Mielipiteitä miehen käytöksestä? Olen ihan loppu.
Meillä vauva joka osaa kontata, ja asumme kaksikerroksisessa asunnossa, jossa yläkerrassa makuuhuoneet. Mies ei osaa laittaa portaiden porttia kiinni kun lähtee. Minun pitää vahtia sitä milloin hänen menee alakertaan juosta hänen perässään ja varmistaa että portti on mennyt kiinni. Vanhempi lapsi osaa laittaa portin aina huolellisesti kiinni, mutta mies ei. Viimeksi eilen oli tilanne kun vauva oli vähällä tippua portaat alas, kun mies lähti jättäen portin aivan auki.
Mies lähtee aamulla töihin, ja olen lukuisia kertoja pyytänyt häntä laittamaan vanhemman lapsen ja meidän makuuhuoneen oven kiinni, ettei herättäisi kolisteluun, ja muutenkin että ei esim tiskejä laittaisi aamulla, koska ehdin ne hyvin laittaa kun herään. Tämän olen sanonut useamman kerran. Vauva nukkuu huonosti kaikenkaikkiaan, mutta aamulla tykkää nukkua pitkään klo8 asti tai jopa pidempään. Taas tänäaamuna mies jätti meidän makkarin ja lastenhuoneen oven auki, ja alkoi kolistelemaan keittiössä kovaan ääneen (laittoi ilmeisesti tiskejä, vaikka en ymmärrä miten niitä oli laittamatta, kun laitoin ne illalla), sillä seurauksella että kaikki heräsivät, vaikka muuten olisivat voineet nukkua tunnin pidempään.
Kun miehelle sanoin esim portista eilen, niin enemmänkin hän tiuskaisi minulle siitä kun hänelle huolestuneeseen sävyyn sanoin asiasta, en edes vihaisesti. Ei mitään anteeksipyyntöä tai kauhistelua tms, miten nyt vaikka itse olisin reagoinut asiaan. Sama tänäaamuna suuttui minulle, kun sanoin hänelle kolistelusta, joskin olin kyllä jo vihainen, kun nyt lapset todennäköisesti väsyneitä ja koululaisia päivän, kun eivät saaneet nukkua tarpeeksi.
Mielipiteitä? Neuvoja? Muita kellä samanlaisia riitoja kotona?
Kommentit (377)
Jollain on lääkkeet ottamatta.
suom. tuolla sekopäisellä vastaajalla.
Se on mieheltä passiivis-aggressiivista toimintaa selvästi. Ihan tahallaan kolistelee ja jättää portin suki. Huolestuttavaa, että vaarantaa vauvan tuolla käytöksellään. Hän ehkä ei tykkää lapsiperhe-elämästä ja on kypsymätön ja syyttää kurjasta olostaan sinua. Vähän lapsen tasolle jäänyt siis, kun sinun huomiosi kohdistuu lapsiin, eikä hän saa olla enää perheen hoivattava lapsi.
Tuollaisen ennuste on varmaan huono, ellei mies itse tajua ja kasva aikuiseksi. Ehkä voisit ehdottaa parisuhdeterapiaa? Tai sitten muuttaa erilleen ja jättää kiviriippa taakse. Ensinnä sinun pitää ottaa asia puheeksi ja sanoa selvällä suomenkielellä, että olen huomannut, että teet näin x ja se ei käy, en enää aio katsella tällaista ja jos et muuta tapojasi ja ala ottaa vastuuta, niin seuraa y ja z.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokuhan miestäsi ketuttaa, kun haluaa herättää teidät aamulla aiemmin kuin ois tarve. Ei siis välitä teistä yhtään, tällä hetkellä. Osaatko arvata syytä tähän? Aiemmin on varmaan ollut toisenlainen, sillä ethän muuten olisi lisääntynyt uudestaan. Sitä masentaa, sillä on toinen nainen, talous on persiillään, on kateellinen sulle kun saat nukkua pitkään tms.
On aina ollut sellainen jokseenkin huoleton, mutta jotenkin nyt tuntuu että huolettomuus on lähtenyt ihan lapasesta. Ei auta mitään jos jostain asiasta sanoo, mutta ei auta olla sanomattakaan. Vanhemman lapsen olen uskaltanut jättää miehelle myös vauvana, mutta nyt tuntuu siltä että en uskalla jättää vauvaa hänelle ollenkaan. Olen siis kyllä muutaman kerran jättänyt, mutta oikeasti saan hermoilla ettei mitään käy. Häneen ei voi siis luottaa ollenkaan. Se on ahdistavaa. T. Ap
Ensiavuksi suosittelen tekemään itse tiettyjä asioita, eli tiskit illalla valmiiksi, ettei aamuun jää kolisteltavaa, vanhemman lapsen ovi kiinni jo illalla, teidän makkarin oven nyt voit varmaan itsekin laittaa kiinni, kun mies sieltä poistuu. Ja portin joudut vaan vahtimaan. Sitten jätät nalkuttamisen kahdeksi viikoksi kokonaan. Sen jälkeen otat asioita puheeksi, ja kysyt mieheltä, että mitä sille kuuluu, siis oikeasti kuuluu. Onko mitään, mitä voisitte tehdä parantaaksenne asioita yms.
Nyt sinä yrität puhua järkeä ja tehdä loogisia ratkaisuehdotuksia naiselle. Ei tuollainen sovi tälle foorumille eikä uppoa naisen ajatuksenjuoksuun laisinkaan.
:) jatkan silti yrittämistä, ihan näin naisena. Vaikka tuntuuhan nää välillä turhilta.
On se jännää , että miehen aamulla herääminen ja aloittajan sängyssä makaaminen ei ollut mikään ongelma ensimmäisen lapsen kohdalla. Mutta sellaista se on toisen lapsen kohdalla porvoolaisittain
Astioiden kolistelu on todennäköisesti vain ajattelemattomuutta. Mies ei osaa huomioida muita. Asiasta kannattaa sanoa, mutta ei pidä ajatella, että kolistelulla olisi syvempiä merkityksiä.
Mun mies ei myöskään tajua välttää aamuista kolistelua, jos joku on nukkumassa. Samoin jos illalla on telkkari päällä ja lapset ovat nukkumassa, niin hän ei tajua, että terkkaria voi hiljentää, jos siitä ei sano hänelle. Huvittavinta on se, että hänen mielestään minä olen itsekäs enkä huomioi muita, vaikka omasta mielestäni asia on päinvastoin. Nämä on näitä parisuhdekysymyksiä :)
Ilmoittakaa ketjussa riehuva sekopääkommentoija asiattomaksi ja pyytäkää että estetään.
Vierailija kirjoitti:
Ilmoittakaa ketjussa riehuva sekopääkommentoija asiattomaksi ja pyytäkää että estetään.
Ihminen se hänkin on, joten opettele ignooraamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alkanut miettiä, että päässä täytyy olla jotain vikaa. Mutta mitä? Ja mikä avuksi? Mielestäni normaali ihminen ei käyttäydy tuolla tavalla. Tuntuu että on vastuuton lähes kaikessa mikä liittyy perheeseen tai kotiin. Ei siis ota vastuuta asioista ja lisäksi aivan laiminlyö joitakin asioita, esimerkkinä tuo vauvan turvallisuudesta huolehtiminen. Lisäksi se on outoa että ei ole yhtään pahoillaan mistään, mikä mielestäni olisi normaali reaktio tuollaisessa tilanteessa. Mielipiteitä? Olenko ihan hakoteillä? Olen myös aika väsynyt tällä hetkellä, joten ajatus ei ole kaikista kirkkain. T. Ap
Hyvin sä vedät ja höystät. Ihan hyvää settiä aamun ekoiksi provoiksi.
Voi olla provokin, mutta meillä ihan samaa ollut mm. huolettoman ajotyylin, kun muksu kyydissä ja muun välinpitämättömän toiminnan kanssa. Ja voimathan siinä varmistellessa menee. Saa mieskin olla väsynyt ja ärtynyt, mutta sitä ei pidä koskaan kohdistaa lapseen tai varsinkaan jättää asioita tekemättä lapsen turvallisuuden kustannuksella, koska haluaa näpäyttää puolisolle. Paremmin menee perille äitiaivoillekkin, kun nostaa kissan pöydälle "oletko huomannut, että unohdat tämän" tai "olen ollut viimeaikoina niin väsynyt töistä ja voisitko huomata minut" kun kostaa tai olla muuten vain huolimaton. Vaikka edellä AP:n tapauksessa tuo toistuva ei varmaan ole huolimattomuutta vaan tarkoituksellista.

Ongelma on siinä, että monet naiset vetävät aivan käsittämättömiä johtopäätöksiä asioista, joita mies ei edes huomaa eikä hänen käyttäytymistään ohjaa mitkään suuret taustalla olevat tunteet kuten nainen jostain syystä kuvittelee. Mies jättää portin auki = mies ei piittaa perheestään. Öööh? Miehen näkökulmasta tuollaiset tulkinnat ovat aivan sekopäisiä, mutta naisen sumealla logiikalla niitä jollain tavalla saadaan aikaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Mikä se on tuo oletus, että mies tienaa ja elättää perheen? Mulla oli pelkästään äitiyspäivärahat isommat kuin miehen palkka.
Nää näin kommentoivat tyypit tietävät ap:n miehen käyttäytyvän väärin, mutta eivät halua tunnustaa vian olevan ap:n miehessä (johon itse samaistuvat) yrittäen kääntää huomion muualle. Tämä oletus on säälittävästi ainut mitä keksivät puolustukseksi, tn. tietävät itsekin että se pitää paikkansa aina vain harvemmin ja harvemmin, joten pulassahan he ovat.
Vierailija kirjoitti:
Ilmoittakaa ketjussa riehuva sekopääkommentoija asiattomaksi ja pyytäkää että estetään.
Eli sinutko pitää ilmoittaa? Et sinä päätä, millaisia kommentteja tänne kirjoitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alkanut miettiä, että päässä täytyy olla jotain vikaa. Mutta mitä? Ja mikä avuksi? Mielestäni normaali ihminen ei käyttäydy tuolla tavalla. Tuntuu että on vastuuton lähes kaikessa mikä liittyy perheeseen tai kotiin. Ei siis ota vastuuta asioista ja lisäksi aivan laiminlyö joitakin asioita, esimerkkinä tuo vauvan turvallisuudesta huolehtiminen. Lisäksi se on outoa että ei ole yhtään pahoillaan mistään, mikä mielestäni olisi normaali reaktio tuollaisessa tilanteessa. Mielipiteitä? Olenko ihan hakoteillä? Olen myös aika väsynyt tällä hetkellä, joten ajatus ei ole kaikista kirkkain. T. Ap
Hyvin sä vedät ja höystät. Ihan hyvää settiä aamun ekoiksi provoiksi.
Voi olla provokin, mutta meillä ihan samaa ollut mm. huolettoman ajotyylin, kun muksu kyydissä ja muun välinpitämättömän toiminnan kanssa. Ja voimathan siinä varmistellessa menee. Saa mieskin olla väsynyt ja ärtynyt, mutta sitä ei pidä koskaan kohdistaa lapseen tai varsinkaan jättää asioita tekemättä lapsen turvallisuuden kustannuksella, koska haluaa näpäyttää puolisolle. Paremmin menee perille äitiaivoillekkin, kun nostaa kissan pöydälle "oletko huomannut, että unohdat tämän" tai "olen ollut viimeaikoina niin väsynyt töistä ja voisitko huomata minut" kun kostaa tai olla muuten vain huolimaton. Vaikka edellä AP:n tapauksessa tuo toistuva ei varmaan ole huolimattomuutta vaan tarkoituksellista.
Ongelma on siinä, että monet naiset vetävät aivan käsittämättömiä johtopäätöksiä asioista, joita mies ei edes huomaa eikä hänen käyttäytymistään ohjaa mitkään suuret taustalla olevat tunteet kuten nainen jostain syystä kuvittelee. Mies jättää portin auki = mies ei piittaa perheestään. Öööh? Miehen näkökulmasta tuollaiset tulkinnat ovat aivan sekopäisiä, mutta naisen sumealla logiikalla niitä jollain tavalla saadaan aikaiseksi.
No kerropa mitä mies tarkoittaa sillä, että jättää portin auki vaikka sanomattakin on selvää, että sitä ei lapsen turvallisuuden takia saa ikinä jättää tekemättä? Ihan oikeasti mä haluan kuulla miksi mies sen tekee jatkuvasti. Tietysti et osaa vastata ap:n miehen puolesta millään varmuudella, mutta jos kerran pystyt samaistumaan tähän mieheen ja häntä puolustat, niin kerro miksi itse sen tekisit?
Vierailija kirjoitti:
Astioiden kolistelu on todennäköisesti vain ajattelemattomuutta. Mies ei osaa huomioida muita. Asiasta kannattaa sanoa, mutta ei pidä ajatella, että kolistelulla olisi syvempiä merkityksiä.
Mun mies ei myöskään tajua välttää aamuista kolistelua, jos joku on nukkumassa. Samoin jos illalla on telkkari päällä ja lapset ovat nukkumassa, niin hän ei tajua, että terkkaria voi hiljentää, jos siitä ei sano hänelle. Huvittavinta on se, että hänen mielestään minä olen itsekäs enkä huomioi muita, vaikka omasta mielestäni asia on päinvastoin. Nämä on näitä parisuhdekysymyksiä :)
Oma mieheni ole koskaan ollut kovin huomaavainen. Juurikin saattaa pitää TV:tä kovalla äänellä kun lapset nukkuu, tai katsella esim kovaan ääneen YouTube-videoita koneeltaan kun lapset vaikkapa yrittävät syödä. Yllättäen häiriintyvät tästä ja keskeyttävät syömisen. Pystyn sietämään asian, jos se kohdistuu itseeni. Ei esim missään vaiheessa ole kysynyt kun istuin tuntikausia imettämässä, kun vauva pienempi että tarvittaisisinko esim syötävää tai juotavaa. Myöskään raskaana ja erittäin pahoinvoivana, en muista että olisi huomioinut mitenkään. Oletti että yhtä lailla käyn kaupassa, laitan ruokaa, siivoan ja toki käyn vaativissa töissä myös.
Kyllä mies asioita tekee - pyydettäessä. Mutta esim itse hänen asemassaan ilman muuta automaattisesti auttaisin enemmän ja huomioisin. Olemme erilaisia. Ehkä tämä on myös aika tyypillinen ero miesten ja naisten välillä. Tiedän että kaikki miehet eivät ole sellaisia, mutta tiedän myös että monet ovat.
MUTTA kun huolimattomuus ja välinpitämättömyys kohdistuu suoraan lasten turvallisuuteen tai hyvinvointiin, niin sitä en vaan kestä. Olen aivan hajalla. Välillä tuntuu, että elämä miehen kanssa on ihan painajaista. Hän ei ole kuin yksi lapsista, vaan vielä pahempi (esimerkki portin jättäminen auki). Esikoinen on pahoillaan jos tekee jotain väärin ja yrittää parantaa tapansa ja yleensä vielä oppii tekemään asian oikein. Mies ei ole pahoillaan, eikä opi mitään. Tiskien laittamisesta aamulla olen sanonut lukuisat kerrat. Silti kolistelee niitä TÄYSIÄ, ei edes yritä laittaa hiljaa. Tässäkin tilanteessa olisi voinut esim todeta että ”hyvä on, älä sitten valita että en laita tiskejä”, vaikka en muista että olisin edes valittanut tästä asiasta nyt kun olen kotona, kun minulla oikeasti aikaa kyllä laittaa ne.
Jotenkin tuntuu että kaikki asiat on tosi vaikeita. Mistään ei saisi sanoa, kun sitten alkaa mykkäkoulu ja vihoittelu, eikä tehdä enää sitäkään vähää mitä ollaan aiemmin tehty. T. Ap
Jos mies jättää portin auki ja vauva voi siitä tipahtaa, niin se todellakin on piittaamattomuutta. Sitä porttia ei vaan SAA jättää auki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokuhan miestäsi ketuttaa, kun haluaa herättää teidät aamulla aiemmin kuin ois tarve. Ei siis välitä teistä yhtään, tällä hetkellä. Osaatko arvata syytä tähän? Aiemmin on varmaan ollut toisenlainen, sillä ethän muuten olisi lisääntynyt uudestaan. Sitä masentaa, sillä on toinen nainen, talous on persiillään, on kateellinen sulle kun saat nukkua pitkään tms.
On aina ollut sellainen jokseenkin huoleton, mutta jotenkin nyt tuntuu että huolettomuus on lähtenyt ihan lapasesta. Ei auta mitään jos jostain asiasta sanoo, mutta ei auta olla sanomattakaan. Vanhemman lapsen olen uskaltanut jättää miehelle myös vauvana, mutta nyt tuntuu siltä että en uskalla jättää vauvaa hänelle ollenkaan. Olen siis kyllä muutaman kerran jättänyt, mutta oikeasti saan hermoilla ettei mitään käy. Häneen ei voi siis luottaa ollenkaan. Se on ahdistavaa. T. Ap
Ensiavuksi suosittelen tekemään itse tiettyjä asioita, eli tiskit illalla valmiiksi, ettei aamuun jää kolisteltavaa, vanhemman lapsen ovi kiinni jo illalla, teidän makkarin oven nyt voit varmaan itsekin laittaa kiinni, kun mies sieltä poistuu. Ja portin joudut vaan vahtimaan. Sitten jätät nalkuttamisen kahdeksi viikoksi kokonaan. Sen jälkeen otat asioita puheeksi, ja kysyt mieheltä, että mitä sille kuuluu, siis oikeasti kuuluu. Onko mitään, mitä voisitte tehdä parantaaksenne asioita yms.
Et millään viitsisi lukea juttua jota kommentoit? Ap:han sanoi näin: "laittoi ilmeisesti tiskejä, vaikka en ymmärrä miten niitä oli laittamatta, kun laitoin ne illalla". Ja noi muutkin, saahan ap ottaa ne samat käyttöön kun miehellä on vapaapäivä ja haluaa nukkua pidempään, eli kolistella niin että mies herää ja kuitata sen sanomalla, että saathan sä sen makkarin oven itsekin kiinni?
Jätä tuollainen mies. Lapsillekin parempi.
Mikä tuossa perhe-elämässä on edes hyvin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alkanut miettiä, että päässä täytyy olla jotain vikaa. Mutta mitä? Ja mikä avuksi? Mielestäni normaali ihminen ei käyttäydy tuolla tavalla. Tuntuu että on vastuuton lähes kaikessa mikä liittyy perheeseen tai kotiin. Ei siis ota vastuuta asioista ja lisäksi aivan laiminlyö joitakin asioita, esimerkkinä tuo vauvan turvallisuudesta huolehtiminen. Lisäksi se on outoa että ei ole yhtään pahoillaan mistään, mikä mielestäni olisi normaali reaktio tuollaisessa tilanteessa. Mielipiteitä? Olenko ihan hakoteillä? Olen myös aika väsynyt tällä hetkellä, joten ajatus ei ole kaikista kirkkain. T. Ap
Hyvin sä vedät ja höystät. Ihan hyvää settiä aamun ekoiksi provoiksi.
Voi olla provokin, mutta meillä ihan samaa ollut mm. huolettoman ajotyylin, kun muksu kyydissä ja muun välinpitämättömän toiminnan kanssa. Ja voimathan siinä varmistellessa menee. Saa mieskin olla väsynyt ja ärtynyt, mutta sitä ei pidä koskaan kohdistaa lapseen tai varsinkaan jättää asioita tekemättä lapsen turvallisuuden kustannuksella, koska haluaa näpäyttää puolisolle. Paremmin menee perille äitiaivoillekkin, kun nostaa kissan pöydälle "oletko huomannut, että unohdat tämän" tai "olen ollut viimeaikoina niin väsynyt töistä ja voisitko huomata minut" kun kostaa tai olla muuten vain huolimaton. Vaikka edellä AP:n tapauksessa tuo toistuva ei varmaan ole huolimattomuutta vaan tarkoituksellista.
Ongelma on siinä, että monet naiset vetävät aivan käsittämättömiä johtopäätöksiä asioista, joita mies ei edes huomaa eikä hänen käyttäytymistään ohjaa mitkään suuret taustalla olevat tunteet kuten nainen jostain syystä kuvittelee. Mies jättää portin auki = mies ei piittaa perheestään. Öööh? Miehen näkökulmasta tuollaiset tulkinnat ovat aivan sekopäisiä, mutta naisen sumealla logiikalla niitä jollain tavalla saadaan aikaiseksi.
Siis on sekopäistä väittää, että ei ole välinpitämätöntä jättää vauvalle mahdollisuus kontata portaisiin ja pudota?
Voi olla, että mies sitten välittää hirveästi perheestään, mutta ei tippaakaan vauvan turvallisuudesta. Aika sumealta tosin tämäkin selitys vaikuttaa, mutta ehkä sinä kirkastat ajatusta?
Jos mies taas on niin idiootti, että ei ymmärrä, mitä voi tapahtua, jos portti jää auki, toivon, että hän on hyvin valvotuissa työtehtävissä, jossa hänellä ei ole mahdollisuutta vahingoittaa muita toiminnallaan, kun ei ole kykeneväinen sitä arvioimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Astioiden kolistelu on todennäköisesti vain ajattelemattomuutta. Mies ei osaa huomioida muita. Asiasta kannattaa sanoa, mutta ei pidä ajatella, että kolistelulla olisi syvempiä merkityksiä.
Mun mies ei myöskään tajua välttää aamuista kolistelua, jos joku on nukkumassa. Samoin jos illalla on telkkari päällä ja lapset ovat nukkumassa, niin hän ei tajua, että terkkaria voi hiljentää, jos siitä ei sano hänelle. Huvittavinta on se, että hänen mielestään minä olen itsekäs enkä huomioi muita, vaikka omasta mielestäni asia on päinvastoin. Nämä on näitä parisuhdekysymyksiä :)
Oma mieheni ole koskaan ollut kovin huomaavainen. Juurikin saattaa pitää TV:tä kovalla äänellä kun lapset nukkuu, tai katsella esim kovaan ääneen YouTube-videoita koneeltaan kun lapset vaikkapa yrittävät syödä. Yllättäen häiriintyvät tästä ja keskeyttävät syömisen. Pystyn sietämään asian, jos se kohdistuu itseeni. Ei esim missään vaiheessa ole kysynyt kun istuin tuntikausia imettämässä, kun vauva pienempi että tarvittaisisinko esim syötävää tai juotavaa. Myöskään raskaana ja erittäin pahoinvoivana, en muista että olisi huomioinut mitenkään. Oletti että yhtä lailla käyn kaupassa, laitan ruokaa, siivoan ja toki käyn vaativissa töissä myös.
Kyllä mies asioita tekee - pyydettäessä. Mutta esim itse hänen asemassaan ilman muuta automaattisesti auttaisin enemmän ja huomioisin. Olemme erilaisia. Ehkä tämä on myös aika tyypillinen ero miesten ja naisten välillä. Tiedän että kaikki miehet eivät ole sellaisia, mutta tiedän myös että monet ovat.
MUTTA kun huolimattomuus ja välinpitämättömyys kohdistuu suoraan lasten turvallisuuteen tai hyvinvointiin, niin sitä en vaan kestä. Olen aivan hajalla. Välillä tuntuu, että elämä miehen kanssa on ihan painajaista. Hän ei ole kuin yksi lapsista, vaan vielä pahempi (esimerkki portin jättäminen auki). Esikoinen on pahoillaan jos tekee jotain väärin ja yrittää parantaa tapansa ja yleensä vielä oppii tekemään asian oikein. Mies ei ole pahoillaan, eikä opi mitään. Tiskien laittamisesta aamulla olen sanonut lukuisat kerrat. Silti kolistelee niitä TÄYSIÄ, ei edes yritä laittaa hiljaa. Tässäkin tilanteessa olisi voinut esim todeta että ”hyvä on, älä sitten valita että en laita tiskejä”, vaikka en muista että olisin edes valittanut tästä asiasta nyt kun olen kotona, kun minulla oikeasti aikaa kyllä laittaa ne.
Jotenkin tuntuu että kaikki asiat on tosi vaikeita. Mistään ei saisi sanoa, kun sitten alkaa mykkäkoulu ja vihoittelu, eikä tehdä enää sitäkään vähää mitä ollaan aiemmin tehty. T. Ap
Provo vahvistettu. Nyt meni jo ylipsykoottiseksi. 😂
Kyllä tuollaisesta kohtelusta voisi jo mennä psykoosiin. Vielä vauva-aikana kun on herkemmässä mielentilassa ja etenkin väsynyt pahimmassa tapauksessa jatkuvasta valvomisesta.
Sekös sitten on hauskaa? Saatko mielihyvää siitä että joku sairastuu pahasti? Entä sitten kun joku kuolee? Toivottavasti olet hoidon piirissä. Sinua on varmasti kohdeltu tosi huonosti joskus, kun käyttäydyt tuolla tavalla.
Ap, mies toimii noin tahallaan. Mykkäkoulu ja vihoittelu ovat henkistä vökivsltaa ja se kolistelu ja portin suki jättäminen ovat samaa, eli passiivis-aggressiivista. Se on keino ilmaista vihaa, vastaava kuin joku muu löisi. Se on siis ihan oikea ongelma perheessänne.
Älä enää hyväksy sellaista. Sano suoraan, että se ei enää käy ja jollei se lopu, otat eron. Ala katsella asuntoa ja etsi kuitit miehen tuloista ja laske elarien suuruuksia jne. Ala järjestellä asioitasi eroa silmällä pitäen.
Kaipa sun mies silti ihan normaali on, mutta nyt jossain diipissä suossa, josta ei näe poispääsyä, ja päästelee höyyt teillä kotona. Mutta se syy olisi hyvä selvittää.