Kannattaa tosissaan opettajana mietiä, ottaako koulukiusattua mukaan luokkaretkelle tai leirikouluun.
Jos yhtä kiusataan jatkuvasti, se ei ole hyvä asia, mutta ei opettaja ehdi mitenkään kaikkialle ja kaikkia vahtimaan. Siksi olisi hyvä miettiä, onko kiusatun kannattavaa osallistua toimintaan, missä aikuisen jatkuva läsnäolo ei ole mahdollista. Juurikin luokkaretket ja leirikoulut.
Loppujenlopuksi siitä kärsivät kaikki ja liikaa aikaa vievää ja vaikeaa jälkiselvittelyä.
Jos kiusattu itse ymmärtää jäädä pois, niin vahinko on pienempi, mutta ikävää, jos sen joutuu tekemään ns "väkisin" että ei oteta mukaan, koska se on turvallisuusriski.
tämäkin riippuu paljon kiusatun vanhempien yhteiskunnallisesta asemasta.
Mutta jos vahinko sattuu, opettajahan se vastuun kantaa, vaikka olisi tekohetkellä muualla.
Kommentit (24)
Mitä jos jättäisi kiusaajat pois turvallisuussyistä? Sekö ei käy?
Vähän huono porvoo, kun lain mukaan ei voi jättää ketään pois.
Niin, miksi laittaa kiusattu kärsimään vähän vielä enemmän ja suljetaan pois mahdollisesta kivasta aktiviteetista? Eikö näin pitäisi toimia kiusaajien kohdalla. Ihmekkään kun kouluissa ei saada tehtyä mitään kiusaamiselle, kun sijaisopettajienkin mietteet ovat tuota luokkaa.
Entäpä jos ne kiusaajat jätettäisiin pois? Koulu järjestäisi heille sitten korvaavaa opetusta leirikoulun ajaksi, mm esseitä aiheesta empatia, pohdintoja ystävyyden merkityksestä, välituntivalvontaa opettajan seurassa jnejne.Ja kiusaajien vanhemmille ylimäräinen vanhempainkokous jossa ruoditaan kuinka näin pääsi käymään.
Mutta joo, vaatisi koulultakin toimia kiusaamiseen puuttumisessa, joten tuskin toteutuu.
Kiusaajiako pitäisi palkita ? ja ottaa heidät kiusatun sijasta mukaan ?
Pitäisi niiltä kiusaajilta kieltää osallistuminen.
Jos kerran tiedetään, keitä kiusaajat ovat, eikö asiaan ole helppo puuttua ja saada kiusaaminen loppumaan? Ihan vain näin opettajana mietin, että kun meillä kiusaaminen tulee tietoon, siihen tartutaan heti eikä vasta kevään viimeisellä viikolla.
Luokkaretkeltä ei voi jättää ketään pois, mutta niin voidaan kyllä tehdä, että järjestetään kaksi erilaista luokkaretkeä, joista toiselle vaaditaan vähintään kahdeksikon käytösnumero tms. erottava tekijä. Esimerkiksi oppilaat, joita ei saa kerta kaikkiaan pidettyä kurissa, eivät voi lähteä kiipeilypuistoon, koska opettaja ei voi ottaa vastuuta turvallisuudesta ja siitä, että nämä sekopäät käyttäytyvät kunnolla. Heidät voidaan sitten viedä vaikkapa metsäretkelle. Jos he joka tapauksessa haluavat tulla kiipeilemään, heillä pitää olla oma henkilökohtainen valvoja, esim. isä vierellä koko ajan. Ja juuri tämän takia on siellä Wilmassa niitä käytöshäiriömerkintöjä - opettajan täytyy pystyä osoittamaan, että käytöksessä on ollut jo pitkään ongelmia.
Jos koko luokka "kiusaa" (eli ei halua leikkiä sosiaalisesti taitamattoman nipottajan tai kantelupukin kanssa), niin jättäisitte koko muun luokan, kiusattua lukuunottamatta, pois?
Kokoomuksen äänestäjä
Monta Porvoosta kerkeet tänään tekemään?
Mielummin jättäisi kiusaajat "rannalle ruikuttamaan"
Kukaan opettaja ei kirjoittaisi tuollaista tekstiä, kuin ap.
Luokkaretkillä on aina mukana lasten vanhempien edustaja / edustajia.
Provo taas.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan opettaja ei kirjoittaisi tuollaista tekstiä, kuin ap.
Luokkaretkillä on aina mukana lasten vanhempien edustaja / edustajia.
Provo taas.
Ei muuten ole, jos koulu saa mukaan tarpeeksi omaa henkilökuntaa. Vanhemmat ovat se viimeinen oljenkorsi.
Provohan tämä, mutta itse olin valvojana lapseni leirikoulussa muutama vuosi sitten. Yksi oppilaista oli vähän suljettu porukan ulkopuolelle, ei varsinaisesti kiusattu. No, yksi leirikoulun aktiviteetti oli sellainen, jossa tämän lapsen rauhallisuus ja keskittymiskyky oli eduksi ja hänen tiiminsä sai huikean edun. Tästä yhdestä puolesta tunnista oli hänelle enemmän etua kuin kaikista aiempien vuosien ryhmäytymisyrityksistä. Jälkeenpäin hänen vanhempansa kertoi että lapsi oli melkein ollut jäämässä pois leirikoulusta koska ei kukaan hänen kanssaan olisi kuitenkaan. Tuon jälkeen hänellä oli aina koulussa kavereita.
Eikö kiusaajien ottaminen pois matkalta olisi parempi ratkaisu? Ilman kiusattua kiusaaminen ei katoa mihinkään. Kiusaajat löytävät aina uuden kohteen. Lisäksi kiusaajat todennäköisesti lopettaisivat, jos vain joutuisivat vastuuseeen teoistaan.
Öööööööö.
Mua kiusattiin koulussa koko ajan, koko luokan edestä ja paljon, mutta silti rakastin yökoulua, leirikoulua ja muita matkoja.
Olis ihan sairasta jos KIUSATTU SAISI TOLLAISEN RANGAISTUKSEN, IHAN KUIN SE OLISI HÄNEN SYY.
ENEMMIN KIUSAAJAT POIS.
Sinulle sopivampi nimimerkki olisi: "aivoton vale sijais ope vaan"
Uskomatonta, että eds kommentoin näin typerään aloitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Mielummin jättäisi kiusaajat "rannalle ruikuttamaan"
Niinpä, koska jos kiusaajat ei saa rangaistusta, eivät he opi siitä mitään. Etsivät uuden uhrin.
Plus jos kiusattu jää pois, kiusaajat voittaa. Ja tietävät tekevänsä oikein, kun kiusattu sai rangaistuksen.
Vierailija kirjoitti:
Provohan tämä, mutta itse olin valvojana lapseni leirikoulussa muutama vuosi sitten. Yksi oppilaista oli vähän suljettu porukan ulkopuolelle, ei varsinaisesti kiusattu. No, yksi leirikoulun aktiviteetti oli sellainen, jossa tämän lapsen rauhallisuus ja keskittymiskyky oli eduksi ja hänen tiiminsä sai huikean edun. Tästä yhdestä puolesta tunnista oli hänelle enemmän etua kuin kaikista aiempien vuosien ryhmäytymisyrityksistä. Jälkeenpäin hänen vanhempansa kertoi että lapsi oli melkein ollut jäämässä pois leirikoulusta koska ei kukaan hänen kanssaan olisi kuitenkaan. Tuon jälkeen hänellä oli aina koulussa kavereita.
Ja olisi kiva kun kertoisit mikä tämä aktiviteetti oli niin muutkin voisivat sitä hyödyntää.
Kouluihin pitäisi palkata työttömiä kurinpitäjiksi rajattomin kuritusvaltuuksin, jotta kiusaamisesta päästäisiin. Esim. 5 työtöntä per luokka takaisi jo aika hyvän valvonnan tason.
Vierailija kirjoitti:
Kiusaajiako pitäisi palkita ? ja ottaa heidät kiusatun sijasta mukaan ?
Pitäisi niiltä kiusaajilta kieltää osallistuminen.
Ei retkeä ja leirikoulua kannata yhdelle osallistujalle pitää.
0/5