82v niukkuudessa elänyttä Sylvi Torvista sapettaa eläkeläisten kohtelu. Hän ei kuitenkaan halunnut hakea apua esimerkiksi Punaiselta Ristiltä.
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000006240682.html
Voi pyhä Sylvi kun sotakorvaukset piti maksaa ja ihan matkoille tekisi mieli.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Sota-ajan kasvatit on pahimpia valittajia. Kaikki pitäs saada tekemättä mitään kun vuonna yks ja kaks oli rankkaa.
Saadaanhan me muutkin. Vaikka koskaan ei ole rankkaa ollutkaan.
Ei tuo nyt kummoista elämää ole jos puolet tuloista menee pelkkään vuokraan ja puhelimeen. Eihän siitä jää kuin päälle 700e.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin on saanut haalittua sisustusta
Tuo krääsä ei ole sisustusta. Kalusteet on kuin kierrätyskeskuksesta.
Minulla jää verojen jälkeen käteen tuon verran työtä tekemällä, ihan kokoaikatyötä.
Vuonna 1937 syntynyt Sylvi on ollut 15-vuotias, kun viimeinen sotakorvausjuna on saateltu matkaan syksyllä 1952. Laskee kuitenkin sotakorvaukset omaan piikkiinsä, samoin kuin yli 30-vuotisen eläkeläisuransa saamatta jääneet "matkustelurahat".
Kyllä mäkin voisin ottaa 1500 euroa kuussa ja olla tekemättä mitään! Mä olen pahimmillaan saanut tuon verran kokopäiväduunista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sota-ajan kasvatit on pahimpia valittajia. Kaikki pitäs saada tekemättä mitään kun vuonna yks ja kaks oli rankkaa.
Saadaanhan me muutkin. Vaikka koskaan ei ole rankkaa ollutkaan.
Elämäntapatyöttömän ei kannata puhua kuin omasta puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 1937 syntynyt Sylvi on ollut 15-vuotias, kun viimeinen sotakorvausjuna on saateltu matkaan syksyllä 1952. Laskee kuitenkin sotakorvaukset omaan piikkiinsä, samoin kuin yli 30-vuotisen eläkeläisuransa saamatta jääneet "matkustelurahat".
Joo, ja jutussa sanotaan epämääräisesti että Sylvi jäi työkyvyttömyyseläkkeelle 80-luvun lopulla, mitä ennen oli jo vuoden saikulla. Eli jos jäi eläkkeelle vaikkapa 1987, on aloittanut eläkeuransa 50-vuotiaana. Tai jopa 49-vuotiaana, riippuen syntymäkuukaudesta. Semmonen sissi.
Suosittelen halvempaan asuntoon muuttamista.
Minää olen saanut kokoaikaisesta työstä 1300 käteen, työpaikan sijainnin takia oli pakko olla auto, ja kahden lapsen hoitomaksutkin piti maksaa (tosin onneksi vain puolikasta hoitoaikaa, koska olimme molemmat vuorotöissä ja isovanhemmat auttoivat myös välillä). Oma eläkeikäni on näillä näkymin 70+ ja 1500 nettotulot tekemättä mitään tuntuvat kaukaiselta haaveelta.
Ihan hirveästi en valitettavasti pysty sympatiaa lähettämään Sylville ja kumppaneille.

Ai niin, ja asuntolainaan ei saanut mitään asumistukia, vaan nekin oli itse maksettava.
Vierailija kirjoitti:
Minää olen saanut kokoaikaisesta työstä 1300 käteen, työpaikan sijainnin takia oli pakko olla auto, ja kahden lapsen hoitomaksutkin piti maksaa (tosin onneksi vain puolikasta hoitoaikaa, koska olimme molemmat vuorotöissä ja isovanhemmat auttoivat myös välillä). Oma eläkeikäni on näillä näkymin 70+ ja 1500 nettotulot tekemättä mitään tuntuvat kaukaiselta haaveelta.
Ihan hirveästi en valitettavasti pysty sympatiaa lähettämään Sylville ja kumppaneille.
Eli puolisolla on ollut ihan ok tulot, jos lapsista on mennyt kuitenkin täydet päivähoitomaksut? Et sinä yksin noilla 1300€ tuloillasi ole ostanut asunnon asuntoa, etkä maksellut päivähoitomaksuja, koska sinun ei olisi tarvinnut. Tiedän ihan omasta kokemuksesta. *
En ymmärrä Sylville kiukuttelua. Joka ainoa ottaa taatusti sen, mitä annetaan, mutta ei tietenkään antaisi sitä toiselle. kaikki meistä kokee olevansa eniten kärsineitä ja parhaiten kaiken ansaitsevia. Ihan sama, vaikka olisi jo varaa taloihin ja tiloihin ja autoihin, kyllä kärsimys on silti koko ajan läsnä...
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo nyt kummoista elämää ole jos puolet tuloista menee pelkkään vuokraan ja puhelimeen. Eihän siitä jää kuin päälle 700e.
Just. Mun kuukausitulot on 497€. Puhelimeen menee 25€/kk. Kotia mulla ei ole. Tuosta rahasta maksan ruoan, vaatteet, ajoittain asumisen plus koirani ylläpidon. Sylvi voi haistaa p askan. On katto pään päällä ja ihan hyvin tuolla rahalla tekee muutakin kuin istuu kotona.
Niin, ja olen 38-vuotias ja yksi Suomen yli viidestä tuhannesta kodittomasta ilman omaa syytäni. Silti en vingu asiasta iltap askalle.
Vierailija kirjoitti:
Olen tehny pitkän uran hoitoalalla koulutettuna ja saan brutton 1400 eläkettä, vero 22%. Miten joku voi saada tt-tukea?
Anoppini saa bruttona 1000e eikä ole uneksinutkaan tt- tuesta.
Me kun olemme hankkinnet omat asunnot, niin emme säästäväisinä ihmisinä saa mitään ylimääräisiä tukia, toista on niillä, jotka ovat eläneet koko ikänsä tt-tuilla.
Pitkän työuran tehneet ja omaisuutta kartuttaneet voivat myydä asuntonsa ja muuttaa edulliseen vuokra-asuntoon. Myynnistä saaduilla rahoilla voi sitten matkustella ja nauttia elämästä. Vuokralla asuvalla toimeentulotukea saavalla ei sitä mahdollisuutta ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tehny pitkän uran hoitoalalla koulutettuna ja saan brutton 1400 eläkettä, vero 22%. Miten joku voi saada tt-tukea?
Anoppini saa bruttona 1000e eikä ole uneksinutkaan tt- tuesta.
Me kun olemme hankkinnet omat asunnot, niin emme säästäväisinä ihmisinä saa mitään ylimääräisiä tukia, toista on niillä, jotka ovat eläneet koko ikänsä tt-tuilla.Pitkän työuran tehneet ja omaisuutta kartuttaneet voivat myydä asuntonsa ja muuttaa edulliseen vuokra-asuntoon. Myynnistä saaduilla rahoilla voi sitten matkustella ja nauttia elämästä. Vuokralla asuvalla toimeentulotukea saavalla ei sitä mahdollisuutta ole.
Sylvikin kehuu siivonneensa pitkän uran, miksi hän ei ostanut asuntoa aikoinaan? Nyt olisi todennäköisesti pieni vastike kalliin vuokran sijaan. Ai niin, sitten jäisi satojen eurojen asumistuki saamatta.

Sylvi voisi myydä kämppänsä, muuttaa vuokralle, laittaa rahat sileäksi ja saada taas asumistukea. Kyllä veronmaksaja maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo nyt kummoista elämää ole jos puolet tuloista menee pelkkään vuokraan ja puhelimeen. Eihän siitä jää kuin päälle 700e.
Just. Mun kuukausitulot on 497€. Puhelimeen menee 25€/kk. Kotia mulla ei ole. Tuosta rahasta maksan ruoan, vaatteet, ajoittain asumisen plus koirani ylläpidon. Sylvi voi haistaa p askan. On katto pään päällä ja ihan hyvin tuolla rahalla tekee muutakin kuin istuu kotona.
Niin, ja olen 38-vuotias ja yksi Suomen yli viidestä tuhannesta kodittomasta ilman omaa syytäni. Silti en vingu asiasta iltap askalle.
Kiinnostaisi tietää miksi olet asunnoton ilman omaa syytäsi? Onko luottotiedot kunnossa? Eikö kaupunki auta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo nyt kummoista elämää ole jos puolet tuloista menee pelkkään vuokraan ja puhelimeen. Eihän siitä jää kuin päälle 700e.
Just. Mun kuukausitulot on 497€. Puhelimeen menee 25€/kk. Kotia mulla ei ole. Tuosta rahasta maksan ruoan, vaatteet, ajoittain asumisen plus koirani ylläpidon. Sylvi voi haistaa p askan. On katto pään päällä ja ihan hyvin tuolla rahalla tekee muutakin kuin istuu kotona.
Niin, ja olen 38-vuotias ja yksi Suomen yli viidestä tuhannesta kodittomasta ilman omaa syytäni. Silti en vingu asiasta iltap askalle.
Mä nyt sanon vain, että toivon sinulle tulevaisuuteen hyviä asioita.
No Sylvin kaltaiset ovat tämän maan luoneet. Ylläpitävät sosiaalipummiutta ja sitä kuvitelmaa, että valtion pitäisi maksaa enemmän ja enemmän.
Mutta mikä sitten riittää? Aina jollakin menee paremmin jos alkaa vertailemaan. Matkustelu ei ole mikään kansalaisoikeus. Minä matkustan jos saan pihisteltyä ja säästettyä rahaa. Tuloni on saman verran kuin Sylvillä, vaikka käyn töissä.
Siitä olen samaa mieltä, että isoista tuloista pitäisi leikata pois osa. Jos palkka on 80 000 e kuukaudessa, kuten postin pomolla, niin kyllä se on aivan ehdottomasti liikaa. Hänellä tulee olemaan myös jättimäiset eläkkeet. Sekin on liikaa. Pitäisi leikata niistä tuloista mitkä on yli 10 000 e/kk ja keskituloisilta ja siitä alaspäin ei enää.
Vierailija kirjoitti:
1500e ei ole minusta erityisen vähän yhdelle hengelle. Olen ollut kokopäivätöissäkin josta jäi noin 1600e kuukaudessa käteen.
Mullakin jäi kokopäivätyöstä 1200, en ymmärrä mitä valittaa.
Ainakin on saanut haalittua sisustusta