Onko ok ottaa avioero siksi, että masentunut aviopuoliso ei suostu hoitoon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako alkoholistista erota?

Saa.

Tiedän, että kenestä tahansa SAA erota, jos vain kovin haluaa erota. Mutta hain kommentteja tämän miettimiseni tueksi. Kun en oikeasti haluaisi erota, mutta en enää jaksa tätäkään. Niin mietin tässä että onko ero nyt oikea vai aivan väärä päätös. Ainoa eron syy olisi tuo aviopuolison masennus, kun ei suostu menemään hoitoon. Ap

Avovaimoni ei suostunut hoitoihin, lääkkeisiin, terapiaan ja mitä noita nyt on. 2 vuotta katsoin sitä eikä mikään muuttunut. Rupesin ajattelemaan, että elän ihmisen kanssa joka vaan on. Se alkaa kuluttaa itseään niin paljon, että ei ole aidosti voimia tehdä yhtään mitään ja stressi kasvaa aina ku avaa kotioven. Aloin kärsimään unettomuudesta, haluttomuudesta tehdä itse mitään, kun en vaan jaksanut. 2 vuotta on pitkä aika yrittää tsempata ja jutella ja pyytää jos vaikka haettais apua, kun sitä apua on ja sitä saa. Ei niin ei.. Oli pakko ajatella itseäni ja otin eron. Olinko kuspää. En ollut itseni mielestä, koska katsoin tehneeni kaikkeni, mutta jos toinen ei halua niin miksi minun pitää olla loputtomiin siinä katsomassa. Kaikki toi alkaa vaikuttamaan omaan käyttäytymiseen ja olotilaan.

Kun muutin pois omaan asuntoon, niin meni yli kuukausi kun palauduin siitä kaikesta.

Täällä on ajatus, hoito ratkaisee kaikki asiat. Välittömästi.

Meillä mies käynyt masennuksen takia yli vuoden terapiassa. Välillä on hieman parempia aikoja. Mutta kovin lyhyitä.

Kokonaisuutena tilanne ei juurikaan ole parantunut. Joillakin mittareilla mitattuna ehkä jopa heikentynyt.

Koetan tarrautua hyviin hetkiin. Mutta tuntuu, se ei riitä.

Hoitoa kannattaa hakea, koska se auttaa. Toisilla se avunsaanti vaan kestää liian kauan. Tohon puoleen pitäs satsata oikeasti triplaten työläisiä jne jne. Kaverilleni sanottiin, että saat 3 viikon päästä. Soitin hänelle, että maksan sun yksityisen siihen asti ettei ole hätää. Hän vaan siitä 3 viikon ajasta otti niin raskaasti, että päätti päivänsä seuraavana yönä. Vaikka tarjosin apua, että maksan kaiken siihen kun saat 3 viikon päästä apua. Oli se kirjeen jättänyt missä kiittää minua, mutta oli niin pettynyt kaikkeen kun ei saanut apua sieltä mistä piti saada ja tullu tunne ettei kelpaa edes avunpiiriin. Kiehuin kyllä kunnolla, että vttu rahaa löytyy kyllä levitellä ympäri maailmaa mutta omat vetää ittensä kiikkuun sen takia, kun ei ole aikaa ja rahaa

Pyydä kaupungin perhetyöltä apua. Ne saavat kyllä puolisosi hakeutumaan hoitoon ja kuuntelevat huolianne. Älä turhaan eroa, kun miehesi saa apua niin arki alkaa olla taas valoisampaa.

Vierailija kirjoitti:

Ota ero, ja anna papereita toimittaessasi köysi miehellesi. Muista sitten kertoa lapsillesi kuinka ajoit iskän itsemurhaan, etkä tukenut vaikealla hetkellä.

Niin että ap:n pitäisi sinusta unohtaa oma ja lasten hyvinvointi, kunhan ei vain lakkaa tukemasta ihmistä, joka ei tuesta huolimatta huoli apua? Varsinkin kun tuollainen tilanne voi pahimmillaan jatkua vuosia?

Toivon, että minulla olisi ollut aikoinaan rohkeutta jättää masentunut kumppani. Ehdimme olla yhdessä 10 vuotta, tuona aikana oli toki hyviäkin aikoja, mutta varsinkin syksyt ja talvet olivat raskaita kun toista ei saanu ylös sängynpohjalta, yritti myös useaan otteeseen itsemurhaa. Perhe-elämä masentuneen kanssa on jotain sellaista, jota en toivoisi pahimmalle vihamiellenikään.

Kun ei se loputon tukeminen nosta toista sieltä synkkyydestä, vaan se joka yrittää auttaa, päätyy itsekin sinne.

Täytyy olla jotenkin tunnevammainen, jos tosissaan syyllistää ap:n tilanteesta lähtevää ihmistä, toivottavasti mauton köysikommentti oli trollin näppäimistöltä lähtöisin.

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus. Kaiken se kestää. Paitsi mt-ongelmat.

Rakastaa puoliso ottaa apua vastaan kun on mt-ongelmia, silloin niistä selvitään yhdessä.

Ap:n mies on saanut tähän asti "hoitaa" masennusta omalla tavallaa(makaamalla ja murehtimalla), se ei nähtävästi toimi vaan koko perhe voi huonosti. Kyse ei ole siitä, että heti erotaan kun tulee vastoinkäymisiä vaan siitä, ettei voi odottaa loputtomasti tukea jos ei itse tee mitään jotta tilanne muuttuisi.

Kuule ,jos et rakasta häntä enään ota ja eroa miksi vitussa sitä täälä kyselet ,?! Stupidoko

On okei. Ei se auta mitään että kaksi väsähtää. Toista voi yrittää auttaa vain tiettyyn rajaan asti.

Minä erosin tuosta syystä. Oli pakko koska lapset alkoi jo oireita isän käytöstä, ja pelkäsin itsekkin sairastuvani.

10 vuotta oltiin yhdessä, kaksi viimeistä niistä uskon että mies oli syvästi masentunut. Töissä kävi, mutta siinä se. Asia oli vaikea itsellekkin ensin ymmärtää mistä on kysymys, pitkään syytin miestä välinpitämättömyydestä, itsekkyydestä, mietin miten koko mies tuntuu yhtäkkiä aivan vieraalta ja miten minua on kusetettu. Kunnes jostain tuli olo mielenterveysongelmista. Mies ei suostunut hoitoon, joten jouduin yksin tekemää kipeän päätöksen erosta. Parisuhteeseen tilanne oli sitten jo vaikuttanut hyvinkin vakavasti, ei siinä ehkä pelastettavaa olis ollutkaan. Mutta lasten takia olisin ollut valmis vielä yrittämään.

Nyt mies pitää lapsia 1-2 päivää viikossa. Ne jaksaa tsempata. Enempää ei selvästi jaksa. Ei tässä voi kun kiittää että itse on pysynyt terveenä ja vahvana kaiken tämän keskellä. Aika raskas tie ollut välillä. Mutta heti helpotti kun erottiin, omalla tavallaan. Erosta nyt vuosi aikaa.

Itse olen masentununeena pysynyt sinkkuna, koska en ole halunnut taakaksi kenellekkään. Oikea päätös siis ilmeisesti.

Vierailija kirjoitti:

Eihän se reilua ole. Jättää aviopuoliso sairastumisen takia. Ihminen jota väitit ja lupasit rakastavasi myötä- ja vastamäessä. Ei tietenkään ole oikein. Mutta mitä merkitystä on miettiä oikeaa ja väärää, jos kuitenkaan et enää jaksa? Kun et jaksa, oikeasti, niin et jaksa.

Jos rakastat miestä niin kerro ja näytä se - mutta kerro ja näytä myös se, miten lähellä olet luovuttamista. Varoita miestäsi, muuta lasten kanssa erilleen. Kaksi kotia on kallista, mutta avioero vielä kalliimpaa. Ja tuskallista. Mikään muu ei auta sairauteen kuin hoito. Miehesi ajatukset ettei tarvi hoitoa ovat sairauden oireita. Et sinä odottaisi keuhkokuumeisen ihmisen siivoavan kotianne. Et voi odottaa masentuneen tuottavan sinulle onnellista parisuhdetta ja isänäkään ihmeitä.

Olen itse ollut masentunut ja joskus myös masentuneen vaimo. Olen eronnut, eri syystä, ja tiedän hyvin miten kauhean rankkaa ja epätäydellistä elämä ja jokaisen ihmisen rakkaus on. Rakkaus kun ei ole sitä,mitä saan toiselta - vaan mitä voin hänelle antaa. Ei rakkaus ole sen hyväksymistä, mitä hyötyjä toinen elämääsi tuo hyvänä päivänään.

Rakkaus on omasta itsestään ja omista pyyteistään luopumista. Toisen palvelemista - siis ihan hirveän vaikeaa oikeasti. Mutta avioliitossanne, jos tästä pääsette yhdessä, voit olla varma että myös sinä olet voittaja. Ja kun sinua rakastetaan, oikeasti, tiedät että sitä ei mikään kaada. Rakkaus ja pysyvä onni ei synny helposta elämästä, ei rakkaus kurki tinderistä, ei kärsivällisyyttä anneta valmiina, vaan se syntyy kivusta.

Edelleen, kuitenkin... Jos ihminen ei jaksa, hän ei jaksa. Älä anna kenenkään tuomita sinua. En minäkään niin tee. Tiedä mitä teet ja miksi. Se on paras päänalunen. Hyvä omatunto. Voimia kaikkeen!

Lässynlässyn. Masentunut tai muuten mieleltään järkkynyt ihminen on pahinta mitä lapsi voi vanhemmakseen saada. Lisäksi ovat ystävinä todella kuluttavia ja itsekkäitä. Ja kylmä totuus on myös se, että masennuksesta paranee vain hyvin harva. 

Ja olen itse ollut vaikeasti masentunut + sen jälkeen puhkesi paniikkihäiriö. Tunnustan olleeni aivan kamala avopuoliso ja tytär, ennemmin olisin ottanut itselleni syövän tai avannepussin mitä mt-ongelmat. Vasta kun vanhempani laittoivat minuun välit poikki, menin hoitoon. Välimme eivät n. 10 vuoden jälkeenkään ole aivan kunnossa vaikka mieleni ei ole järkkynyt ja käyn töissä. Mulla itsellä on myös ollut masentunut ystävä, mutta mun oli pakko omaa mielenterveyttäni ajatellen lopettaa ystävyys hänen kanssaan. 

Työssäkäyvät juuri saavat terapiaa. Pitää vain ilmaista, että työkyky uhattuna.

Et voi ottaa vastuuta puolison terveydestä, vain omastasi ja lastesi terveydestä. Ilmoita puolisolle SELKOkielellä, että et enää jaksa ja jos hän ei suostu lääkäriin menemään, hän jää yksin terapoimaan sänkynsä pohjalle. Tuossa tilanteessa todennäköisesti joudut totaaliyhäriksi.

Oma puolisoni on taipuvainen depressioon ja pistää kyllä vihaksi, kun hän tuijottelee ulos ikkunasta eikä tartu mihinkään kotitöihin. Hän myös käy töissä, mutta on uupunut ja saamaton kotona. Lapset ovat aikuistuneet ja oma taktiikkani on elää omaa elämää, harrastaa ja pitää hauskaa ilman miestä. Enhän itse ole sairas.

Itse tein aikoinani miehelle selväksi, että joko hakeutuu hoitoon tai saa elää ilman minua, koska yhteiselo sairauden kanssa ei vain onnistu. Mies hakeutui hoitoon ja parisuhde parani

En ymmärrä miksi näitä masentuneita täytyy vain ymmärtää. Aikuinen ihminen vastaa omasta elämästään ja päätöksistään, eikä voi yksipuolisesta vain päättää ettei enää tee niitä velvollisuuksia joihin on sitoutunut, kuten perhe ja lapset. Itsekin teen kaikki pakolla, ei kiinnosta nousta aamulla, ei kiinnosta käydä töissä ja siivota, mutta nämä ovat pakkoja tässä elämässä. Työssäkäyvä voi käydä työterveydessä valittamassa asiasta, sekin on jo luksusta, joihin kaikilla ei ole varaa. Olen sitä mieltä että nykyajan elämä on tietyllä tavalla liian helppoa, ja siksi voikin vetäytyä omasta velvollisuuksista. Maatalousyhteiskunnassa kuoli nälkään jos ei kiinnostanut työnteko enää.

Vierailija kirjoitti:

Eihän se reilua ole. Jättää aviopuoliso sairastumisen takia. Ihminen jota väitit ja lupasit rakastavasi myötä- ja vastamäessä. Ei tietenkään ole oikein. Mutta mitä merkitystä on miettiä oikeaa ja väärää, jos kuitenkaan et enää jaksa? Kun et jaksa, oikeasti, niin et jaksa.

Jos rakastat miestä niin kerro ja näytä se - mutta kerro ja näytä myös se, miten lähellä olet luovuttamista. Varoita miestäsi, muuta lasten kanssa erilleen. Kaksi kotia on kallista, mutta avioero vielä kalliimpaa. Ja tuskallista. Mikään muu ei auta sairauteen kuin hoito. Miehesi ajatukset ettei tarvi hoitoa ovat sairauden oireita. Et sinä odottaisi keuhkokuumeisen ihmisen siivoavan kotianne. Et voi odottaa masentuneen tuottavan sinulle onnellista parisuhdetta ja isänäkään ihmeitä.

Olen itse ollut masentunut ja joskus myös masentuneen vaimo. Olen eronnut, eri syystä, ja tiedän hyvin miten kauhean rankkaa ja epätäydellistä elämä ja jokaisen ihmisen rakkaus on. Rakkaus kun ei ole sitä,mitä saan toiselta - vaan mitä voin hänelle antaa. Ei rakkaus ole sen hyväksymistä, mitä hyötyjä toinen elämääsi tuo hyvänä päivänään.

Rakkaus on omasta itsestään ja omista pyyteistään luopumista. Toisen palvelemista - siis ihan hirveän vaikeaa oikeasti. Mutta avioliitossanne, jos tästä pääsette yhdessä, voit olla varma että myös sinä olet voittaja. Ja kun sinua rakastetaan, oikeasti, tiedät että sitä ei mikään kaada. Rakkaus ja pysyvä onni ei synny helposta elämästä, ei rakkaus kurki tinderistä, ei kärsivällisyyttä anneta valmiina, vaan se syntyy kivusta.

Edelleen, kuitenkin... Jos ihminen ei jaksa, hän ei jaksa. Älä anna kenenkään tuomita sinua. En minäkään niin tee. Tiedä mitä teet ja miksi. Se on paras päänalunen. Hyvä omatunto. Voimia kaikkeen!

Samat avioliittolupaukset se mieskin on antanut. Ei hän osoita mitään rakastamista tai kunnioitusta vaimoaan kohtaan, kun jääräpäisesti vaan kieltäytyy avusta.

Jos itse sairastun niin, että persoonani muuttuu pitkäaikaisesti sellaiseksi, mikä voisi vahingoittaa lasteni tasapainoista kehitystä tai/ja puolisoni mielenterveyttä, niin todellakin toivon puolisoni pelastavan lapset ja itsensä siitä tilanteesta. Mitä hyvää siinä on, jos pilataan kaikkien perheenjäsenten elämä siinä samalla?

Ei tietenkään sairastunutta pidä elämästä kokonaan heivata mutta mikään ei käske saman katon alla asumaan siinä vaiheessa, kun toinen ei edes halua yrittää parantua oikeasti.