Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsuuden selkäsaunat eivät unohdu koskaan
17.09.2019 |
Ihmetyttää hieman, miten pitäisi suhtautua ikääntyviin vanhempiin. Lapsuudessa koetut selkäsaunat, varsinkin yksi, eivät ole unohtuneet ja vaikuttavat edelleen siihen, miten vanhempiini suhtaudun. En voi käsittää, miten joku voi tehdä niin ja sitten pokkana jatkaa niin kuin ennenkin, siitäkin huolimatta, että väkivalta lapsia kohtaan oli tavallista ja jopa sallittua vielä 70-luvulla. Olen yli viisikymppinen.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Onko sinua siis pahoinpidelty aiheetta ap? Se on tietty väkivaltaa ja tuomittavaa
Itse olin villi lapsi ja sain joskus tukistuksen, luunapin tai remmiä. Viimeisen kerran 14v:nä kun olin ollut 2.5kk kateissa.
Koskaan en silti ole kokenut kohdanneeni vääryyttä, aiheestahan nuo rankaisivat. Tunsin aina olleeni rakastettu
Tuo viimeinenkin selkäsauna on unohdettu jo 45v sitten
Ei ole aiheesta tai aiheetta pahoinpitelyä, on vain pahoinpitely.
Järkyttävää, että edelleen lasten kokemaa perheväkivaltaa vähätellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua koetettiin hakata kiltiksi, olen siis diagnoosia vaille jäänyt 70-luvun ADHD lapsi. Lopulta iskin takaisin kun kasvoin isääni päätä pidemmäksi ja sittenhän minä vasta hullu olinkin. Lähdin kotoa kun 16 täytin enkä taakse katsonut, muutin toiselle puolelle suomea ja katkaisin välit vanhempiini. Isä kuoli 5 vuotta sitten enkä mennyt hautajaisiin, äiti koettaa heilutella "yksinäinen hauras vanhus"-korttia. Ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Minä täytän nyt 40. Remmiä ja risua annettiin paljaalle takalistolle ja tukkapöllyäkin tuli. Kertaakaan ei kuitenkaan syyttä. Oli yleistä aikoinaan ainakin maaseudulla. Paljon muiden lasten kanssa silloin kerrottiin ja vertailtiin, kuinka monta kertaa on selkään tullu. Ei ollut mikään tabu, oli niin yleistä. Varsinkin poikia kasvatettiin näin. Ei jäänyt traumoja.
Jos hyväksyt lapsiin kohdistuvan väkivallan osana kasvatusta, niin sinulla itse asiassa on trauma.
Suosittelen perehtymään, mitä lapsen kokema väkivalta aiheuttaa lapsen kehitykselle.
Jokaisen elämässä tapahtuu ikäviä asioita, joille ei voi enää mitään. Epäoikeudenmukaisia, turvattomuuden tunnetta nostattavia, fyysisesti tai henkisesti väkivaltaisia asioita. Kaikki on mennyt niin kuin on mennyt. Nyt tärkeintä on, miten sinä selviät ja menet siitä eteenpäin. Onko tarpeen hakea kriisiapua, keskusteluapua, mennä mukaan elämänkertakirjoituspiiriin, täyttää päiväkirjat tajunnanviralla, mitä?
VAnhempiesi kanssa et voi keskustella ja kuten jo itsekin sen totesit. He todellakin edustavat ikäluokkaa, jossa fyysinen rangaistus oli yksi tapa kasvattaa kuin myös sinun lapsuutesi aikana selkäsaunat olivat vielä monessa kodissa hyväksyttyjä. Yhteiskuntamme ei ollut selkäsaunojen suhteen mitään mieltä, vaan ikäviä asioita tapahtui. Minäkin sain monet kerrat selkään ja isän vyön solkipuolella niin, että arvet ovat yhä pakaroissani. Se oli kamalaa!
En ole jäänyt muistelemaan sitä aikaa. Vertaistukea saan ikäisiltäni miltei kaikilta ja olemme kuin yhden sodan veteraanit murahtelemassa vanhempien älyttömyyksiä. Ja jos jollakin on ollut kipua välttävät vanhemmat ei voi kuin läiskiä kaveria olkapäälle onnitellen hyvästä sattumasta syntyä sellaiseen kotiin.
Jos pystyt katso asiaa myös kokonaisvaltaisemmin ja sen ajan kasvatusmetodeina. Se ei ole oikein, mutta ihmiskunta ymmärtää asioita hyvin hitaasti. Mitään korvauksia vanhempamme saati yhteiskunta ei selkäsaunoista tule meille uhreille antamaan, mutta me tiedämme mitä ei saa tehdä lapsille. Sekin on suuri viisaus, kun lukee lehtiä ja mitä lapsille tehdään joka päivä. Itselläni on hyvin vahva oikeudentaju ja halu puolustaa heikompia kovinkin sanoin, joten aina voi päättää onko ikävä kokemus voimaksi vai katkeruudeksi.
Nykyään on se ideologia vallalla, että ruumiillisesta kurituksesta "kuuluu" saada traumoja ja jos on joku ongelma aikuisiällä, niin monesti automaattisesti se yhdistyy ruumiilliseen kuritukseen vaikka mitään erityistä perustetta tälle ei olisi.
Samalla tavalla nykypäivän jäähypenkillä istutetut lapset luultavasti tilittävät kovaan ääneen jäähyjen aiheuttamia traumoja joskus vuosikymmenien päästä, kun jäähyistä on tehty laittomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sinua siis pahoinpidelty aiheetta ap? Se on tietty väkivaltaa ja tuomittavaa
Itse olin villi lapsi ja sain joskus tukistuksen, luunapin tai remmiä. Viimeisen kerran 14v:nä kun olin ollut 2.5kk kateissa.
Koskaan en silti ole kokenut kohdanneeni vääryyttä, aiheestahan nuo rankaisivat. Tunsin aina olleeni rakastettu
Tuo viimeinenkin selkäsauna on unohdettu jo 45v sitten
Todellakin syystä.olet ihmispaskaa, aloittaja sen sijaan ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen elämässä tapahtuu ikäviä asioita, joille ei voi enää mitään. Epäoikeudenmukaisia, turvattomuuden tunnetta nostattavia, fyysisesti tai henkisesti väkivaltaisia asioita. Kaikki on mennyt niin kuin on mennyt. Nyt tärkeintä on, miten sinä selviät ja menet siitä eteenpäin. Onko tarpeen hakea kriisiapua, keskusteluapua, mennä mukaan elämänkertakirjoituspiiriin, täyttää päiväkirjat tajunnanviralla, mitä?
VAnhempiesi kanssa et voi keskustella ja kuten jo itsekin sen totesit. He todellakin edustavat ikäluokkaa, jossa fyysinen rangaistus oli yksi tapa kasvattaa kuin myös sinun lapsuutesi aikana selkäsaunat olivat vielä monessa kodissa hyväksyttyjä. Yhteiskuntamme ei ollut selkäsaunojen suhteen mitään mieltä, vaan ikäviä asioita tapahtui. Minäkin sain monet kerrat selkään ja isän vyön solkipuolella niin, että arvet ovat yhä pakaroissani. Se oli kamalaa!
En ole jäänyt muistelemaan sitä aikaa. Vertaistukea saan ikäisiltäni miltei kaikilta ja olemme kuin yhden sodan veteraanit murahtelemassa vanhempien älyttömyyksiä. Ja jos jollakin on ollut kipua välttävät vanhemmat ei voi kuin läiskiä kaveria olkapäälle onnitellen hyvästä sattumasta syntyä sellaiseen kotiin.
Jos pystyt katso asiaa myös kokonaisvaltaisemmin ja sen ajan kasvatusmetodeina. Se ei ole oikein, mutta ihmiskunta ymmärtää asioita hyvin hitaasti. Mitään korvauksia vanhempamme saati yhteiskunta ei selkäsaunoista tule meille uhreille antamaan, mutta me tiedämme mitä ei saa tehdä lapsille. Sekin on suuri viisaus, kun lukee lehtiä ja mitä lapsille tehdään joka päivä. Itselläni on hyvin vahva oikeudentaju ja halu puolustaa heikompia kovinkin sanoin, joten aina voi päättää onko ikävä kokemus voimaksi vai katkeruudeksi.
Heti ekassa lauseessa menee päin p*rsettä. Alistu sä vain pahantekijöillesi, p@skiainem. Ethän sä muuta olekaan, etkä muuta ansainnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen näkee, että ap eiole samalla lailla stvästitraumatisoitunut, kuin nämä hullut, joista väkivalta lapsia kohtaan on ok. Voimia ap, itsekin painin samanlaisten muistojen kanssa, mutta ne ovat henkisiä. Olen siis terveempi, kuin palstalla kiusaajina heiluvat hullut, koska tiedän, että vääryys on väärin. Näistä osa ei sitäkäsitä. Sääliksi käy ressuja.
Vierailija kirjoitti:
Sen näkee, että ap eiole samalla lailla stvästitraumatisoitunut, kuin nämä hullut, joista väkivalta lapsia kohtaan on ok. Voimia ap, itsekin painin samanlaisten muistojen kanssa, mutta ne ovat henkisiä. Olen siis terveempi, kuin palstalla kiusaajina heiluvat hullut, koska tiedän, että vääryys on väärin. Näistä osa ei sitäkäsitä. Sääliksi käy ressuja.
Puhumattakaan vanhemmista, joiden mielestä varkaus lapsia kohtaan (esim. tavaroiden takavarikko) tai vapaudenriisto lapsia kohtaan (esim. aresti) ovat ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa mikä on ok on tunteiden sanoitus.
No, minä en kanna kaunaa, mutten pidä myöskään vanhempiini mitään yhteyttä. Tiedot olen salannut jo ajat sitten, ettei edes oven taakseni tuleminen ole mahdollista.
Sitä niittää, mitä kylvää. On syytä muistaa, että lapset kasvavat ja aikuisina heillä ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä vanhempiin, jotka ovat tehneet kiusaa koko lapsuusajan.