Apua mitä tehdä tällaiselle naapurille?
Asumme rivitaloyhtiössä, jossa jokaiseen asuntoon kuuluu sellainen pieni katettu kuisti/piha-alue taloyhtiön parkkipaikalle päin. Nukutan vauvaa joko kävelylenkillä tai siinä omalla pihalla/kuistilla. Yksi naapureista on kuitenkin oikea maanvaiva, joka kerta kun hän kaukaakin näkee minut nukuttamassa vauvaa joko siinä kuistilla tai sitten jos olen nukkuva vauva vaunuissa tulossa kävelyltä, niin hän välittömästi tulee siihen kailottamaan kuulumisiaan. Niin että vauva herää. Vauva herää joka ainut kerta tämän kovaäänisen tädin kailotukseen. Olen todella raivoissani, koska tämä naapuri tulee aina herättämään vauvan kesken unien. En ala puhumaan tälle naapurille jos vauva nukkuu tai on nukahtamassa mutta sitten hän vain kailottaa kovaan ääneen että "nukkuuko se jo" tms. Olen sanonut monta kertaa hänelle että hys kun nukutan vauvaa, mutta hän vain innostuu siitä kailottamaan kovempaa. Tässä taloyhtiössä asuu kaksi muutakin vauvaa, ja tämä naapuri tekee heille samaa, ja nämä muutkin äidit on hänelle sanonut asiasta, mutta se sanominen vain pahentaa tilannetta.
Mitä ihmettä teen? Hän sattuu tietenkin olemaan taloyhtiön puheenjohtaja, joten jonkunlaisissa väleissä on pakko olla, koska muuten taloon ja asuntoon liittyvien asioiden hoito menee todella vaikeaksi. Tuntuu että hän ihan kiusantekona tulee vain kailottamaan ja herättämään vauvat. Muuten hän on todella mukava ja ystävällinen nainen, mutta en tajua tätä hommaa. Hänellä itsellään on yksi teini-ikäinen lapsi, eli pitäisi ymmärtää kyllä vauvojen nukutukset. Vauvani ei nukahda päiväunille ollenkaan sisällä, joten pakko on nukuttaa ulos ja kyllä minulla pitäisi olla omalla pihalla oikeus rauhassa nukuttaa. Sanokaa mitä ihmettä teen!
Kommentit (64)
Asun omakotitalossa ja leikkaan itselle sopivaan aikaan nurmikkoa. Naapurin pihassa näkyy rattaat, en käy kurkkimassa ollaanko siellä päiväunilla.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi vaatia koko taloyhtiötä olemaan hiljaa, jos vauva nukkuu herkkähipiäisenä pihalla. Päivällä saa kuulua ääntä ja lapset juosta pihalla, koira saa haukkua variksia ja naapuri töötätä autolla heipat puolisolle.
Saa tietenkin muut ulkoilla pihalla ja leikistä lähteä ääntä lapsilla siinä pihalla. Mutta kun tämä täti tulee siihen aivan viereen minulle kailottamaan kun näkee, että olen nukuttamassa vauvaa. Vauva ei herää lasten leikkimisen ääniin, mutta herää kun joku karjaisee aivan vieressä, että mitä kuuluu. (ne meidän omat kuistipihat on vain noin 2mx2m ja hän tulee siihen aidan yli roikkumaan ja huutamaan). Ap
Vierailija kirjoitti:
Asun omakotitalossa ja leikkaan itselle sopivaan aikaan nurmikkoa. Naapurin pihassa näkyy rattaat, en käy kurkkimassa ollaanko siellä päiväunilla.
Se on aivan eri asia kuin se, että jos näet että joku naapuri on pihalla työntelemässä vauvaa niin että nukuttaa siinä, niin menisit siihen aivan vaunujen viereen ja kailottaisin kovaa että mitä kuuluu. Ja kurkkaisit samalla sinne vaunuihin kun kailotat. Se naapurini tekee tätä meille vauvaperheille vaikka yritämme paeta paikalta aina kun hänet näkee. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei voi vaatia koko taloyhtiötä olemaan hiljaa, jos vauva nukkuu herkkähipiäisenä pihalla. Päivällä saa kuulua ääntä ja lapset juosta pihalla, koira saa haukkua variksia ja naapuri töötätä autolla heipat puolisolle.
Eihän tuo ap:n ongelma olekaan. Osaatko lukea?
Tiedän tuon naapurisi ihmistyypin. Mulla oli samanlainen ja paras keino päästä eroon oli suututtaa se niin, että se ei enää koskaan puhunut mulle. Eli sanot sille vaan että anteeksi, minä nukutan nyt vauvaa ja emme voi keskustella, voitko poistua häiritsemästä meitä. Sanot niin napakasti että se loukkaantuu niin jättää rauhaan. Ei sun tarvii sitä mielistellä. Naapuri tasan tarkkaan tajuaa mitä tekee.
Ja tämä täti on työttömänä kaikki päivät kotona ja on varmaan yksinäinen jne, eronnutkin ja elää vain sen teinipoikansa kanssa. Mutta että sieppaa kun tällaista kiusaa tekee, vaikka olisi kuinka yksinäinen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi vaatia koko taloyhtiötä olemaan hiljaa, jos vauva nukkuu herkkähipiäisenä pihalla. Päivällä saa kuulua ääntä ja lapset juosta pihalla, koira saa haukkua variksia ja naapuri töötätä autolla heipat puolisolle.
Eihän tuo ap:n ongelma olekaan. Osaatko lukea?
Siis ap itse päättää mikä on häiriöksi ja mikä ei? Lapset kuulemma saavat huutaa, mutta yksi naapurin täti ei. Ap itse suurentaa ongelmaa, jos ei osaa asiaa selvitää naapurin tädin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tuon naapurisi ihmistyypin. Mulla oli samanlainen ja paras keino päästä eroon oli suututtaa se niin, että se ei enää koskaan puhunut mulle. Eli sanot sille vaan että anteeksi, minä nukutan nyt vauvaa ja emme voi keskustella, voitko poistua häiritsemästä meitä. Sanot niin napakasti että se loukkaantuu niin jättää rauhaan. Ei sun tarvii sitä mielistellä. Naapuri tasan tarkkaan tajuaa mitä tekee.
Niin tajuaakin. Ja noin tekisinkin, jos hän ei olisi taloyhtiön puheenjohtaja. Rivariyhtiössä on asioiden hoito muutenkin vaikeaa, kun täällä tehdään omana työnä niin paljon kun yritetään säästää rahaa. Hitto pakkoko tässä on kohta myydä tämä asunto pois jotta vauva saisi nukkua! Muuten asunto on ihana ja olemme remontoimassa sitä (siihenkin tarvii hyvät välit puheenjohtajaan) ja sijaintikin on todella hyvä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi vaatia koko taloyhtiötä olemaan hiljaa, jos vauva nukkuu herkkähipiäisenä pihalla. Päivällä saa kuulua ääntä ja lapset juosta pihalla, koira saa haukkua variksia ja naapuri töötätä autolla heipat puolisolle.
Eihän tuo ap:n ongelma olekaan. Osaatko lukea?
Siis ap itse päättää mikä on häiriöksi ja mikä ei? Lapset kuulemma saavat huutaa, mutta yksi naapurin täti ei. Ap itse suurentaa ongelmaa, jos ei osaa asiaa selvitää naapurin tädin kanssa.
Ihanko oikeasti suurentelen ongelmaa, jossa naapurin täti kumartuu vaunuihin huutamaan mitä kuuluu kun vauva nukkuu?! Taidat olla naapurini. Jos olet, niin ole s.tana jatkossa hiljaa kun näet minut ja vauvani! Ap

Siis jos tämä huutaa rattaisiin, niin mitä ihmettä täällä kyselet neuvoja? Suu auki ja käsket lähteä lätkimään!!!!!!! Sano tuo viimeinen lause sille naapurille, kun pitää tänne avautua vihaisesti tuntemattomille!!
Hankala tilanne. Oletko kysynyt naapurilta miksi hän tekee niin, miksi haluaa estää vauvaa nukahtamasta tai herättää kesken unien. Jos suoraan kysymykseen vastaa että kiusallaan, niin ei kai sille sitten mitään voi. Parhaassa tapauksessa voisi alkaa miettiä tekemisiään, eikä ilkeä enää häiritä nukuttamista.
Menkää te äidit joitten vauvat tuo nainen herättää yhdessä hänen kotiinsa sanomaan asiasta, sanotte asiallisesti mutta napakasti, että ette halua häntä lähellenne silloin kun nukutatte vauvaa tai huutamaan vaunujen viereen. Sanokaa että muuten hän on kiva naapuri ja hyvä tyyppi, mutta vauvojen herättämisen vieressä kailottaen on loputtava.
Nimenomaan menkää useampi äiti yhdessä. Ellet saa muita mukaasi, niin mene yksin. Sanot/sanotte asianne rauhallisessti ja asiallisesti, mutta napakasti. Älkää jääkö kuuntelemaan selityksiä, vaan siinä kohtaa heippa ja pois.
Vaikka hän on hallituksen puheenjohtaja, niin ei hän silti saa tehdä noin.
Ellei auta, kysy neuvoa isänöitsijältä. Eihän se tietenkään kuulu hänelle, mutta jos vaikka puhuisi hänen kanssaan.
Missään muualla maailmassa vauvoja ei nukuteta ulkona. Välillä tuntuu että suomalaiset on niin omituisia joka asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi vaatia koko taloyhtiötä olemaan hiljaa, jos vauva nukkuu herkkähipiäisenä pihalla. Päivällä saa kuulua ääntä ja lapset juosta pihalla, koira saa haukkua variksia ja naapuri töötätä autolla heipat puolisolle.
Terävintä kärkeä ei edusta hän, joka ”tööttää heipat” puolisolle.
Ei hallituksen puheenjohtajaa tarvitse kohdella silkkihansikkain. Hänellä ei ole mitään oikeutta vaikeuttaa kenenkään asioidenhoitoa.

Ei ehkä oikeutta mutta mahdollisuuksia paljon.
Itse varmaan kävisin tuossa tilanteessa nukuttamassa vauvan vaunulenkillä ja sit toisin nukkumaan pihalle ja painelisin sisälle.
Yksinäinen mopomies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi vaatia koko taloyhtiötä olemaan hiljaa, jos vauva nukkuu herkkähipiäisenä pihalla. Päivällä saa kuulua ääntä ja lapset juosta pihalla, koira saa haukkua variksia ja naapuri töötätä autolla heipat puolisolle.
Terävintä kärkeä ei edusta hän, joka ”tööttää heipat” puolisolle.
Pointti oli se, että taloyhtiössä saa kuulua ääntä päivällä (yllättävää ja äänekästä) , vaikka jollain olisi vauva keskellä pihaa nukkumassa. Terävää tai ei.