Lue keskustelun säännöt.
Mieheni löysi töistä uuden naispuolisen ystävän jonka kanssa viettää välillä vapaa-aikaa. Nyt hän valittaa, miksi en hyväksy naispuolisia ystäviä.
01.09.2019 |
Minun siis pitäisi hyväksyä hänen ja tämän uuden naisen tiivis ystävyys, sillä nykyään kuulemma monilla miehillä on naispuolisia ystäviä vaimon lisäksi ja tämän pitäisi olla kaikille osapuolille ok. Jokainen saa tottakai valita ystävänsä, olenko julma jos kiellän häneltä tämän uuden ystävän...
Kommentit (327)
Vaasasta tuttua! Pitäähän nyt harjoittelijat setämiesten hyysätä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lounaalle ja päiväkahville? Hysteeristä somefanitusta?
Minä olen ajatellut kieltää mieheltäni kaikki muut ihmissuhteet. En voi antaa hänen olla ystävä naisten kanssa, koska mitä jos hän ihastuu ja rakastuu ja jättää? Mutta en voi antaa hänen olle miestenkään kanssa, koska mitä jos hän huomaakin olevansa biseksuaalinen jonkun erityisen miellyttävän miehen tavattuaan? Ei, kyllä parasta lienee kahlita hänet patteriin ja pitää huoli, ettei hän enää koskaan näe ketään muuta ihmistä.
En henkilökohtaisesti ymmärrä, mitä hyvää kontrolloinnilla ja epäluottamuksella saa parisuhteessa aikaan. Voisiko joku selittää?
Mä en sitten taas oikein ymmärrä näitä, jotka haluavat kieltää puolisoltaan uudet ystävät tms. Ajattelen, että jos kumppanini minua pettää, niin silloin ei oo mun arvoiseni ja joutaa mennä. Miksi yrittäisin väkisin elämässäni sellaista ihmistä pitää, joka ei rakasta eikä arvosta minua? Ihmistä, joka ei petä minua vain siksi, että minä sen saan jotenkin estettyä? Ei mitään järkeä. Pitäköön ystävänsä, uudet ja vanhat, mutta jos pettää niin meidän juttu on sitten siinä.
Toimivassa, symbioottisessa rakkaussuhteesa ei ole tarvetta muihin läheisiin suhteisiin. Sellaiset ovat pelleilysuhteita pinnallisilla, libidovetoisilla liskoaivoilla joilla todellinen motiivi ”muihin ystävyyksiin” on aina alapäässä - vaikka sitten alutajuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan oikeasti yhtään sellaista ystävyyttä kahden heteromiehen ja -naisen välillä, joka olisi alkanut yhtäkkiä toisen (tai molempien) ollessa parisuhteessa eikä esim. pariskunnan yhteinen kaveri, joka ei olisi päättynyt lopulta siihen että se uusi ystävä on muuttunut uudeksi puolisoksi.
Joskus voi olla tilanteita, että esim. parisuhteessa oleva nainen on oikeasti onnellinen omassa suhteessaan ja luulee että on saanut uuden ystävän miespuolisesta henkilöstä, vaikka tämä mies onkin ihastunut naiseen. Mutta sinkkunainen joka rupeaa kaveriksi parisuhteessa olevan miehen kanssa, se nainen haluaa sen miehen itselleen. Ja joo "nönnönnöö, jos se on hyvä suhde, siihen ei pääse kukaan väliin." Helppohan se on lapsettomana sinkkunaisena, tai lapset viikko-viikkosysteemissä naisen eksän kans, näytellä reipasta ja iloista missukkaa. Kun se oma vaimo saattaa olla ihan uuvuksissa kodin, työn ja kaiken alla. Helppohan siinä on kiharoita heilutella ja kikatella varatulle miehelle, samaan aikaan vaimolla kolme lasta mukanaan kaupassa, pitää keretä ruoka tehdä, ai niin oliko huomenna nuorimmalla päiväkodissa retki, onkohan omat työvaatteet puhtaat jne.
Olen nainen ja onnellisesti naimisissa. Tutustuin opiskellessani mieheen, joka on myös naimisissa tahollaan. Meistä tuli ystäviä. Asumme eri paikkakunnilla, mutta vaihtelemme silloin tällöin kuulumisia ja tapaamme muutaman kuukauden välein. Meillä on paljon samoja elämänarvoja ja on mukava vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia liittyen alaan, jota opiskelimme. Asia on täysin ok sekä minun miehelleni, että hänen vaimolleen :)
On eri asia olla tämän uuden ystävän kanssa yhteydessä silloin tällöin kuten muidenkin ystävien kanssa kuin tilanne, jossa tämä uusi ystävyys vie puolisoiden ja perheen yhteistä vapaa-aikaa enemmän tai sometetaan jatkuvalla syötöllä. Ihmettelisin kyllä sitäkin , että ollaan ensin töissä päivä yhdessä ja sitten yhtäkkiä alkaisi olla tarve viettää vapaa-aikaa yhden tietyn työkaverin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mä en sitten taas oikein ymmärrä näitä, jotka haluavat kieltää puolisoltaan uudet ystävät tms. Ajattelen, että jos kumppanini minua pettää, niin silloin ei oo mun arvoiseni ja joutaa mennä. Miksi yrittäisin väkisin elämässäni sellaista ihmistä pitää, joka ei rakasta eikä arvosta minua? Ihmistä, joka ei petä minua vain siksi, että minä sen saan jotenkin estettyä? Ei mitään järkeä. Pitäköön ystävänsä, uudet ja vanhat, mutta jos pettää niin meidän juttu on sitten siinä.
Joo, se elinten hinkkaus on se pahin juttu. Mitäpä siitä, että puolisosi platonisesti rakastaisi toista, ja inhoaisi sinua. Suhun voi kuitenkin kassit joutessaan tyhjentää.
Logiikka tuokin:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan oikeasti yhtään sellaista ystävyyttä kahden heteromiehen ja -naisen välillä, joka olisi alkanut yhtäkkiä toisen (tai molempien) ollessa parisuhteessa eikä esim. pariskunnan yhteinen kaveri, joka ei olisi päättynyt lopulta siihen että se uusi ystävä on muuttunut uudeksi puolisoksi.
On. Minulla (sinkkunaisella) on muutama miespuolinen ystävä, jotka ovat ja ovat olleet parisuhteessa kun olemme ystävystyneet. En ole juurikaan heidän puolisoihinsa tutustunut, mutta tavannut olen, enkä ole ollut mikään salaisuus. Yhdenkään miehen kanssa ei ole tullut sutinaa, eikä kukaan heistä ole ilmaissut haluavansa jotain ystävyyttä enemmän kanssani.
Millaista elämä oikein on teille, joille jokainen (mukava) ihminen on panokumppani? Miten ihmeessä asiat menevät teillä aina siihen, kun itselläni ei vielä 36. ikävuoteen mennessä ole koskaan käynyt näin vahingossa? [/quote
Tätä itse ihmettelen myös. Pitäisin kovin surullisena sellaista elämää, jossa minun täytyisi rajoittaa ihmisten tapaamista, kohtaamista, ystävystymistä siitä pelosta, että en mahdakaan tilanteelle mitään vaan ihan vaan tahtomattani joudunkin makaamaan jonkun kanssa.
Jos ystävämies alkaa ehdottelemaan seksiä, hän on hyvin pian entinen ystävä. Tälläinen ehdottelu kun olisi kaikkea muuta kuin ystävyyttä. Ihan samalla tavalla jos ystävä (nainen tai mies) ehdottelisi minulle, että varastaisin hänen puolestaan jotain, pitäisin törkeänä ehdotuksena, että pettäisin miestäni. Ei tälläistä ystävät tee toisilleen.
Toinen juttu on tietysti se, että en minä, aikuinen ihminen, kenenkään ystäväni kanssa vietä useita iltoja viikossa, aivan sukupuolesta riippumatta paitsi erityisessä tilanteessa (esim. ystävä on sairas ja käyn auttamassa häntä tms.). Eli totta kai siinä on joka tapauksessa jotain omituista, jos elämään astelee uusi ystävä, jonka kanssa halutaan viettää useat illat viikossa.
En myös ole mieheni pään sisällön omistaja, eli hänellä on oikeus puhua aivan mistä hyvänsä kenen kanssa tahansa. Jos hän kokee jonkun kanssa tarvetta puhua jostakin asiasta, en ole vielä havainnut tämän olevan pois minulta. Kyllä hän ihan kaikesta puhuu minunkin kanssani, mutta minä olen vain yksi ihminen, jolla on oma rajoitettu kapasiteettini käsitellä asioita. Joku muu voi antaa toisenlaisia näkökantoja. En ymmärrä, miksi minun pitäisi loukkaantua siitä, että tämä joku muu on nainen.
Miehet, jotka ovat sosiaalisesta lahjakkaita, puhuvat ihmisten kanssa. Ei sen mikään uhka pitäisi olla.
Lisäksi olemme miehen kanssa aivan eri aloilla, joten kumpikin meistä luonnollisesti joskus tahtoo puhua työstään sellaisen ihmisen kanssa, joka siitä syvällisemmin jotain ymmärtää. Jälleen kerran, kummalta nämä keskustelut ovat sitten jotain poissa?
Voin vain puhua omasta puolestani. Minä olen aina ollut paljon sosiaalisempi kuin mieheni. Olemme olleet yhdessä jo 15 vuotta ja meillä on kolme lasta. Olemme keskustelleet vuosien varrella asiasta runsain mitoin. Minulla on aina ollut luontaista tutustua uusiin ihmisiin, niin miehiin kuin naisiinkin. Mieheni pitää sitä, omien sanojensa mukaan, tietyllä tavalla luonnollisena, olenhan avoin ja ystävällinen. Hänellä ei ole vielä koskaan kuulemma ollut tarvetta mustasukkaisuuteen, koska luottaa minuun ja minä häneen. Hän työskentelee suurimmaksi osaksi naisten kanssa, ammatin valintaan liittyen.
Minusta olisi hirveä ajatus, että kaikki ihmiset, jotka tapaan haluaisivat sänkyyn minun kanssani. Ajatus jopa ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ajatellut kieltää mieheltäni kaikki muut ihmissuhteet. En voi antaa hänen olla ystävä naisten kanssa, koska mitä jos hän ihastuu ja rakastuu ja jättää? Mutta en voi antaa hänen olle miestenkään kanssa, koska mitä jos hän huomaakin olevansa biseksuaalinen jonkun erityisen miellyttävän miehen tavattuaan? Ei, kyllä parasta lienee kahlita hänet patteriin ja pitää huoli, ettei hän enää koskaan näe ketään muuta ihmistä.
En henkilökohtaisesti ymmärrä, mitä hyvää kontrolloinnilla ja epäluottamuksella saa parisuhteessa aikaan. Voisiko joku selittää?
Sinä et taida paljoa rakastavista parisuhteesta tietää? Kun ollaan tällaisessa suhteessa niin kumpikin ihan omasta halustaan panostaa siihen omaan suhteeseen ja käyttäytyy niin että se keskinäinen suhde on selkeästi se ykkösjuttu kummallekin. Tällöin kumpikin ohjaa sitä omaa käyttäytymistään siihen suuntaan, ettei näitä kilpailevia suhteita muodostu .kummankaan ei tarvitse kontrolloida toista eikä tuntea epäluottamuksen tai- luulon tuntemuksia, koska niihin ei ole aihetta. Kumpikin pystyy luottamaan toisiinsa. Näin normaalisti. Toki on ihmisiä jotka ovat luonteeltaan tai kokemustensa takia mustasukkaisia ja epäluuloisia ja haluavat kontrolloida kaikkea. Tällaiseen suhteeseen ei kannata alunperinkään ryhtyä.
Ylipäätään on hyvä jos kumppanilla on samanlaiset ajatukset näistä suhteen ulkopuolisista ystävistä. Joillekin kaverisuhteet ovat tärkeitä, toisille taas se keskinäinen suhde on tärkeämpi ja kaverisuhteet vähemmän tärkeitä. Ongelmia syntyy jos toinen haluaa hengata vapaa-aikansa kavereiden kanssa ja toinen vain sen kumppaninsa kanssa. Ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset tuplastandardeillaan taas huutelee täällä.
Miehen TULEE SALLIA naisen ihanat mies"ystävät", jotka toivovat aina 100% ajasta seksiä tämän "ystävänsä" kanssa.
Mutta miehellä ei saa olla naisystäviä, koska nainen tuntee naisen luonnon ja tietää että naiset haluavat varattuja miehiä ja se nainen tulee viettelemään miehen.
Naiset tuntee naiset. Siksi naiset vihaavat naisia.
Nainen tietää itse parhaiten sen, että naiset ovat käärmeitä.
Eipä siinä tarvitse ihmetellä, miksi naisten keskuudessa on suurin naisviha. Siksipä jotkut naiset fiksusti kieltääkin mieheltään kaiken muun naiskontaktin, jos siis haluaa että mies on monogamiassa hänen kanssaan.
Eli jos vaimolle tulee yllättäen läheinen miesystävä kuvioihin, niin suurin osa miehistä on ihan ok tämän asian kanssa, miehethän ovat luotettavia eivätkä yrittäisi harrastaa seksiä toisen miehen naisen kanssa?
Jos mies luottaa vaimoonsa niin on OK. Jos ei luota niin miksi olla yhdessä?
Kysymys on myös siitä minne ihminen asettaa itsensä. Omia erheitä ihmetellään monesti itsekin, eikä nähdä että tie hevlettiin on kivetty hyvillä aikeilla, eli toisin sanoen tehdään pieneltä tuntuvia tekoja ja ajatuksia jotka johtavat lopulta ennalta-arvaamattomaan lopputulokseen. Yleensä tämä ennalta-arvaamattomuus on ainoastaan omassa päässä, koska kaikki muut ovat kyllä nähneet miten siinä tule käymään, vain tämä yksi hölmö ihmettelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
. Ja joo "nönnönnöö, jos se on hyvä suhde, siihen ei pääse kukaan väliin."
niinpä. Puolisoaan kunnioittava ihminen ei koskaan laittaisi rakastaan sellaiseen väliin jossa tämä tuntisi itsensä loukatuksi tällä tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan oikeasti yhtään sellaista ystävyyttä kahden heteromiehen ja -naisen välillä, joka olisi alkanut yhtäkkiä toisen (tai molempien) ollessa parisuhteessa eikä esim. pariskunnan yhteinen kaveri, joka ei olisi päättynyt lopulta siihen että se uusi ystävä on muuttunut uudeksi puolisoksi.
On. Minulla (sinkkunaisella) on muutama miespuolinen ystävä, jotka ovat ja ovat olleet parisuhteessa kun olemme ystävystyneet. En ole juurikaan heidän puolisoihinsa tutustunut, mutta tavannut olen, enkä ole ollut mikään salaisuus. Yhdenkään miehen kanssa ei ole tullut sutinaa, eikä kukaan heistä ole ilmaissut haluavansa jotain ystävyyttä enemmän kanssani.
Millaista elämä oikein on teille, joille jokainen (mukava) ihminen on panokumppani? Miten ihmeessä asiat menevät teillä aina siihen, kun itselläni ei vielä 36. ikävuoteen mennessä ole koskaan käynyt näin vahingossa? [/quote
Tätä itse ihmettelen myös. Pitäisin kovin surullisena sellaista elämää, jossa minun täytyisi rajoittaa ihmisten tapaamista, kohtaamista, ystävystymistä siitä pelosta, että en mahdakaan tilanteelle mitään vaan ihan vaan tahtomattani joudunkin makaamaan jonkun kanssa.
Jos ystävämies alkaa ehdottelemaan seksiä, hän on hyvin pian entinen ystävä. Tälläinen ehdottelu kun olisi kaikkea muuta kuin ystävyyttä. Ihan samalla tavalla jos ystävä (nainen tai mies) ehdottelisi minulle, että varastaisin hänen puolestaan jotain, pitäisin törkeänä ehdotuksena, että pettäisin miestäni. Ei tälläistä ystävät tee toisilleen.
Toinen juttu on tietysti se, että en minä, aikuinen ihminen, kenenkään ystäväni kanssa vietä useita iltoja viikossa, aivan sukupuolesta riippumatta paitsi erityisessä tilanteessa (esim. ystävä on sairas ja käyn auttamassa häntä tms.). Eli totta kai siinä on joka tapauksessa jotain omituista, jos elämään astelee uusi ystävä, jonka kanssa halutaan viettää useat illat viikossa.
En myös ole mieheni pään sisällön omistaja, eli hänellä on oikeus puhua aivan mistä hyvänsä kenen kanssa tahansa. Jos hän kokee jonkun kanssa tarvetta puhua jostakin asiasta, en ole vielä havainnut tämän olevan pois minulta. Kyllä hän ihan kaikesta puhuu minunkin kanssani, mutta minä olen vain yksi ihminen, jolla on oma rajoitettu kapasiteettini käsitellä asioita. Joku muu voi antaa toisenlaisia näkökantoja. En ymmärrä, miksi minun pitäisi loukkaantua siitä, että tämä joku muu on nainen.
Miehet, jotka ovat sosiaalisesta lahjakkaita, puhuvat ihmisten kanssa. Ei sen mikään uhka pitäisi olla.
Lisäksi olemme miehen kanssa aivan eri aloilla, joten kumpikin meistä luonnollisesti joskus tahtoo puhua työstään sellaisen ihmisen kanssa, joka siitä syvällisemmin jotain ymmärtää. Jälleen kerran, kummalta nämä keskustelut ovat sitten jotain poissa?
Vaasalainen setämies trollaa. Vieni-inssi? Teidät tiedetään!
Alkoi ensimmäistä kertaa kiinnostaa vaasalainen setämies, jos ne noin fiksuja osaavat kirjoittaa!
Nyt kun vielä tietäisi, mikä on vieni-inssi, niin tietäisi, mistä niitä hakea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan oikeasti yhtään sellaista ystävyyttä kahden heteromiehen ja -naisen välillä, joka olisi alkanut yhtäkkiä toisen (tai molempien) ollessa parisuhteessa eikä esim. pariskunnan yhteinen kaveri, joka ei olisi päättynyt lopulta siihen että se uusi ystävä on muuttunut uudeksi puolisoksi.
On. Minulla (sinkkunaisella) on muutama miespuolinen ystävä, jotka ovat ja ovat olleet parisuhteessa kun olemme ystävystyneet. En ole juurikaan heidän puolisoihinsa tutustunut, mutta tavannut olen, enkä ole ollut mikään salaisuus. Yhdenkään miehen kanssa ei ole tullut sutinaa, eikä kukaan heistä ole ilmaissut haluavansa jotain ystävyyttä enemmän kanssani.
Millaista elämä oikein on teille, joille jokainen (mukava) ihminen on panokumppani? Miten ihmeessä asiat menevät teillä aina siihen, kun itselläni ei vielä 36. ikävuoteen mennessä ole koskaan käynyt näin vahingossa? [/quote
Tätä itse ihmettelen myös. Pitäisin kovin surullisena sellaista elämää, jossa minun täytyisi rajoittaa ihmisten tapaamista, kohtaamista, ystävystymistä siitä pelosta, että en mahdakaan tilanteelle mitään vaan ihan vaan tahtomattani joudunkin makaamaan jonkun kanssa.
Jos ystävämies alkaa ehdottelemaan seksiä, hän on hyvin pian entinen ystävä. Tälläinen ehdottelu kun olisi kaikkea muuta kuin ystävyyttä. Ihan samalla tavalla jos ystävä (nainen tai mies) ehdottelisi minulle, että varastaisin hänen puolestaan jotain, pitäisin törkeänä ehdotuksena, että pettäisin miestäni. Ei tälläistä ystävät tee toisilleen.
Toinen juttu on tietysti se, että en minä, aikuinen ihminen, kenenkään ystäväni kanssa vietä useita iltoja viikossa, aivan sukupuolesta riippumatta paitsi erityisessä tilanteessa (esim. ystävä on sairas ja käyn auttamassa häntä tms.). Eli totta kai siinä on joka tapauksessa jotain omituista, jos elämään astelee uusi ystävä, jonka kanssa halutaan viettää useat illat viikossa.
En myös ole mieheni pään sisällön omistaja, eli hänellä on oikeus puhua aivan mistä hyvänsä kenen kanssa tahansa. Jos hän kokee jonkun kanssa tarvetta puhua jostakin asiasta, en ole vielä havainnut tämän olevan pois minulta. Kyllä hän ihan kaikesta puhuu minunkin kanssani, mutta minä olen vain yksi ihminen, jolla on oma rajoitettu kapasiteettini käsitellä asioita. Joku muu voi antaa toisenlaisia näkökantoja. En ymmärrä, miksi minun pitäisi loukkaantua siitä, että tämä joku muu on nainen.
Miehet, jotka ovat sosiaalisesta lahjakkaita, puhuvat ihmisten kanssa. Ei sen mikään uhka pitäisi olla.
Lisäksi olemme miehen kanssa aivan eri aloilla, joten kumpikin meistä luonnollisesti joskus tahtoo puhua työstään sellaisen ihmisen kanssa, joka siitä syvällisemmin jotain ymmärtää. Jälleen kerran, kummalta nämä keskustelut ovat sitten jotain poissa?
Vaasalainen setämies trollaa. Vieni-inssi? Teidät tiedetään!
Alkoi ensimmäistä kertaa kiinnostaa vaasalainen setämies, jos ne noin fiksuja osaavat kirjoittaa!
Nyt kun vielä tietäisi, mikä on vieni-inssi, niin tietäisi, mistä niitä hakea.
En suosittele. Tuli Aasian tuliaisia. Kukaan ei jätä pettämättä, ja ”piirteet” löytyy aina kun alalle hakeudutaan.
Suplikkeeja ovat kovasti, mutta rumia.Ex-vaimo
Vierailija kirjoitti:
. Ja joo "nönnönnöö, jos se on hyvä suhde, siihen ei pääse kukaan väliin."
niinpä. Puolisoaan kunnioittava ihminen ei koskaan laittaisi rakastaan sellaiseen väliin jossa tämä tuntisi itsensä loukatuksi tällä tavoin.
Puolisoaan kunnioittava ihminen ei epäile hänen makaavan jokaisen eri sukupuolta olevan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
No mä en aikaan sallisi.
Meillä on miehen kanssa ollut alusta asti sovittuna, että minulla ei ole mies puolisia kavereita/ystäviä edes facessa, eikä hänellä naispuolisia. Eipä tarvii miettiä onko kuka kiinnostunut kenestä.
Hyvin on toiminut meillä tämä systeemi.
Lol. Voihan miehesi olla vaikka homo kun siltä ensin "naiset kiellät".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset tuplastandardeillaan taas huutelee täällä.
Miehen TULEE SALLIA naisen ihanat mies"ystävät", jotka toivovat aina 100% ajasta seksiä tämän "ystävänsä" kanssa.
Mutta miehellä ei saa olla naisystäviä, koska nainen tuntee naisen luonnon ja tietää että naiset haluavat varattuja miehiä ja se nainen tulee viettelemään miehen.
Naiset tuntee naiset. Siksi naiset vihaavat naisia.
Itse naisena en koe tarvitsevani miespuolisia ystäviä, mulla on paras ystävä ja se on mieheni. Naisystäviä mulla kyllä on.
Miksi sitten koet tarvitsevasi niitä naisystäviäsi? Perustuuko monenkin ystävyys ensisijaisesti sukupuoleen? Minulla on ystäviä ihan laidasta laitaan, enkä ole ikinä ajatellut että minun pitäisi ajatella että, ei, en voi olla Anjan ystävä koska Anja on 75-vuotias, tai ei, en voi olla Kallen ystävä koska hänellähän on KIKKELI!
Olisitko Kikkelikallen ystävä siinäkin tapauksessa että hän haluaisi syventää ystävyyttänne kikkelöimällä? Tai ilmaisisi haluavasa sinusta muutakin kuin kaverin? Tästähän tässä aloituksessa on kyse.
Eihän ollut. Vaan oletuksesta että mies pettää koska kaveri on nainen. Paras ystäväni todennäköisesti pitää minua seksuaalisesti haluttavana, mutta mitäs sitten? Ei hän pettäisi vaimoaan.
Pidän aivan kestämättömänä ajatusta että seksuaalisesti haluttavan ihmisen kanssa oletuksena maataan?? Minä näen päivittäin seksuaalisesti haluttavia vieraita miehiä, eikä tulisi pieneen mieleenkään alkaa seksisuhteeseen heidän kanssaan. Olen puolisoni VALINNUT, en tyytynyt. Ja toivon että niin muutkin, mutta näemmä ei :(
Näin me ihmiset olemme erilaisia. Minä en ole koskaan tavannut ketään muuta seksuaalisesti haluttavaa miestä kuin omani. Jos näkee kovinkin paljon näitä haluttava miehiä niin miten voit olla varma, ettei ikinä missään sopivissa olosuhteissa tilanne vie mukanaan. Harva varmaan ihan vakain tuumin ja harkiten päättää pettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä niiden mielestä ketkä eivät itse pysty olemaan "vain" kavereita vastakkaisen sukupuolen kanssa, eivät hyväksy sitä muiltakaan, tai vähintään olettaa että molemmat kuitenkin haluis panna, muttei vaan uskalla.
Kyllä mulla on muutama naiskaverikin, enkä ole pannut (eikä ole himojakaan) heistä ketään. Eivät ole mikään ongelma kihlatullenikaan, kun hänkin on nuoresta asti pyörinyt enemmän poikaporukoissa kuin naisten kanssa. Se on ihan normaalia nykyään kuten miehesi sanoikin. Tosin se ei tarkoita, etteikö miehelläi silti voisi olla romanttisia tunteita työkaveriinsa.
Hankala tilanne. Tapaa tämä työkaveri ja menkää johonkin vaikka kolmistaan ja arvioi tilanne sen perusteella mitä näet ja tunnet sen jälkeen. Kyllä miehesi kehonkieli kertoo sinulle kaiken oleellisen jos tunnet miehesi hyvin.Tämä on hyvä pointti - maailman näkee sellaisena kuin itse on. Itse olen sinkkunainen, mutta kaverit ovat vain kavereita. En ole koskaan edes halunnut intiimimpää kanssakäymistä miespuolisen kaverin kanssa, ja niinpä sellaista ei ole koskaan käynyt. Jos (tai kun) joku miehistä on sitä miettinyt, niin sehän on hänen ongelmansa eikä hän ole koskaan asiaa minulle ilmaissut, saati sitten tehnyt aloitetta siihen suuntaan. Ovat myös pariutuneet tahoillaan ja olemme silti joskus nähneet kahdestaan kahvilla, eikä sittenkään asiassa ole ollut mitään outoa. Puolisot tietävät minusta ja ovat tavanneet minut, tapaamme julkisella paikalla ja puoliso voi koska tahansa liittyä seuraan.
Koska tämä on minulle itsestäänselvää - että mies ja nainen voivat olla kavereita eikä tapaamiset todellakaan lipsahda panemiseksi (naurettava ajatuskin) - niin näen myös muiden ystävyyksissä mahdollisuuden aitoon ystävyyteen. Mutta jos taas itse ei pysty olemaan pelkkä kaveri, ja on sellainen "hups se vain tapahtui" -tyyppinen ihminen, niin varmasti epäilee kumppaniaan ja muita samasta.
Ei ole totta. Minä olen aina kyenny olemaan kaveri kaikkien kanssa sukupuolesta riippumatta. Olen saanut tästä syystä kärsiä monet itkut, kun ympärillä olevat mieskaverit ovat jättäneet kun en olekaan ollut heistä sillä tavalla kiinnostunut. Mieheni on samanlainen kuin minä, mutta olemme eläneet jo niin kauan, että tiedämme mitä muuta meistä haluavat, eli vaikka itse haluamme vain kavereita, niin nämä kaveriehdokkaat voivat silti olla toista mieltä, ja vain esittää ensin kaveria.
Vierailija kirjoitti:
Voin vain puhua omasta puolestani. Minä olen aina ollut paljon sosiaalisempi kuin mieheni. Olemme olleet yhdessä jo 15 vuotta ja meillä on kolme lasta. Olemme keskustelleet vuosien varrella asiasta runsain mitoin. Minulla on aina ollut luontaista tutustua uusiin ihmisiin, niin miehiin kuin naisiinkin. Mieheni pitää sitä, omien sanojensa mukaan, tietyllä tavalla luonnollisena, olenhan avoin ja ystävällinen. Hänellä ei ole vielä koskaan kuulemma ollut tarvetta mustasukkaisuuteen, koska luottaa minuun ja minä häneen. Hän työskentelee suurimmaksi osaksi naisten kanssa, ammatin valintaan liittyen.
Minusta olisi hirveä ajatus, että kaikki ihmiset, jotka tapaan haluaisivat sänkyyn minun kanssani. Ajatus jopa ahdistaa.
Joopa joo.
On. Minulla (sinkkunaisella) on muutama miespuolinen ystävä, jotka ovat ja ovat olleet parisuhteessa kun olemme ystävystyneet. En ole juurikaan heidän puolisoihinsa tutustunut, mutta tavannut olen, enkä ole ollut mikään salaisuus. Yhdenkään miehen kanssa ei ole tullut sutinaa, eikä kukaan heistä ole ilmaissut haluavansa jotain ystävyyttä enemmän kanssani.
Millaista elämä oikein on teille, joille jokainen (mukava) ihminen on panokumppani? Miten ihmeessä asiat menevät teillä aina siihen, kun itselläni ei vielä 36. ikävuoteen mennessä ole koskaan käynyt näin vahingossa?