Apua mitä tehdä tällaiselle naapurille?
Asumme rivitaloyhtiössä, jossa jokaiseen asuntoon kuuluu sellainen pieni katettu kuisti/piha-alue taloyhtiön parkkipaikalle päin. Nukutan vauvaa joko kävelylenkillä tai siinä omalla pihalla/kuistilla. Yksi naapureista on kuitenkin oikea maanvaiva, joka kerta kun hän kaukaakin näkee minut nukuttamassa vauvaa joko siinä kuistilla tai sitten jos olen nukkuva vauva vaunuissa tulossa kävelyltä, niin hän välittömästi tulee siihen kailottamaan kuulumisiaan. Niin että vauva herää. Vauva herää joka ainut kerta tämän kovaäänisen tädin kailotukseen. Olen todella raivoissani, koska tämä naapuri tulee aina herättämään vauvan kesken unien. En ala puhumaan tälle naapurille jos vauva nukkuu tai on nukahtamassa mutta sitten hän vain kailottaa kovaan ääneen että "nukkuuko se jo" tms. Olen sanonut monta kertaa hänelle että hys kun nukutan vauvaa, mutta hän vain innostuu siitä kailottamaan kovempaa. Tässä taloyhtiössä asuu kaksi muutakin vauvaa, ja tämä naapuri tekee heille samaa, ja nämä muutkin äidit on hänelle sanonut asiasta, mutta se sanominen vain pahentaa tilannetta.
Mitä ihmettä teen? Hän sattuu tietenkin olemaan taloyhtiön puheenjohtaja, joten jonkunlaisissa väleissä on pakko olla, koska muuten taloon ja asuntoon liittyvien asioiden hoito menee todella vaikeaksi. Tuntuu että hän ihan kiusantekona tulee vain kailottamaan ja herättämään vauvat. Muuten hän on todella mukava ja ystävällinen nainen, mutta en tajua tätä hommaa. Hänellä itsellään on yksi teini-ikäinen lapsi, eli pitäisi ymmärtää kyllä vauvojen nukutukset. Vauvani ei nukahda päiväunille ollenkaan sisällä, joten pakko on nukuttaa ulos ja kyllä minulla pitäisi olla omalla pihalla oikeus rauhassa nukuttaa. Sanokaa mitä ihmettä teen!
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen mopomies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi vaatia koko taloyhtiötä olemaan hiljaa, jos vauva nukkuu herkkähipiäisenä pihalla. Päivällä saa kuulua ääntä ja lapset juosta pihalla, koira saa haukkua variksia ja naapuri töötätä autolla heipat puolisolle.
Terävintä kärkeä ei edusta hän, joka ”tööttää heipat” puolisolle.
Pointti oli se, että taloyhtiössä saa kuulua ääntä päivällä (yllättävää ja äänekästä) , vaikka jollain olisi vauva keskellä pihaa nukkumassa. Terävää tai ei.
Se on aivan eri asia kuin että ihan tarkoituksella tulee aivan nukkuvan vauvan viereen kailottamaan joko sille vauvalle tai sen vauvan äidille. Se on pelkkää kiusantekoa. Ei "normaalielämän ääniä".
Kuulostaa tahalliselta.Sanot suoraan vaan että painu hel.......ttiin huutamasta siinä!
Sanot ihan suoraan, että turpa kiinni, vai aiotko vain hyssytellä koko loppu elämäsi?
Vierailija kirjoitti:
Itse varmaan kävisin tuossa tilanteessa nukuttamassa vauvan vaunulenkillä ja sit toisin nukkumaan pihalle ja painelisin sisälle.
Ymmärsin aloituksesta, että ei auta.
Se kailottaja luultavasti huomannut ap:n kaksinaamaisuuden ja rapsuttaa tarkoituksella vähän pintaa syvemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse varmaan kävisin tuossa tilanteessa nukuttamassa vauvan vaunulenkillä ja sit toisin nukkumaan pihalle ja painelisin sisälle.
Ymmärsin aloituksesta, että ei auta.
Joo ei auta ei. Koska tämä täti viettää paljon aikaa pihalla ja kyttää koska tulen vauvan kanssa ja hyökkää siihen heti kailottamaan viereen. Meille pääsee sisälle vain yhdestä ovesta eli en pääse mitään muuta reittiä edes kotiin kuin tuon pihan kautta. Vauva nukkuu kahdet päiväunet ja jos oikeasti joudun olemaan kävelyllä pois kotipihasta kaikki päiväunet niin että palaan vasta kun vauva on herännyt, niin elämä käy aika vaikeaksi. Ap
Oletko kokeillut sanoa suoraan, mutta loukkaamatta turhaan: Voisitko puhua hiljempaa, vauva herää muuten. Ja jos kailotus jatkuu, sanot selkeästi että voi ei, nyt se heräsi. Tämä vauva nukkuu mitään välittämättä muista äänistä, mutta kovaääniseen puheeseen se herää aina ja välittömästi.
Jos ei edelleenkään mene perille, sanot seuraavalla kerralla, että sori, en voi puhua kanssasi, kun sinulla on niin reipas ääni, että vauva herää siihen aina.
Ei tarvi olla ilkeä, eikä tarvi kyräillä mielessään, kun voi kertoa, mikä on ongelmana.
Opeta vauva nukkumaan sisällä päiväunensa.
Keksi tarina lapsen immuniteettiongelmista, jonka takia teitä ei saa lähestyä tai hän sairastuu. Sitten panikoit ihan huolella, että hirveitä flunssia nykyään ja vauva varmaan kuolee antibiooteille vastustuskykyisiin bakteereihin.
Kyllä vauva kuin vauva osaa nukkua myös sisällä päiväunet. Nukkuuhan vauvat yötkin sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tuon naapurisi ihmistyypin. Mulla oli samanlainen ja paras keino päästä eroon oli suututtaa se niin, että se ei enää koskaan puhunut mulle. Eli sanot sille vaan että anteeksi, minä nukutan nyt vauvaa ja emme voi keskustella, voitko poistua häiritsemästä meitä. Sanot niin napakasti että se loukkaantuu niin jättää rauhaan. Ei sun tarvii sitä mielistellä. Naapuri tasan tarkkaan tajuaa mitä tekee.
Asutaan kans rivarissa ja naapuri on se viereinen asunto. Kerran sanoin sille äijälle, että ei nyt jaksa kuunnella sun juttujas. Se oli sitten siinä. Kesä oli kuuma ja yöllä oli viileämpää. Mieheni kanssa avattii terassin ovi yöksi, että saa nukuttua. Noh, tämä naapuri alko tahalteen grillaa 24 aikaan ja eihän siinä käryssä voinu pitää ovea auki. Meni pari päivää ja sanoin miehelleni, että onneks huomenna saan nukkua pitkään, kun vapaapäivä. En nukkunut, kun ruohonleikkuri meni 8 aamulla päälle ja sen jälkeen lehtipuhallin päälle.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut sanoa suoraan, mutta loukkaamatta turhaan: Voisitko puhua hiljempaa, vauva herää muuten. Ja jos kailotus jatkuu, sanot selkeästi että voi ei, nyt se heräsi. Tämä vauva nukkuu mitään välittämättä muista äänistä, mutta kovaääniseen puheeseen se herää aina ja välittömästi.
Jos ei edelleenkään mene perille, sanot seuraavalla kerralla, että sori, en voi puhua kanssasi, kun sinulla on niin reipas ääni, että vauva herää siihen aina.
Ei tarvi olla ilkeä, eikä tarvi kyräillä mielessään, kun voi kertoa, mikä on ongelmana.
Olen sanonut hänelle hys vauva herää. Olen ollut vastaamatta mitään ja lähtenyt toiseen suuntaan. Jne. Ja nämä kaksi muuta äitiä on myös sanonut ole hiljaa vauva herää. Se sanominen on vain innostanut häntä kailottamaan entistä kovempaa ja entistä lähempää vauvaa eli pahentanut tilannetta. Sekä minulla että näillä kahdella muulla. Ap
Ap on itsekäs olento, parhaasta päästä.
Koko talon pitäisi kunnioittaa hänen vauvansa päiväunia.
Muuta johonkin korpeen asumaan, saat olla yksin vauvasi kanssa.
Haukut törkeästi naapuriasi, joka ei edes ole huomannut sitä, että saattaa häiritä vauvan nukutusta.
Vauva nukahtaa parvekkeellakin hyvin, vaikka ihan viereiseltä parvekkeelta kuuluu puheet ja musiikki.
Luuletko, että vauvasi on koko maailman prinssi tai prinsessa?
vaikkei kasvatus guru ollakkaan, niin onko se piha ulkona paras paikka nukuttaa? varmasti löytyy jatkuvasti hälyääniä.
Sisällä on turvallisinta nukkua muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Ap on itsekäs olento, parhaasta päästä.
Koko talon pitäisi kunnioittaa hänen vauvansa päiväunia.Muuta johonkin korpeen asumaan, saat olla yksin vauvasi kanssa.
Haukut törkeästi naapuriasi, joka ei edes ole huomannut sitä, että saattaa häiritä vauvan nukutusta.Vauva nukahtaa parvekkeellakin hyvin, vaikka ihan viereiseltä parvekkeelta kuuluu puheet ja musiikki.
Luuletko, että vauvasi on koko maailman prinssi tai prinsessa?
Luetun ymmärtäminen ?! Tässä ei ole kyse siitä että naapuri imuroi tms , vaan kiusanteosta että tullaan huutamaan rattaiden viereen juuri kun vauva on nukahtanut. Kuvittele että olisit nukahtamassa ja joku tulisi kiljumaan korvan juureen "Iltaa! Mitä kuuluu? " . Joka. Ikinen. ilta,
Tiedän hyvin tuon tyypin. Kyllä meinas ihan hermot mennä. Meillä tämä yleishälytystäti kyttäsi oikein puskassa. Joskus illemmalla ajattelin nyt vois rauhassa käydä kävelylenkillä, eikös mitä sieltä se vielä hyökkäs puskasta yhdeksän jälkeen. Kun tulin töistä tämä täti takertui minua jopa olkapäistä kiinni . Miksi tulet nyt tuolla autolla. Miksi sitä, miksi tätä ? Meillä on isot pihat ja vielä iso yhteinen piha. Mutta tämä täti tulee aina seuraksi kailottamaan. Kun meillä oli isot syntymäpäivät hän tunki mukaan valokuviin. Aina on siis kotona. Yksi kiva nuoripari muutti pois, saivat tässä asuessaan 2 lasta. Lasten kanssa pihalla ulkoilusta ei tullut mitään. Nyt täti on jossain hoidossa ja heillä on asunto myynnisssä. Ei niihin häriköihin tehoa mikään, se on ihan kiusantekoa, estää liikkumasta. Olen kokenut nuorena kerrostalossa paljon kamalamman tapauksen, silloin meilläkin oli vauva.
Hei ei tuo vielä mitään! Meillä naapurin mummo tuli aina rimputtamaan ovikelloa, kun olin saanut vauvan päiväunille.
Hän siis tiesi milloin vauva menee unille, kun olimme pihalla keskustelleet niitä näitä ja mainitsin että menen sisälle viemään lapsen päiväunille. Hän siinä sitten kyseli monet päikkärit nukkuu ja mihin aikaan ja kertoi samalla omien lastenlasten nukkuma ajat, jotka olivat suunnilleen samat kuin meillä.
Ensimmäisen kerran, kun hän tuli rimputtelemaan ja herätti lapsen ajattelin ettei hän voinut muistaa asiaa.
Tämä toistui ensimmäisen kerran jälkeen kerran viikossa kuukauden ajan ja sen jälkeen päivittäin.
Joka hemmetin päivä, kun sain lapsen unille tai olin juuri saamassa häntä nukahtamaan niin tämä mummeli tuli syystä tai toisesta rimputtamaan ovikelloa.
Kyllästyin ja otin ovikellon irti, mutta tämäpä ei mummeli estänyt. Tuli sitten koputtelemaan kun huomasi ettei ovikello toimi ja huutelemaan postiluukusta.
Tälle sirkukselle tuli loppu, kun mieheni oli poikkeuksellisesti kotona arkena. Mummo ei siis käynyt viikonloppuisin rimputtelemassa kun mies oli kotona.
Mummo tuli taas tapansa mukaan koputtelemaan ja huhuilemaan postiluukusta, kun olimme nukuttamassa lasta.
Mies paineli ovelle ja tempaisi oven auki ja karjaisi kovaan ääneen että "nyt p*rkele loppu! tervetuloa takaisin päiväunien jälkeen " ja paiskasi oven takaisin kiinni.
Siihen se loppui. Mummon ilme oli kuulemma näkemisen arvoinen kun mieheni avasi oven. Onneksi ei sentään sydänkohtausta saanut mutta ilmeisesti oli hieman säikähtänyt
Kailotat kerran takaisin. " Kiva nähdä, mutta jutellaan myöhemmin. Nukutan nyt vauvaani."
Kannattaa itse pyrkiä puheenjohtajaksi, jos pelkää ettei pj ole oikeudenmukainen. Muuten ei auta kuin sanoa suoraan, että ei tule silloin kun vauva on vaunuissa. Vihjailut eivät mene perille. Ei sitä tarvitae kerätä vihaa sisäänsä, niin että tulee sanottua paskamaisesti. Voi sanoa hyvin suoraa ja selkeästi. Teinit nukkuu vaikka talo kaatuisi, niin sitä ei muista, että vauva voi herätä. Ja vihjailut tuntuvat vain äidin jutustelulta. Oikeasti, koska äidit puhuvat niin. Vauvoista kaiken maailman hetkellisiä kommentteja.