Kadehditteko niitä, joilla on hieno iso omakotitalo, piha ja materiaa vai ovatko omat unelmasi muualla?

En kadehdi muita, koska olen nähnyt monta lukaalia mutta en yhtään sellaista, jossa juuri itse haluaisin asua. Haluan toki vaurastua nykytilanteesta ja saada sellaista materiaa, jolla on minulle henkilökohtaista merkitystä ja joka tuo todellista lisäarvoa elämääni. Monia haluamiani asioita taas ei saa rahalla, joten niiden eteen täytyy tehdä vielä enemmän töitä kuin materian.

En kadehdi. Itselläni on omaisuuttakin mutta en halua isoa lainaa... mieluummin asun isossa asumisoikeuskämpässä hienolla alueella ja teen vähän vähemmän töitä. Matkustellaan ja syödään hyvin, lapset saa harrastaa kalliita lajeja. Jos ostaisin omakotitalon niin olisi pakko tehdä jotain lisätyötäkin että tämä elämänlaatu pysyisi. Ei kiitos.

Enkä ole kellekään kertonut että olen ns. rikas, töissäkin luulevat että minulla on suunnilleen ruokarahat ja säästän matkakassaa. En käytä kalliita vaatteitakaan, joista arvaisi. Minua ei varmasti kadehdita.

Vierailija kirjoitti:

Ilmastonmuutos ei siis huoleta.

Ohis

-on niitä muitaki tapoja matkustella, ku lentäminen.

Juu juu, pyörällä Pariisiin. Miksi en edes yllättynyt 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorena minulla oli enemmän henkisiä haaveita. Halusin kehittyä paremmaksi ihmiseksi, löytää ehkä itselleni sopivan hengellisyyden muodon jne. 

Nyt olen yli 40 ja huomaan, etten ole saavuttanut mitään noilla saroilla. Minusta on tullut kyyninen agnostikko/ateisti ja ihmisenä paremmuudessa olen mennyt lähinnä taakse päin nuoruuden viattomista päivistä. Esim. olen nykyään pahempi juoruaja, vähemmän kiinnostunut yhteisestä hyvästä ja enemmän omasta navastani, olen laiska ja saamaton ja juoponvikaakin on. 

Nyt haaveilen siitä, että olisinpa tavoitellut sitä materiaa niin, että minulla olisi nyt talo ja ehkä purjevenekin. Nyt se alkaa olla liian myöhäistä nollasta alkaa niitä enää sinkkuna tavoittelemaan. Koen, että ainoa konkreettinen mitä voi saada on materia. Nuo henkisemmät jutut taitaa olla pelkkää roskaa ja tuulen tavoittelua, joita tavoitellessa hukkaa elämänsä.

Mielestäni voisit hyvinkin jättää turhasta materiasta haaveilun ja keskittyä itsesi kehittämiseen. Olet omassa seurassasi hyvinkin seuraavat 40 vuotta.

Mä en vaan enää usko että mikään itsensä kehittäminen oikein on hyödyllistä toimintaa tai johtaa mihinkään hyvään. Olenhan sitä itse varmaan 15 vuotta harrastanut ja lähipiirissäni on paljon ihmisiä jotka juoksee terapioissa sun muissa kehittääkseen itseään, eikä ne siitä miksikään kehity. Tietysti jos olisi joku "täsmäongelma" mihin terapia auttaa, se voisi olla hyväkin juttu, mutta itselläni ei oikein ole.

Enkä edes ole tyytymätön elämääni, se on ihan jees. Olen edennyt urallani minne olen halunnut, minulla on introvertin makuun riittävästi ihmissuhteita, olen terve. Joskus vaan harmittaa se, etten ymmärtänyt taloudellisten asioiden päälle nuorempana vaan pistin kaiken menemään. Kyllä rauhan ja hiljaisuuden ystävänä voisin kovastikin nauttia jostain omasta talosta hiljaisella paikalla, mutta sellaisen ostaminen ei ole realistista. Kieltämättä vähän kadehduttaa työpaikan ihmiset jotka puhuu pihoistaan ja puutarhoistaan, mökeistään, purjeveneistään jne. Ja minä kökin vuokrakerrostalokaksiossa Itä-Helsingissä enkä omista muuta kuin autoni.

Minulla on nuo kaikki, mutta joskus haaveilen kerrostaloasunnosta suurkaupungissa.

Minulla on okt, sitä en vaihtaisi. Sisustukset, bemarit jne, EVVK. Meillä on meidän näköinen koti ja keskihintainen uudehko auto, se riittää hyvin.

Siitä haaveilen, että olisi rahaa matkustaa enemmän ja tuhlata muutenkin palveluihin (kampaaja, siivooja, lastenvahti...) Ja haaveilen, että terveys pysyy itsellä, miehellä ja lapsilla hyvänä, kunnes joku päivä kaatuu suorin jaloin.

Vierailija kirjoitti:

En kadehdi enkä haaveile. Olen tässä suhteessa varakkaan perheeen nk musta lammas. Olen tehnyt elämässäni mieluummin kivoja kuin järkeviä asioita ja  valintoja. 

-jos on varaa, niin sit toki voi tehdä mitä vaan eikä tarvii miettii minkä haaveen toteuttaa kuhan saa säästettyä. Velkarahalla eläminen ei kuitenkaan aina ole se järkevä valinta. Riippuu omasta luonteesta ja omasta elämästä, sekä elämänkokemuksesta, et mikä on järkevää.

Sitähän mä just sanoin että olen tehnyt mieluummin kivoja asioita kuin järkeviä asioita. Olen ollut aikoinaan asunnoton ja nukkunut öitäni puiston penkillä. Se ei tietenkään ollut erityisen kivaa, mutta asiat, jotka johtivat siihen, olivat kivoja. Olen antanut viimeisen kymppini jollekin enemmän tarvitsevalle ja syönyt itse kaurahiutaleita suoraan paketista. Olen irtisanoutunut työpaikasta ilman tietoa seuraavasta työpaikasta. Olen tehnyt elämäni aikana kaikenlaisia hanttihommia, vaikka toisella tavalla eläneenä olisin voinut hakeutua opiskelemaan yliopistoon kuten vanhempani ja sisaruksenikin tekivät. Mä olen aina ollut vähän "tuulella käyvä" enkä tänään murehdi huomisen asioita.

En kadehdi, jos talo ja materia on hankittu liian isolla velalla ja sen takia joutuu esim. paiskimaan töitä ja olemaan työssä, jota vaikka inhoaa. Ahdistaisi ajatuskin, että olisi sidottu tällaiseen tilanteeseen eikä vaihtoehtoja oikein olisi. Tuntisin olevani loukossa ja liian sidottu. Toki jos on asettunut aloilleen, on mielekkäässä työssä, josta saa sopivasti palkkaa, että rahaa jää matkoihin, harrastuksiin, ulkona syömisiin vielä lisäksi niin miksi ei ostaisi viihtyisää ja kaunista omakotitaloa? Uskon kuitenkin, että elämän onnellisuus ja merkityksellisyys löytyy itselläni muualta kuin materiasta. Tärkeintä tulevaisuudessa olisi kuitenkin, että olisin terve, minulla olisi hyvät ihmissuhteet ja saisin tehdä työtä josta aidosti pidän ja muutenki saisin toteuttaa itseäni ja matkustella.

Vierailija kirjoitti:

En haaveile omakotitalosta sen itsensä vuoksi. Esimerkiksi asuinkaupungissani Espoossa näkee ihan hienojakin isoja taloja, mutta niiden vieressä on heti naapuri, tyyliin ikkunoista näkisi naapuriin sisälle. Ei ole minun unelma, pikemminkin painajainen. Minun unelma olisi elää keskellä luontoa, kaukana naapureista.

En aidosti usko, että materia perustavanlaatuisesti tekee onnelliseksi, ja elämän merkitykselliseksi. Et voi korvata sillä hyviä ihmissuhteita ja terveyttä.

Totta, itse juuri sellaisessa asuvana (ei ehkä mikään erityisen hieno pikemmin ihan tavallinen) mutta täällä rakennetaan niin lähelle ettei ok-asuminen pk-seudulla ole enää sitä miksi sen itse miellän ja mitä se oli taloon muuttaesssani. Naapuri rakentaa niin lähelle että näemme toistemme ikkunoista sisään. Taloni onkin myynnissä ja muutan kauemmas maalle kunhan se oikea paikka löytyy.

En kauheasti välitä materiasta, mutta rahalla voi tehdä paljon muutakin sellaista, mitä saatan kadehtia.

Ylemmän keskiluokan? Ylempi keskiluokka omistaa linnoja ja kokonaisia kerrostaloja, pari taloa ehkä myös ulkomailta.  Ei mitään omakotitaloa ja bemaria :D Aika moni alemman keskiluokan henkilö Suomessa omistaa maalla ison pihan ja omakotitalon.

Oma unelmani on se, että minulla olisi varaa tehdä loppuelämäni kaikkea mistä pidän tekemättä mitään ihmeellistä sen eteen. Olen luonteeltani siis erittäin laiska ja tämä työelämän raataminen on ihan puhdasta pask*a, enkä saa näillä tuloilla tehdä kaikkea mitä haluan. Varaa on tasan istua kotona vapaa-ajat koneella ja ehkä välillä käydä ulkona syömässä. Jos minulla olisi rajattomasti rahaa, ruokkisin elektroniikkafetissiäni ja värkkäisin kaiken maailman teknologian kanssa päivät pitkät. Nyt on vähän turhan kallis harrastus, niin haaveilen vain ja ehkä välillä saatan ostaa jonkun erittäin halvan laitteen, jolla kehittää jotain. Olen muunmuassa värkännyt pilvipalvelimen kotiini ja sitä saavat käyttää perheenjäsenet ja myös kaverit, mikäli heillä siihen on tarvetta, mutta toistaiseksi eivät ole tarvinneet.

En haaveile koska minulla on jo ne kaikki. Haaveilen nokosista ja hyvästä ruuasta ja ihan tavallisista mukavista pikku asioista.

En. On minullakin kiva, itserakennettu talo ja iso tontti, vähemmän hieno auto. En silti jaksa haaskata energiaa muiden kadehtimiseen, keskityn omiin juttuihini.

En kadehdi niinkään materiaa, mutta joskus kadehdin sitä huoletonta olotilaa ja turvallista parisuhdetta.

Jäin kokonaan yksinhuoltajaksi, ja vaikka asiat ovat ihan mallillaan niin kyllä yksi päällimmäisistä tunteista on huoli.

Käyn töissä ja olen keskipalkkainen, mutta kun kaikkeen pitää revetä ja pystyä osallistumaan -yksin. Että joo, kadehdin välillä heitä, joilla on kahden aikuisen tulot ja aika käytössään.

Minulla on kaikki tämä ja enemmänkin, eikä ole syytä kadehtia ketään. Tarkoitus on lähivuosina alkaa luopumaan "ylimääräisestä", ja jättää vain se, mikä on mukavan elämän kannalta tarpeellisinta. Eli hyvä ja helppohoitoinen asunto hyvällä paikalla, yksi uusi auto ja rahaa tilillä.

En. Joskus ajattelen hienon talon nähdessäni että olispa hienoa asua tuollaisessa mutta siihen se jää.

Haaveilen tasapainoisesta mielestä, rakkaudesta, taloudellisesta riippumattomuudesta ja vapaudesta.

Mulla on isohko omakotitalo, mutta ei tosin hienoa. En muuta pois niin kauan, kun mulla on koirat. Ei niitä voi mihinkään kerrostaloluukkuun laittaa. Auto on, muttei mikään bemari tai mersu. Työkin on, muttei sekään mitään hienoa. Materiaa on vähän liiaksikin asti, siis romua.

Haaveilijoille voin lohdutukseksi kertoa, että isossa talossa ja pihassa riittää hommaa. Lisäksi rahaa menee sähkökuluihin ym rutkasti, ja aina riittää korjattavaa jossakin nurkassa.

Ja haaveilen hyvästä parisuhteesta. Kohdekin on jo valittu, muttei ole vapailla markkinoilla. Vielä.

Mä oon asunut eläessäni useassa kerrostalossa, kerran rivitalossa ja parissa omakotitalossa. Että vertailukohdetta riittää.