Mielipiteitä miehen käytöksestä? Olen ihan loppu.
Meillä vauva joka osaa kontata, ja asumme kaksikerroksisessa asunnossa, jossa yläkerrassa makuuhuoneet. Mies ei osaa laittaa portaiden porttia kiinni kun lähtee. Minun pitää vahtia sitä milloin hänen menee alakertaan juosta hänen perässään ja varmistaa että portti on mennyt kiinni. Vanhempi lapsi osaa laittaa portin aina huolellisesti kiinni, mutta mies ei. Viimeksi eilen oli tilanne kun vauva oli vähällä tippua portaat alas, kun mies lähti jättäen portin aivan auki.
Mies lähtee aamulla töihin, ja olen lukuisia kertoja pyytänyt häntä laittamaan vanhemman lapsen ja meidän makuuhuoneen oven kiinni, ettei herättäisi kolisteluun, ja muutenkin että ei esim tiskejä laittaisi aamulla, koska ehdin ne hyvin laittaa kun herään. Tämän olen sanonut useamman kerran. Vauva nukkuu huonosti kaikenkaikkiaan, mutta aamulla tykkää nukkua pitkään klo8 asti tai jopa pidempään. Taas tänäaamuna mies jätti meidän makkarin ja lastenhuoneen oven auki, ja alkoi kolistelemaan keittiössä kovaan ääneen (laittoi ilmeisesti tiskejä, vaikka en ymmärrä miten niitä oli laittamatta, kun laitoin ne illalla), sillä seurauksella että kaikki heräsivät, vaikka muuten olisivat voineet nukkua tunnin pidempään.
Kun miehelle sanoin esim portista eilen, niin enemmänkin hän tiuskaisi minulle siitä kun hänelle huolestuneeseen sävyyn sanoin asiasta, en edes vihaisesti. Ei mitään anteeksipyyntöä tai kauhistelua tms, miten nyt vaikka itse olisin reagoinut asiaan. Sama tänäaamuna suuttui minulle, kun sanoin hänelle kolistelusta, joskin olin kyllä jo vihainen, kun nyt lapset todennäköisesti väsyneitä ja koululaisia päivän, kun eivät saaneet nukkua tarpeeksi.
Mielipiteitä? Neuvoja? Muita kellä samanlaisia riitoja kotona?
Kommentit (377)
Ap tässä. Hassua kyllä, eilen juuri mietin kun mies lähti ja jätti portin auki, että en mene tarkistamaan hänen peräänsä laittoiko portin kiinni. Olen sanonut asiasta jo useamman kerran, mun elämä ei voi olla sellaista että juoksen aikuisen miehen, lapsen isän perässä varmistellen jatkuvasti jotain. Kyllä minun täytyy pystyä luottamaan aikuiseen mieheen/lapsen isään!
Sillä seurauksella sitten lapsi meinasi oikeasti tippua portaat alas. Oli jo portaiden yläpäässä kun tulin paikalle ja juoksin ottamaan lapsen pois ja laittamaan portin kiinni. Onneksi menin sitten kuitenkin tarkistamaan tilanteen, vaikka järkeilin mielessäni että ei minun oikeasti tarvi stressata tällaisesta asiasta, on tarpeeksi stressattavaa muutenkin.
Minun on vaikea uskoa että mies tekee tällaista tahallaan. Mutta miten muuten selittää asia? Töissä ei hänellä ole sen stressaavampaa kuin yleensäkään, tiedän että hän pitää työstään, eikä tee mitenkään ylipitkiä päiviä ja tosiaan tällä hetkellä huolehdin kotona käytännössä kaikesta. Yllättävän helpolla mies pääsee lapsiperheen isänä.
Nukkuuko liian vähän, en tiedä? Nukun itse paljon vähemmän, koska hoidan 100% vauvan yöheräämisistä, jotka nyt onneksi jo hieman helpottamaan päin, ja silti minulle ei ikinä kävisi tuollaista vahinkoa. Sen vielä sietäisin että hän olisi huolimaton ja pahoittelisi tuollaista, mutta kun ei pahoittele ollenkaan! T. Ap
Ja hoitaa kyllä työnsä tietääkseni hyvin! Ei käyttäydy tuolla tavalla töissä. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kaikki miehet on tollasia valitettavasti.
No, ei todellakaan ole! Täällä av-palstalla niitä näkyy olevan, mutta harvoin irl tulee mitään noin välinpitämätöntä vastaan. Aivan käsittämätöntä touhua, jos vaan tuo ap:n ja lukuisten muiden ketjujen jutut ovat totta...
Vierailija kirjoitti:
Minä laittaisin värikkään lapun keittiön pöydälle ja porttien viereen muistuttamaan, miten pitää toimia. Silloin mies ei voi vedota siihen, että "ei muistanut", kuten hän todennäköisesti tekee. Jos tämä ei tehoa, on syytä käydä perusteellinen keskustelu.
Ei ole ap:n tehtävä juosta aikuisen ihmisen perässä lippuja ja lappuja laittamassa, miehen pitää itse ottaa vastuu.
Ap:n kertomus on kuin omasta elämästäni 20 vuotta sitten. Mitä isommaksi lapset kasvoivat, sitä enemmän helpotti. Mutta kaikki vastuu lapsen turvallisuudesta oli aina minun kontollani. Itse asiassa mieheni on aina elänyt vähän niinkuin omaa elämäänsä, on kyllä syönyt ja nukkunut kotona, mutta muuten huidellut harrastusten ja työn perässä maailmalla.
En tiedä, mitä olisin tehnyt toisin aikoinaan. Ehkä ottanut eron, en tiedä. Nyt kun lapset ovat lentäneet pesästä, on minullakin aikaa harrastaa ja tehdä pitkiä työpäiviä. Ollaan vähän niinkuin kämppikset vaan miehen kanssa. Aikoinaan yritin enemmän löytää emotionaalista tukea miehestäni, mutten enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alkanut miettiä, että päässä täytyy olla jotain vikaa. Mutta mitä? Ja mikä avuksi? Mielestäni normaali ihminen ei käyttäydy tuolla tavalla. Tuntuu että on vastuuton lähes kaikessa mikä liittyy perheeseen tai kotiin. Ei siis ota vastuuta asioista ja lisäksi aivan laiminlyö joitakin asioita, esimerkkinä tuo vauvan turvallisuudesta huolehtiminen. Lisäksi se on outoa että ei ole yhtään pahoillaan mistään, mikä mielestäni olisi normaali reaktio tuollaisessa tilanteessa. Mielipiteitä? Olenko ihan hakoteillä? Olen myös aika väsynyt tällä hetkellä, joten ajatus ei ole kaikista kirkkain. T. Ap
Hyvin sä vedät ja höystät. Ihan hyvää settiä aamun ekoiksi provoiksi.
Voi olla provokin, mutta meillä ihan samaa ollut mm. huolettoman ajotyylin, kun muksu kyydissä ja muun välinpitämättömän toiminnan kanssa. Ja voimathan siinä varmistellessa menee. Saa mieskin olla väsynyt ja ärtynyt, mutta sitä ei pidä koskaan kohdistaa lapseen tai varsinkaan jättää asioita tekemättä lapsen turvallisuuden kustannuksella, koska haluaa näpäyttää puolisolle. Paremmin menee perille äitiaivoillekkin, kun nostaa kissan pöydälle "oletko huomannut, että unohdat tämän" tai "olen ollut viimeaikoina niin väsynyt töistä ja voisitko huomata minut" kun kostaa tai olla muuten vain huolimaton. Vaikka edellä AP:n tapauksessa tuo toistuva ei varmaan ole huolimattomuutta vaan tarkoituksellista.
Ongelma on siinä, että monet naiset vetävät aivan käsittämättömiä johtopäätöksiä asioista, joita mies ei edes huomaa eikä hänen käyttäytymistään ohjaa mitkään suuret taustalla olevat tunteet kuten nainen jostain syystä kuvittelee. Mies jättää portin auki = mies ei piittaa perheestään. Öööh? Miehen näkökulmasta tuollaiset tulkinnat ovat aivan sekopäisiä, mutta naisen sumealla logiikalla niitä jollain tavalla saadaan aikaiseksi.
No kerropa mitä mies tarkoittaa sillä, että jättää portin auki vaikka sanomattakin on selvää, että sitä ei lapsen turvallisuuden takia saa ikinä jättää tekemättä? Ihan oikeasti mä haluan kuulla miksi mies sen tekee jatkuvasti. Tietysti et osaa vastata ap:n miehen puolesta millään varmuudella, mutta jos kerran pystyt samaistumaan tähän mieheen ja häntä puolustat, niin kerro miksi itse sen tekisit?
Ei miehet tarkoita joka tekemisellään kymmentä muuta asiaa kuten naiset. On todennäköisesti hajamielinen ja aamuisin vielä uninenkin. Laittaisivat jousen porttiin, niin se olisi jatkuvasti kiinni. Aloittaja vetää täysin yksipuolisen kuvauksen miehestään ja täällä ehdotellaan avioeroa ja muuta ala-arvoista ratkaisuksi. Ja luonnollisesti haukutaan mies maan rakoon. Eli aloittaja pääsi haluamaansa lopputulokseen.
Helpostihan tuossa käy niin, että lapset ottavat jossain vaiheessa esimerkkiä miehestä, tulee viesti että tuollainen käytös on ok.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kertomus on kuin omasta elämästäni 20 vuotta sitten. Mitä isommaksi lapset kasvoivat, sitä enemmän helpotti. Mutta kaikki vastuu lapsen turvallisuudesta oli aina minun kontollani. Itse asiassa mieheni on aina elänyt vähän niinkuin omaa elämäänsä, on kyllä syönyt ja nukkunut kotona, mutta muuten huidellut harrastusten ja työn perässä maailmalla.
En tiedä, mitä olisin tehnyt toisin aikoinaan. Ehkä ottanut eron, en tiedä. Nyt kun lapset ovat lentäneet pesästä, on minullakin aikaa harrastaa ja tehdä pitkiä työpäiviä. Ollaan vähän niinkuin kämppikset vaan miehen kanssa. Aikoinaan yritin enemmän löytää emotionaalista tukea miehestäni, mutten enää.
Miksi olette ns. yhdessä?
Onko tuo yhdessäoloa?
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Hassua kyllä, eilen juuri mietin kun mies lähti ja jätti portin auki, että en mene tarkistamaan hänen peräänsä laittoiko portin kiinni. Olen sanonut asiasta jo useamman kerran, mun elämä ei voi olla sellaista että juoksen aikuisen miehen, lapsen isän perässä varmistellen jatkuvasti jotain. Kyllä minun täytyy pystyä luottamaan aikuiseen mieheen/lapsen isään!
Sillä seurauksella sitten lapsi meinasi oikeasti tippua portaat alas. Oli jo portaiden yläpäässä kun tulin paikalle ja juoksin ottamaan lapsen pois ja laittamaan portin kiinni. Onneksi menin sitten kuitenkin tarkistamaan tilanteen, vaikka järkeilin mielessäni että ei minun oikeasti tarvi stressata tällaisesta asiasta, on tarpeeksi stressattavaa muutenkin.
Minun on vaikea uskoa että mies tekee tällaista tahallaan. Mutta miten muuten selittää asia? Töissä ei hänellä ole sen stressaavampaa kuin yleensäkään, tiedän että hän pitää työstään, eikä tee mitenkään ylipitkiä päiviä ja tosiaan tällä hetkellä huolehdin kotona käytännössä kaikesta. Yllättävän helpolla mies pääsee lapsiperheen isänä.
Nukkuuko liian vähän, en tiedä? Nukun itse paljon vähemmän, koska hoidan 100% vauvan yöheräämisistä, jotka nyt onneksi jo hieman helpottamaan päin, ja silti minulle ei ikinä kävisi tuollaista vahinkoa. Sen vielä sietäisin että hän olisi huolimaton ja pahoittelisi tuollaista, mutta kun ei pahoittele ollenkaan! T. Ap
Tuo tuntuu olevan jo passiivisaggressiivista käytöstä, jos useasti jo sanottu ja aikuinen mies varmasti tietää riskit, mitä käy jos portti jätetään auki.
Suosittelen, että istutte alas ja pyyntöjen sijaan kerrot faktat miehelle:
Hän asettaa tahallaan oman pienen lapsensa vaaraan.
Että mikä äijää kiukuttaa niin, että koetaan tuollaisen käytöksen olevan ok. Ja jos ei adia ala ratketa, niin itse kyllä alkaisin jo harkita asumuseroa, ihan vaan lapsen turvallisuuden takia.
Se on aina vaikea uskoa, että joku läheinen tekee pahaa tahallaan.
Kyllä tosi vaikeaa käyttää verbejä 😑😑
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alkanut miettiä, että päässä täytyy olla jotain vikaa. Mutta mitä? Ja mikä avuksi? Mielestäni normaali ihminen ei käyttäydy tuolla tavalla. Tuntuu että on vastuuton lähes kaikessa mikä liittyy perheeseen tai kotiin. Ei siis ota vastuuta asioista ja lisäksi aivan laiminlyö joitakin asioita, esimerkkinä tuo vauvan turvallisuudesta huolehtiminen. Lisäksi se on outoa että ei ole yhtään pahoillaan mistään, mikä mielestäni olisi normaali reaktio tuollaisessa tilanteessa. Mielipiteitä? Olenko ihan hakoteillä? Olen myös aika väsynyt tällä hetkellä, joten ajatus ei ole kaikista kirkkain. T. Ap
Hyvin sä vedät ja höystät. Ihan hyvää settiä aamun ekoiksi provoiksi.
Voi olla provokin, mutta meillä ihan samaa ollut mm. huolettoman ajotyylin, kun muksu kyydissä ja muun välinpitämättömän toiminnan kanssa. Ja voimathan siinä varmistellessa menee. Saa mieskin olla väsynyt ja ärtynyt, mutta sitä ei pidä koskaan kohdistaa lapseen tai varsinkaan jättää asioita tekemättä lapsen turvallisuuden kustannuksella, koska haluaa näpäyttää puolisolle. Paremmin menee perille äitiaivoillekkin, kun nostaa kissan pöydälle "oletko huomannut, että unohdat tämän" tai "olen ollut viimeaikoina niin väsynyt töistä ja voisitko huomata minut" kun kostaa tai olla muuten vain huolimaton. Vaikka edellä AP:n tapauksessa tuo toistuva ei varmaan ole huolimattomuutta vaan tarkoituksellista.
Ongelma on siinä, että monet naiset vetävät aivan käsittämättömiä johtopäätöksiä asioista, joita mies ei edes huomaa eikä hänen käyttäytymistään ohjaa mitkään suuret taustalla olevat tunteet kuten nainen jostain syystä kuvittelee. Mies jättää portin auki = mies ei piittaa perheestään. Öööh? Miehen näkökulmasta tuollaiset tulkinnat ovat aivan sekopäisiä, mutta naisen sumealla logiikalla niitä jollain tavalla saadaan aikaiseksi.
No kerropa mitä mies tarkoittaa sillä, että jättää portin auki vaikka sanomattakin on selvää, että sitä ei lapsen turvallisuuden takia saa ikinä jättää tekemättä? Ihan oikeasti mä haluan kuulla miksi mies sen tekee jatkuvasti. Tietysti et osaa vastata ap:n miehen puolesta millään varmuudella, mutta jos kerran pystyt samaistumaan tähän mieheen ja häntä puolustat, niin kerro miksi itse sen tekisit?
Ei miehet tarkoita joka tekemisellään kymmentä muuta asiaa kuten naiset. On todennäköisesti hajamielinen ja aamuisin vielä uninenkin. Laittaisivat jousen porttiin, niin se olisi jatkuvasti kiinni. Aloittaja vetää täysin yksipuolisen kuvauksen miehestään ja täällä ehdotellaan avioeroa ja muuta ala-arvoista ratkaisuksi. Ja luonnollisesti haukutaan mies maan rakoon. Eli aloittaja pääsi haluamaansa lopputulokseen.
Miksi mies ei laita itse jousta porttiin jos hän on se, kenelle on ongelma muistaa laittaa portti kiinni?
Vierailija kirjoitti:
Jos mies tekisi noin töissä (toistuvasti, huomautuksen saatuaan), hänet irtisanottaisiin.
Työturvallisuuden laiminlyönti.
Miten ihana ja luotettava työtoveri. Koko työyhteisö saa olla varuillaan milloin joltakin lähtee henki, kun yksi ei muista annettuja selkeitä ohjeita.
Tätä olen oikeasti aina ihmetellyt, miten joku ei tajua, että kyllä kotona on ihan yhtä tärkeitä asioita kuin siellä töissä. Että oman vauvan turvallisuus on ihan yhtä tärkeää herranen aika kuin lukita toimiston ovi.
Itsekin luulen, että tälläisen käytöksen taustalla on väistämättä jotain muuta kuin vain se, että ei nyt muista porttia tai tajua kolistevansa koko taloa hereille.
Ihmettelen näiden puolustelijoita, ajattelevatko he, että miehet ovat sisäsyntyisesti niin tyhmiä, että eivät kykene hahmottamaan tälläisiä asioita?
.[/quote]
Miksi mies ei laita itse jousta porttiin jos hän on se, kenelle on ongelma muistaa laittaa portti kiinni?[/quote]
Koska mies haluaa olla kotona kuningas ja että ap on hänen lakeijansa ja on alituisessa hälytysvalmiudessa miehen vuoksi.
Oletko koskaan kuullut sellaisesta, että palvelija nukkuisi ja isäntä hipsisi hiljaa, jottei häiritsisi hänen untaan? Et. Palvelija menee nukkumaan vasta isäntäväen jälkeen ja herää ennen isäntäväkeä ja korjaa jäljet isäntäväen perästä. Nyt voit arvata, kumpi on ap:n miehen mielestä heillä isäntäväkeä ja kumpi palvelija.
Ajatteleekohan miehesi, että makuuhuoneen oven sulkeminen aamulla töihin lähtessä riittää?
Ei kai konttaava lapsi saa ovea auki. Herättyäsi tulet oletettavasti alakertaan vauvan kanssa
tai jätät vauvan huoneeseen nukkumaan, jolloin portti on valmiiksi sinulle auki, ja sen jälkeen
sinun vastuullasi.
Vierailija kirjoitti:
ADHD?
Usko pois, olen miettinyt tätäkin vaihtoehtoa, kun olen yrittänyt keksiä selityksiä miehen käytökselle. Erilaiset muistamiset, päivämäärät ja aikataulut muun muassa ovat kyllä vaikeita hänelle ja on tosi huolimaton monissa asioissa. Mutta sitten kun miettii, niin oikeastaan vaan niissä asioissa jotka liittyvät kotiin ja perheeseen on huolimaton. T. Ap
Hei, superhyvä ratkaisu tuo jousi! Nyt oli viisas kirjoittaja paikalla!
Seuraavan kerran kun mies jättää portin auki niin sanoisin hänelle hyvin tiukasti, että "yksikin kerta kun portti jää vielä auki, niin teen sinusta lastensuojeluilmoituksen ja saat lastensuojeluviranomaisten kanssa keskustella siitä, että miksi et sulje porttia". (Mies ei luultavasti tiedä, että oikeasti se ilmoitus tehdään lapsesta eikä aikuisesta).