Ihmettelyä suorittajaäiti-keskusteluun liittyen

Minä ehdotin miehelle, että hän ottaisi lasten ulkoiluvälineet hoitaakseen eli pyörät, sukset, luistimet, pulkat ja myös opettaisi lapsia käyttämään näitä. Mitään ei tapahtunut. Mies ilmeisesti luuli, että taikakeiju hankkii sopivan kokoiset välineet ja tuo ne kaappiin. Kyllä tuntui pahalta katsoa lapsen surua, kun kaikki muut pihan lapset hiihti ja pulkkaili ensilumen tultua. Rupesin hommaamaan sitten kaiken itse. Eniten minua harmittaa, että mies ei viitsinyt edes mennä lasten kanssa luistelemaan. En voi itse käyttää luistimia, joten luistelemaan opettaminen oli hankalaa. Mies sentään pelasi kavereidensa kanssa jääkiekkoa monta kertaa talvessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä haluaisin nähdä tämän asian esitettävän toisinkin päin, että sille isälle ei anneta mahdollisuutta. Äitiyden tuomasta vallasta ei voi koskaan keskustella riittävän avoimesti, kun alkaa ulina miesvauvoista. 

Tuo oli alkuperäisen artikkelin, psykologin ja perheneuvojan asiantuntijanäkökulma. Ulimamma vaan trollasi ketjun tukkoon ja nyt avasi omansa jossa ikävät faktat eivät niin paljoa häiritse volinaa.

Niin olikin, mutta se oli tosiaan vain näkökulma. Joka asiallisesti kyseenalaistettiin. Kuten myös avauksessa. Miksi kukaan ei osaa vastata ap:n kysymykseen, että miksi naiset oppivat hoitamaan lasten asiat niin että lapset eivät palele, myöhästy, ole nälissään jne ilman että heille "annetaan vastuuta" tai kädestä pitäen opetetaan, jos kerran miehet eivät tähän pysty?

(Omasta mielestäni siis miehet kykekevät tähän aivan hyvin, omani ainakin, mutta hän onkin ollut 2 vuotta kotona. ihmettelen vain tuota logiikkaa, että miehet eivät voi oppia ellei heille anneta vastuuta/mahdollisuutta/paapota...miten naiset siis pystyvät siihen?)

Miehet kykenevät tuohon aivan hyvin. Mutta kun eivät tee kaikkea juuri samalla lailla kuin superäiti, eivät äitien mielestä kykene. Olen nainen, ja varmasti näiden kotiäitiperfektionistien mielestä yhtä kelvoton vanhempi kuin miehet. Äitiysloman aikana siivoamisen sijaan tein uraani edistävää työtä koneella vauvojen päiväunien ajan, meillä siivottiin varsin maltillisesti eikä varmasti superäitien kriteerien mukaisesti, lapsille laitettiin aamulla ensimmäiset vastaantulleet vaatteet kun lähtivät perhepäivähoitajalle, syntymäpäivät muistettiin ja kaverisynttäreitä järjestettiin mutta ei lähdetty mukaan kilpailemaan näyttävimmistä sellaisista, tarhan ja koulun vanhempaisilloissa käytiin kun kerettiin, hammaslääkärit, neuvolat ja lääkärit hoisi mies tai minä, kumpi kerkesi ja molemmat auttoivat lapsia koulussa aina tarpeen mukaan. Melkoista huithapelivanhemmuutta, tyttärellä vieläkin välillä eriparisukat jalassa. Mutta tuo 23 v valmistuu kohta oikiksesta, poika 25 v viimeistelee lääkiksessä omaa tutkintoaan. Molemmat suht tasapainoisia, soittelevat molemmille vanhemmille iloistaan ja suruistaan opiskelupaikkakunniltaan ja omissa parisuhteissaan ovat hyvin tasa-arvoisia. Paljonkohan he olisivat hyötyneet jos minä äitinä olisin panostanut enemmän metatöihin, käyttänyt työn sijaan aikani oikeanlaisten juhlamekkojen etsimiseen tai istunut jokaikisessä vanhempainillassa ja lukenut jokaikisen Wilmaviestin. Oletteko supermetatyöäidit ajatelleet, että siirrätte mallioppimisen kautta omille tyttärillenne ja pojillenne malleja tasa-arvosta ja parisuhteesta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onhan tuo "pärjäisi viikon eskarin leikimökissä" varustelukin nyt ihan pimahtanutta. Ja aivan turhaa. Jos suurinpiirtein on asialliset ulkokamppeet ja ne luistimet mukana, niin sillä pääsee jo pitkälle. Ei se luistelutunti nyt mikään selviytymisleiri ole.

Kyllä meillä on kuluneen 18 vuoden ja kolmen lapsen kanssa unohtunut luistimia, jäänyt lukematta viestejä, palauttamatta lomalaan, on eletty kesällä ruokailun suhteen kuin pellossa (ei tarkkoja ruoka-aikoja jne.). Silti on ihan täyspäisiä ja fiksuja nuoria kasvanut vaikkei hulluna ole suoritettukaan ja jo aika pienenä ovat osanneet ottaa vastuuta mm. harrastusvälineistä.

Ne äidit jotka pimahtavat jo jostain eskarin luistelutunnin varustelusta ovat kyllä hemmetinmoisessa pulassa kun koulu alkaa ja Wilma alkaa tuutata muutosta ja muutoksen muutosta ja vielä korjausta edelliseen muutosviestiin. Huomenna on uintia. Ei sittenkään, onkin luistelua. Eikun sisäliikuntaa (ja vika viesti tulee tietenkin klo 21 edellisenä iltana Wilmaan).

Lapsi ei kyllä mene rikki siitä jos kerran luistimet puuttuu tai kurahanskat on jääneet kotiin. Kyllä siitä selvitään, vaikkei se nyt mukavaa tietty ole kenellekään.

Tottakai se on aivan turhaa! Pointti olikin, että toisin kuin keskustelussa väitettiin, äidit eivät ole opetelleet asioita kämmäilemällä, vaan hankkimalla tietoa itsenäisesti, varautumalla vähän kaikkeen, ja sitten kokemuksen myötä osaavat karsia esim. juuri tuota luistelukassin sisältöä. Äitien ei siis tarvitse missään vaiheessa jättää lapsia itkemään yksin, ilman varusteita, vaan jostain syystä äidit ovat kykeneviä oppimaan myös itsenäisesti tietoa hankkimalla.

Kyllä minullakin asioita unohtuu, mutta ei tulisi mieleenkään uhriutua ja väittää, että se on mieheni vika, kun hän ei ole antanut minulle mahdollisuutta oppia.

Ja omat lapseni ovat jo yläasteella ja lukiossa, joten todellakin tiedän. Miehelläni sen sijaan ei vieläkään ole wilma-tunnuksia, kuten ei monella muullakaan tuttavaperheiden isillä. Joillakin on, mutta he kirjautuvat sinne ehkä kerran kuukaudessa, tai vuodessa.

En yritä aloituksellani keskustella mistään yksittäisestä tapahtumasta, vaan yleisesti ihmetellä niitä asenteita ja odotuksia, mitä isiin ja äiteihin kohdistetaan.

ap

Ohis. Minä olen perheeni äiti, enkä ole ikinä käynyt Wilmassa. Näin ollen en osaa sanoa, mitä kaikkea mieheni on siellä unohdellut. Mutta lapset menestyvät koulussa hyvin.

Tätä täällä on yritetty selittää. Vastuunjako tarkoittaa sitä, että se vastuu Wilmasta on kenellä sitten onkaan, eikä toinen sekaannu siihen.

Up.

Tämä on kyllä miehen osalta asennekysymys. ”En osaa” on vain kotitöiden ja vastuun välttelyä. Omani ei oikeasti osannut pestä pyykkiä (ei tiennyt, että lakanat pestään 60 asteessa jne), kokata ei osaa, ei juuri muitakaan kotitöitä. Ikinä ei ollut vauvaa pitänyt sylissä tai hoitanut. Kun tapasimme, tein selväksi että yhdessä tehdään. Ei siihen pitkään mennyt, että mies oppi ja nykyään hän hoitaa meillä pyykit aina, imuroi ja on muutenkin oma-aloitteinen. Kohta alkaa vajaan vuoden isyysvapaa. Kun halua on, ne hommat kyllä oppii hetkessä. Selitin miehelleni kerran pyykinpesun ja sen jälkeen on sujunut.

Tämä jo pelkästään tuntuu lottovoitolta. Aikaisemmat seurustelukumppanit eivät ole tehneet yhtään mitään. Nykyisen kanssa uskalsin sitten tehdä sen lapsen

Siteeraan aloittajaa: "Kuinka paljon lapsen hyvinvoinnista pitää uhrata, että isä saa vapaasti kasvaa normaaliksi vanhemmaksi? Ja kuinka pitkään tuota sekoilua pitää sietää, ennen kuin voi todeta, että vika ei olekaan äidissä, vaan isä on vaan yksinkertaisesti p*ska?"

Normaaliksi vanhemmaksi?

Mikä se on? Äitien normaali? Voisitko ehkä hyväksyä sen, että mies ja nainen toimivat tietyissä tilanteissa eri tavoilla ja että voisi olla normaali äiti ja normaali isä, mutta että ne ovat eri asioita.

Vai onko tavoitteenasi normaali äitinainen ja normaali äitimies?

Vierailija kirjoitti:

Siteeraan aloittajaa: "Kuinka paljon lapsen hyvinvoinnista pitää uhrata, että isä saa vapaasti kasvaa normaaliksi vanhemmaksi? Ja kuinka pitkään tuota sekoilua pitää sietää, ennen kuin voi todeta, että vika ei olekaan äidissä, vaan isä on vaan yksinkertaisesti p*ska?"

Normaaliksi vanhemmaksi?

Mikä se on? Äitien normaali? Voisitko ehkä hyväksyä sen, että mies ja nainen toimivat tietyissä tilanteissa eri tavoilla ja että voisi olla normaali äiti ja normaali isä, mutta että ne ovat eri asioita.

Vai onko tavoitteenasi normaali äitinainen ja normaali äitimies?

Lapsen tarpeet pitää täyttää silloin, kun niitä on. Vanhemman pitää huolehtia, että ruoka on valmista ajallaan eikä sitä ruveta miettimään siinä vaiheessa, kun lapsi itkee nälkää. Vanhemman pitää hoitaa lapsen iltahommat valmiiksi niin, että lapsi pääsee ajallaan nukkumaan eikä niin, että väsymystä kiukuttelevan lapsen kanssa vasta ruvetaan miettimään iltapalaa ja hampaidenpesua. D-vitaminiit pitää muistaa antaa päivittäin. Lapsi tarvitsee ulkoilua ja ikäistään seuraa, leikkiä vanhemman kanssa, yksin ja muiden lasten kanssa.

Lapsi kyllä selviää hengissä vaikka yhtenä päivänä kaiken löisi läskiksi. Siinä on vaan sellainen pikku juttu, että se kaikki kertautuu seuraavana päivänä. Jos nainen tietää, että hän saa vastatakseen seuraavan päivän extrakiukuttelut, niin siitä saa sanoa miehelle. Huonosti syönyt, huonosti nukkunut ja ulkoilun väliinjättänyt lapsi vaatii vanhammalta pitkää pinnaa ja aikaa. Voisihan äidit kääntää tekemiset toisin päin, mutta harva viitsii lapsen terveydellä leikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä haluaisin nähdä tämän asian esitettävän toisinkin päin, että sille isälle ei anneta mahdollisuutta. Äitiyden tuomasta vallasta ei voi koskaan keskustella riittävän avoimesti, kun alkaa ulina miesvauvoista. 

Tuo oli alkuperäisen artikkelin, psykologin ja perheneuvojan asiantuntijanäkökulma. Ulimamma vaan trollasi ketjun tukkoon ja nyt avasi omansa jossa ikävät faktat eivät niin paljoa häiritse volinaa.

Niin olikin, mutta se oli tosiaan vain näkökulma. Joka asiallisesti kyseenalaistettiin. Kuten myös avauksessa. Miksi kukaan ei osaa vastata ap:n kysymykseen, että miksi naiset oppivat hoitamaan lasten asiat niin että lapset eivät palele, myöhästy, ole nälissään jne ilman että heille "annetaan vastuuta" tai kädestä pitäen opetetaan, jos kerran miehet eivät tähän pysty?

(Omasta mielestäni siis miehet kykekevät tähän aivan hyvin, omani ainakin, mutta hän onkin ollut 2 vuotta kotona. ihmettelen vain tuota logiikkaa, että miehet eivät voi oppia ellei heille anneta vastuuta/mahdollisuutta/paapota...miten naiset siis pystyvät siihen?)

Miehet kykenevät tuohon aivan hyvin. Mutta kun eivät tee kaikkea juuri samalla lailla kuin superäiti, eivät äitien mielestä kykene. Olen nainen, ja varmasti näiden kotiäitiperfektionistien mielestä yhtä kelvoton vanhempi kuin miehet. Äitiysloman aikana siivoamisen sijaan tein uraani edistävää työtä koneella vauvojen päiväunien ajan, meillä siivottiin varsin maltillisesti eikä varmasti superäitien kriteerien mukaisesti, lapsille laitettiin aamulla ensimmäiset vastaantulleet vaatteet kun lähtivät perhepäivähoitajalle, syntymäpäivät muistettiin ja kaverisynttäreitä järjestettiin mutta ei lähdetty mukaan kilpailemaan näyttävimmistä sellaisista, tarhan ja koulun vanhempaisilloissa käytiin kun kerettiin, hammaslääkärit, neuvolat ja lääkärit hoisi mies tai minä, kumpi kerkesi ja molemmat auttoivat lapsia koulussa aina tarpeen mukaan. Melkoista huithapelivanhemmuutta, tyttärellä vieläkin välillä eriparisukat jalassa. Mutta tuo 23 v valmistuu kohta oikiksesta, poika 25 v viimeistelee lääkiksessä omaa tutkintoaan. Molemmat suht tasapainoisia, soittelevat molemmille vanhemmille iloistaan ja suruistaan opiskelupaikkakunniltaan ja omissa parisuhteissaan ovat hyvin tasa-arvoisia. Paljonkohan he olisivat hyötyneet jos minä äitinä olisin panostanut enemmän metatöihin, käyttänyt työn sijaan aikani oikeanlaisten juhlamekkojen etsimiseen tai istunut jokaikisessä vanhempainillassa ja lukenut jokaikisen Wilmaviestin. Oletteko supermetatyöäidit ajatelleet, että siirrätte mallioppimisen kautta omille tyttärillenne ja pojillenne malleja tasa-arvosta ja parisuhteesta? 

Mistä ihmeestä sait päähäsi että kritisoijat olisivat kotiäitejä?

Ongelma on nimenomaan uraäideillä jotka ei jaksa, ehdi, halua vetää sitä huushollia yksinään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siteeraan aloittajaa: "Kuinka paljon lapsen hyvinvoinnista pitää uhrata, että isä saa vapaasti kasvaa normaaliksi vanhemmaksi? Ja kuinka pitkään tuota sekoilua pitää sietää, ennen kuin voi todeta, että vika ei olekaan äidissä, vaan isä on vaan yksinkertaisesti p*ska?"

Normaaliksi vanhemmaksi?

Mikä se on? Äitien normaali? Voisitko ehkä hyväksyä sen, että mies ja nainen toimivat tietyissä tilanteissa eri tavoilla ja että voisi olla normaali äiti ja normaali isä, mutta että ne ovat eri asioita.

Vai onko tavoitteenasi normaali äitinainen ja normaali äitimies?

Lapsen tarpeet pitää täyttää silloin, kun niitä on. Vanhemman pitää huolehtia, että ruoka on valmista ajallaan eikä sitä ruveta miettimään siinä vaiheessa, kun lapsi itkee nälkää. Vanhemman pitää hoitaa lapsen iltahommat valmiiksi niin, että lapsi pääsee ajallaan nukkumaan eikä niin, että väsymystä kiukuttelevan lapsen kanssa vasta ruvetaan miettimään iltapalaa ja hampaidenpesua. D-vitaminiit pitää muistaa antaa päivittäin. Lapsi tarvitsee ulkoilua ja ikäistään seuraa, leikkiä vanhemman kanssa, yksin ja muiden lasten kanssa.

Lapsi kyllä selviää hengissä vaikka yhtenä päivänä kaiken löisi läskiksi. Siinä on vaan sellainen pikku juttu, että se kaikki kertautuu seuraavana päivänä. Jos nainen tietää, että hän saa vastatakseen seuraavan päivän extrakiukuttelut, niin siitä saa sanoa miehelle. Huonosti syönyt, huonosti nukkunut ja ulkoilun väliinjättänyt lapsi vaatii vanhammalta pitkää pinnaa ja aikaa. Voisihan äidit kääntää tekemiset toisin päin, mutta harva viitsii lapsen terveydellä leikkiä.

Tässä puheena olevassa "äiti tekee oikein - isä tekee toisin"-mallissa on kuitenkin yksi erinomainen puoli, jota monikaan nainen ja äiti ei nyt tunnu käsittävän.

Kun lapset kasvatetaan tälläisellä Hyvien Äitien Virallisen Leiman saaneella mallilla, jossa isäkin on alistettu naisten hyväksymän (ainoan ja oikean) toiminta- ja kasvatusmallin alipäälliköksi, kasvaa melko yksisilmäisiä lapsia, ehkäpä jopa suorittajia.

Aina on vain yksi oikea tapa tehdä asiat, aina täytyy suorittaa terveellistä ruokaa, suorittaa pyykkäystä, suorittaa unta, suorittaa vitamiineja, suorittaa läksyjä, suorittaa, suorittaa, suorittaa ja siinä ohessa tietä tasoitetaan niin, ettei varmasti tule koskaan paha mieli, kun on aina äiti tai äiti(isä) niistämässä nenää ja kantamassa luistimia.

JOS sen isän annetaan olla isä omalla tavallaan, lapsi oppii rennommaksi. Ei ole vaarallista syödä välillä vaikka hiekkaa. Tai jos syöt, niin siinähän sitten istut suu täynnä hiekaa miettimässä, että onko tämä kivaa.

Lapsi tietää, ettei ole kamalaa kulkea pari päivää samalla tuhruisella paidalla, vaan tärkeämpää on osata nauttia elämästään. Eikä haittaa, jos joskus syödään mikropitsaa ja valvotaan myöhään ja jätetään läksyt joskus tekemättä.

Tärkein oppi, minkä lapsi voi saada vanhemmiltaan, on nimenomaan se, että hän elää omaa elämäänsä ja oppia, ettei aina tarvitse pingottaa ja tehdä asioita yhden "oikean" mallin mukaan. Voi tehdä ja toimia monella tapaa, eikä mikään niistä ole välttämättä väärin.

Mitä tunteita herää viimeistään aikuisiän kriiseissä niille lapsille, joille kotona opetetaan jo pienestä pitäen yksi tapa toimia oikein ja elää elämänsä ja suorittaa sitä tietyn oikean kaavan mukaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä haluaisin nähdä tämän asian esitettävän toisinkin päin, että sille isälle ei anneta mahdollisuutta. Äitiyden tuomasta vallasta ei voi koskaan keskustella riittävän avoimesti, kun alkaa ulina miesvauvoista. 

Tuo oli alkuperäisen artikkelin, psykologin ja perheneuvojan asiantuntijanäkökulma. Ulimamma vaan trollasi ketjun tukkoon ja nyt avasi omansa jossa ikävät faktat eivät niin paljoa häiritse volinaa.

Niin olikin, mutta se oli tosiaan vain näkökulma. Joka asiallisesti kyseenalaistettiin. Kuten myös avauksessa. Miksi kukaan ei osaa vastata ap:n kysymykseen, että miksi naiset oppivat hoitamaan lasten asiat niin että lapset eivät palele, myöhästy, ole nälissään jne ilman että heille "annetaan vastuuta" tai kädestä pitäen opetetaan, jos kerran miehet eivät tähän pysty?

(Omasta mielestäni siis miehet kykekevät tähän aivan hyvin, omani ainakin, mutta hän onkin ollut 2 vuotta kotona. ihmettelen vain tuota logiikkaa, että miehet eivät voi oppia ellei heille anneta vastuuta/mahdollisuutta/paapota...miten naiset siis pystyvät siihen?)

Miehet kykenevät tuohon aivan hyvin. Mutta kun eivät tee kaikkea juuri samalla lailla kuin superäiti, eivät äitien mielestä kykene. Olen nainen, ja varmasti näiden kotiäitiperfektionistien mielestä yhtä kelvoton vanhempi kuin miehet. Äitiysloman aikana siivoamisen sijaan tein uraani edistävää työtä koneella vauvojen päiväunien ajan, meillä siivottiin varsin maltillisesti eikä varmasti superäitien kriteerien mukaisesti, lapsille laitettiin aamulla ensimmäiset vastaantulleet vaatteet kun lähtivät perhepäivähoitajalle, syntymäpäivät muistettiin ja kaverisynttäreitä järjestettiin mutta ei lähdetty mukaan kilpailemaan näyttävimmistä sellaisista, tarhan ja koulun vanhempaisilloissa käytiin kun kerettiin, hammaslääkärit, neuvolat ja lääkärit hoisi mies tai minä, kumpi kerkesi ja molemmat auttoivat lapsia koulussa aina tarpeen mukaan. Melkoista huithapelivanhemmuutta, tyttärellä vieläkin välillä eriparisukat jalassa. Mutta tuo 23 v valmistuu kohta oikiksesta, poika 25 v viimeistelee lääkiksessä omaa tutkintoaan. Molemmat suht tasapainoisia, soittelevat molemmille vanhemmille iloistaan ja suruistaan opiskelupaikkakunniltaan ja omissa parisuhteissaan ovat hyvin tasa-arvoisia. Paljonkohan he olisivat hyötyneet jos minä äitinä olisin panostanut enemmän metatöihin, käyttänyt työn sijaan aikani oikeanlaisten juhlamekkojen etsimiseen tai istunut jokaikisessä vanhempainillassa ja lukenut jokaikisen Wilmaviestin. Oletteko supermetatyöäidit ajatelleet, että siirrätte mallioppimisen kautta omille tyttärillenne ja pojillenne malleja tasa-arvosta ja parisuhteesta? 

Te ette tiedä millaisra se vanhemmuus nykyään on, kun ei ole niitä palveluja mitä te vielä nautitte.

Ja kasvatuksen tasosta ei kerro yhtikäs mitään se että onko lapsi akateeminen vai ei.

T. Akateeminen uraäiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siteeraan aloittajaa: "Kuinka paljon lapsen hyvinvoinnista pitää uhrata, että isä saa vapaasti kasvaa normaaliksi vanhemmaksi? Ja kuinka pitkään tuota sekoilua pitää sietää, ennen kuin voi todeta, että vika ei olekaan äidissä, vaan isä on vaan yksinkertaisesti p*ska?"

Normaaliksi vanhemmaksi?

Mikä se on? Äitien normaali? Voisitko ehkä hyväksyä sen, että mies ja nainen toimivat tietyissä tilanteissa eri tavoilla ja että voisi olla normaali äiti ja normaali isä, mutta että ne ovat eri asioita.

Vai onko tavoitteenasi normaali äitinainen ja normaali äitimies?

Lapsen tarpeet pitää täyttää silloin, kun niitä on. Vanhemman pitää huolehtia, että ruoka on valmista ajallaan eikä sitä ruveta miettimään siinä vaiheessa, kun lapsi itkee nälkää. Vanhemman pitää hoitaa lapsen iltahommat valmiiksi niin, että lapsi pääsee ajallaan nukkumaan eikä niin, että väsymystä kiukuttelevan lapsen kanssa vasta ruvetaan miettimään iltapalaa ja hampaidenpesua. D-vitaminiit pitää muistaa antaa päivittäin. Lapsi tarvitsee ulkoilua ja ikäistään seuraa, leikkiä vanhemman kanssa, yksin ja muiden lasten kanssa.

Lapsi kyllä selviää hengissä vaikka yhtenä päivänä kaiken löisi läskiksi. Siinä on vaan sellainen pikku juttu, että se kaikki kertautuu seuraavana päivänä. Jos nainen tietää, että hän saa vastatakseen seuraavan päivän extrakiukuttelut, niin siitä saa sanoa miehelle. Huonosti syönyt, huonosti nukkunut ja ulkoilun väliinjättänyt lapsi vaatii vanhammalta pitkää pinnaa ja aikaa. Voisihan äidit kääntää tekemiset toisin päin, mutta harva viitsii lapsen terveydellä leikkiä.

Tässä puheena olevassa "äiti tekee oikein - isä tekee toisin"-mallissa on kuitenkin yksi erinomainen puoli, jota monikaan nainen ja äiti ei nyt tunnu käsittävän.

Kun lapset kasvatetaan tälläisellä Hyvien Äitien Virallisen Leiman saaneella mallilla, jossa isäkin on alistettu naisten hyväksymän (ainoan ja oikean) toiminta- ja kasvatusmallin alipäälliköksi, kasvaa melko yksisilmäisiä lapsia, ehkäpä jopa suorittajia.

Aina on vain yksi oikea tapa tehdä asiat, aina täytyy suorittaa terveellistä ruokaa, suorittaa pyykkäystä, suorittaa unta, suorittaa vitamiineja, suorittaa läksyjä, suorittaa, suorittaa, suorittaa ja siinä ohessa tietä tasoitetaan niin, ettei varmasti tule koskaan paha mieli, kun on aina äiti tai äiti(isä) niistämässä nenää ja kantamassa luistimia.

JOS sen isän annetaan olla isä omalla tavallaan, lapsi oppii rennommaksi. Ei ole vaarallista syödä välillä vaikka hiekkaa. Tai jos syöt, niin siinähän sitten istut suu täynnä hiekaa miettimässä, että onko tämä kivaa.

Lapsi tietää, ettei ole kamalaa kulkea pari päivää samalla tuhruisella paidalla, vaan tärkeämpää on osata nauttia elämästään. Eikä haittaa, jos joskus syödään mikropitsaa ja valvotaan myöhään ja jätetään läksyt joskus tekemättä.

Tärkein oppi, minkä lapsi voi saada vanhemmiltaan, on nimenomaan se, että hän elää omaa elämäänsä ja oppia, ettei aina tarvitse pingottaa ja tehdä asioita yhden "oikean" mallin mukaan. Voi tehdä ja toimia monella tapaa, eikä mikään niistä ole välttämättä väärin.

Mitä tunteita herää viimeistään aikuisiän kriiseissä niille lapsille, joille kotona opetetaan jo pienestä pitäen yksi tapa toimia oikein ja elää elämänsä ja suorittaa sitä tietyn oikean kaavan mukaan?

Tämä mallihan ei ole millään tavalla äitien keksimä, vaan se on se vanhemmuuden minimitaso, jota yhteiskunta vanhwmmilta odottaa ja joka äideille sälytetään. Halusi tai ei. Neuvola, terkat, koulu, perheneuvojat, Mll, lastensuojelu jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siteeraan aloittajaa: "Kuinka paljon lapsen hyvinvoinnista pitää uhrata, että isä saa vapaasti kasvaa normaaliksi vanhemmaksi? Ja kuinka pitkään tuota sekoilua pitää sietää, ennen kuin voi todeta, että vika ei olekaan äidissä, vaan isä on vaan yksinkertaisesti p*ska?"

Normaaliksi vanhemmaksi?

Mikä se on? Äitien normaali? Voisitko ehkä hyväksyä sen, että mies ja nainen toimivat tietyissä tilanteissa eri tavoilla ja että voisi olla normaali äiti ja normaali isä, mutta että ne ovat eri asioita.

Vai onko tavoitteenasi normaali äitinainen ja normaali äitimies?

Lapsen tarpeet pitää täyttää silloin, kun niitä on. Vanhemman pitää huolehtia, että ruoka on valmista ajallaan eikä sitä ruveta miettimään siinä vaiheessa, kun lapsi itkee nälkää. Vanhemman pitää hoitaa lapsen iltahommat valmiiksi niin, että lapsi pääsee ajallaan nukkumaan eikä niin, että väsymystä kiukuttelevan lapsen kanssa vasta ruvetaan miettimään iltapalaa ja hampaidenpesua. D-vitaminiit pitää muistaa antaa päivittäin. Lapsi tarvitsee ulkoilua ja ikäistään seuraa, leikkiä vanhemman kanssa, yksin ja muiden lasten kanssa.

Lapsi kyllä selviää hengissä vaikka yhtenä päivänä kaiken löisi läskiksi. Siinä on vaan sellainen pikku juttu, että se kaikki kertautuu seuraavana päivänä. Jos nainen tietää, että hän saa vastatakseen seuraavan päivän extrakiukuttelut, niin siitä saa sanoa miehelle. Huonosti syönyt, huonosti nukkunut ja ulkoilun väliinjättänyt lapsi vaatii vanhammalta pitkää pinnaa ja aikaa. Voisihan äidit kääntää tekemiset toisin päin, mutta harva viitsii lapsen terveydellä leikkiä.

Tässä puheena olevassa "äiti tekee oikein - isä tekee toisin"-mallissa on kuitenkin yksi erinomainen puoli, jota monikaan nainen ja äiti ei nyt tunnu käsittävän.

Kun lapset kasvatetaan tälläisellä Hyvien Äitien Virallisen Leiman saaneella mallilla, jossa isäkin on alistettu naisten hyväksymän (ainoan ja oikean) toiminta- ja kasvatusmallin alipäälliköksi, kasvaa melko yksisilmäisiä lapsia, ehkäpä jopa suorittajia.

Aina on vain yksi oikea tapa tehdä asiat, aina täytyy suorittaa terveellistä ruokaa, suorittaa pyykkäystä, suorittaa unta, suorittaa vitamiineja, suorittaa läksyjä, suorittaa, suorittaa, suorittaa ja siinä ohessa tietä tasoitetaan niin, ettei varmasti tule koskaan paha mieli, kun on aina äiti tai äiti(isä) niistämässä nenää ja kantamassa luistimia.

JOS sen isän annetaan olla isä omalla tavallaan, lapsi oppii rennommaksi. Ei ole vaarallista syödä välillä vaikka hiekkaa. Tai jos syöt, niin siinähän sitten istut suu täynnä hiekaa miettimässä, että onko tämä kivaa.

Lapsi tietää, ettei ole kamalaa kulkea pari päivää samalla tuhruisella paidalla, vaan tärkeämpää on osata nauttia elämästään. Eikä haittaa, jos joskus syödään mikropitsaa ja valvotaan myöhään ja jätetään läksyt joskus tekemättä.

Tärkein oppi, minkä lapsi voi saada vanhemmiltaan, on nimenomaan se, että hän elää omaa elämäänsä ja oppia, ettei aina tarvitse pingottaa ja tehdä asioita yhden "oikean" mallin mukaan. Voi tehdä ja toimia monella tapaa, eikä mikään niistä ole välttämättä väärin.

Mitä tunteita herää viimeistään aikuisiän kriiseissä niille lapsille, joille kotona opetetaan jo pienestä pitäen yksi tapa toimia oikein ja elää elämänsä ja suorittaa sitä tietyn oikean kaavan mukaan?

Niin, mutta kuka sen väsyneen lapsen kiukuttelut saa kestää ja kenelle tulee opettajalta moitteet? Sille rennolle iskällekö? Minä nyt en ymmärrä, mitä vikaa siinä on, että lapselle opetetaan, että hoidettavat asiat pitää hoitaa hyvin, unohduksia sattuu, mutta niistäkin pitää ottaa itse vastuu ja "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää". Jos läksyt jää tekemättä, niin se tarkoittaa sitä, että kokeisiin on opiskeltava asiat, joihin muuten riittäisi kertaus. Ja jos iskä antaakin välillä kaiken mennä miten sattuu, niin se tarkoittaa, että äidin pitää sitten paikata. Jos isä ruuanlaittovuoroillaan antaa ruuaksi mikropitsaa, niin voiko äiti tehdä omalla vuorollaan samoin? Entä jos kumpikaan vanhemmista ei viitsi huolehtia, että hampaat pestään illalla?

Vierailija kirjoitti:

Mun mieheni oli ison osan lapsuudestaan isätön, mutta silti se osaa hoitaa lapsia ja kotia.

Häneltä puuttuikin sohvalla köllöttelevän isukin malli ja äiti edellytti osallistumista. Tunnen paljon yksinhuoltajaäitien kasvattamia miehiä, jotka osaavat, tekevät ja kantavat vastuunsa. Heidän äitinsä eivät ole  olleet mitään lastensa piikoja vaan ovat edellyttäneet lapsiltaan osallistumista ja vastuunkantoa. Hyvin usein nämä äidit ovat olleet enemmän tai vähemmän uranaisia. Valitettavasti tunenn myös niitä yksinhuoltajaäitejä, joille pojat ovat korvanneet sohvalla köllöttelevän isukin ja sen vuoksi pojista on tullut sohvalla köllöttelijöitä äitien passatessa heitä ja pojat vielä omilleen muutettuaankin kantavat likapyykkinsä äitiensä pestäväksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siteeraan aloittajaa: "Kuinka paljon lapsen hyvinvoinnista pitää uhrata, että isä saa vapaasti kasvaa normaaliksi vanhemmaksi? Ja kuinka pitkään tuota sekoilua pitää sietää, ennen kuin voi todeta, että vika ei olekaan äidissä, vaan isä on vaan yksinkertaisesti p*ska?"

Normaaliksi vanhemmaksi?

Mikä se on? Äitien normaali? Voisitko ehkä hyväksyä sen, että mies ja nainen toimivat tietyissä tilanteissa eri tavoilla ja että voisi olla normaali äiti ja normaali isä, mutta että ne ovat eri asioita.

Vai onko tavoitteenasi normaali äitinainen ja normaali äitimies?

Lapsen tarpeet pitää täyttää silloin, kun niitä on. Vanhemman pitää huolehtia, että ruoka on valmista ajallaan eikä sitä ruveta miettimään siinä vaiheessa, kun lapsi itkee nälkää. Vanhemman pitää hoitaa lapsen iltahommat valmiiksi niin, että lapsi pääsee ajallaan nukkumaan eikä niin, että väsymystä kiukuttelevan lapsen kanssa vasta ruvetaan miettimään iltapalaa ja hampaidenpesua. D-vitaminiit pitää muistaa antaa päivittäin. Lapsi tarvitsee ulkoilua ja ikäistään seuraa, leikkiä vanhemman kanssa, yksin ja muiden lasten kanssa.

Lapsi kyllä selviää hengissä vaikka yhtenä päivänä kaiken löisi läskiksi. Siinä on vaan sellainen pikku juttu, että se kaikki kertautuu seuraavana päivänä. Jos nainen tietää, että hän saa vastatakseen seuraavan päivän extrakiukuttelut, niin siitä saa sanoa miehelle. Huonosti syönyt, huonosti nukkunut ja ulkoilun väliinjättänyt lapsi vaatii vanhammalta pitkää pinnaa ja aikaa. Voisihan äidit kääntää tekemiset toisin päin, mutta harva viitsii lapsen terveydellä leikkiä.

Tässä puheena olevassa "äiti tekee oikein - isä tekee toisin"-mallissa on kuitenkin yksi erinomainen puoli, jota monikaan nainen ja äiti ei nyt tunnu käsittävän.

Kun lapset kasvatetaan tälläisellä Hyvien Äitien Virallisen Leiman saaneella mallilla, jossa isäkin on alistettu naisten hyväksymän (ainoan ja oikean) toiminta- ja kasvatusmallin alipäälliköksi, kasvaa melko yksisilmäisiä lapsia, ehkäpä jopa suorittajia.

Aina on vain yksi oikea tapa tehdä asiat, aina täytyy suorittaa terveellistä ruokaa, suorittaa pyykkäystä, suorittaa unta, suorittaa vitamiineja, suorittaa läksyjä, suorittaa, suorittaa, suorittaa ja siinä ohessa tietä tasoitetaan niin, ettei varmasti tule koskaan paha mieli, kun on aina äiti tai äiti(isä) niistämässä nenää ja kantamassa luistimia.

JOS sen isän annetaan olla isä omalla tavallaan, lapsi oppii rennommaksi. Ei ole vaarallista syödä välillä vaikka hiekkaa. Tai jos syöt, niin siinähän sitten istut suu täynnä hiekaa miettimässä, että onko tämä kivaa.

Lapsi tietää, ettei ole kamalaa kulkea pari päivää samalla tuhruisella paidalla, vaan tärkeämpää on osata nauttia elämästään. Eikä haittaa, jos joskus syödään mikropitsaa ja valvotaan myöhään ja jätetään läksyt joskus tekemättä.

Tärkein oppi, minkä lapsi voi saada vanhemmiltaan, on nimenomaan se, että hän elää omaa elämäänsä ja oppia, ettei aina tarvitse pingottaa ja tehdä asioita yhden "oikean" mallin mukaan. Voi tehdä ja toimia monella tapaa, eikä mikään niistä ole välttämättä väärin.

Mitä tunteita herää viimeistään aikuisiän kriiseissä niille lapsille, joille kotona opetetaan jo pienestä pitäen yksi tapa toimia oikein ja elää elämänsä ja suorittaa sitä tietyn oikean kaavan mukaan?

Niin, mutta kuka sen väsyneen lapsen kiukuttelut saa kestää ja kenelle tulee opettajalta moitteet? Sille rennolle iskällekö? Minä nyt en ymmärrä, mitä vikaa siinä on, että lapselle opetetaan, että hoidettavat asiat pitää hoitaa hyvin, unohduksia sattuu, mutta niistäkin pitää ottaa itse vastuu ja "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää". Jos läksyt jää tekemättä, niin se tarkoittaa sitä, että kokeisiin on opiskeltava asiat, joihin muuten riittäisi kertaus. Ja jos iskä antaakin välillä kaiken mennä miten sattuu, niin se tarkoittaa, että äidin pitää sitten paikata. Jos isä ruuanlaittovuoroillaan antaa ruuaksi mikropitsaa, niin voiko äiti tehdä omalla vuorollaan samoin? Entä jos kumpikaan vanhemmista ei viitsi huolehtia, että hampaat pestään illalla?

Sitä ihmettelen monesti itsekin miehenä, että kenelle ne moitteet tulevat - tuo on kyllä ihan oikea yhteiskunnallinen ongelma.

Meillä tuo alkoi tosin jo äitiysneuvolassa. Sen nimikin on tosin äitiysneuvola, mutta silti hienoissa ohjevihkosissa kerrottiin jo ennen ensimmäistäkään käyntiä, että isäkin on tervetullut mukaan. Siihen se sitten jäikin. Neuvolan (huom!) nainen ei kyllä osoittanut mitenkään huomioivansa minua, ellei ovella sisään astuessa tapahtunutta kättelyä oteta lukuun. Sen jälkeen keskustelu käytiin yksinomaan äidin kanssa, vilkaisemattakaan isään päin.

Kaikissa päiväkotiin ja kouluun palautettavissa yhteystietolomakkeissa on kysytty vanhempien yhteystietojen lisäksi sen huoltajan nimeä, jolle soitetaan, jos kesken päivän tulee jotain hässäkkää. Joka vuosi meillä kirjataan tähän kohtaan minun (oletetun isän) puhelinnumero. Joka ikinen kerta, kun minulle näistä yhteiskunnan instansseista on joku (huom!) nainen soittanut, on muistettu aina mainita, että "onneksi nyt saatiin sentään isä kiinni, kun yritettiin jo äidille soittaa, mutta ei vastannut".

Siihen on varmaan syynsä miksi niihin papereihin on minun numeroni laitettu, mutta silti ihan säännönmukaisesti kuitenkin sieltä aina nainen soittaa aina ensiksi sille naiselle.

Että vaikka kuinka yrittäisitkin olla asialla, niin aika hienosti nämä miehenkin pyrkimykset yhteiskunnan laitosten naisväen taholta pyritään mitätöimään. Yritä siinä sitten olla motivoitunut ja osallistuva.

Eli ongelma on kyllä vähän muidenkin kuin pelkästään miesten taholla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siteeraan aloittajaa: "Kuinka paljon lapsen hyvinvoinnista pitää uhrata, että isä saa vapaasti kasvaa normaaliksi vanhemmaksi? Ja kuinka pitkään tuota sekoilua pitää sietää, ennen kuin voi todeta, että vika ei olekaan äidissä, vaan isä on vaan yksinkertaisesti p*ska?"

Normaaliksi vanhemmaksi?

Mikä se on? Äitien normaali? Voisitko ehkä hyväksyä sen, että mies ja nainen toimivat tietyissä tilanteissa eri tavoilla ja että voisi olla normaali äiti ja normaali isä, mutta että ne ovat eri asioita.

Vai onko tavoitteenasi normaali äitinainen ja normaali äitimies?

Lapsen tarpeet pitää täyttää silloin, kun niitä on. Vanhemman pitää huolehtia, että ruoka on valmista ajallaan eikä sitä ruveta miettimään siinä vaiheessa, kun lapsi itkee nälkää. Vanhemman pitää hoitaa lapsen iltahommat valmiiksi niin, että lapsi pääsee ajallaan nukkumaan eikä niin, että väsymystä kiukuttelevan lapsen kanssa vasta ruvetaan miettimään iltapalaa ja hampaidenpesua. D-vitaminiit pitää muistaa antaa päivittäin. Lapsi tarvitsee ulkoilua ja ikäistään seuraa, leikkiä vanhemman kanssa, yksin ja muiden lasten kanssa.

Lapsi kyllä selviää hengissä vaikka yhtenä päivänä kaiken löisi läskiksi. Siinä on vaan sellainen pikku juttu, että se kaikki kertautuu seuraavana päivänä. Jos nainen tietää, että hän saa vastatakseen seuraavan päivän extrakiukuttelut, niin siitä saa sanoa miehelle. Huonosti syönyt, huonosti nukkunut ja ulkoilun väliinjättänyt lapsi vaatii vanhammalta pitkää pinnaa ja aikaa. Voisihan äidit kääntää tekemiset toisin päin, mutta harva viitsii lapsen terveydellä leikkiä.

Tässä puheena olevassa "äiti tekee oikein - isä tekee toisin"-mallissa on kuitenkin yksi erinomainen puoli, jota monikaan nainen ja äiti ei nyt tunnu käsittävän.

Kun lapset kasvatetaan tälläisellä Hyvien Äitien Virallisen Leiman saaneella mallilla, jossa isäkin on alistettu naisten hyväksymän (ainoan ja oikean) toiminta- ja kasvatusmallin alipäälliköksi, kasvaa melko yksisilmäisiä lapsia, ehkäpä jopa suorittajia.

Aina on vain yksi oikea tapa tehdä asiat, aina täytyy suorittaa terveellistä ruokaa, suorittaa pyykkäystä, suorittaa unta, suorittaa vitamiineja, suorittaa läksyjä, suorittaa, suorittaa, suorittaa ja siinä ohessa tietä tasoitetaan niin, ettei varmasti tule koskaan paha mieli, kun on aina äiti tai äiti(isä) niistämässä nenää ja kantamassa luistimia.

JOS sen isän annetaan olla isä omalla tavallaan, lapsi oppii rennommaksi. Ei ole vaarallista syödä välillä vaikka hiekkaa. Tai jos syöt, niin siinähän sitten istut suu täynnä hiekaa miettimässä, että onko tämä kivaa.

Lapsi tietää, ettei ole kamalaa kulkea pari päivää samalla tuhruisella paidalla, vaan tärkeämpää on osata nauttia elämästään. Eikä haittaa, jos joskus syödään mikropitsaa ja valvotaan myöhään ja jätetään läksyt joskus tekemättä.

Tärkein oppi, minkä lapsi voi saada vanhemmiltaan, on nimenomaan se, että hän elää omaa elämäänsä ja oppia, ettei aina tarvitse pingottaa ja tehdä asioita yhden "oikean" mallin mukaan. Voi tehdä ja toimia monella tapaa, eikä mikään niistä ole välttämättä väärin.

Mitä tunteita herää viimeistään aikuisiän kriiseissä niille lapsille, joille kotona opetetaan jo pienestä pitäen yksi tapa toimia oikein ja elää elämänsä ja suorittaa sitä tietyn oikean kaavan mukaan?

Niin, mutta kuka sen väsyneen lapsen kiukuttelut saa kestää ja kenelle tulee opettajalta moitteet? Sille rennolle iskällekö? Minä nyt en ymmärrä, mitä vikaa siinä on, että lapselle opetetaan, että hoidettavat asiat pitää hoitaa hyvin, unohduksia sattuu, mutta niistäkin pitää ottaa itse vastuu ja "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää". Jos läksyt jää tekemättä, niin se tarkoittaa sitä, että kokeisiin on opiskeltava asiat, joihin muuten riittäisi kertaus. Ja jos iskä antaakin välillä kaiken mennä miten sattuu, niin se tarkoittaa, että äidin pitää sitten paikata. Jos isä ruuanlaittovuoroillaan antaa ruuaksi mikropitsaa, niin voiko äiti tehdä omalla vuorollaan samoin? Entä jos kumpikaan vanhemmista ei viitsi huolehtia, että hampaat pestään illalla?

Sitä ihmettelen monesti itsekin miehenä, että kenelle ne moitteet tulevat - tuo on kyllä ihan oikea yhteiskunnallinen ongelma.

Meillä tuo alkoi tosin jo äitiysneuvolassa. Sen nimikin on tosin äitiysneuvola, mutta silti hienoissa ohjevihkosissa kerrottiin jo ennen ensimmäistäkään käyntiä, että isäkin on tervetullut mukaan. Siihen se sitten jäikin. Neuvolan (huom!) nainen ei kyllä osoittanut mitenkään huomioivansa minua, ellei ovella sisään astuessa tapahtunutta kättelyä oteta lukuun. Sen jälkeen keskustelu käytiin yksinomaan äidin kanssa, vilkaisemattakaan isään päin.

Kaikissa päiväkotiin ja kouluun palautettavissa yhteystietolomakkeissa on kysytty vanhempien yhteystietojen lisäksi sen huoltajan nimeä, jolle soitetaan, jos kesken päivän tulee jotain hässäkkää. Joka vuosi meillä kirjataan tähän kohtaan minun (oletetun isän) puhelinnumero. Joka ikinen kerta, kun minulle näistä yhteiskunnan instansseista on joku (huom!) nainen soittanut, on muistettu aina mainita, että "onneksi nyt saatiin sentään isä kiinni, kun yritettiin jo äidille soittaa, mutta ei vastannut".

Siihen on varmaan syynsä miksi niihin papereihin on minun numeroni laitettu, mutta silti ihan säännönmukaisesti kuitenkin sieltä aina nainen soittaa aina ensiksi sille naiselle.

Että vaikka kuinka yrittäisitkin olla asialla, niin aika hienosti nämä miehenkin pyrkimykset yhteiskunnan laitosten naisväen taholta pyritään mitätöimään. Yritä siinä sitten olla motivoitunut ja osallistuva.

Eli ongelma on kyllä vähän muidenkin kuin pelkästään miesten taholla.

Myös miehet soittavat aina äidille.

Meillä on se tilanne, että isän työpaikka on päiväkodin ja koulun vieressä. Se näkyy sinne päiväkotiin ja kouluun.

Silti, aina, aina, aina, kun tulee esim astmakohtaus tai migreeni aletaan tavoittelemaan minua, joka olen kahden tunnin päässä, ja sitten vasta isää.

Ja aina jaksetaan päivitellä miten tuli hätä kun minua ei saatu heti kiinni. Vaikka isä olsi tavoitettu vaikka heittämällä pikkukiviä ikkunaan siihen 20 metrin päähän.

Tätä ”isien rentoutta” myös hyödynnetään härskisti.

Kun meidän pienikokoinen esikoinen sai koripallosta päähänsä koulun pihalla (opettaja antoi rajuille pojille palloja vastoin koulun selkeää ohjeistusta) ja nenä murtui, miesopettaja osasi oitis poikkeuksellisesti soittaa miehelleni - mitä ei koskaan tapahdu muuten. Asia yritettiin hoitaa ”miehissä” ”pojat on poikia” -asenteella.

Mutta aina kun urputettavaa, minuun otetaan yhteys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siteeraan aloittajaa: "Kuinka paljon lapsen hyvinvoinnista pitää uhrata, että isä saa vapaasti kasvaa normaaliksi vanhemmaksi? Ja kuinka pitkään tuota sekoilua pitää sietää, ennen kuin voi todeta, että vika ei olekaan äidissä, vaan isä on vaan yksinkertaisesti p*ska?"

Normaaliksi vanhemmaksi?

Mikä se on? Äitien normaali? Voisitko ehkä hyväksyä sen, että mies ja nainen toimivat tietyissä tilanteissa eri tavoilla ja että voisi olla normaali äiti ja normaali isä, mutta että ne ovat eri asioita.

Vai onko tavoitteenasi normaali äitinainen ja normaali äitimies?

Lapsen tarpeet pitää täyttää silloin, kun niitä on. Vanhemman pitää huolehtia, että ruoka on valmista ajallaan eikä sitä ruveta miettimään siinä vaiheessa, kun lapsi itkee nälkää. Vanhemman pitää hoitaa lapsen iltahommat valmiiksi niin, että lapsi pääsee ajallaan nukkumaan eikä niin, että väsymystä kiukuttelevan lapsen kanssa vasta ruvetaan miettimään iltapalaa ja hampaidenpesua. D-vitaminiit pitää muistaa antaa päivittäin. Lapsi tarvitsee ulkoilua ja ikäistään seuraa, leikkiä vanhemman kanssa, yksin ja muiden lasten kanssa.

Lapsi kyllä selviää hengissä vaikka yhtenä päivänä kaiken löisi läskiksi. Siinä on vaan sellainen pikku juttu, että se kaikki kertautuu seuraavana päivänä. Jos nainen tietää, että hän saa vastatakseen seuraavan päivän extrakiukuttelut, niin siitä saa sanoa miehelle. Huonosti syönyt, huonosti nukkunut ja ulkoilun väliinjättänyt lapsi vaatii vanhammalta pitkää pinnaa ja aikaa. Voisihan äidit kääntää tekemiset toisin päin, mutta harva viitsii lapsen terveydellä leikkiä.

Tässä puheena olevassa "äiti tekee oikein - isä tekee toisin"-mallissa on kuitenkin yksi erinomainen puoli, jota monikaan nainen ja äiti ei nyt tunnu käsittävän.

Kun lapset kasvatetaan tälläisellä Hyvien Äitien Virallisen Leiman saaneella mallilla, jossa isäkin on alistettu naisten hyväksymän (ainoan ja oikean) toiminta- ja kasvatusmallin alipäälliköksi, kasvaa melko yksisilmäisiä lapsia, ehkäpä jopa suorittajia.

Aina on vain yksi oikea tapa tehdä asiat, aina täytyy suorittaa terveellistä ruokaa, suorittaa pyykkäystä, suorittaa unta, suorittaa vitamiineja, suorittaa läksyjä, suorittaa, suorittaa, suorittaa ja siinä ohessa tietä tasoitetaan niin, ettei varmasti tule koskaan paha mieli, kun on aina äiti tai äiti(isä) niistämässä nenää ja kantamassa luistimia.

JOS sen isän annetaan olla isä omalla tavallaan, lapsi oppii rennommaksi. Ei ole vaarallista syödä välillä vaikka hiekkaa. Tai jos syöt, niin siinähän sitten istut suu täynnä hiekaa miettimässä, että onko tämä kivaa.

Lapsi tietää, ettei ole kamalaa kulkea pari päivää samalla tuhruisella paidalla, vaan tärkeämpää on osata nauttia elämästään. Eikä haittaa, jos joskus syödään mikropitsaa ja valvotaan myöhään ja jätetään läksyt joskus tekemättä.

Tärkein oppi, minkä lapsi voi saada vanhemmiltaan, on nimenomaan se, että hän elää omaa elämäänsä ja oppia, ettei aina tarvitse pingottaa ja tehdä asioita yhden "oikean" mallin mukaan. Voi tehdä ja toimia monella tapaa, eikä mikään niistä ole välttämättä väärin.

Mitä tunteita herää viimeistään aikuisiän kriiseissä niille lapsille, joille kotona opetetaan jo pienestä pitäen yksi tapa toimia oikein ja elää elämänsä ja suorittaa sitä tietyn oikean kaavan mukaan?

No jos meillä olisi menty sen "isän tavan" mukaan, niin lapset eivät olisi koskaan oppineet esim. pyöräilemään, uimaan, hiihtämään, luistelemaan. Koska isälle ei ole tullut mieleen että näihin tatvitaan oikeankokoiset välineet ja oppiminen tapahtuu näitä asioita tekemällä.

Olisin voinut itsekin ottaa näidenkin asioiden kanssa lunkisti, mutta en vain olisi pystynyt. Se isän tapa on päivittäin sellainen, että lojutaan sohvalla vierekkäin ja selataan kännyköitä. Kuitenkin esim. uimaan oppiminen on lapsille tuottanut niin paljon iloa. Mies ei sitä koskaan ole nähnyt, koska ei ollut paikalla.

"Ei ole niin vaarallista, jos läksyt joskun unohtuvat, koska äiti sitten valvoo, että lapsi opiskelee kahta kauheammin kokeisiin ettei arvosanat tipu. Ei ole niin millin päälle, jos ei ole sopivia varusteita, koska kaikki kritiikki annetaan äideille automaattisesti ja jos koulusta soitetaan jollekin lapsen asioista, se on yleensä äiti."

Antaako suorittaja äiti mitään vastuuta lapsille? Eikö lasten vastuulla ole se että he tekevät läksynsä ja jos tarvitsevat niihin apua pyytävät sitä.

Suorittaja äidin lapset syövät mitä sattuu jos äiti tai joku muu ei ole valvomassa asiaa? Käykö lapset koskaan kylässä? Tekevätkö he koskaan omia valintoja?

Vierailija kirjoitti:

"Ei ole niin vaarallista, jos läksyt joskun unohtuvat, koska äiti sitten valvoo, että lapsi opiskelee kahta kauheammin kokeisiin ettei arvosanat tipu. Ei ole niin millin päälle, jos ei ole sopivia varusteita, koska kaikki kritiikki annetaan äideille automaattisesti ja jos koulusta soitetaan jollekin lapsen asioista, se on yleensä äiti."

Antaako suorittaja äiti mitään vastuuta lapsille? Eikö lasten vastuulla ole se että he tekevät läksynsä ja jos tarvitsevat niihin apua pyytävät sitä.

Suorittaja äidin lapset syövät mitä sattuu jos äiti tai joku muu ei ole valvomassa asiaa? Käykö lapset koskaan kylässä? Tekevätkö he koskaan omia valintoja?

Lapsia pitää valvoa. Se on sitä huoltajuutta ja siksi kouluilla esim on se Wilma, jossa huoltajien kanssa jaetaan se valvonta. Vasta 18-vuotias voi poistaa äitinsä sieltä Wilmasta.

Tämä ei tarkoita, etteikö lapsilla olisi ihan normaali elämä.

Mistä muuten luulet niiden ruokien kavereiden jääkaappiin tulevan? Keijut taikoo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä haluaisin nähdä tämän asian esitettävän toisinkin päin, että sille isälle ei anneta mahdollisuutta. Äitiyden tuomasta vallasta ei voi koskaan keskustella riittävän avoimesti, kun alkaa ulina miesvauvoista. 

Tuo oli alkuperäisen artikkelin, psykologin ja perheneuvojan asiantuntijanäkökulma. Ulimamma vaan trollasi ketjun tukkoon ja nyt avasi omansa jossa ikävät faktat eivät niin paljoa häiritse volinaa.

Niin olikin, mutta se oli tosiaan vain näkökulma. Joka asiallisesti kyseenalaistettiin. Kuten myös avauksessa. Miksi kukaan ei osaa vastata ap:n kysymykseen, että miksi naiset oppivat hoitamaan lasten asiat niin että lapset eivät palele, myöhästy, ole nälissään jne ilman että heille "annetaan vastuuta" tai kädestä pitäen opetetaan, jos kerran miehet eivät tähän pysty?

(Omasta mielestäni siis miehet kykekevät tähän aivan hyvin, omani ainakin, mutta hän onkin ollut 2 vuotta kotona. ihmettelen vain tuota logiikkaa, että miehet eivät voi oppia ellei heille anneta vastuuta/mahdollisuutta/paapota...miten naiset siis pystyvät siihen?)

Miehet kykenevät tuohon aivan hyvin. Mutta kun eivät tee kaikkea juuri samalla lailla kuin superäiti, eivät äitien mielestä kykene. Olen nainen, ja varmasti näiden kotiäitiperfektionistien mielestä yhtä kelvoton vanhempi kuin miehet. Äitiysloman aikana siivoamisen sijaan tein uraani edistävää työtä koneella vauvojen päiväunien ajan, meillä siivottiin varsin maltillisesti eikä varmasti superäitien kriteerien mukaisesti, lapsille laitettiin aamulla ensimmäiset vastaantulleet vaatteet kun lähtivät perhepäivähoitajalle, syntymäpäivät muistettiin ja kaverisynttäreitä järjestettiin mutta ei lähdetty mukaan kilpailemaan näyttävimmistä sellaisista, tarhan ja koulun vanhempaisilloissa käytiin kun kerettiin, hammaslääkärit, neuvolat ja lääkärit hoisi mies tai minä, kumpi kerkesi ja molemmat auttoivat lapsia koulussa aina tarpeen mukaan. Melkoista huithapelivanhemmuutta, tyttärellä vieläkin välillä eriparisukat jalassa. Mutta tuo 23 v valmistuu kohta oikiksesta, poika 25 v viimeistelee lääkiksessä omaa tutkintoaan. Molemmat suht tasapainoisia, soittelevat molemmille vanhemmille iloistaan ja suruistaan opiskelupaikkakunniltaan ja omissa parisuhteissaan ovat hyvin tasa-arvoisia. Paljonkohan he olisivat hyötyneet jos minä äitinä olisin panostanut enemmän metatöihin, käyttänyt työn sijaan aikani oikeanlaisten juhlamekkojen etsimiseen tai istunut jokaikisessä vanhempainillassa ja lukenut jokaikisen Wilmaviestin. Oletteko supermetatyöäidit ajatelleet, että siirrätte mallioppimisen kautta omille tyttärillenne ja pojillenne malleja tasa-arvosta ja parisuhteesta? 

Kuulostaa minusta varsin hyvältä ja toimivalta. Sen verran kuitenkin sanoisin, että tätä nykyä vanhempien rooli lasten koulutiellä tuntuu olevan erilainen kuin vaikkapa omina kouluvuosina. Muistan kyllä, että tuolloin vanhempainilloissa oltiin jos päästiin (Siis omat vanhemmat) mutta yhtä paljon vastuuta ei kipattu vanhempien harteille eikä heitä osallistettu hommaan yhtä paljon. Tätä mieltä olivat myös vanhempani, kun huokaisin heille, että tätäkö se teilläkin aikanaan oli. Toki vanhempien osallistaminen on myös hyvä asia ja lasten kouluasiat kyllä kiinnostaa meitä vanhempia. Silti joskus tulee mieleen että miten sitä joka paikkaan repeää... :)