Lapsen synnyttyä miehen hermot todella kireällä. Jos puhelinmyyjäkin soittaa alkaa raivo ja ovienpaukuttelu.
Meille syntyi 2kk sitten esikoinen. Vauva on itkuinen, johtuen koliikista. Hoito on ollut 95% minun vastuulla, plus kodin hoito myös. Vauva itkee paljon eikä hiljene kun parissa asennossa, mutta niissä asennoissa pystyy max telkkaria katsomaan, ei muuta.
Mies on kireä kun viulun kieli. Tuntuu että täytyy miettiä mitä sanoa eikä menettää malttia itse ja sano mitään negatiivissävytteistä, eli käytä sanaa EDES kun pyydät tekemään jotain lapseen tai vaikka roskienvientiin liittyen. Mielestäni mies voisi osallistua edes kodinhoitoon enemmän mutta suuttuu ja lähtee pois heti kun suuttuu. Valittaa kun ei saa nukuttua kun vauva pitää meteliä, tosin mies saa maata sängyssä kun menen toiselle puolelle taloa hyssyttelemään 2h ajaksi vauvaa jotta itsekin saisin vähän nukuttua kun vauva nukahtaa.
Olen miehelle muutamista asioista sanonut, mutta hermo on niin kireällä että tuntuu että haluisi oikein riidellä. Pari kertaa on riideltykin, mutta ei ole johtanut mihinkään joten en ole enää lähtenyt riitelyyn mukaan, ollut vaan hiljaa ja esittänyt ennen kuullut negatiivista kommenttia.
Onko tää aina tällaista nyt sitten, vai helpottaako kun lapsi kasvaa? Olen siitä tyytyväinen ettei mulla ole synnytyksen jälkeistä masennusta, muuten poika jäisi varmaan hoitamatta.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monet miehet ahdistuu pienen vauvan itkusta, kaikesta vaivasta ja vastuusta, oman ajan puutteesta ja siitä, että parisuhde ja seksi jää toiseksi ja siitä, että näistä ei saisi hermostua ja ovat vihaisia myös itselleen, kun eivät pärjää. Aika monet miehet myös kypsyvät hitaasti isän rooliin ja osaavat nauttia lapsesta vasta sitten, kun lapsi alkaa ottaa kontaktia, puhuu sanoja, alkaa liikkua ja etenkin kun kasvavat vielä vähän isommiksi eli voi ottaa mukaan pihalle, puistoon, pyörän kyytiin, kauppaan, leikkiä leluilla jne. Eli tehdä jotain lapsen kanssa eikä vain odottaa sitä, että se syö, kakkaa ja nukkuu (tai ei nuku). Entä jos pistät miehen pihalle vaunulenkille vauvan kanssa? Ulkoilma tekee hyvää molemmille, kiukku lähtee tuulen mukana ja usein vauva nukkuu paremmin ulkona vaunuissa ja tärinä auttaa ilmavaivaiseen masuun. Ulkoilu ja liikunta on myös ykköskonsti lievään masennukseen. Voittehan vaunulenkkeillä myös koko perheellä.
Miksi ihmeessä näin monta alapeukkua? Näinhän se on. Ei kaikki tuoreet isät osaa heti olla luontevasti pienen kanssa, joka itkee paljon. Pikkuhiljalleen se varmaan alkaa sujumaan, ajan kanssa ja kärsivällisyyttä.
Älä kitise niistä peukuista, vaan anna ihmisten peukuttaa. Ihmiset saavat peukuttaa vaikka miljoonalla alapeukulla, jos haluavat ja siitä on turha kitistä. Kun peukut/nuolet ovat elämä 😒
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monet miehet ahdistuu pienen vauvan itkusta, kaikesta vaivasta ja vastuusta, oman ajan puutteesta ja siitä, että parisuhde ja seksi jää toiseksi ja siitä, että näistä ei saisi hermostua ja ovat vihaisia myös itselleen, kun eivät pärjää. Aika monet miehet myös kypsyvät hitaasti isän rooliin ja osaavat nauttia lapsesta vasta sitten, kun lapsi alkaa ottaa kontaktia, puhuu sanoja, alkaa liikkua ja etenkin kun kasvavat vielä vähän isommiksi eli voi ottaa mukaan pihalle, puistoon, pyörän kyytiin, kauppaan, leikkiä leluilla jne. Eli tehdä jotain lapsen kanssa eikä vain odottaa sitä, että se syö, kakkaa ja nukkuu (tai ei nuku). Entä jos pistät miehen pihalle vaunulenkille vauvan kanssa? Ulkoilma tekee hyvää molemmille, kiukku lähtee tuulen mukana ja usein vauva nukkuu paremmin ulkona vaunuissa ja tärinä auttaa ilmavaivaiseen masuun. Ulkoilu ja liikunta on myös ykköskonsti lievään masennukseen. Voittehan vaunulenkkeillä myös koko perheellä.
Miksi ihmeessä näin monta alapeukkua? Näinhän se on. Ei kaikki tuoreet isät osaa heti olla luontevasti pienen kanssa, joka itkee paljon. Pikkuhiljalleen se varmaan alkaa sujumaan, ajan kanssa ja kärsivällisyyttä.
Juu ja sehän oikeuttaa sitten raivoamiseen, kotitöiden laiminlyöntiin ym.? Ei kaikki tuoreet äiditkään osaa ja se on fakta. Esikoinen vaatii kyllä molemmilta vanhemmilta opettelua jne.
Vaihe ei mene ohi, vaan kunnon perheeseen sitoutunut mies ottaa vastuun vauvasta ja perheestä heti alussa. Tuosta ei seuraa kuin ero.