Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko ihan normaalia ekaluokkalaisen pelästymistä/hätää tällainen vai pitäisikö huolestua kotioloista jotenkin?
09.09.2019 |
Tyttäreni luokkakaveri oli sovitusti meillä koulun jälkeen käymässä, leikkivät pari tuntia ja sitten tyttö lähti kotiinsa (asuu naapurustossa, mutta ei tunnettu/tiedetty ennen kuin koulu alkoi viime kuussa). Oma tyttöni lähti saattamaan. Tulivat hetken päästä takaisin, toinen tyttö itkee aivan hysteerisenä ja valtoimenaan että äitille on nyt sattunut jotain, oma tyttöni kertoi ettei äiti ollut tullut avaamaan, vaikka oltiin sovittu aika. Tytöillä ei omia puhelimia eikä kotiavaimia vielä käytössä, molempien äidit ollaan kotona. Sanoin ,että otetaan välipalaa yhdessä sitten ja odotellaan, äitis on varmaan unohtanut ja on käymässä jotain. Tyttö itki edelleen että eiei, äitin kengät näkyi postiluukusta, sille on sattunut jotain kamalaa. En ole ikinä nähnyt niin järkyttynyttä itkua, omatkaan lapseni tai edes minä ei oikein osattu lohduttaa. Mietin jo mitä tehdä, kunnes äiti vihdoin vastasi puhelimeen ja kertoi että oli myöhästynyt edellisestä bussista kotiin, kentät huonot ettei voinut ilmoittaa, on nyt matkalla kotiin. Tyttö lähti siitä sitten selkeästi helpottuneena mutta jotenkin nolona ja luimistellen. Jäin oikeasti miettimään, onko lapset tosiaan noin erilaisia persoonaltaan ja reaktiotavoiltaan vai onko tämä lapsi mahd kohdannut jotain poikkeuksellista turvattomuutta? Laps reagoi oikeasti niin kuin eka vaihtoehto tilanteessa olis ollut kuollut äiti, meni ihan pois raiteiltaan?
Kommentit (32)
Junassa kun matkustaa, niin on välillä huono kenttä.. Tunneleissa etenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi jee taas te HUOLESTUJAT. Huolehtikaa omista lapsistanne ja asioistanne, eiköhän toisten lasten vanhemmat ja tarvittaessa opet sun muut hoida loput jos on tarpeen.
Asiallisesti ap kysyi ja mietti itse huolestuiko turhasta. Kyllä itsekin miettisin onko esim.äidillä joku perussairaus.
Huolestuttavampaa olis jos olis vaan kohautella olkapäitä että se nyt on taas jääny jonnekin ja unohtanut.
Silloin se olis tavallista sen lapsen elämässä. Nyt se oli ihan poikkeuksellinen ja pelottava tilanne. Onhan lähipiirissä voinu sattua jotain sellaista että joku mummi tms. on tuupertunut kotonaan ja siksi lasta pelottaa.
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttavampaa olis jos olis vaan kohautella olkapäitä että se nyt on taas jääny jonnekin ja unohtanut.
Silloin se olis tavallista sen lapsen elämässä. Nyt se oli ihan poikkeuksellinen ja pelottava tilanne. Onhan lähipiirissä voinu sattua jotain sellaista että joku mummi tms. on tuupertunut kotonaan ja siksi lasta pelottaa.
Ok, kiitos vastauksista, en tosiaan osannut ajatella tältä kannalta asiaa. Meinasi tosiaan tulla jo itsellekin hätä siinä tilanteessa, ja vaikka omia lapsia 3 niin ei kokemusta että kukaan lapsi ilmaisee niin äärimmäistä hätää ja epätoivoa, ja tuntui kamalalta ettei voinut sanoa mitään mikä ois lohduttanut. Luojan kiitos tilanne ei jatkunut pidempään. Ap
Kuulostaa epätodennäköiseltä että lapsi reagoisi noin ihan vain herkkyyttään, vaikka on sekin mahdollista. Veikkaan, että asiassa on jotain muuta takana, esim. joku lapsen läheinen on kuollut aiemmin ja siksi pelkää että äitikin kuolisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan 80-90 luvuilla kun äiti ns. Myöhästyi kotoa, olin n. 9 vuotias, olin varma että kuollut matkalla tjtms. Ystäväni kolme vuotta nuorempi rauhoitteli että kyllä se äitisi sieltä kohta tulee, ja niinhän tulikin.
Ja kerran soitin turhaan palokunnan isäni omakotitaloon, jne. Jne. Tiedän, olen hysteerikko. Mutta ainahan voit ottaa selvää, vaikka siltä äidiltä. Ensimmäisenä nyt lähtisin sieltä tuossa tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Kentät niin huonot etten voinu soittaa= äiti oli tyydyttämässä vähän itseään, tai joku setä oli tyydyttämässä äitiä.
Suomessa ON haja-asutusalueita ja taajamia ym jossa kenttä voi paikoin pätkiä, samoin jossain rakennusten sisällä.
Jos säikähtää ja reagoi, kukaan ei määritä toisen kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tuota...
Itsehän pelkäsin ekaluokkalaisena (ja vielä jokusen vuoden eteenpäin) mm. että sota tulee, että yöllä syttyy tulipalo, suomeen tulee hirmumyrsky ynnä muuta aivan järjetöntä.
En myöskään kulkenut bussilla kouluun ennen nelosluokkaa vaan olin ainut joka talvella käveli kouluun ja takaisin, tämä koska ensimmäisellä bussireissullani jäin muista jälkeen poistuessa ja jouduin kävelemään kauemmalta pysäkiltä itkien kouluun.
Eli kyllä, aivan normaalia. He ovat kuitenkin vasta ekaluokkalaisia, juuri päässeet pois päiväkodista.
Itsellä ei ole ollut isää elämässä (kuollut) ja olen juuri tuohon tyyliin reagoinut tuon ikäisenä, jo ajatuksena se, että se oma rakas äitikin kuolee on kamala, kukas sitten huolehtii minusta? Samalla tavoin reagoi kaveri, jonka vanhemmat eronneet ja isä asui kaukana, äiti joutui sairaalaan ja tyttö itki meillä koko yön. Täysin normaalia siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset ovat herkempiä.
Työskentelin nuorena kouluavustajana.
Mieleen on jäänyt yksi tyttö, joka itki hysteerisesti myöhästyttyään koulusta muutaman minuutin.
Koulumatkalla oli auto roiskuttanut vettä hänen päälleen ja hän oli joutunut palaamaan kotiin vaihtamaan kuivat vaatteet.
Ihan normaali 2-luokkalainen oli kyseessä.
Kun olin lapsi, äitini oli tunnollinen ja aina ajoissa. Hän oli aina meitä lapsia varten. Kun hän sitten pari kertaa myöhästyi, olin aivan varma, että hän on kuollut.
Alue: Aihe vapaa
Luulisi että lapsi olisi ollut rauhallinen, jos äidillä olisi tapana ”kadota”.