6.luokkalaisen matemaattiset taidot ja lähimuisti heikenneet vuoden sisään reilusti. Onko normaalia kehitykseen liittyvää ja menee ajan kanssa ohi? Kokemuksia samanikäisistä?
Alan olla todella huolissani. Joulun jälkeen kiinnitin huomiota, ettei matematiikka enää sujunut. Siihen asti lapsi ei tarvinnut läksyihin apua ja tehtävät oli aina oikein. Sitten alkoi vaikeudet sanallisissa tehtävissä, lapsi ei yhtäkkiä enää hoksannut mitä tehtävässä edes kysytään, saati keksinyt miten se lasketaan. Läksyt saatiin kyllä yhdessä tehtyä, mutta se oli todella työlästä. Päässälaskutkin oli sujuneet hyvin, mutta yllättäen jäi miettimään pitkäksi aikaa esim. 16-9=? ja muita samantapaisia tehtäviä. Koulussa tehtävistä tehtävistä on selvästi alkanut arvailemaan vastauksia tai katsonut kaverilta.
Koulumenestys on edelleen ihan ok, kai seiskan luokkaa enkä ole koulumenestyksestä huolissani vaan siitä onko pojalla kaikki ok kun muutos on ollut näin iso. Nyt kutosella alkoi myös ruotsi ja sanat ei meinaa millään jäädä päähän toistosta huolimatta. Saattaa väittää ettei ikinä ole nähnyt tai kuullut sanaa, vaikka se olisi viimeisen vartin sisään käyty läpi jo kolme kertaa. Enkku sujuu kyllä, tosin uusien asioiden oppiminen siinäkin on alkanut rajusti takkuamaan. Ehkä kyse on keskittymisen herpaantumisesta tms mutta aiemmin tällaista ei ole ollut. Lapsi nukkuu riittävästi, kännykkä yön pois jne. Harrastaa liikuntaa ja elää terveellisesti.
Onko kyse jostain normaaliin kehitykseen liittyvästä taantumasta vai pitäisikö olla huolissaan. Opettajalta kysyin asiaa kevätlukukaudella, mutta hän ei ollut huolissaan, mutta toisaalta hän ei ole nähnyt muutosta täällä kotona ja kuinka paljon enemmän täällä kotona tehdään töitä että poika pysyy oppiaineissa mukana, kun ennen poika pärjäsi itsekseen ja lähinnä vain tarkkailin silloin tällöin että tehtävät ovat menneet oikein.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Yritin googlailla lasten muistihäiriöistä, mutta en löytänyt tietoa kuin sellaisesta, että ongelmia olisi ollut aina, meillä alkoi vasta vajaa vuosi sitten.
Kommentit (13)
En ole asiantuntija asiassa mutta mulla on suurin piirtein saman ikäiset lapset joten olen vähän murrosiästä luonnollisestikin lueskellut. Muistan jostain lukeneeni että lapsi taantuu murrosiässä, ainakin empatiakyky vähenee. En ole omista viides- ja seitsemäsluokkalaisista vielä huonannut mutta odottelen että varmaan jotain murrosiän myrskyjä tuloillaan. Luulisin että tuo "huppupäässä" ilmiö, josta kerroit on murrosikään kuuluva. Ainakin muistelen että itselläni oli jossain vaiheessa murrosikää sellainen ei tajua mistään mitää olo. Kysy vaikka kaupungin perheneuvolasta tms.
Kuulostaa pahalta. Lähtisin ehdottomasti tutkituttamaan asiaa tarkemmin.
Onhan noita ikäviä kehityshäiriöitä jotka vasta iskevät päälle varhaisteininäkin mutta turha sellaisia on miettiä saati googlailla. Jokin kuitenkin nyt on vienyt keskittymiskyvyn ja lähtisin selvittämään sitä neurologisen asiantuntijan kautta.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta ihan normaalilta. Onko mitään muita muutoksia voinnissa/elämässä tapahtunut? Jos ajatukset on muualla? Voiko käyttää huumeita? Onko murkkuiän merkkejä?
Elämässä ei ole nyt mielestäni tapahtunut mitään ihmeitä. Poika on vielä ihan lapsi, ei juuri murrosiän merkkejä eikä kasvupyrähdyskään alkanut. Kotona viihtyvä poika, ei huolta seurasta saati päihteistä. Hieman tavallista kärsimättömämpi hän on, eikä ihme etenkään kun turhautuu koulutehtävien takia. Tietty aivoissa voi olla jokin kehitysvaihe meneillään, mutta en ole kuullut kaveripiiristä että tällaista taantumaa olisi huomattu.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta ihan normaalilta. Onko mitään muita muutoksia voinnissa/elämässä tapahtunut? Jos ajatukset on muualla? Voiko käyttää huumeita? Onko murkkuiän merkkejä?
Elämässä ei ole nyt mielestäni tapahtunut mitään ihmeitä. Poika on vielä ihan lapsi, ei juuri murrosiän merkkejä eikä kasvupyrähdyskään alkanut. Kotona viihtyvä poika, ei huolta seurasta saati päihteistä. Hieman tavallista kärsimättömämpi hän on, eikä ihme etenkään kun turhautuu koulutehtävien takia. Tietty aivoissa voi olla jokin kehitysvaihe meneillään, mutta en ole kuullut kaveripiiristä että tällaista taantumaa olisi huomattu.
ap
Veisin lääkäriin. Ei pitäisi taantua noin.
Ehdottomasti lääkäriin ja samantien. Olet jo pitkään seurannut tilannetta.
Masentuneisuus voi kutistaa aivojen hippokampusta (aivojen muistikeskus) ja aiheuttaa huonomuistisuutta. Myös aivokasvain voi aiheuttaa vastaavia oireita. Onko loukannut päänsä, kaatunut luistellessa tms.
Jos on tyttö (kirjoitit poika...) ja kuukautiset alkaneet, kannattaa tsekata rauta/ferritiini.
Näin jälkeenpäin tiedän itselläni olleen tuo ongelma nuorena. Aivot ihan kohmeessa, muisti huono jne.
Noin suuri taantuma ei ole normaalia. Neurologille mars! Kuvaat tilannetta sitten sille yleislääkärille terkkarissa kunnolla, jotta saatte lähetteen eteenpäin.
Mittauta varastorauta-arvo eli ferritiini! Alhainen ferritiini aiheuttaa muistin ja keskittymiskyvyn ongelmia!
Juuri aioin ehdottaa rauta-arvojen mm ferritiinin mittausta.
Kilpirauhasen vajaatoiminta voi aiheuttaa ainakin aikuisilla muistiongelmia.
Yhden lähipiiristä tiedän, jolla lopulta tutkimukset ja aivokasvain. Voit varmistaa vielä koulun erityisopettajalta tai psykologilta miten edetä, mutta joka tapauksessa lähde ottamaan yhteyttä
Ei kuulosta ihan normaalilta. Onko mitään muita muutoksia voinnissa/elämässä tapahtunut? Jos ajatukset on muualla? Voiko käyttää huumeita? Onko murkkuiän merkkejä?