Tuoko nuoruuden päättyminen elämään mitään hyviä asioita? +25 v kertokaa.

Vakautta elämään. Mielenrauhaa. Itsetuntoa. 

Parempi itseluottamus, parempi toimeentulo, tunnen oman kroppaani paremmin ja pidän siitä enemmän, orgasmit ovat parempia, pidempiä ja niitä on enemmän, osaan ottaa vaikeita asioita puheeksi töissä ja yksityiselämässä, pääsen toteuttamaan haaveitani.

Kaipaan parikymppisyydeltä vain sitä ihanaa joutilaisuuden tunnetta ja pitkiä vapaita.

N40

Minua kummastuttaa näissä vanhuuskeskusteluissa aina se, että jos ajatellaan ihmisen elävän vaikkapa 85 vuotiaaksi, hän on 30-vuotiaana elänyt elämästään vasta n. 35 %. En siis kutsuisi kolme-, neljä- tai vielä kuusikymppistäkään elämänsä ehtoopuolella olevaksi. Pitkäveteiseksi käy elämä, jos kolmekymppisenä meinaa, että seuraavat 55 vuotta on sitä elämän ehtoopuolta, eikä niissä 55 vuodessa ole mitään kivaa.

30-vuotiaan kroppa ja ulkonäkö voivat olla aivan erinomaisessa kunnossa, eikä se ole yhtään harvinaista. Ehkä kriisit liittyvät siihen, että on jo maailmaa nähnyt jonkin verran ja ehkä huomannut, ettei se elämä aina olekaan niin hohdokasta ja aika tavalla samat kuviot ja jutut toistuvat monessa asiassa kerta toisensa perään. Häät, avioerot, uusperhekuviot, politiikka.. kaikki vatkaavat aina samaa, suht tuttua kaavaa. Nuoruuden idealismi alkaa karista ja sitä alkaa ymmärtää, ettei aika ole yhtään sen armollisempi itselle kuin se on muille. 30 vuotias on oikeastaan ihan nuori vielä elämän mittakaavassa, mutta alkaa kuitenkin jo konkreettisesti sisäistää, että omakin munakello raksuttaa koko ajan.

Jos on töitä, niin vihdoin on rahaa ja vapaa-aikaa matkustaa säännöllisten lomien muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan parikymppisyydeltä vain sitä ihanaa joutilaisuuden tunnetta ja pitkiä vapaita.

N40

Parikymppiset yleensä opiskelee ja käy töissä yhtä aikaa, ja vapaa-aikaa on minimäärä. Mitä sä teit parikymppisenä jos tuntuu että silloin oli joutilasta ja pitkiä vapaita? Itsellä kun on huomattavasti vapaampaa nyt 40v kun ei tarvitse kuin käydä 8-16 töissä ja lomat juoksee automaattisesti, verrattuna siihen kun päivät oli koulussa, ja illat, viikonloput ja koulun loma-ajat töissä...

Täällä puhutaan, että kolmikymppisellä olisi automaattisesti vakityö, perhe ja hyvä toimeentulo. Hienoa, että täällä on ihmisiä jotka ovat onnistuneet saavuttamaan edellä mainitut asiat. Kaikilla ei ole elämä mennyt yhtä hyvin. Varmaan tuo ikäkriiseily liittyy siihen, että ei ole onnistunut saavuttamaan haaveilemiaan asioita ja pelkää, että alkaa tulla kiire.

Eipä tässä mitään kauhistuttavaa ole tapahtunut ikääntymisen takia vielä.

48 ja 46v aviopari

Kun olin 25, opin, että voin tehdä päätöksiä täysin itsenäisesti välittämättä muiden odotuksista ja olen tehnytkin isoja juttuja. Olen ollut elämäni onnellisin ikävuosina 25-40.

Tai ikäkriisi liittyy siihen, että mielikuvissa 30v on tylsä aikuinen, joka ei voi tehdä mitään hauskaa....

Rock- konserteissa käyminen vaihtuu lavatansseihin, Farkut suoriin housuihin, naisilla pitkä tukka kukkakaalipermanenttiin tai kananperseeseen...

Olen henkisesti itsenäisempi. Ajattelen nykyään vähemmän, mitä muut ajattelevat. Muut ikäiseni (nelikymppiset) ovat kertoneet samaa, joten uskon sen ainakin osittain liittyvän ikään.

Täytän joulukuussa 26v ja oikeasti itkettää ja ahdistaa. Mä haluan olla tyttö, en nainen! En halua näyttää vanhalta ja kulahtaneelta. Haluan olla nuori ja haluan, että olen aina se töissä nuorena puhuteltava.

Elämä on ihan ohi, paras vaihe ainakin. Edessä vaan masentavaa 2. kansalaisena elämistä, kun kaikki katsoo vaan sun ohi. Olet +30v näkymätön kaikille. Kukaan ei enää ihaile tai halua sinua, tai ajattele että tuossapa nätti, nuori ja viaton tyttö.

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhutaan, että kolmikymppisellä olisi automaattisesti vakityö, perhe ja hyvä toimeentulo. Hienoa, että täällä on ihmisiä jotka ovat onnistuneet saavuttamaan edellä mainitut asiat. Kaikilla ei ole elämä mennyt yhtä hyvin. Varmaan tuo ikäkriiseily liittyy siihen, että ei ole onnistunut saavuttamaan haaveilemiaan asioita ja pelkää, että alkaa tulla kiire.

Tämä. Mä sairastuin 24 vuotiaana. Siit seuraavat 6 vuotta meni sairastaessa. Nyt ku alan parantuu, niin huomaan, että mulla ei ole mitään. Opiskelut kesken, tuskin tuun saamaan omaa kotia tai perhettä. Jeps.

Et mä sanoisin Ap:lle, että tartu reippaasti elämästä kiinni. Se menee yllättävän nopeaa

Vierailija kirjoitti:

Täytän joulukuussa 26v ja oikeasti itkettää ja ahdistaa. Mä haluan olla tyttö, en nainen! En halua näyttää vanhalta ja kulahtaneelta. Haluan olla nuori ja haluan, että olen aina se töissä nuorena puhuteltava.

Elämä on ihan ohi, paras vaihe ainakin. Edessä vaan masentavaa 2. kansalaisena elämistä, kun kaikki katsoo vaan sun ohi. Olet +30v näkymätön kaikille. Kukaan ei enää ihaile tai halua sinua, tai ajattele että tuossapa nätti, nuori ja viaton tyttö.

Hyi helekutti. Onko sun seksuaalisuudessa jotain hämärää, kun haluat olla nuori ja viaton, jota halutaan?

Olen 30v nainen, enkä kaipaa aikaa ennen 25vuotta. Olen tällä hetkellä vaan niin paljon itsevarmempi ja fiksumpi kuin silloin. Nautin elämästä paljon enemmän, koska ulkonäkö ja muiden mielipiteet eivät enää vaikuta niin paljoa.

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu nyt nelikymppisenä, että elämä vasta alkaa. Käyn töissä, opiskelen, lapset ovat jo teinejä, on rahaa säästössä ja käytössä, omat vanhemmat ovat vielä kunnossa ja elämä on tehnyt epävarmasta 25 vuotiaasta tyttösestä varman ja rohkean naisen.

Enää ei tarvitse miettiä mitä muut ajattelevat mun pukeutumisesta, ulkonäöstä ja mistään muustakaan. Elämä on mukavampaa näin.

Muista nauttia elämästäsi juuri 40v elät todella parasta aikaa elämästäsi. Osaat ja taidat ja vielä opitkin helposti, näet ja kuulet hyvin, kolotuksiakin on maltillisesti, palaudut rasituksesta, vanhemmat vielä kohtuu kunnossa jne.

Jos jonkun ikäinen niin 40v haluaisin olla uudestaan, vaikka elämässäni pahimpia asioita silloin tapahtuikin, olin vielä joka tavalla joustava silloin, nyt huomaan jopa ajatusten jäykistymistä.

58v, vaikka hyvää elämä nytkin on.

Vierailija kirjoitti:

Täytän joulukuussa 26v ja oikeasti itkettää ja ahdistaa. Mä haluan olla tyttö, en nainen! En halua näyttää vanhalta ja kulahtaneelta. Haluan olla nuori ja haluan, että olen aina se töissä nuorena puhuteltava.

Elämä on ihan ohi, paras vaihe ainakin. Edessä vaan masentavaa 2. kansalaisena elämistä, kun kaikki katsoo vaan sun ohi. Olet +30v näkymätön kaikille. Kukaan ei enää ihaile tai halua sinua, tai ajattele että tuossapa nätti, nuori ja viaton tyttö.

Kun menee kymmenen vuotta, naurat jutuillesi.

Omasta puolestani voin kertoa että vasta yli 30-vuotiaana aloin elämään oikeasti sitä elämäni parasta aikaa. Asiat alkoi loksahdella kohdilleen, ja henkinen kasvu otti kunnon harppauksen. Nyt kun katsoo itseään taaksepäin, sinne 25-vuotiaaksi, ja nuoremmaksi niin ei voi kuin hymyillen puistaa päätä ja vähän ehkä hävetäkin :D

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhutaan, että kolmikymppisellä olisi automaattisesti vakityö, perhe ja hyvä toimeentulo. Hienoa, että täällä on ihmisiä jotka ovat onnistuneet saavuttamaan edellä mainitut asiat. Kaikilla ei ole elämä mennyt yhtä hyvin. Varmaan tuo ikäkriiseily liittyy siihen, että ei ole onnistunut saavuttamaan haaveilemiaan asioita ja pelkää, että alkaa tulla kiire.

Joo, tosi kiva huomata olevansa 30 ilman juuri mitään. Ei omista mitään, ei tosiaankaan perheitä, vakitöitä yms. Taustalla vain traumat.

Vierailija kirjoitti:

Täytän joulukuussa 26v ja oikeasti itkettää ja ahdistaa. Mä haluan olla tyttö, en nainen! En halua näyttää vanhalta ja kulahtaneelta. Haluan olla nuori ja haluan, että olen aina se töissä nuorena puhuteltava.

Elämä on ihan ohi, paras vaihe ainakin. Edessä vaan masentavaa 2. kansalaisena elämistä, kun kaikki katsoo vaan sun ohi. Olet +30v näkymätön kaikille. Kukaan ei enää ihaile tai halua sinua, tai ajattele että tuossapa nätti, nuori ja viaton tyttö.

:D :D :D Voiko noin kärjistetyn naiivi oikeasti olla, vai oletko provo? :D :D 

Tuo että sinusta noin nuorena tuntuu että kaikki haluavat ja katselevat sinua ihaillen, johtuu ihan omista aivoistasi joilla ajattelet asian olevan niin. Kun myöhemmin huomaat että sinua ei niin katsellakaan, niin se johtuu siitä että vihdoin näet asian realistisesti. Ei sinua sen kummemin ihailtu nuorenakaan, se vain tuntui siltä, kun nuoret tytöt nyt vain on sellaisia luulottelijoita, jotka kuvittelevat että kaikki vastaan tulevat miehet ovat heistä kiinnostuneita :D :D Vanhemmat ihmiset naurahtavat hyväntahotisesti tällaisille pikkutytöille, varsinkin kun tietävät että kohta se ylikorostunut itsetunto  alkaa laskeutumaan normaalille tasolle, tuoden toki mukanaan vähän kolmenkympin kriisiä, mutta siitä kun yli pääsee, niin elämä alkaakin hymyillä ihan eri tavalla kuin aikaisemmin.

Lapsesta asti olen ärsyyntynyt siitä nuoruuden ja lapsuuden ja kauneuden vouhotuksesta.

Onneksi oma se meni, olisi saanut mennä paremminkin mutta meni kuitenkin. Nyt 30 lähenee ja iloinen että saa vain elää päivän kerrallaan. Jopa vähän naurattaa millainen sitä on kurttuineen vanhempana jos elää.

Eli päiviä on elämässä ja ne eletään :)