Tuoko nuoruuden päättyminen elämään mitään hyviä asioita? +25 v kertokaa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhutaan, että kolmikymppisellä olisi automaattisesti vakityö, perhe ja hyvä toimeentulo. Hienoa, että täällä on ihmisiä jotka ovat onnistuneet saavuttamaan edellä mainitut asiat. Kaikilla ei ole elämä mennyt yhtä hyvin. Varmaan tuo ikäkriiseily liittyy siihen, että ei ole onnistunut saavuttamaan haaveilemiaan asioita ja pelkää, että alkaa tulla kiire.

Naulan kantaan.

On todella hämmentävät fiilikset nykyään. Toisaalta tykkään itsestäni ja elämästäni nyt, en kaipaa nuoruusvuosistani mitään (paitsi ehkä teinivuosista, se oli minun kohdallani tylsää mutta viattoman iloista aikaa). Näytän paremmalta nyt kuin koskaan, mikä on aika ironista. Toisaalta tuntuu jotenkin epäreilulta se, että nyt kun palaset alkavat kohdallani vihdoin loksahdella paikoilleen ja saan ehkä elämästä kiinni, olen melkein 40 ja tuntuu että aika loppuu pian kesken.

Olen yrittänyt hakea kaikenlaisia roolimalleja, ja se auttaa. Tulee seesteisempi olo esim. Monica Belluccista, joka ei todellakaan pyytele olemassaoloaan anteeksi. Enkä puhu pelkästään ulkonäöstä, sillä minä en tietysti tule koskaan näyttämään Belluccilta - mutta Belluccin kansainvälinen tähteys vasta alkoi kun oli minun ikäiseni!! Tulee sellainen olo, että vitsi, kyllähän tässä vielä ehtii vaikka mitä.

Tulee materiaa. Rahaa, talo, hieno auto yms. Rahalla saa myös laadukasta ruokaa, harrastuksia ja matkailu onnistuu.

Tulee rakkaita kuten aviomies ja lapsi. Ihanat lemmikit ja hevonen.

Mieli paranee ja tulee levollisemmaksi jos sitä harjoittaa. Kannattaa opiskella. Hoitaa kehoa ja mieltä.

Kypsymistä, omaan tapaan hidasta, mutta kuitenkin.

Kypsymistä, omaan tapaan hidasta, mutta kuitenkin.

Äitini on 72 ja meillä menee täällä kajaanissa vielä todella lujaa en ole itsekään enää 4 kymppinen mutta toimii.

Totu ajatukseen, että loppua kohti ja kiihtyvää vauhtia. Kannattaa aloittaa se kriiseily heti ja lähteä opiskelemaan. Kohta olet niin vanha, että hoksaat elämän jääneen elämättä.

Vierailija kirjoitti:

Ei, mulle on jo 28-vuotiaana ilmaantuneet ekat juonteet silmien alle. Ja sehän on fakta että ihmisen keho alkaa rapistua n. 30-vuotiaana.

Lähestyvä kolmekymppinen kauhistuttaa ja en voi uskoa että elämässä ollaan jo kääntymässä ehtoopuolelle.

Itseasiassa biologisesta näkökulmasta ihmiskehon rappio alkaa jo paljon aiemmin, ehkä jotain välillä 20-25 vuotiaana. Miehillä ja naisilla taisi olla joku parin vuoden ero mutta käytännössä melkein sama. Tästä syystä esim. nainen on hedelmällisimmillään noin 20v.

Itse olen 31v mies ja täytyy sanoa että elämänlaatu on vain parantunut vanhetessaan! Puhun nyt siis vain miehen näkökulmasta, naiset voivat kokea asian hyvin eri tavalla. Positiivisin asia mitä on tapahtunut, on eräänlaisen "henkisen viisauden" tuleminen mukaan kuvioon. Näkee asioita hyvin eri tavalla mitä esim. 20v ja huomaa kuinka lapsi sitä silloin on vielä ollut. Toki testosteronitasot alkavat pikku hiljaa laskemaan ja sen näkee fyysisissä suorituksissa mutta toisaalta se antaa myös motivaatiota pitää itsestään parempaa huolta. Eräs viisas mies kerran sanoi "Kun miehellä lakkaa seisomasta niin silloin se elämä vasta alkaa!" pitää varmasti todella hyvin paikkansa. Vielä itselläni seisoo hyvin ja petihommat pelittää mutta toisaalta kun nuoruuden himot juosta naisten perässä laantuu, ehtii keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin kuten esim. harrastuksiin.

Vanheneminen on asenteesta kiinni. Henk.koht. Ihmettelen suuresti 30-kriisiä. Toki pieni kriisi on täysin normaalia mutta ihmiset, jotka ottavat sen erittäin raskaasti, eivät mielestäni ole tyytyväisiä elämäänsä.

Joo! Työelämä nyt on työelämää eli aina ei innosta tai osu työpaikka omien unelmien kanssa yksiin, mutta palkka on kiva, ja vuosivapaat - niistäkin kun maksetaan! Palkasta voi myös onnistua säästämään, ja niillä rahoilla voi sitten valita haluaako ensiksi (lainan, jotta voi hankkia) auton, asunnon, hevosen, lapsen, kesämökin, moottoripyörän, laskuvarjohyppykurssin, kangaspuut tai vaikka maailmanympärysmatkan. Kaikkea ei saa kerralla tai ehkä ikinä, niin tulee mietittyä mikä omassa elämässä on se juttu joka eniten lisää omaa hyvinvointia ja onnellisuutta ja mihin voi itse vaikuttaa. Kaikki kun maksaa vielä aikuisenakin, mutta jos onnistuu saamaan asiallisen työpaikan niin voi sentää vaikuttaa miten sen liikkumavaran laittaa. Tai mä itse ainakin nuorempana vielä elin täysin kädestä suuhun koska osa-aikaiset opiskelijahommat nyt vaan oli sitä luokkaa että tulot meni lähinnä vuokraan, ruokaan ja koulumateriaaleihin.

Rakkauselämäkin muuttuu vaan paremmaksi, nuorempana itse ainakin liehettelin aivan vääriä uroksia ja sitten onnisti onnellisuuden kannalta kun tajusin heittää mäkeen "oman miestyyppini" ja keskityin vaan siihen yhteen tiettyyn tyyppiin.

Nämä lässytykset ei myöskään tarkoita että aina on ihanaa ja kivaa, koska ei todellakaan ole. Mutta siihen pisteeseen on kuitenkin päässyt iän ja omien ponnistelujen ja hyvän tuurinkin ansiosta, että elämäänsä voi valita aika paljon juttuja joista pitää, eikä kaikki ole vaan loputonta pakkoa (saada koulutehtävät valmiiksi, totella äitiä, raataa hampurilaisbaarissa, tehdä ryhmätöitä, mahtua johonkin sosiaaliseen muottiin joka sattuu vallitsemaan ympärillä).

Vai pitikö tässä vaan puhua ulkonäöstä?

jeesusonherra kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, mulle on jo 28-vuotiaana ilmaantuneet ekat juonteet silmien alle. Ja sehän on fakta että ihmisen keho alkaa rapistua n. 30-vuotiaana.

Lähestyvä kolmekymppinen kauhistuttaa ja en voi uskoa että elämässä ollaan jo kääntymässä ehtoopuolelle.

Itseasiassa biologisesta näkökulmasta ihmiskehon rappio alkaa jo paljon aiemmin, ehkä jotain välillä 20-25 vuotiaana. Miehillä ja naisilla taisi olla joku parin vuoden ero mutta käytännössä melkein sama. Tästä syystä esim. nainen on hedelmällisimmillään noin 20v.

Itse olen 31v mies ja täytyy sanoa että elämänlaatu on vain parantunut vanhetessaan! Puhun nyt siis vain miehen näkökulmasta, naiset voivat kokea asian hyvin eri tavalla. Positiivisin asia mitä on tapahtunut, on eräänlaisen "henkisen viisauden" tuleminen mukaan kuvioon. Näkee asioita hyvin eri tavalla mitä esim. 20v ja huomaa kuinka lapsi sitä silloin on vielä ollut. Toki testosteronitasot alkavat pikku hiljaa laskemaan ja sen näkee fyysisissä suorituksissa mutta toisaalta se antaa myös motivaatiota pitää itsestään parempaa huolta. Eräs viisas mies kerran sanoi "Kun miehellä lakkaa seisomasta niin silloin se elämä vasta alkaa!" pitää varmasti todella hyvin paikkansa. Vielä itselläni seisoo hyvin ja petihommat pelittää mutta toisaalta kun nuoruuden himot juosta naisten perässä laantuu, ehtii keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin kuten esim. harrastuksiin.

Vanheneminen on asenteesta kiinni. Henk.koht. Ihmettelen suuresti 30-kriisiä. Toki pieni kriisi on täysin normaalia mutta ihmiset, jotka ottavat sen erittäin raskaasti, eivät mielestäni ole tyytyväisiä elämäänsä.

Itse asiassa puhut kylläkin vain itsestäsi, etkä miehistä yleensä, ja meillä naisilla on kullakin oma käsitys, ei mikään kollektiivinen kaikki-naiset-käsitys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytän joulukuussa 26v ja oikeasti itkettää ja ahdistaa. Mä haluan olla tyttö, en nainen! En halua näyttää vanhalta ja kulahtaneelta. Haluan olla nuori ja haluan, että olen aina se töissä nuorena puhuteltava.

Elämä on ihan ohi, paras vaihe ainakin. Edessä vaan masentavaa 2. kansalaisena elämistä, kun kaikki katsoo vaan sun ohi. Olet +30v näkymätön kaikille. Kukaan ei enää ihaile tai halua sinua, tai ajattele että tuossapa nätti, nuori ja viaton tyttö.

:D :D :D Voiko noin kärjistetyn naiivi oikeasti olla, vai oletko provo? :D :D 

Tuo että sinusta noin nuorena tuntuu että kaikki haluavat ja katselevat sinua ihaillen, johtuu ihan omista aivoistasi joilla ajattelet asian olevan niin. Kun myöhemmin huomaat että sinua ei niin katsellakaan, niin se johtuu siitä että vihdoin näet asian realistisesti. Ei sinua sen kummemin ihailtu nuorenakaan, se vain tuntui siltä, kun nuoret tytöt nyt vain on sellaisia luulottelijoita, jotka kuvittelevat että kaikki vastaan tulevat miehet ovat heistä kiinnostuneita :D :D Vanhemmat ihmiset naurahtavat hyväntahotisesti tällaisille pikkutytöille, varsinkin kun tietävät että kohta se ylikorostunut itsetunto  alkaa laskeutumaan normaalille tasolle, tuoden toki mukanaan vähän kolmenkympin kriisiä, mutta siitä kun yli pääsee, niin elämä alkaakin hymyillä ihan eri tavalla kuin aikaisemmin.

Tähän liittyen juuri tuo, että minusta "vanhenemisessa" näin kolmekymppisen näkökulmasta on ollut parasta se, että ei enää mieti kaikkea sitä kautta, mitä muut ajattelevat minusta tai näytänkö muiden mielestä hyvältä, haluttavalta, jne. Voin huoletta pitää sellaista kampausta kuin haluan, pukeutua kuten haluan ja minua itseäni eivät ryppyjen alutkaan hetkauta suuntaan tai toiseen, ne kuuluvat elämään. En muistele lämmöllä nuoruutta, jossa piti stressata siitä, olenhan varmasti nyt muiden mielestä oikeanlainen ja hyvännäköinen ja esittää jotain muuta kuin mitä on.

Ja taustatietona vielä se, että minulla ei ole miestä, ei lapsia ja opiskelen tällä hetkellä toista tutkintoa ja uutta ammattia itselleni. En koe mitään paineita noista asioista, töitä ehdin tekemään koko loppuelämäni, ja miehenkin ajattelen sitten jossain vaiheessa ehkä löytäväni paremmin ihan omana itsenäni. Kaiken kaikkiaan siis positiivisia juttuja, mielenrauhaa ja varmuutta omasta itsestä.

Kaksikymppisenä olin kaunis ja sain valtavasti huomiota miehiltä, mutta olin myös hirveän epävarma, päättämätön ja saamaton. Olin koko ajan rahapulassa ja veloissa. Opinnot junnasivat paikoillaan. Matkustelin ja juhlin ja tapasin koko ajan uusia ihmisiä, mikä oli kyllä antoisaa, mutta en uskaltanut sitoutua kehenkään enkä mihinkään. Pelkäsin ja häpesin.

27-vuotiaana löysin hyvän parisuhteen, jossa olen vieläkin, nyt 33-vuotiaana. Suhde rauhoitti ja maadoitti minut. Mieheni on upea ihminen ja elämäni paras asia. Kolmekymppisenä jotkin ystävyyssuhteet ovat karsiutuneet elämästäni, mutta ne jäljelle jääneet ovat syventyneet. En enää pyöri missään ”skenessä” tai ”seurapiireissä” vaan minulla on noin 6-7 todella läheistä ystävää, joiden kanssa vietän aikaa. Löysin kolmekymppisenä myös oman juttuni työelämässä ja ihanan työpaikan, jossa viihdyn. Nyt olen unelmatyössäni.

Olen edelleen kaunis, ja tunnen itseni energiseksi ja hyvinvoivaksi. Matkustelen ja juhlin edelleen, tosin vähemmän mutta laadukkaammin kuin nuorena. :) Tänä syksynä päätimme mieheni kanssa alkaa yrittää lasta.

Kaikki on nyt tuhat kertaa paremmin kuin kymmenen vuotta sitten.

Tulevaisuudelta odotan ainakin omaa perhettä, uralla etenemistä, uusien taitojen oppimista sekä seikkailuja kotimaassa ja ulkomailla hyvien ystävieni ja perheeni kanssa. Toivon, että minusta tulee vanhana viisas ja elämäniloinen nainen, joka ei ole menettänyt uteliaisuuttaan elämään.

Mulla on tuonut ikä pelkkiä hyviä asioita elämään mutta mulla olikin vaikea nuoruus. Rahaa ei vieläkään ole mutta läheisiä ja hyviä ihmissuhteita kuten oma perhe ja aito ystävä. Nuorena roikuin vahingollisissa suhteissa huonon itsetunnon ja - tuntemuksen vuoksi. Tämä on kauhea klisee mutta vasta kun oikeasti aloin arvostaa itseäni sain vastavuoroisia ja välittäviä ihmissuhteita.

Tunnen olevani naisellinen ja viehättävä vaikka ikää tuleekin lisää. Olen edelleen utelias elämää kohtaan ja haluan/pystyn oppia uutta ja olen kiinnostunut monista asioista. Elämässä on ollut hyvin raskaita aikoja joten osaan arvostaa arkea ja nautin pienistä asioista.

Uskon että nuori ihminen jonka koko elämänsisältö on ulkonäössään voi kokea vanhentumisen ahdistavana, koska tuntuu että kunto ja ulkonäkö alkavat rapistua. Käytännössä tämä on itsetutkiskelun paikka aika monelle, jolloin ihminen oppii yleensä löytämään vähän järkevämpää suhtautumista elämään ja itseensä, sekä muutakin elämänsisältöä kuin oma ego.

Ainoa tapa olla nainen ei ole olla heruttava instabimbo. Huomiota voi saada muullakin kuin törröhuulilla ja peppukuvilla: ihminen voi olla haluttava ja kaunis vaikkei olisikaan 17v pornoleffan blonditypykkä. Seksi ja seksuaalisuus on monelle tärkeää, mutta ainoa tapa nauttia seksistä naisena ei ole olla perinteinen seksileffan objekti. Tämän sisäistäminen voi olla aika avartavaa monelle: loppujen lopuksi erittäin harva mies haluaisi harrastaa seksiä pelkästään kliiniseen pornomalliin bimbon kanssa, vaikka tätä mallia media ja porno meille tyrkyttävätkin. Seksikkäät katseet, astikkaat tuhmat puheet ja kihelmöivä kosketus, tuovat seksiin paljon enemmän sekä mies- että naisosapuolelle kuin yksikään pornoleffa... Nämä ovat kuitenkin asioita joita ehkä epävarma nuori ei vielä tajua.

Itse haikailen näin 35v hyvän kuntoni ja hoikan olemukseni perään, mutta seksuaalisesti nautin elämästäni yhtä paljon kuin ennenkin, yhtä kivojen miesten kanssa kuin ennenkin :) Olen kaunis ja haluttava, vaikka tämä voi kuulostaa utopistiselta 25 instabeibestä jonka ajatuksissa minun ikäiseni näyttää lössähtäneeltä harmaavarpuselta :D

Katsokaa inspiraatioksi miten monet naisnäyttelijät vanhenevat: erittäin kauniisti. He ovat naisellisia, ihania ja menestyviä, vaikka olisivatkin 30v, 50v tai vanhempia :)

Mulle ikääntyminen (olen siis 30v., heh) on tuonut vapautta, rahaa ja sellaista henkistä kypsyyttä. Olen esimerkiksi ymmärtänyt, että mitä tahansa tekisi, muut tulevat aina kommentoimaan ja arvostelemaan. Mulla on kuitenkin oma elämä elättävänä ja pääasia, että viihdyn itse, joten nykyään en välitä muiden mielipiteistä. Teininä kun halusi laittaa bändipaidan päälle, niin aina oli äiti kommentoimassa, että vois pukeutua naisellisemmin värikkämmin ja ties mitä. En siis silloinkaan välittänyt :D mutta aina oli joku puuttumassa ja kommentoimassa. Nykyään laitan päälle just sen mitä haluan eikä kukaan puutu.

Olen myös oppinut, ettei kaikkia voi eikä tarvitsekaan miellyttää. Jos joku ihminen aiheuttaa vain pahaa mieltä enkä viihdy hänen seurassa, välit voi katkaista ja olenkin muutamaan ihmiseen katkaissut. Ei ole kaduttanut.

Raha on myös kiva lisä, voi hankkia elämyksiä ja tavaraa mihin ei 10 vuotta aiemmin ollut varaa. Jos haluan käydä vaikka kalliissa kasvohoidossa, varaan ajan ja menen. Ei tarvii miettiä, onko varaa ja onko toi nyt fiksua. Tienaan itse, ja suhteellisen hyvin, joten päätänkin itse, mitä rahoillani teen.

Niin ja itsevarmuutta on selkeästi enemmän. 20-vuotiaana jossain kesätöissä olin epävarmaa ja siedin aika paskaakin kohtelua. Nykyään en anna kohdella itseäni huonosti vaikkapa töissä, nostan metelin, puutun epäkohtiin.

Vierailija kirjoitti:

Kaksikymppisenä olin kaunis ja sain valtavasti huomiota miehiltä, mutta olin myös hirveän epävarma, päättämätön ja saamaton. Olin koko ajan rahapulassa ja veloissa. Opinnot junnasivat paikoillaan. Matkustelin ja juhlin ja tapasin koko ajan uusia ihmisiä, mikä oli kyllä antoisaa, mutta en uskaltanut sitoutua kehenkään enkä mihinkään. Pelkäsin ja häpesin.

27-vuotiaana löysin hyvän parisuhteen, jossa olen vieläkin, nyt 33-vuotiaana. Suhde rauhoitti ja maadoitti minut. Mieheni on upea ihminen ja elämäni paras asia. Kolmekymppisenä jotkin ystävyyssuhteet ovat karsiutuneet elämästäni, mutta ne jäljelle jääneet ovat syventyneet. En enää pyöri missään ”skenessä” tai ”seurapiireissä” vaan minulla on noin 6-7 todella läheistä ystävää, joiden kanssa vietän aikaa. Löysin kolmekymppisenä myös oman juttuni työelämässä ja ihanan työpaikan, jossa viihdyn. Nyt olen unelmatyössäni.

Olen edelleen kaunis, ja tunnen itseni energiseksi ja hyvinvoivaksi. Matkustelen ja juhlin edelleen, tosin vähemmän mutta laadukkaammin kuin nuorena. :) Tänä syksynä päätimme mieheni kanssa alkaa yrittää lasta.

Kaikki on nyt tuhat kertaa paremmin kuin kymmenen vuotta sitten.

Tulevaisuudelta odotan ainakin omaa perhettä, uralla etenemistä, uusien taitojen oppimista sekä seikkailuja kotimaassa ja ulkomailla hyvien ystävieni ja perheeni kanssa. Toivon, että minusta tulee vanhana viisas ja elämäniloinen nainen, joka ei ole menettänyt uteliaisuuttaan elämään.

Odotas vaan, niin kohta itket palstalla kun miehesi pettää sua nuoremman kanssa.

Miten se menikään, nainen on parhaimmillaan 17-25-vuotiaana, eli mun aika on jo menetetty siltä osin.

N27

Oletko

Kaunis?

Fiksu?

Perinyt rahaa?

Jos on kaksi kolmesta niin PARANEE VAAN!!!!!

Vierailija kirjoitti:

Miten se menikään, nainen on parhaimmillaan 17-25-vuotiaana, eli mun aika on jo menetetty siltä osin.

N27

Se on 42 vuotta.

Itse olin ainakin 18-25 vuodet angsti ja mielenterveysongelmainen nuori, 26 vuotiaana aloin löytää vihdoin itteni ja itsevarmuutta ja odotan ikävuosia 27 vuodesta eteenpöin innoissani. Voin siis nykyään henkisesti paremmin.