Hei, melko tuore tyttöystäväni haluaa aina jonkun pantin, kun hän lähtee kotiinsa/minä kotiini
Olen siis tavannut ihanan tytön netin kautta. En ole koskaan aiemmin seurustellut joten en tiedä onko tämä yleistäkin seurustelusuhteissa. Tyttö haluaa että jätän hänelle aina jonkun tavarani pantiksi, tietenkin sellaisen jolla on minulle arvoa kuten kaulakoruni tai sormukseni. Tämä on ollut tähän asti sympaattista mutta eilen ollessani hänen luonaan hän oli yön aikana ottanut sormukseni sormestani ja piilottanut sen. Kysyin siis aamulla lähtiessäni töihin, että onko hän nähnyt sormustani että en mielestäni ole sitä missään vaiheessa ottanut pois, omituista. Tyttöystäväni vastasi että otti sen varmuuden vuoksi minulta jos hän ei vaikka heräisikään ennen kuin minä lähden töihin. Yleensä minusta tytön käytös on ollut söpöä, mutta tänään töissä tuli ensimmäistä kertaa tunne, etten halua jatkaa hänen kanssaan.
Olenko vain vainoharhainen vai pitäisikö oikeasti uskoa tähän tunteeseen?
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika ja äkkiä
No enpä enää ihmettele, vaikka täällä kuorossa itketään kumppanien puutetta. Ei täydellistä ihmistä ole olemassakaan, eikä jokin olematon asia ole tarpeeksi iso syy välien katkaisemiseen. Jos asia vaivaa sua Ap, niin puhu sen tytön kanssa. Ei hän näille ihmisille mitään merkitse, vaan sulle:)
Vierailija kirjoitti:
Siis hän varastaa sinulta esineitä (ilmeisen arvokkaitakin), jopa kajoten kehoosi kun olet unessa ja tiedostamaton tilanteesta ja sinusta tämä on söpöä. No ei siinä sitten mitään. Jatkakaa.
Nainen on omatunnoton varas. Toista tätä peilin edessä itsellesi kunnes tajuat lähteä.
Ei vaan luepas kirjoitus uudestaan. Kirjoitin että siihen asti ollut söpöä kunnes otti nukkuessani sormukseni pois.

Vaaditko sen edes takaisin vai jätitkö hänelle?

Jätin. Töissä kuitenkin tuli sellainen ajatus että tämä taisi olla tässä.
Tosi kieroa kirjoittaa omasta tyttöystävästä tällaista seläntakana.
Vierailija kirjoitti:
Tosi kieroa kirjoittaa omasta tyttöystävästä tällaista seläntakana.
Anteeksi mitä?
Musta oli ihanaa tai söpöä kun miehen kamppeita jäi mun luo tarkoituksella tai vahingossa, mutta se vain lähinnä siksi, että siitä tuli sellainen fiilis että mies piti minun kotiaan ihan ok paikkana säilyttää tavaroitaan.
Ei tulisi koskaan mieleenkään pyytää saati pölliä toiselta mitään. Tai no, näin monen vuoden jälkeen saatan ottaa kysymättä jonkun t-paidan paituliksi reissuun jos menen ilman miestäni.
Suosittelen ehkä keskustelemaan asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Tosi kieroa kirjoittaa omasta tyttöystävästä tällaista seläntakana.
Kato, tyypin tyttiski löys palstalle.
Hauska trolli, hehheh. Voi jessus ja tällaista te ruokitte. Ps. Aloittaja on nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi kieroa kirjoittaa omasta tyttöystävästä tällaista seläntakana.
Kato, tyypin tyttiski löys palstalle.
Jos tuo ns. "mies" olisi mun, niin hän olisi todellakin entinen!
Jos tämä on totta niin pakene! Ja sanon tämän kaikella ystävyydellä, tuo käytös tulee vain pahenemaan. Kerrohan tänne sitten kun olet ottanut asian puheeksi tytön kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Hauska trolli, hehheh. Voi jessus ja tällaista te ruokitte. Ps. Aloittaja on nainen.
No toivon todellakin, että on...
Ihme kleptomaani. Seuraavaksi se vie sun auton.
Oltiin seurustelu kuukauden verran kumppanin kanssa ja asuttiin molemmat kilsan päässä toisista. Ihan extempore päätettiin kumman luona ollaan yötä jne, mutta alkoi kyselemään avainta asuntoon ja autooni. Ehkä se on normaalia muille, mutta musta tuntu siinä kohtaa kummalliselta. Mitään yhteenmuuttoa ei todellakaan kuukauden jälkeen suunniteltu. Annoin avaimeni, mutta koskaan ei sitä käyttänyt. Ainakaan tietääkseni. Juttu kaatui muihin syihin vähän myöhemmin. Tulipahan tästä mieleen. Luota omaan vaistoosi.
Narsisteilla tuo on yleistä. Saa varmistettua, että toinen on ainakin sen päivän koukussa kiinni.
Noita roviolle ja äkkiä pöyristyttävää käytöstä.
Oletan että olette aika nuoria. Tyttö ainakin. Minä olin vähän samankaltainen vielä 25-sena ja normaali minusta kuitenkin lopulta tuli.