Mies uhkaa lähteä Suomesta eron tullessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinuna varoisin etten syty palamaan tai ettei pääni irtoa.

Sinuna opettelisin lukemaan.

Tuli vasta myöhemmin tietoon ettei mies ole mÿslimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole tarkkana sen suhteen, ettei mies pääse karkaamaan maasta lapsen kanssa. En tiedä, voiko isä poistua maasta lapsen kanssa ilman äidin lupaa, jos olette (vielä) naimisissa. Ota selvää asioista, nuo ovat ihan todellisia kauhuskenaarioita.

Tietysti voi poistua maasta oma lapsensa mukanaan, ei siinä kenenkään lupia tarvita.

Kyllä siihen periaatteessa pitää aina olla toisen vanhemman suostumus paperisena ja allekirjoituksella varustettuna. Tätä kysytään vähän vaihtelevasti lentokentillä, mutta aina on mahdollisuus että kysytään ja Britteihin on yleensä vähän tarkemmat rajamuodollisuudet. Myöskään passia ei voi lapselle hakea vain toinen vanhemmista.

Meillä oli pari vuotta sitten sellainen tilanne, että mieheni muutti ennen minua toiseen kaupunkiin työn perässä ja lapsen kirjat muutettiin myös sinne, että hän pääsi aloittamaan kesälomien jälkeen uudessa päiväkodissa. Minä muutin perässä parin kuukauden päästä. Minulle tuli maistraatista kirje, jossa kysyttiin, onko ok, että meidän lapsemme kotipaikkakunta muutetaan. Kirjeeseen ei tarvinnut vastata, jos hyväksyin asian. Yllätyin vähän tuosta kirjeestä.

Minusta sinun ja sun miehesi pitäisi nyt ruveta vastuullisiksi aikuisiksi. Menkää pariterapiaan, ei siksi että pelstaisitte keskinäisen suhteenne vaan siksi että pelastaisitte suhteenne yhteisen lapsenne vanhempina.

Kun pystyisitte löytämään edes jonkun tasapainon, sitten pystytte sopimaan lapsen asioista yhdessä ilman riitaa ja uhkailuja.

Jos miehen uhkailut ovat pelkkää tulosta teidän välienselvittelystä, olisiko mahdollisuus kuitenkin että kunhan pääsette sovintoon erosta, että hän jäisi Suomeen? Ottaisi edes jotenkin osaa lapsensa elämään?

Olisiko mahdollista että sinä lupaisit auttaa miestä järjestämään elämänsä täällä? Häntä varmaan pelottaa jäädä Suomeen yksin.

Jotenkin vaan tuntuu karmealta, että noin pieni lapsi menettäisi isänsä. Minun sukulaiseni isä muutti kotoa ja menin uudestaan naimisiin, kun hän oli 3-vuotias. Tämä henkilö ei ole koskaan päässyt siitä tapauksesta yli, ollut terapiassa joka välissä, nyt on kuuskymppinen.

Miksi sanotte, että ero ei niin vaikuttaisi, jos lapsi on pieni? 

Ei erosta selviä ehjin nahoin, vaikka syy olisi kuinka ymmärrettävä. Aloituksessa ei ihan selvästi tullut ilmi, mistä kiikastaa, joten en nyt lähtisi suin päin pelkkien ilmeisten erimielisyyksien takia neuvomaan eroamaan.  Tuommoiset "emme tule toimeen", "väsyttää riiteleminen" jutut, on kuitenkin aika helppo saada aikaiseksi mihin tahansa liittoon. Mitään muuta ei tarvitse tehdä kuin halveksia toista, jättää riitoja toistuvasti sopimatta ja tadaa kasvoimme erilleen. Tämän voi tehdä ihan yksipuolisesti tai siten, että molemmat osallistuvat yksissä tuumin. Naiset, jotka tilastojen valossa, enempi haluaa erota, ovat perinteisesti hyviä keksimään riidan aiheita, jotka eivät ole tästä elämästä. On näitä nillittäjiä miehissäkin. Ottaisin tämän ilmiön huomioon, ennen kuin neuvoisin "jättämään sen sian". 

Eron vaikutuksista: Itse jäin alle vuoden vanhana erolapseksi, isän pettämisen vuoksi, ja olen ihan perusteellisesti hajalla, vaikka eron jälkeen kaikki järjestelyt näennäisesti toimivat ja äiti todella teki parhaansa. Isän kanssa suhde jäi hyvin ohueksi ja sain kokea paljon henkistä torjuntaa jo pienenä. Syyllisyys teki isästä lopulta tunnekuolleen alkoholistin, mutta olen silti kateellinen katsoessani, että hänen nuoremmilla lapsillaan on aito suhde häneen kaikesta huolimatta. Ottaisin hänet paljoine vikoineenkin, vaikka se olisi pettymys päivästä toiseen. Voisinhan minä päivänä tahansa haistattaa paskat ja häipyä. Minulla olisi itseni kuitenkin. 

Sen sijaan sain puolikkaan identiteetin, jota yritän nyt viimein omin avuin kasata hapuilemalla. Aikuiseksi asti kesti ymmärtää, etten ole tyhmä tai outo, vaan hylätty. Toiset sisaret kävivät sotansa isää vastaan jo teini-iässä, mutta minä käyn sitä sotaa nyt sitten yksinäni nelikymppisenä. 

Vaikea sanoa aloittajan perheen lapsi-isäsuhteesta mitään. Itse yrittäisin rakentaa sitä vanhempien suhdetta ensisijaisesti. Eri näkemykset on ihan ok ja riiteleminen on ok, mutta halveksiminen ei ole ok ja sovinto pitäisi saada tehtyä, vaikka sitten sellainen, että eri mieltä ollaan. 

Eikä ketään voi pakottaa aviomieheksi tai isäksi, ei sitä äidin kannata turhaan murehtia. Molempia se mies kuitenkin on jo, vaikka häipyisi maailman ääriin, joten voisiko se paikka kuitenkin löytyä sieltä vaimon ja lapsen luota?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole tarkkana sen suhteen, ettei mies pääse karkaamaan maasta lapsen kanssa. En tiedä, voiko isä poistua maasta lapsen kanssa ilman äidin lupaa, jos olette (vielä) naimisissa. Ota selvää asioista, nuo ovat ihan todellisia kauhuskenaarioita.

En onneksi usko, että mies ottaisi lasta mukaan... Tuntuu sanovan ettei oikein jaksa sitä lasta, ei varmaan jaksaisi yksin sitäkään vähää. -ap

Entä jos veisi sen sukulaisilleen sinne afrikan mantereelle.  Ole tarkkana, että näin pahaa ei pääse tapahtumaan.  Uhkailijaan ei kannata luottaa.

Mikä ihme oletus se on, että ulkomaalainen mies on taatusti Afrikasta? Mun mies siis tosiaan on britti... Ei ole myöskään muslimi. -ap

West indian heritage? Niinkuin se porvoolainen lapsensa puuk-ottaja, mediassa ”ranskalaismies”

Vierailija kirjoitti:

Lapsen parhaaksi on elää ja kasvaa rauhallisessa ja tasapainoisessa ympäristössä. Mikäli mies uhkailee maasta lähtemisellä,  voit luvata auttaa pakkaamisessa ja vilkuttaa ikkunasta.

Eipä se ole kovin hyvä mies (ja isä lapselleen), jos jatkuvasti esittää uhkauksia. Anna mennä.  Adios!

Itse asiassa isän puute tuottaa tilastollisesti ongelmallisia lapsia, siis ongelmia lapselle.