Tuoko nuoruuden päättyminen elämään mitään hyviä asioita? +25 v kertokaa.

Vierailija kirjoitti:

Miten se menikään, nainen on parhaimmillaan 17-25-vuotiaana, eli mun aika on jo menetetty siltä osin.

N27

Aika surullista että mietit tuon ikäisenä (jos siis olet 27) vieläkin sitä että arvosi mitattaisiin sillä miten pantava olet miesten silmissä.

Vierailija kirjoitti:

Oletko

Kaunis?

Fiksu?

Perinyt rahaa?

Jos on kaksi kolmesta niin PARANEE VAAN!!!!!

OOn ruma ja ylipainoinen:(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko

Kaunis?

Fiksu?

Perinyt rahaa?

Jos on kaksi kolmesta niin PARANEE VAAN!!!!!

OOn ruma ja ylipainoinen:(

Olet siis FIKSU ja RIKAS!!!

Järkeä se ainakin tuo ja varmuutta elämään  siis jos olet ollut töissä.Yleensä tuossa iässä perustetaan perhe tai vähän myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksikymppisenä olin kaunis ja sain valtavasti huomiota miehiltä, mutta olin myös hirveän epävarma, päättämätön ja saamaton. Olin koko ajan rahapulassa ja veloissa. Opinnot junnasivat paikoillaan. Matkustelin ja juhlin ja tapasin koko ajan uusia ihmisiä, mikä oli kyllä antoisaa, mutta en uskaltanut sitoutua kehenkään enkä mihinkään. Pelkäsin ja häpesin.

27-vuotiaana löysin hyvän parisuhteen, jossa olen vieläkin, nyt 33-vuotiaana. Suhde rauhoitti ja maadoitti minut. Mieheni on upea ihminen ja elämäni paras asia. Kolmekymppisenä jotkin ystävyyssuhteet ovat karsiutuneet elämästäni, mutta ne jäljelle jääneet ovat syventyneet. En enää pyöri missään ”skenessä” tai ”seurapiireissä” vaan minulla on noin 6-7 todella läheistä ystävää, joiden kanssa vietän aikaa. Löysin kolmekymppisenä myös oman juttuni työelämässä ja ihanan työpaikan, jossa viihdyn. Nyt olen unelmatyössäni.

Olen edelleen kaunis, ja tunnen itseni energiseksi ja hyvinvoivaksi. Matkustelen ja juhlin edelleen, tosin vähemmän mutta laadukkaammin kuin nuorena. :) Tänä syksynä päätimme mieheni kanssa alkaa yrittää lasta.

Kaikki on nyt tuhat kertaa paremmin kuin kymmenen vuotta sitten.

Tulevaisuudelta odotan ainakin omaa perhettä, uralla etenemistä, uusien taitojen oppimista sekä seikkailuja kotimaassa ja ulkomailla hyvien ystävieni ja perheeni kanssa. Toivon, että minusta tulee vanhana viisas ja elämäniloinen nainen, joka ei ole menettänyt uteliaisuuttaan elämään.

Odotas vaan, niin kohta itket palstalla kun miehesi pettää sua nuoremman kanssa.

Itsetuntoni ei ole miehestäni kiinni, vaikka hän onkin tärkeä (no, tärkein) ihminen elämässäni. Mutta tiedän, että olisin onnellinen sinkkunakin. Jos mies valitsisi elämän jonkun minua nuoremman kanssa, niin olisin toki aikani surullinen ja pettynyt. Sitten jatkaisin elämää sinkkuna ja toteuttaisin muita unelmiani. Sellaisiakin haaveita minulla nimittäin on, joita ei voi toteuttaa parisuhteessa...

Ei siinä sinänsä mitään hyvää, mutta ei pahaakaan. Toisaalta joskus kyllästyttää kun ei ole uutta, toisaalta ei viiti hermostua asioista, kun ne on niin nähty.

En tiedä mitä sitten kun ikä alkaa oikeasti tuntua, mutta ei tässä 49v vielä mitään ongelmaa. Ainii, hyvä puoli, baarissa isketään sitä nuorempaa kaveria, ite saa rauhassa naureskella vieressä.

jeesusonherra kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, mulle on jo 28-vuotiaana ilmaantuneet ekat juonteet silmien alle. Ja sehän on fakta että ihmisen keho alkaa rapistua n. 30-vuotiaana.

Lähestyvä kolmekymppinen kauhistuttaa ja en voi uskoa että elämässä ollaan jo kääntymässä ehtoopuolelle.

Itseasiassa biologisesta näkökulmasta ihmiskehon rappio alkaa jo paljon aiemmin, ehkä jotain välillä 20-25 vuotiaana. Miehillä ja naisilla taisi olla joku parin vuoden ero mutta käytännössä melkein sama. Tästä syystä esim. nainen on hedelmällisimmillään noin 20v.

Itse olen 31v mies ja täytyy sanoa että elämänlaatu on vain parantunut vanhetessaan! Puhun nyt siis vain miehen näkökulmasta, naiset voivat kokea asian hyvin eri tavalla. Positiivisin asia mitä on tapahtunut, on eräänlaisen "henkisen viisauden" tuleminen mukaan kuvioon. Näkee asioita hyvin eri tavalla mitä esim. 20v ja huomaa kuinka lapsi sitä silloin on vielä ollut. Toki testosteronitasot alkavat pikku hiljaa laskemaan ja sen näkee fyysisissä suorituksissa mutta toisaalta se antaa myös motivaatiota pitää itsestään parempaa huolta. Eräs viisas mies kerran sanoi "Kun miehellä lakkaa seisomasta niin silloin se elämä vasta alkaa!" pitää varmasti todella hyvin paikkansa. Vielä itselläni seisoo hyvin ja petihommat pelittää mutta toisaalta kun nuoruuden himot juosta naisten perässä laantuu, ehtii keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin kuten esim. harrastuksiin.

Vanheneminen on asenteesta kiinni. Henk.koht. Ihmettelen suuresti 30-kriisiä. Toki pieni kriisi on täysin normaalia mutta ihmiset, jotka ottavat sen erittäin raskaasti, eivät mielestäni ole tyytyväisiä elämäänsä.

Olen sua vuoden vanhempi mies ja näkemykseni on aivan vastakkainen. Viimeiset 5v ovat olleet elämäni turhinta aikaa. Ennen näki kavereita viikoittain ja nykyään on hyvä, jos onnistuu edes kerran tai pari vuodessa. Toki rahaa on enemmän, mutta nykyään sille ei ole enää mitään käyttöä. Nuorempana oli haaveita, tavoitteita ja jotain mitä odottaa. Illat mäkkärin tiskin takana olivat ihan jees, koska tiesi, että niillä rahoilla pääsee festareille kavereiden kanssa. Nykyään ainoa odotettava asia on maanantaiaamu

Elämähän vasta alkaa kolmekymppisenä! Hyi olkoon en palaisi enää siihen 25vuoden ikään. Epävarmuuteen, kypsymättömyyteen ja naiviuteen.