Lue keskustelun säännöt.
Mitä teidän nuoruudessanne paheksuttiin ja mihin sukupolveen kuulut?
16.09.2019 |
90-luvun alkupuoliskolla syntyneestä tuntuu, että edelliset ikäluokat paheksuvat työkulttuuria, jossa me nuoremmat haluamme oikeasti saada jotain irti työelämästä. Että ei tyydytä ainoastastaan olemaan palasia markkinatalouden rattaissa. Lisäksi halutaan elää muutakin elämää, eikä mennä työ edellä. Niin ja ylipäätään tuo, että markkinatalouden toimivuutta uskalletaan kritisoida ja nostaa huonojakin puolia esiin, tuntuu aiheuttavan näissä "yhteiskunnan rakentajissa" vastareaktioita (mediassakin).
Oma lukunsa on tietysti homoseksuaalisuus, muunsukupuolisuus yms. Äitien työssä käyminen puhumattakaan digilaitteiden dominoinnista ja e-urheilusta. Mitä teille tulee mieleen? Olisi kiinnostavaa kuulla, mikä esim. 70-luvulla paheksuttiin ja mitkä asiat olivat silloin saattamassa yhteiskuntaa turmioon.
Kommentit (38)
Ole 60-luvun nuori ja meillä päin ei paheksuttu mitään.
Luin juuri vanhoja päiväkirjoja ja tulipa hulvaton fiilis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi asia, mikä 90-luvun nuoria yhdistää, on rajojen avautuminen. Meille on aina ollut itsestään selvää, että voimme matkustaa minne vaan. Että ei ole mitään vihollisvaltioita ja Eurooppa on yhtä aluetta. Kieliä on saanut opiskella ja käyttää ja vieraiden kielten käyttäminen on ihan normaalia, ei mitään hienoa ja erikoista kuten ehkä vielä ennen sitä. Me lauloimme Scorpionsin Wind of changea ja katsoimme kun Berliinin muuri murtui. Ja luulimme että tämä on ikuista. On ollut jonkinlainen shokki huomata, miten kehitys muutama vuosi sitten lähti menemään toiseen suuntaan. Rautaesirippu kaivettiin naftaliinista ja taas mietitään millaisia aseita tarvitaan ja millä todennäköisyydellä joku posauttaa vielä atomipommin. Se uusi sopusoinnun aika kesti sitten vain mitä 15? 20? vuotta.
Paheksunta on vain lisääntynyt. Ennen oltiin paljon suvaitsevaisempia.
Tarkoitan "ennen" vaikka 60-70 -lukua Suomessa.
Ja vielä jopa 90-lukua. Ihan iloisesti imetin joka puolella ja mitään juttua ei ollut asiasta. Joku piltti nyt saattoi huutaa kaupassa tai ravintolassa - ihan sama.
Tupakkaa poltettiin juuri siellä missä huvitti ja viinaa sai ottaa 15-vuotiaskin. Vähän sitten vain naurettiin.
Näin päin se on mennyt.
Ei meilläkään lukemista tai sarjakuvia paheksuttu. Äiti tilasi mulle Nakkea jo silloin kun tuskin osasin lukea ja kirjoja ostettiin ja lainattiin.
Isä tais paheksua kaupungin vuokrataloissa asuvia mutta lähinnä vähän kuin läpällä. Meillä oli omistusasunto tien toisella puolella. En muista äitini paheksuneen varsinaisesti mitään. Nyt hän paheksuu näitä kaikkia mitä täällä ei saa mainita.
Synnyin 60-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paheksuttiin vanhempia, jotka antoivat lastensa lukea sarjakuvalehtiä.
Ne olivat ihan s**tanasta. Järjestettiin kaikenlaisia tilaisuuksia ja infoja niistä.
Paheksuttiin kaikenlaista laiskuutta. Piti olla ahkera, työteliäs, elää elämää vaatimattomasti ja nuhteettomasti aravalainaa maksellen.- 60-luvulla syntynyt
Myös olen 60-luvulla synytnyt. En ole törmännyt mihinkään sarjakuvien paheksumiseen. Meille tuli Aku Ankka ja monille muille myös lisäksi Nakke Nakuttaja. Luettiin kirjoja myös paljon, mutta eivät sarjakuvat mitenkään olleet kokemukseni mukaan s..tanasta.
Eikös vieläkin paheksuta yhtä lailla laiskuutta? Laiskuuden määritelmä on ehkä vähän muuttunut, mutta kuitenkin.
Edelleen on arvossaan työteliäs ja reipas ihminen.
Ne olivat jotain pojille suunnattuja väkivaltasarjiksia. Muistan tuon itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 70-luvun lopulla syntynyt. Ei meillä kotona paheksuttu sarjiksia tai vuokravideoita vaan yhteiskunnassa yleisesti. Sarjakuvat uhkasivat lukutaitoa ja videot yllyttivät väkivaltaan. Muistan tuon ajan aivan hyvin.
Kyllä Korkeajännitys ja vaikka Tex Willer olivat sarjakuvia, jotka puhuttivat kasvatusalan ammattilaisia ja vanhempia 70-luvulla. Ja monia muita vastaavia sarjiksia, joissa ammuttiin, oki verta ja aika raakaa väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä, olet syntynyt 90-luvulla ja sinulla pitäisi olla jo jotain kokemusta jostain elämästä ja varsinkin työelämästä?
Kasva hetki ja kerro sitten mielipiteitäsi.
Ihan vaan huomautuksena että me ysärilapset aletaan olla kolmekymppisiä.
Mä olen syntynyt - 91 ja työkokemusta on se 13v, joista 10v samassa firmassa vakituisena.
Minun mielestä 90-luvulla nuoret olivat suvaitsevaisempia kuin sen jälkeisen ajan nuoret. Voi tietenkin johtua omasta kaveripiiristäkin. Suvaitsemattomuutta ja nurkkakuntaisuutta paheksuttiin. Tuli EY ja haluttiin olla eurooppalaisia, ei todellakaan mitään perussuomalaisia. "Kaikki" halusivat nähdä maailmaa ja erilaisia ihmisiä.
Lisäksi 70-luvun lopulla syntyneet ysärin nuoret ovat koulutetuin ja esim. intin testien mukaan lahjakkain ikäluokka. Koulutusta arvostettiin. Ehkä vähän paheksuttiin sen puutetta tai siihen kielteisesti suhtautuvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini 65 v on edelleen sitä mieltä, että tatuoinnit sopivat vain vangeille ja merimiehille, on jopa sanonut ettei voisi luottaa ihmiseen jolla on tatuointi. Hän on kertonut myös, että 50-60-luvulla (ainakin maaseudulla) meikkasivat vain prostituoidut.
Olen syntynyt -79 ja kyllähän siihen aikaan paheksuttiin esim. homoseksuaalisuutta, eikä siitä juuri puhuttukaan missään. Avioero aiheutti myös paheksuntaa, vaikka se alkoi lisääntyä vähitellen. Mummoni oli kauhuissaan, kun setäni halusi elää "susiparina" eli avoliitossa tädin kanssa. Oli vähän outoa erota kirkosta, käytännössä myös kaikki ei-uskovat kuuluivat kirkkoon ja häät, hautajaiset ja vastaavat juhlat olivat kirkossa. Ristiäiset ja rippijuhlat olivat itsestään selvä asia. Miesten ja naisten sukupuoliroolit olivat vielä aika tiukat, naisten koulutus oli uusi asia. Vielä 80-luvulla Suomessa oli erittäin vähän tummaihoisia ihmisiä, näin ensimmäisen varmaan 10-vuotiaana. Oli yleistä että ei-valkoisiin suhtauduttiin suunnilleen niin että jäätiin suu auki tuijottamaan. Keskustelua r.asismista alkoi olla toden teolla vasta 90-luvulla.
Oman elämäni aikana on tapahtunut mm. seuraavia asioita:
-suihkussa on alettu käydä useamman kerran viikossa, eikä vain saunailtana lauantaina
-sisävessoista on tullut itsestäänselvyys myös maaseudulla
-naiset ovat tulleet poliitikkaan ja työelämään mukaan
-nainen saa nyt pitää oman sukunimensä avioliitossa (sukunimihullu, älä vastaa)
-ihmiset ovat alkaneet erota kirkosta ja pitävät esim. nimenantojuhlat ristiäisten sijaan
-homoseksuaalisuus on poistunut sairausluokituksesta
-raiskaus avioliitossa on tullut laittomaksi
-naispappeus on hyväksytty ev.lut.kirkossa
70-lukua. Lasten piti näkyä, mutta ei kuulua. Kahvipöydästä ei lapset saaneet mennä ottamaan ensimäisenä, vaan viimeisenä. Paheeksuttiin huonoja käytöstapoja. Piti osata olla vieraskorea.
Paheksuttiin "uutta" räminämusiikkia ja sen soittamista kovalla, pukeutumista, meikkaamista ja kavereiden kanssa hengailua kivijalkaostarin kulmilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Punkkareita, isossa porukassa liikkuvia nuoria, karkin tms. syömistä arkipäivinä, pillifarkkuja, kannettavia Nintendon pikku pelikoneita, värjättyjä hiuksia, meikkaamista, nenälävistyksiä, Musiikki-TV:tä, hevareita, lihavia, homoja, pitkiä hiuksia tai korvakoruja pojilla/miehillä... noita nyt ainakin. Ja nuoria paheksuttiin yleensäkin ihan varmuuden vuoksi.
70-luvulla syntynyt
70-luvun lapsi, ja en muista muuta paheksuntaa (80- ja 90-luvuilla?) kuin seksuaalisesti aktiiviset nuoret naiset. Tai kait sitä yhden kanssa sai vehdata, mutta toinen heti samalle vuodelle oli jo liikaa.
Ai niin, kyläpaikkojen laihaa kahvia saatettiin haukkua päivätolkulla. Kait se oli joku emännän osaamisen mittari?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini 65 v on edelleen sitä mieltä, että tatuoinnit sopivat vain vangeille ja merimiehille, on jopa sanonut ettei voisi luottaa ihmiseen jolla on tatuointi. Hän on kertonut myös, että 50-60-luvulla (ainakin maaseudulla) meikkasivat vain prostituoidut.
Olen syntynyt -79 ja kyllähän siihen aikaan paheksuttiin esim. homoseksuaalisuutta, eikä siitä juuri puhuttukaan missään. Avioero aiheutti myös paheksuntaa, vaikka se alkoi lisääntyä vähitellen. Mummoni oli kauhuissaan, kun setäni halusi elää "susiparina" eli avoliitossa tädin kanssa. Oli vähän outoa erota kirkosta, käytännössä myös kaikki ei-uskovat kuuluivat kirkkoon ja häät, hautajaiset ja vastaavat juhlat olivat kirkossa. Ristiäiset ja rippijuhlat olivat itsestään selvä asia. Miesten ja naisten sukupuoliroolit olivat vielä aika tiukat, naisten koulutus oli uusi asia. Vielä 80-luvulla Suomessa oli erittäin vähän tummaihoisia ihmisiä, näin ensimmäisen varmaan 10-vuotiaana. Oli yleistä että ei-valkoisiin suhtauduttiin suunnilleen niin että jäätiin suu auki tuijottamaan. Keskustelua r.asismista alkoi olla toden teolla vasta 90-luvulla.
Oman elämäni aikana on tapahtunut mm. seuraavia asioita:
-suihkussa on alettu käydä useamman kerran viikossa, eikä vain saunailtana lauantaina
-sisävessoista on tullut itsestäänselvyys myös maaseudulla
-naiset ovat tulleet poliitikkaan ja työelämään mukaan
-nainen saa nyt pitää oman sukunimensä avioliitossa (sukunimihullu, älä vastaa)
-ihmiset ovat alkaneet erota kirkosta ja pitävät esim. nimenantojuhlat ristiäisten sijaan
-homoseksuaalisuus on poistunut sairausluokituksesta
-raiskaus avioliitossa on tullut laittomaksi
-naispappeus on hyväksytty ev.lut.kirkossa
Aika jännää. Olen sinua puolen vuosikymmentä vanhempi, mutta kyllä omassa elinympäristössä avioerot ja kirkkoon kuulumattomuus olivat melko normaaleja asioita jo lapsuudessani.
Samoin naisten kouluttautuminen, kuulun jo aika monenteen korkeakoulutettujen naisten sukupolveen perheessäni.
Jo äitini on äänestänyt aina naista, paitsi ehkä presidentinvaaleissa eli kyllä heitä politiikassakin jo oli. Arvostus onkin sitten jo toinen juttu...
Suihkussa meillä käytiin lapsena usean kerran viikossa, teininä sitten vähintään päivittäin.
Eikä homoja paheksuttu, ihmeteltiin ehkä. Tautiluokituksestakin se poistui ennen kuin asioista paljoa ymmärsin.
Aika eri todellisuuksissa saattoi näköjään kasari-Suomessa kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä 90-luvulla nuoret olivat suvaitsevaisempia kuin sen jälkeisen ajan nuoret. Voi tietenkin johtua omasta kaveripiiristäkin. Suvaitsemattomuutta ja nurkkakuntaisuutta paheksuttiin. Tuli EY ja haluttiin olla eurooppalaisia, ei todellakaan mitään perussuomalaisia. "Kaikki" halusivat nähdä maailmaa ja erilaisia ihmisiä.
Lisäksi 70-luvun lopulla syntyneet ysärin nuoret ovat koulutetuin ja esim. intin testien mukaan lahjakkain ikäluokka. Koulutusta arvostettiin. Ehkä vähän paheksuttiin sen puutetta tai siihen kielteisesti suhtautuvia.
Näin minäkin muistan - 80-ja 90-lukujen vaihteesta eteenpäin oli tärkeää nähdä maailmaa, ja suvaitsemattomuus ja nurkkakuntaisuus herätti mielikuvia jonkinlaisesta tynnyrissä kasvaneesta ja säälittävästä. Toisaalta ei ollut varmaan vielä edes keksitty tässä ajassa vahvasti esillä olevaa identiteettipolitiikkaa ja kulttuurisen omimisen ajatusta - ehkä sen takia ne tuntuvat itsestä hieman vieraalta herkkähipiäisyydeltä.
Koulutus oli arvostettua, korkeakoulututkintojen inflaatio ei ollut vielä kai alkanut. Ainakin omassa kaveripiirissä pingotettiin opintojen kanssa ihan tosissaan. Viime kesän lukiokeskustelussa hymyilytti, kun nykyabiturientit olivat tietävinään miten älyttömän helppoja olivat lukio ja yo-kirjoitukset pari vuosikymmentä sitten...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä 90-luvulla nuoret olivat suvaitsevaisempia kuin sen jälkeisen ajan nuoret. Voi tietenkin johtua omasta kaveripiiristäkin. Suvaitsemattomuutta ja nurkkakuntaisuutta paheksuttiin. Tuli EY ja haluttiin olla eurooppalaisia, ei todellakaan mitään perussuomalaisia. "Kaikki" halusivat nähdä maailmaa ja erilaisia ihmisiä.
Lisäksi 70-luvun lopulla syntyneet ysärin nuoret ovat koulutetuin ja esim. intin testien mukaan lahjakkain ikäluokka. Koulutusta arvostettiin. Ehkä vähän paheksuttiin sen puutetta tai siihen kielteisesti suhtautuvia.
Näin minäkin muistan - 80-ja 90-lukujen vaihteesta eteenpäin oli tärkeää nähdä maailmaa, ja suvaitsemattomuus ja nurkkakuntaisuus herätti mielikuvia jonkinlaisesta tynnyrissä kasvaneesta ja säälittävästä. Toisaalta ei ollut varmaan vielä edes keksitty tässä ajassa vahvasti esillä olevaa identiteettipolitiikkaa ja kulttuurisen omimisen ajatusta - ehkä sen takia ne tuntuvat itsestä hieman vieraalta herkkähipiäisyydeltä.
Koulutus oli arvostettua, korkeakoulututkintojen inflaatio ei ollut vielä kai alkanut. Ainakin omassa kaveripiirissä pingotettiin opintojen kanssa ihan tosissaan. Viime kesän lukiokeskustelussa hymyilytti, kun nykyabiturientit olivat tietävinään miten älyttömän helppoja olivat lukio ja yo-kirjoitukset pari vuosikymmentä sitten...
Mielenkiintoista kerrassaan! Kulkeeko suvaitsevaisuuskin aaltoliikkeenä ajasta toiseen..
Lasten ja nuorten puhumista paheksuttiin, vaikka oli oikeassa ei saanut väittää vastaan.
Miten kohdeltiin, riippui melko paljon onko perhe rikas vai köyhä.
Toisaalta jännittävää aikaa, koska se oli kamppailua selviytymisestä, useimmiten tylyä menoa.
Myös olen 60-luvulla synytnyt. En ole törmännyt mihinkään sarjakuvien paheksumiseen. Meille tuli Aku Ankka ja monille muille myös lisäksi Nakke Nakuttaja. Luettiin kirjoja myös paljon, mutta eivät sarjakuvat mitenkään olleet kokemukseni mukaan s..tanasta.
Eikös vieläkin paheksuta yhtä lailla laiskuutta? Laiskuuden määritelmä on ehkä vähän muuttunut, mutta kuitenkin.
Edelleen on arvossaan työteliäs ja reipas ihminen.