Suomen huipputuloisimmilta rankkaa arvostelua köyhille ja työttömille uutuuskirjassa – ”Voivat syyttää vain itseään”
Suurituloisimpaan promilleen kuuluvat pitävät työtä vieroksuvia ihmisiä Suomen ongelmana. Sen sijaan varakkaiden joutilaisuus on heistä ansaittua, selviää Huipputuloiset-kirjasta.
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä tuli mieleen se joku lukiolainen, jonka mielestä opintotuki on turhaa tukea. Selvisi, että hän itse tienasi 100k vuodessa. Jotkin eivät vaan pysty samaistumaan köyhempiin kun ovat itse saaneet aivan kaiken.
Muistan tämän tapauksen, oli kyllä aika huvittava. Jos tyyppi on syntynyt niin kultalusikka persauksissa että saa jo teininä tuollaisia pääomatuloja, niin olisi viisainta olla ihan hys hys eikä aukoa päätään turhista opintotuista. Mokasi kyllä itsensä pahan kerran tuolla ulostulollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppo se on puhua jos ei ole kokenut pitkään kestänyttä vähävaraisuutta. Kun ei ole voinut vuosiin mitään hankkia vaikka silmälasit olisi pitänyt uusia jo kolme vuotta sitten näön heikentymisen vuoksi, pesukone on ollut jo kaksi kuukautta rikki, talvikengistä irtoaa pohjat ja auto hajoilee tielle niin kun rahaa tulee niin ne rahat menee noiden asioiden korjauksiin eikä sijoituksiin jää rahaa.
Mistä tiedät mitään kenenkin taustoista. Minä esimerkiksi olen valmistunut aikoinaan juuri lamaan, joutunut olemaan työttömänä, Päässyt uudelleen opiskelemaan, ja näytti lupaavalta, mutta sitten taas kun valmistuminen oli käsillä tulikin uusi lama. Toki kesät oli opiskelun aikana tehtyä töitä. Sitten taas tehtiin pienipalkkaisia töitä, pahimmillaan 3 työtä yhtäaikaa, kirjaimellisesti työmatkoineen 16 h /vuorokausi 7 päivää viikossa. SILTI olen sieltä köyhimmästä 10% päässyt rikkaimpaan 10%. Sitä rahaa EI JÄÄ jos sitä holtittomasti tuhlaa silloin kun sitä saa. Vieläkin minulla näkyy ne tiukat ajat siten, että lasken tulot ja menot kuukausia eteenpäin, ja mietin todella tarkkaan meneekö tienattu euro velkojen vähennykseen, sijoituksiin vai ihan kulutukseen. Yleensä vieläkin menee sijoitukseen, koska siten saan viimeistään parin kuukauden päästä lisää tuloa tulevaisuuden menojen kattamiseen. Viimeksi perjantaina laitoin rahaa sijoituksiin, että ensi kuussa saisin 4 euroa enemmän rahaa.
No, jospa saisit kroonisen, parantumattoman syövän niin voisit kokeilla saatko silloinkin kerättyä yhtä paljon rahaa! Ihan haasteena elämältä!
Sen syövän saamisen riski pienenee kun jättää ne spaddut ostamatta.
Voi sinua hyväuskoista, voit sairastua miljoonalla eri tavalla päivittäin, ja joutua miljoonaan eri onnettomuuteen joka vie niin terveytesi, työkykysi kuin talosi. Olet sen ansainnut.
Aika lailla suututti kyllä lukea, että ovat vaatimassa palkanalennuksia kaikille muille paitsi itselleen. Mielessä tämä Posti-juttu: olen professorin kanssa samaa mieltä, että kenenkään työpanos ei ole niin arvokas kuin mitä Postin pääjohtajalle maksetaan palkkaa.
Sitten virkamieskunnasta: keitä he pitävät loisina, poliiseja, terveydenhuoltohenkilökuntaa vai sosiaalitoimen väkeä?
Toisaalta minunkin mielestäni virkajärjestelmästä pitäisi luopua, se on aivan perusteeton valtionhallinnossa tai kuntasektorilla. Virat pitäisi muuttaa toimiksi, kuten yliopistoissa tehtiin, koska se mahdollistaa työtehtävien joustavan järjestelyn ja sellaisten henkilöiden irtisanomisen, joiden työpanos on olematon.
Näitä hyvätuloisia ei näytä ollenkaan vaivaavan perimällä omaisuutensa saaneet: sehän on saajan työpanokseen nähden täysin ansiotonta tuloa. Yhteiskunnassa pitäisi miettiä sellaista ratkaisua, että perimiseen tulisi jokin "katto", loput perittävästä menisi suoraan valtiolle esim. säätiöitäväksi tutkimukseen. Miksi yhteiskunnassa sallitaan tällainen säätyläiselämä?
Toisaalta tiedän tuttavapiiristäni kolme henkilöä, jotka ovat työtävieroksuvia. Ovat eläneet lähes koko työikänsä enemmän tai vähemmän tuilla. Ovat täysin terveitä ja työkykyisiä, mutta eivät mene töihin, koska tuillakin elää. Ei tällaistakaan pitäsi sallia. Jokaisen pitäisi osallistua yhteiskunnan toimintaan hyödyllisellä tavalla, vapaamatkustajia ei pitäsi sallia, ei rikkaita perijöitä eikä tuilla keinottelijoita.
Jos ihminen vieroksuu työtä on eri asia kuin olla työtä hakeva työtön. Selvitä termistö ensin itsellesi kuntoon :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva kun tiedät asiani paremmin? Kyllä tiedän moisia tapauksia ja sille on aivan syynsä miksi valtaosa pysyykin köyhinä, kun rahat laitetaan saman tien haisemaan eikä osata suunnitella tulevaisuutta. Tottakai tällaiset tapaukset on harvinaisia mutta väittäisin että suurin osa on silti Tollo Taviksia, eikä tiedä mitä sille isolle yhtäkkiä saadulle rahalle tekisi. Näkeehän sen näistä haaveiluistakin miten heti hankkisi sitä ja tätä ja ostaisi kaikki mitä on koskaan halunnut, niin ne nämä tavisperijätkin on tehneet ja rahansa menettäneet. Rikkaat sentään ymmärtää, että pysyäkseen vauraana raha pitää laittaa tuottamaan.
Helppo se on puhua jos ei ole kokenut pitkään kestänyttä vähävaraisuutta. Kun ei ole voinut vuosiin mitään hankkia vaikka silmälasit olisi pitänyt uusia jo kolme vuotta sitten näön heikentymisen vuoksi, pesukone on ollut jo kaksi kuukautta rikki, talvikengistä irtoaa pohjat ja auto hajoilee tielle niin kun rahaa tulee niin ne rahat menee noiden asioiden korjauksiin eikä sijoituksiin jää rahaa.
Nuoruudessa rahankäyttöni oli aika hervotonta ja tuli suoraansanottuna ryypättyä tili tyhjäksi. Nykyään tilanne toinen ja olen saavuttanut sen säästeliäisyydellä. Olen silmälasini tilannut Ruotsista ja ihmettelen, kun väki makselee ennemmin useita satasia enemmän ostaakseen ne kalliilla jostain kivijalkakaupasta. Aivan samanlaiset lasit minun n. 150e lasit kuin ne toisen 500-700e lasitkin. Autoni olen opetellut korjaamaan itse ja osat saa halvalla esim. Autodocista. Ompelen, liimaan ja korjaan muutenkin kaiken mistä saa vielä käyttökelpoista. Telkkarin fixasin vaihtamalla kondensaattorit. En toki mikään superrikas ole, mutta 100t säästöt saanut kerrytettyä ihan perusduunarina alle 2500e palkalla. Toki kaikenlaista kettuilua olen saanut kuulla pihistelystäni, mutta eipähän tarvitse surkutella rahattomuuttaan.
Köyhä nyrpistää naamaansa ja painaa alapeukkua :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppo se on puhua jos ei ole kokenut pitkään kestänyttä vähävaraisuutta. Kun ei ole voinut vuosiin mitään hankkia vaikka silmälasit olisi pitänyt uusia jo kolme vuotta sitten näön heikentymisen vuoksi, pesukone on ollut jo kaksi kuukautta rikki, talvikengistä irtoaa pohjat ja auto hajoilee tielle niin kun rahaa tulee niin ne rahat menee noiden asioiden korjauksiin eikä sijoituksiin jää rahaa.
Mistä tiedät mitään kenenkin taustoista. Minä esimerkiksi olen valmistunut aikoinaan juuri lamaan, joutunut olemaan työttömänä, Päässyt uudelleen opiskelemaan, ja näytti lupaavalta, mutta sitten taas kun valmistuminen oli käsillä tulikin uusi lama. Toki kesät oli opiskelun aikana tehtyä töitä. Sitten taas tehtiin pienipalkkaisia töitä, pahimmillaan 3 työtä yhtäaikaa, kirjaimellisesti työmatkoineen 16 h /vuorokausi 7 päivää viikossa. SILTI olen sieltä köyhimmästä 10% päässyt rikkaimpaan 10%. Sitä rahaa EI JÄÄ jos sitä holtittomasti tuhlaa silloin kun sitä saa. Vieläkin minulla näkyy ne tiukat ajat siten, että lasken tulot ja menot kuukausia eteenpäin, ja mietin todella tarkkaan meneekö tienattu euro velkojen vähennykseen, sijoituksiin vai ihan kulutukseen. Yleensä vieläkin menee sijoitukseen, koska siten saan viimeistään parin kuukauden päästä lisää tuloa tulevaisuuden menojen kattamiseen. Viimeksi perjantaina laitoin rahaa sijoituksiin, että ensi kuussa saisin 4 euroa enemmän rahaa.
Ehkä yleistin liikaa. Olet ollut onnekas kun olet saanut tehdä töitä. Tosi asia kuitenkin on että monet eivät saa edes yhtä työtä ja jos saa toimeentulotukea niin se pitää käyttää melko pennilleen tai seuraavasta toimeentulotuesta vähennetään jos käsittelijä katsoo että tämähän ei tarvikaan niin paljoa kun viime kuussa jäi rahaa yli. Sijoituksia tuskin saa toimeentulotuella tehdä. Käteistä voi säästää, mutta aika harvalla on siihen varaa. Kun tukibyrokratian rattaisiin joutuu niin siellä ei säästäminen onnistu vaan pahimmillaan siitä jopa rangaistaan tukien vähenemisen muodossa.

Ja kaikilla köyhillähän on tosiaan parantumaton krooninen syöpä....
Ei olekaan, mutta toivotaan että Sinä jo tänään huomaat hengityksesi olevan jotenkin raskaampi, hikoilet öisin, et jaksakaan käydä töiden jälkeen lenkillä ja tadaa! Sinua halveksiva lääkäri toteaa parantumattoman imusolmukesyövän, miehesi ei jaksa katsella kortisonista turpoavaa kroppaaai ja jättää nuoremman ja terveemmän vuoksi, ystäviäsi ei kiinnosta kuunnella sairaasta, huonoa energiaa levittävästä Sinusta mitään ja menetät työsi! Saat vähän haastetta päiviisi, ties vaikka rikastut kun on niin paljon vapaa-aikaa!
Vaikka olisikin oma kokemuksesi, niin olet aika hirveä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppo se on puhua jos ei ole kokenut pitkään kestänyttä vähävaraisuutta. Kun ei ole voinut vuosiin mitään hankkia vaikka silmälasit olisi pitänyt uusia jo kolme vuotta sitten näön heikentymisen vuoksi, pesukone on ollut jo kaksi kuukautta rikki, talvikengistä irtoaa pohjat ja auto hajoilee tielle niin kun rahaa tulee niin ne rahat menee noiden asioiden korjauksiin eikä sijoituksiin jää rahaa.
Mistä tiedät mitä
än kenenkin taustoista. Minä esimerkiksi olen valmistunut aikoinaan juuri lamaan, joutunut olemaan työttömänä, Päässyt uudelleen opiskelemaan, ja näytti lupaavalta, mutta sitten taas kun valmistuminen oli käsillä tulikin uusi lama. Toki kesät oli opiskelun aikana tehtyä töitä. Sitten taas tehtiin pienipalkkaisia töitä, pahimmillaan 3 työtä yhtäaikaa, kirjaimellisesti työmatkoineen 16 h /vuorokausi 7 päivää viikossa. SILTI olen sieltä köyhimmästä 10% päässyt rikkaimpaan 10%. Sitä rahaa EI JÄÄ jos sitä holtittomasti tuhlaa silloin kun sitä saa. Vieläkin minulla näkyy ne tiukat ajat siten, että lasken tulot ja menot kuukausia eteenpäin, ja mietin todella tarkkaan meneekö tienattu euro velkojen vähennykseen, sijoituksiin vai ihan kulutukseen. Yleensä vieläkin menee sijoitukseen, koska siten saan viimeistään parin kuukauden päästä lisää tuloa tulevaisuuden menojen kattamiseen. Viimeksi perjantaina laitoin rahaa sijoituksiin, että ensi kuussa saisin 4 euroa enemmän rahaa.
Ymmärtkö sinä, että moni muu on ollut samassa tilanteessa. Tehnyt paljon töitä ja opiskellut, ihan niinkuin sinäkin. Mutta heidän tilanteensa ei ole kohentunut. Heillä on köyhyys vaan jatkunut ja jatkunut.
He eivät ehkä ole sattuneet tapaamaan oikeita ihmisiä tai eivät ole sattuneet olemaan oikeassa paikassa oikealla hetkellä. Ovat ehkä siivonneet vessaa juuri silloin kun kun tuuri on käväissyt yliopiston pihalla kääntymässä.
Jotkut menestyvät kovalla työllä.
Jotkut eivät menesty kovalla työllä.
Jotkut menestyvät ilman omaa ansioitaan ja jotkut päätyvät katuojaan ilman omaa ansiotaan.
Elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee, eikä kovinkaan usein kovasta työstä tule minkäänlaista palkintoa.
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä tuli mieleen se joku lukiolainen, jonka mielestä opintotuki on turhaa tukea. Selvisi, että hän itse tienasi 100k vuodessa. Jotkin eivät vaan pysty samaistumaan köyhempiin kun ovat itse saaneet aivan kaiken.
ei kai lukiolainen saa mitään tukea jos asuu kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei mikään yllätys kyseiset asenteet. Kun itsellä on mennyt aina hyvin, on vaikea ymmärtää niitä, joilla ei mene elämässä hyvin. En usko kuitenkaan että kaikki suurituloiset ovat tällaisia. Valtaosa heistä kuitenkin on todennäköisesti tällaisia.
Ja valtaosa meidän "köyhistä" on myös samanlaisia afrikkalaisia köyhiä kohtaan, rahat kuuluu meille eikä heille ja oma syynsä kun ovat köyhiä kehitysmaalaisia eivätkä syntyneet vauraaseen Suomeen. Huomaatkos?
Elä nyt viitsi. Minä köyhä suomalainen en pidä afrikkalaisia köyhiä omaa syystään köyhinä vaan korruptoituneen ja kansastaan piittaamattoman heidän oman maansa päättäjien ja maan varallisuutta riistävien suuryhtiöiden uhreina. Suomen valtiolla ei silti ole mitään velvollisuutta osallistua heidän elättämiseensä kuten ei esimerkiksi Ruotsin tai Afrikan tarvitse elättää suomalaisia.
Suomi myös antaa tukea kehitysmaille ja Rinteen hallitus antaa vielä enemmän mitä tähän asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä tuli mieleen se joku lukiolainen, jonka mielestä opintotuki on turhaa tukea. Selvisi, että hän itse tienasi 100k vuodessa. Jotkin eivät vaan pysty samaistumaan köyhempiin kun ovat itse saaneet aivan kaiken.
Muistan tämän tapauksen, oli kyllä aika huvittava. Jos tyyppi on syntynyt niin kultalusikka persauksissa että saa jo teininä tuollaisia pääomatuloja, niin olisi viisainta olla ihan hys hys eikä aukoa päätään turhista opintotuista. Mokasi kyllä itsensä pahan kerran tuolla ulostulollaan.
Minäkin muistan, hän oli A. Kopra. Ja nuo tulot olivat pääomatuloja ja määrä muistaakseni n. 300 000e/v.
Suomeen on saatava 100% perintövero kaikelle yli 50000 euron menevälle perinnölle. Se saattaisi ihmiset paremmin samalle viivalle lähtökohtien suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva kun tiedät asiani paremmin? Kyllä tiedän moisia tapauksia ja sille on aivan syynsä miksi valtaosa pysyykin köyhinä, kun rahat laitetaan saman tien haisemaan eikä osata suunnitella tulevaisuutta. Tottakai tällaiset tapaukset on harvinaisia mutta väittäisin että suurin osa on silti Tollo Taviksia, eikä tiedä mitä sille isolle yhtäkkiä saadulle rahalle tekisi. Näkeehän sen näistä haaveiluistakin miten heti hankkisi sitä ja tätä ja ostaisi kaikki mitä on koskaan halunnut, niin ne nämä tavisperijätkin on tehneet ja rahansa menettäneet. Rikkaat sentään ymmärtää, että pysyäkseen vauraana raha pitää laittaa tuottamaan.
Helppo se on puhua jos ei ole kokenut pitkään kestänyttä vähävaraisuutta. Kun ei ole voinut vuosiin mitään hankkia vaikka silmälasit olisi pitänyt uusia jo kolme vuotta sitten näön heikentymisen vuoksi, pesukone on ollut jo kaksi kuukautta rikki, talvikengistä irtoaa pohjat ja auto hajoilee tielle niin kun rahaa tulee niin ne rahat menee noiden asioiden korjauksiin eikä sijoituksiin jää rahaa.
Nuoruudessa rahankäyttöni oli aika hervotonta ja tuli suoraansanottuna ryypättyä tili tyhjäksi. Nykyään tilanne toinen ja olen saavuttanut sen säästeliäisyydellä. Olen silmälasini tilannut Ruotsista ja ihmettelen, kun väki makselee ennemmin useita satasia enemmän ostaakseen ne kalliilla jostain kivijalkakaupasta. Aivan samanlaiset lasit minun n. 150e lasit kuin ne toisen 500-700e lasitkin. Autoni olen opetellut korjaamaan itse ja osat saa halvalla esim. Autodocista. Ompelen, liimaan ja korjaan muutenkin kaiken mistä saa vielä käyttökelpoista. Telkkarin fixasin vaihtamalla kondensaattorit. En toki mikään superrikas ole, mutta 100t säästöt saanut kerrytettyä ihan perusduunarina alle 2500e palkalla. Toki kaikenlaista kettuilua olen saanut kuulla pihistelystäni, mutta eipähän tarvitse surkutella rahattomuuttaan.
No itse kyllä olen ollut muuten samanlainen mutta en ole edes nuorena ryypännyt tai tupakoinut vaan ollut hyvin tarkka rahan käytössä jo 16-vuotiaana jolloin ostin kesätyörahoilla jo omat vaatteeni. Olen sijoittanut ja säästänyt ja vaikka palkka onkin ollut pienempi kuin sinulla ja mulla on lapsia niin olen saanut kerättyä varallisuutta ja todellakin osaan käyttää rahaa. Sitten tapahtui jotain täysin odottamatonta, sain tapaturmassa pahan vamman ja olen edelleen työkyvytön monen vuoden jälkeen. En miellä itseäni köyhäksi vielä mutta säästöni eivät riitä vuosikymmeniä (elämäni loppuun asti) vaikka kuinka olen hyvin ennakoinut elämääni. Jos olisin loukkaantunut heti työurani alussa niin olisin 100% varmasti köyhä koska en olisi ehtinyt siihen mennessä säästää pahan päivän varalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppo se on puhua jos ei ole kokenut pitkään kestänyttä vähävaraisuutta. Kun ei ole voinut vuosiin mitään hankkia vaikka silmälasit olisi pitänyt uusia jo kolme vuotta sitten näön heikentymisen vuoksi, pesukone on ollut jo kaksi kuukautta rikki, talvikengistä irtoaa pohjat ja auto hajoilee tielle niin kun rahaa tulee niin ne rahat menee noiden asioiden korjauksiin eikä sijoituksiin jää rahaa.
Mistä tiedät mitään kenenkin taustoista. Minä esimerkiksi olen valmistunut aikoinaan juuri lamaan, joutunut olemaan työttömänä, Päässyt uudelleen opiskelemaan, ja näytti lupaavalta, mutta sitten taas kun valmistuminen oli käsillä tulikin uusi lama. Toki kesät oli opiskelun aikana tehtyä töitä. Sitten taas tehtiin pienipalkkaisia töitä, pahimmillaan 3 työtä yhtäaikaa, kirjaimellisesti työmatkoineen 16 h /vuorokausi 7 päivää viikossa. SILTI olen sieltä köyhimmästä 10% päässyt rikkaimpaan 10%. Sitä rahaa EI JÄÄ jos sitä holtittomasti tuhlaa silloin kun sitä saa. Vieläkin minulla näkyy ne tiukat ajat siten, että lasken tulot ja menot kuukausia eteenpäin, ja mietin todella tarkkaan meneekö tienattu euro velkojen vähennykseen, sijoituksiin vai ihan kulutukseen. Yleensä vieläkin menee sijoitukseen, koska siten saan viimeistään parin kuukauden päästä lisää tuloa tulevaisuuden menojen kattamiseen. Viimeksi perjantaina laitoin rahaa sijoituksiin, että ensi kuussa saisin 4 euroa enemmän rahaa.
Ehkä yleistin liikaa. Olet ollut onnekas kun olet saanut tehdä töitä. Tosi asia kuitenkin on että monet eivät saa edes yhtä työtä ja jos saa toimeentulotukea niin se pitää käyttää melko pennilleen tai seuraavasta toimeentulotuesta vähennetään jos käsittelijä katsoo että tämähän ei tarvikaan niin paljoa kun viime kuussa jäi rahaa yli. Sijoituksia tuskin saa toimeentulotuella tehdä. Käteistä voi säästää, mutta aika harvalla on siihen varaa. Kun tukibyrokratian rattaisiin joutuu niin siellä ei säästäminen onnistu vaan pahimmillaan siitä jopa rangaistaan tukien vähenemisen muodossa.
Ei rangaista. Oletus on että ihminen ITSE elättää itsensä ja tuet tulevat nimenomaan tukemaan, jos ei pysty itsestään huolehtimaan. Jos pystyy osin itsestään huolehtimaan, niin ei se tuki ole tarpeen. Ei se tuki ole mikään "saavutettu etu" ja sen pois ottaminen ei ole mikään rangaistus.
Kateus, tuo vasemmiston ikuinen polttoaine. Miksi te uhraatte minuuttiakaan elämästänne murehtimalla muitten rahoja? Kuinka paljon vasemmistossa on aitoa halua auttaa vähäosaisia ja kuinka paljon kateutta menestyneitä kohtaa? Tän ketjun perusteella 10/90.
Vierailija kirjoitti:
Suomeen on saatava 100% perintövero kaikelle yli 50000 euron menevälle perinnölle. Se saattaisi ihmiset paremmin samalle viivalle lähtökohtien suhteen.
Jännä juttu, että tätä yleisesti kateusverona pidettyä veroa pidettäneenkin nyt hyvänä asiana tässä ketjussa jos se vain koskisi enimmäkseen rikkaita.
Kirja ja juttu on provokaatio. Siellä on poimittu valikoivat vihervasemmistolasit päässä herkullisimmat heitot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiva kun tiedät asiani paremmin? Kyllä tiedän moisia tapauksia ja sille on aivan syynsä miksi valtaosa pysyykin köyhinä, kun rahat laitetaan saman tien haisemaan eikä osata suunnitella tulevaisuutta. Tottakai tällaiset tapaukset on harvinaisia mutta väittäisin että suurin osa on silti Tollo Taviksia, eikä tiedä mitä sille isolle yhtäkkiä saadulle rahalle tekisi. Näkeehän sen näistä haaveiluistakin miten heti hankkisi sitä ja tätä ja ostaisi kaikki mitä on koskaan halunnut, niin ne nämä tavisperijätkin on tehneet ja rahansa menettäneet. Rikkaat sentään ymmärtää, että pysyäkseen vauraana raha pitää laittaa tuottamaan.
Helppo se on puhua jos ei ole kokenut pitkään kestänyttä vähävaraisuutta. Kun ei ole voinut vuosiin mitään hankkia vaikka silmälasit olisi pitänyt uusia jo kolme vuotta sitten näön heikentymisen vuoksi, pesukone on ollut jo kaksi kuukautta rikki, talvikengistä irtoaa pohjat ja auto hajoilee tielle niin kun rahaa tulee niin ne rahat menee noiden asioiden korjauksiin eikä sijoituksiin jää rahaa.
Nuoruudessa rahankäyttöni oli aika hervotonta ja tuli suoraansanottuna ryypättyä tili tyhjäksi. Nykyään tilanne toinen ja olen saavuttanut sen säästeliäisyydellä. Olen silmälasini tilannut Ruotsista ja ihmettelen, kun väki makselee ennemmin useita satasia enemmän ostaakseen ne kalliilla jostain kivijalkakaupasta. Aivan samanlaiset lasit minun n. 150e lasit kuin ne toisen 500-700e lasitkin. Autoni olen opetellut korjaamaan itse ja osat saa halvalla esim. Autodocista. Ompelen, liimaan ja korjaan muutenkin kaiken mistä saa vielä käyttökelpoista. Telkkarin fixasin vaihtamalla kondensaattorit. En toki mikään superrikas ole, mutta 100t säästöt saanut kerrytettyä ihan perusduunarina alle 2500e palkalla. Toki kaikenlaista kettuilua olen saanut kuulla pihistelystäni, mutta eipähän tarvitse surkutella rahattomuuttaan.
No itse kyllä olen ollut muuten samanlainen mutta en ole edes nuorena ryypännyt tai tupakoinut vaan ollut hyvin tarkka rahan käytössä jo 16-vuotiaana jolloin ostin kesätyörahoilla jo omat vaatteeni. Olen sijoittanut ja säästänyt ja vaikka palkka onkin ollut pienempi kuin sinulla ja mulla on lapsia niin olen saanut kerättyä varallisuutta ja todellakin osaan käyttää rahaa. Sitten tapahtui jotain täysin odottamatonta, sain tapaturmassa pahan vamman ja olen edelleen työkyvytön monen vuoden jälkeen. En miellä itseäni köyhäksi vielä mutta säästöni eivät riitä vuosikymmeniä (elämäni loppuun asti) vaikka kuinka olen hyvin ennakoinut elämääni. Jos olisin loukkaantunut heti työurani alussa niin olisin 100% varmasti köyhä koska en olisi ehtinyt siihen mennessä säästää pahan päivän varalle.
Valitettava tilanne sinun kohdallasi ja sikäli ymmärrettävää, mutta valitettavan moni täysin tervekuntoinen valittaa samoin jolloin näkisin että silloin syytä on vähän siellä peilissäkin jos rahaa ei saa säästöön muka yhtään. Ilmeisesti näitä aika ajoin iltalehdissä olevia varojensa yli eläviä ihmettelijöitä riittää tässä maassa, joilta puuttuu täysin talouspuolen ja tulojen ja menojen suhteuttamisen ajattelukyvyt.
Kirjan kirjoittajat, eli ”tutkijat” asemoituvat erittäin vahvasti vihervasemmistoon. Tutkimuksen luotettavuutta kannattaa miettiä agendapohjaisen narratiiviin kautta;)