymystä", "äsken minä tunsin iloa", "olet hirveä ihminen koska sait minut tuntemaan inhoa" ym. ym. ja tätä toistellaan loputtomiin.

Tunnekasvatus ja tunteiden sanoittaminen ovat erinomainen esimerkki siitä, miten kasvatustieteessä ideologiset päivänperhot helposti syrjäyttävät terveen järjen.

Aikuisille vauvoille toimii suora v***uilu.

-Suututit minut.

-Ei. Sait itse itsesi tuntemaan suuttumusta.